Laksatiiviset vaikutukset ja ravinnon imetyminen?

Syön välillä sokerittomia karkkeja, jotka aiheuttavat minulle laksatiivisia vaikutuksia. Ripuli tulee ja käyn monta kertaa pytyllä muutaman tunnin aikana ja viimeisillä kerroilla tulee suolesta lähinnä vettä. Usein ulosteen mukana tulee myös sitä ruokaa, mitä on syönyt ennen karkkien nauttimista. Tänään söin mysliä 3 tuntia ennen sokerittomien karkkien nauttimista ja 2 tuntia karkkien syömisestä alkoi paskattamaan ja ulosteessa oli selkeästi havaittavissa myslin palasia. Jos nautin esimerkiksi vitamiini ja hivenainepitoista ruokaa, ehtiikö ne hivenaineet imeytyä vaikka ulosteessa onkin havaittavissa sulamattoman ruoan palasia. Entäs kalorit, ehtiikö elimistö ottamaan energian ruoasta jos se pian tuleekin jo ripulina ulos?

Ihan mielenkiinnosta kysyn, en syö sokerittomia karkkeja kuin ehkä kerran kuukaudessa, joten puutostiloja ei pääse tulemaan.
6330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

jos aiheuttaa ripulia?????

Minulle käy samoin, jos syön makeutettuja karkkeja. Siksi en niitä ikinä syö.

Äänestä
  • Mä olen kärsinyt jo pitkään kroonisesta ripulista.
    Aamulla juon yleensä kahvia ja syön puuroa ja leipää. Sen jälkeen tulee kiire vessaan. Treenin jälkeen juon palautumisjuomaa (proteiini, hiilihydraatti, glutamiini ja kreatiini). Mahassa tuntuu hyvältä. Sitten tulen kotiin ja teen lounaan ja kahvit päälle. Vartin päästä tästä pötsi turpoaa ja alkaa mahassa ydinsota. Nopeati pöntölle housut kinttuun ja suoli laulaa hoosiannaa. En vain käsitä mistä johtuuko tämä, maitotuotteista, lisäravinteista, purukumista, kahvista vai viljatuotteista. Ei oikein kehtaa mennä lääkäriinkään. Olisko kenelläkään mitään sisäpiirin tietoa ripulista ja sen hoidosta? Olen kyllä syönyt ripulilääkkeitä, mutta eihän ne ole jokapäiväiseksi tarkoitettu.

    Äänestä

  • Pera Suoli kirjoitti:

    Mä olen kärsinyt jo pitkään kroonisesta ripulista.
    Aamulla juon yleensä kahvia ja syön puuroa ja leipää. Sen jälkeen tulee kiire vessaan. Treenin jälkeen juon palautumisjuomaa (proteiini, hiilihydraatti, glutamiini ja kreatiini). Mahassa tuntuu hyvältä. Sitten tulen kotiin ja teen lounaan ja kahvit päälle. Vartin päästä tästä pötsi turpoaa ja alkaa mahassa ydinsota. Nopeati pöntölle housut kinttuun ja suoli laulaa hoosiannaa. En vain käsitä mistä johtuuko tämä, maitotuotteista, lisäravinteista, purukumista, kahvista vai viljatuotteista. Ei oikein kehtaa mennä lääkäriinkään. Olisko kenelläkään mitään sisäpiirin tietoa ripulista ja sen hoidosta? Olen kyllä syönyt ripulilääkkeitä, mutta eihän ne ole jokapäiväiseksi tarkoitettu.

    Kokeile ensin jättää kahvi pois, se on yleinen vatsavaivojen aiheuttaja. Jos se ei auta, kokeile jättää yksitellen pois purkka, vilja, maitotuotteet jne. Niin se selviää.

    Ja ap:lle, älä syö sokerittomia karkkeja edes kerran kuussa jos saat niistä ripulin.

    Äänestä

Se johtuu aika varmasti kahvista. Ittelläki pistää kahvi vattan iha kuralle.

Äänestä

No, ehkäpä aloittajan ongelma on jo selvinnyt, on nimittäin "hieman" aikaa ap:n viestistä;))

Äänestä
  • Mutta monilla on samoja ongelmia... silloin voi lukea vanhoja keskusteluja ja nostaa niitä taas ylös ja saada apua. Aina ei tarvitse avata uutta keskustelua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


...... kirjoitti:

Syön välillä sokerittomia karkkeja, jotka aiheuttavat minulle laksatiivisia vaikutuksia. Ripuli tulee ja käyn monta kertaa pytyllä muutaman tunnin aikana ja viimeisillä kerroilla tulee suolesta lähinnä vettä. Usein ulosteen mukana tulee myös sitä ruokaa, mitä on syönyt ennen karkkien nauttimista. Tänään söin mysliä 3 tuntia ennen sokerittomien karkkien nauttimista ja 2 tuntia karkkien syömisestä alkoi paskattamaan ja ulosteessa oli selkeästi havaittavissa myslin palasia. Jos nautin esimerkiksi vitamiini ja hivenainepitoista ruokaa, ehtiikö ne hivenaineet imeytyä vaikka ulosteessa onkin havaittavissa sulamattoman ruoan palasia. Entäs kalorit, ehtiikö elimistö ottamaan energian ruoasta jos se pian tuleekin jo ripulina ulos?

Ihan mielenkiinnosta kysyn, en syö sokerittomia karkkeja kuin ehkä kerran kuukaudessa, joten puutostiloja ei pääse tulemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu