TYÖTTÖMYYDEN jokapäiväinen TAAKKA!

Hei...

En oikeen tiedä mistä aloittaisin kertomaan/kysymään..

Olen 20-vuotias viime kevään ylioppilas. Työkokemusta minulla on kertynyt ikäisekseni paljon eri aloilta, mutta työkokemukseni on suureksi osaksi painottunut ulkomaille (pohjoismaihin).
Olin määräaikaisessa työsuhteessa Norjassa 3kk kesäkuu-syyskuu ja tultuani takaisin suomeen aloin etsimään aktiivisesti töitä.
Ilmoittauduin työnhakijaksi työvoimatoimistoon ja sillä tiellä ollaan edelleen (kolmen viikon pätkätyötä huomioonottamatta).

Kysymys: Työssäoloehtoni ansiosidonnaiseen päivärahaan täyttyisi, jos ulkomailla tehty työkokemukseni hyväksyttäisiin suomessa.
Tätä varten olen postittanut norjaan täytettäväksi lomakkeita (t-301?)mutta Norjan viranomaisten käsittely saattaa kestää jopa kuukausia, joten Kelalla luvattiin maksaa väliaikaisesti työmarkkinatukea kunnes asia Norjassa on käsitelty ja lomakkeet tullu takaisin suomeen.

Ehdin olla reilun kuukauden työttömänä jonka jälkeen pääsin ravintola-alalle kokopäivätyöhön.
Työnantaja aiheutti työntejiköilleen henkistä kärsimystä huutamalla/haukkumalla ja ehdin olla siellä vajaa 3 viikkoa töissä, kunnes työnantaja irtisanoi minut laittomasti raivostuessaan. (syy ei ollut minun.)
Koskaan en ole potkuja saanut ja olin viides työntekijä joka on irtisanottu/irtisanoutunut viimeisen 2kk aikana.
Joudunko karenssiin ja voinko suullisen määräaikaisen työsopimuksen turvin hakea työnantajalta korvausta määräajan loppumiseen asti? (palkkaturvan kautta?) Suullinen työsopimukseni olisi ollut voimassa tämän vuoden loppuun saakka kokopäiväisenä.

Hassua, että heti saatuani työpaikan (josta minut irtisanottiin), minut laitettiin 5 kk odotusajalle (karenssiin) työvoimatoimistossa, vaikka työvoimapoliittista estettä työttömyysturvan maksamiselle ei ollut. Syynä oli se, etten ole hakenut 3 opiskelupaikkaan syksyn yhteishaussa ja työssäoloehtoni ei täyty (ulkomaan työkokemuksestani johtuen.)
En siis saa työmarkkinatukea edes ensimmäiseltä kuukaudelta jolloin olin työttömänä, vaikka kelalla luvattiin.


Jos ei ole kiinnostavaa opiskelualaa tarjolla niin mielestäni on kohtuutonta pakottaa hakeutumaan alalle joka ei motivoi lainkaan. (sitäkin varten joutuisin nostamaan opintolainan turhaan.)

En käsitä miten minua voidaan vielä rangaista siitä, etten ole työtä saanut vaikka aktiivisesti haen.
Ehkäpä joudun karenssiin tai turvautumaan sosiaaliin, sillä onhan se tietty omaa huolimattomuutta kun ei ole työpaikkaa/koulupaikkaa jonne päivisin mennä.

Nostan hattua pitkäaikaistyöttömille miten he jaksavat työttömyyden taakkaa painaa!

Toivottavasti saitte jotain selvää sekavasta kirjoitksestani!! Otan mielelläni neuvoja vastaan.. Mitä nyt keksisin?

Elämme hyvinvointivaltiossa jossa kansalaisten taloudellisesta perusturvasta ei huolihdita edes hädän hetkellä.
9731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

joo suomi on aika perseestä! kaikenlaisia juttuja,tukia ja systeemeitä on mut kuka niitä todellisuudessa saa? aina jotain pykyliä ja sääntöjä,prkl.

Äänestä

Nyt pitää avata suu alkaa viestitellä tavalla tai toisella näitä asioita päättäjille, sekä työvoimaviranomaisille.
Nuorten asema työmarkkinoilla on kauhea loukko, samanlaista alistamista/pakottamista ja kyykytystä kuin vanhemmalla työttömällä. Tuo että pitäisi heteheti hakea yhteishaussa johonkin, jota ei ede halua tai tiedä vielä.NYt on jo paljon pilipalikursseja, jotka vois lopettaa ja hommata koulutusta silläkin rahalla-sellaista jota tarvitaan.

Kumma juttu, että 17v loppuu lapsilisät, mutta silti sen jälkeen kaikki alle 25v. laitetaan vanhempien elatusvastuuseen(jos asuvat kotona), mikäli näillä ei ole töitä tai koulutuspaikkaa tms., muussa tapauksessa mars sossuun...

Intin aikanakin pitäisi saada hommattua työpaikka tai koulutuspaikka, sehän se leppoisaa hommaa onkin haeskella intistä käsin töitä.Kotiuttamiset osuu melkein aina oppilaitosten lukuvuoden aikana.Ja kivahan se on kotiutua ja pudota perkeleenmoiseen loukkoon kun ei ole rahaa,työtä eikä mitään.Intin päivärahoista ei juuri säästellä.Intin palvelusaika pitäisi muuten lukea työkokemukseksi kokonaan, niinhän sivareittenkin kohdalla tehdään.



Sinullakin on hyvät mahdollisuudet joutua niiden 130000 suomalaisen joukkoon, jonka ihmisarvo on riistetty eduskunnan päätöksillä?

* jos olet alle 25 v
* jos olet yli 50 v
* jos olet ollut pätkätöissä
* jos asut väärässä paikassa

ja jos jäät työttömäksi, etkä saakaan yhtä niistä 20000:sta työpaikasta, joita on hakemassa lisäksesi 270000 työtöntä.

Älä usko poliitikkojen ja median puheisiin vaan tarkista itse tiedot!

IHMISARVO ry:ssä voit itse vaikuttaa muutoksen suuntaan!

http://www.ihmisarvo.org/

Äänestä

...Työssäoloehtoni ansiosidonnaiseen päivärahaan täyttyisi, jos ulkomailla tehty työkokemukseni hyväksyttäisiin suomessa...

Ei taideta hyväksyä. Seuraavassa asiaa koskeva lainsäännös:

Soveltamisala

Tätä lakia sovelletaan Suomessa työ- tai virkasuhteessa tai muussa palvelussuhteessa olevaan henkilöön, ulkomaisessa ulkomaan liikenteeseen käytettävässä kauppa-aluksessa työskentelevään henkilöön sekä yrittäjään ja työttömään henkilöön siten kuin jäljempänä säädetään.

Lakia sovelletaan myös työntekijään, jonka suomalainen työnantaja on Suomesta lähettänyt ulkomaille työhön samalle työnantajalle. Sama koskee työntekijää, jonka suomalainen yritys on lähettänyt ulkomaille työhön tämän yrityksen kanssa samaan taloudelliseen kokonaisuuteen kuuluvaan ulkomaiseen emo-, tytär- tai sisaryritykseen, jos työntekijän työsuhde lähettäneeseen yritykseen jatkuu ulkomailla työskentelyn ajan.

Lakia sovelletaan myös Suomen valtion palveluksessa työskentelevään henkilöön, joka lähetettyyn henkilöstöön kuuluvana työskentelee Suomen ulkomaan edustustossa, tai johon välittömästi ennen palvelussuhteen alkamista sovellettiin tätä lakia.

...Joudunko karenssiin ja voinko suullisen määräaikaisen työsopimuksen turvin hakea työnantajalta korvausta määräajan loppumiseen asti? (palkkaturvan kautta?) Suullinen työsopimukseni olisi ollut voimassa tämän vuoden loppuun saakka kokopäiväisenä...

Tässä olet aika heikoilla. Tuskin on mahdollisuuksia korvauksiin, mutta tilanteen kartoittamiseksi ota yhteys ammattiliittoon, jos sellaiseen kuulut taikka työsuojelupiirin työsuojelutarkastajaan (numero löytyy puhelinluettelosta).

Sinun ei ehkä kannata kertoilla työkkärissä työssäolostasi, jos saalaaminen onnistuu. Olet aika heikoilla työkkärin suuntaan, sillä irtisanominen taitaa aiheuttaa sinulle sanktion, ellei sitten ole jotain todella selkeää näyttöä työnantajan väärinkäytöksistä. Jäljempänä selviää, miksi työkkärin suuntaan kannattaa olla vaitelias.

...Hassua, että heti saatuani työpaikan (josta minut irtisanottiin), minut laitettiin 5 kk odotusajalle (karenssiin) työvoimatoimistossa,..

Näin Suomessa toimitaan, silloin kun henkilö on alle 25-v ja ammattikouluttamaton eikä hänelle ole kertynyt työssäoloa väh. 10 kk 28 kk:n aikana työssä,jossa työaika väh. 18 h/vk.

...Syynä oli se, etten ole hakenut 3 opiskelupaikkaan syksyn yhteishaussa ja työssäoloehtoni ei täyty (ulkomaan työkokemuksestani johtuen.) ...

Odotusaikaan ei ole syynä tuo koulutukseen hakeutumattomuus vaan vain se, että olet tulossa ensimmäistä kertaan Suomen työmarkkinoille, olet alle 25-v ja ammattikouluttamaton eikä sinulla ole tuota 10 kk:n työssäoloa.

Jos 5 kk:n eston syynä on se, ettet ole hakenut yhteishaussa, niin sitten oletkin saanut 5 kk:n työssä/koulutuksessaoloehdon, mikä tarkoittaa sitä, ettei sinulla ole oikeutta työmarkkinatukeen, ennen kuin olet ollut väh. 5 kk työssä tai työvoimapoliittisessa koulutuksessa (=työkkärin pilipalikursseilla).

Vain työmarkkinatukeen oikeutetun irtisanoutuessa/irtisanottaessa, työstä/koulutuksesta kieltäytymisestä seuraa tuo 5 kk:n työssä/koulutuksessaoloehto irtisanomisesta/irtisanoutumisesta, kieltäytymisestä lukien. Tämän takia sinun ei kannattaisi kertoilla työkkärissä tuosta työssäolostasi, koska hyvin suurella todennäköisyydellä seuraus on edellä kerrottu.

...Jos ei ole kiinnostavaa opiskelualaa tarjolla niin mielestäni on kohtuutonta pakottaa hakeutumaan alalle joka ei motivoi lainkaan...

Ei työkkäriä tämä puoli kiinnosta lainkaan. Hulluinta tässä on se, että kun työtön joutuu pakkohakemaan koulutukseen ja jos pääsee siihen, niin on vuoden siellä, kunnes mahdollisesti pääsee mieluisampaan koulutukseen. Näin sellainen, joka oikeasti olisi halunnut sitä koulutusta, mihin työtön meni, jää opiskelupaikkaa paitsi.

...En käsitä miten minua voidaan vielä rangaista siitä, etten ole työtä saanut vaikka aktiivisesti haen...

Tämä on suomalaisen työttömän arkipäivää.

...Elämme hyvinvointivaltiossa jossa kansalaisten taloudellisesta perusturvasta ei huolihdita edes hädän hetkellä...

Ei Suomi ole enää hyvinvointivaltio. Vain rikkailla menee hyvin, he kun keräävät yhteiskunnan tuotoksesta yli oman osuutensa.

Äänestä

MAAILMAN kilpailukykyisin maa.
Mitä se sitten lienee tarkoittaa? Työttömälle ei niin mitään........kurjuutta kurjuuden päälle.

Äänestä

Minun neuvoni: muuta takaisin Norjaan vielä kun voit. Olen syntynyt ja elänyt osan (sen miellyttävän osan) Ruotsissa. Elämä hymyili tasan siihen saakka, kunnes vanhempani päättivät muuttaa takaisin Suomeen. Muutimme keskelle lamaa, joka alkoi melkein heti sen jälkeen, kun olimme muuttaneet. Perheeni elintaso ei ole koskaan noussut sille tasolle, mitä se joskus oli ja vanhempani ovat lopulta myöntäneet itsekin sen, että takaisinmuutto oli heidän elämänsä pahin vikatikki. Suomi on ollut aina muuttotappiomaa ja työttömyys (ja nälkä) ovat olleet juuri niitä syitä, joiden vuoksi täältä on paettu. Pakene sinäkin, kukapa sitä haluaa kärsiä, kun meillä on vain tämä yksi elämä elettävänä.

Äänestä
  • Kun jouduin muuttamaan Yhdysvalloista tänne, tämä näytti eksoottiselta kurjalalta, jossa asiat tehdään jollain hassulla tavalla väärin. Sama tunne on kun käy Venäjällä vielä kuin ehtii.

    Alkuun kuvittelin, että ihmiset eivät tiedä, vaan haluaisivat oppia oikeasti tekemään asiat tehokkaasti niin kuin Yhdysvalloissa, mutta ei, ei kukaan halua. Se kai masentaa eniten ettei kukaan edes halua muuttaa tätä kurjalaa miksikään.

    Äänestä

Kyllä se paikka Sinullekin vielä löytyy elämästä.
Ja että kaikesta huolimatta koet myötätuntoa
niitä kohtaan, joilla pitempi "uraputki" näissä
työnhakuhommissa. Se on nimittäin elämän rankin pesti tämä työttömyys.

Äänestä
  • Työttömyysura on ainoa ura, joka ei katkea.

    Äänestä

Myös vanhempani ovat työttömiä.. fiksuja, hyvän koulutuksen omaavia, miellyttäviä,rehellisiä, kielitaitoisia ihmisiä.
Isääni ei työllistetä enää -liian vanha kuulemma.
Äitini yrittää samalla opiskella ja elättää kuusihenkistä perhettämme työmarkkinatuella myös.. ja minä kun en sitä työmarkkinatukea/muita tukia saa!
Olemme asuneet ulkomailla koko perhe n. 15 vuotta. Ulkomailla asuessani vanhemmillani oli hyvät työpaikat ja turvattu toimeentulo. Tänne suomeen halusivat muuttaa takaisin kun kerta olemme suomen kansalaisia ja suku ja juuret täältä.
Minulla on myös kaksi pikkusiskoa (9v 12 v) jotka kärsivät erityisesti vanhempieni työttömyydestä.. mitään ei voi ostaa ja kaikessa säästetään. Isän tulot 455 €/ kk jolla pitäisi elättää perhe. Erityisesti tekee pahaa miettiä jouluaattoa ja muita juhlapyhiä -tyhjästä kun on paha nyhjästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


^^Mimosa^^ kirjoitti:

Hei...

En oikeen tiedä mistä aloittaisin kertomaan/kysymään..

Olen 20-vuotias viime kevään ylioppilas. Työkokemusta minulla on kertynyt ikäisekseni paljon eri aloilta, mutta työkokemukseni on suureksi osaksi painottunut ulkomaille (pohjoismaihin).
Olin määräaikaisessa työsuhteessa Norjassa 3kk kesäkuu-syyskuu ja tultuani takaisin suomeen aloin etsimään aktiivisesti töitä.
Ilmoittauduin työnhakijaksi työvoimatoimistoon ja sillä tiellä ollaan edelleen (kolmen viikon pätkätyötä huomioonottamatta).

Kysymys: Työssäoloehtoni ansiosidonnaiseen päivärahaan täyttyisi, jos ulkomailla tehty työkokemukseni hyväksyttäisiin suomessa.
Tätä varten olen postittanut norjaan täytettäväksi lomakkeita (t-301?)mutta Norjan viranomaisten käsittely saattaa kestää jopa kuukausia, joten Kelalla luvattiin maksaa väliaikaisesti työmarkkinatukea kunnes asia Norjassa on käsitelty ja lomakkeet tullu takaisin suomeen.

Ehdin olla reilun kuukauden työttömänä jonka jälkeen pääsin ravintola-alalle kokopäivätyöhön.
Työnantaja aiheutti työntejiköilleen henkistä kärsimystä huutamalla/haukkumalla ja ehdin olla siellä vajaa 3 viikkoa töissä, kunnes työnantaja irtisanoi minut laittomasti raivostuessaan. (syy ei ollut minun.)
Koskaan en ole potkuja saanut ja olin viides työntekijä joka on irtisanottu/irtisanoutunut viimeisen 2kk aikana.
Joudunko karenssiin ja voinko suullisen määräaikaisen työsopimuksen turvin hakea työnantajalta korvausta määräajan loppumiseen asti? (palkkaturvan kautta?) Suullinen työsopimukseni olisi ollut voimassa tämän vuoden loppuun saakka kokopäiväisenä.

Hassua, että heti saatuani työpaikan (josta minut irtisanottiin), minut laitettiin 5 kk odotusajalle (karenssiin) työvoimatoimistossa, vaikka työvoimapoliittista estettä työttömyysturvan maksamiselle ei ollut. Syynä oli se, etten ole hakenut 3 opiskelupaikkaan syksyn yhteishaussa ja työssäoloehtoni ei täyty (ulkomaan työkokemuksestani johtuen.)
En siis saa työmarkkinatukea edes ensimmäiseltä kuukaudelta jolloin olin työttömänä, vaikka kelalla luvattiin.


Jos ei ole kiinnostavaa opiskelualaa tarjolla niin mielestäni on kohtuutonta pakottaa hakeutumaan alalle joka ei motivoi lainkaan. (sitäkin varten joutuisin nostamaan opintolainan turhaan.)

En käsitä miten minua voidaan vielä rangaista siitä, etten ole työtä saanut vaikka aktiivisesti haen.
Ehkäpä joudun karenssiin tai turvautumaan sosiaaliin, sillä onhan se tietty omaa huolimattomuutta kun ei ole työpaikkaa/koulupaikkaa jonne päivisin mennä.

Nostan hattua pitkäaikaistyöttömille miten he jaksavat työttömyyden taakkaa painaa!

Toivottavasti saitte jotain selvää sekavasta kirjoitksestani!! Otan mielelläni neuvoja vastaan.. Mitä nyt keksisin?

Elämme hyvinvointivaltiossa jossa kansalaisten taloudellisesta perusturvasta ei huolihdita edes hädän hetkellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu