"Mitä sinä aiot tehdä jouluna Kari?"

Olen ollut yhdessä miesystäväni kanssa noin puoli vuotta. Olemme onnellisia ja meillä menee kaikinpuolin hyvin. Vierailemme melko usein "anoppilassa" ja tulen yleisesti ottaen ihan hyvin toimeen miesystäväni vanhempien kanssa. Mieltäni on nyt jäänyt kuitenkin vaivaamaan eräs seikka, johon törmään nykyisin aika ajoin...

Nimittäin "anoppini" puhuu miesystäväni tekemisistä, tulevaisuudesta jne. siten, että minulle tulee sellainen tunne, että hän ei sittenkään hyväksy minua poikansa vakavaksi tyttöystäväksi. "Anoppini" kyselee/kommentoi poikansa tekemisiä kuin hän (siis miesystäväni) tulisi tekemään ne yksin, ei siis minun kanssani. Miesystäväni ja minä vietämme kuitenkin paljon aikaa yhdessä (mahdollisuuksien joka päivä ja yö), vaikka emme yhdessä vielä asukkaan, luulen että myös "anoppini" on tästä hyvin tietoinen. Olemme kumpikin jo pitkästi parinkymmenen toisella puolella, ja kumpikin on tässä suhteessa tosissamme.

En minä tiedä miksi minä olen kiinnittänyt tähän anoppini ilmaisutyyliin nyt niin paljon huomiota, mutta se vain minun mielestäni tulee nykyään liian usein hänen lauseissaan esille. Tottakai minä haluaisin olla miniä, josta anoppini pitäisi ja päinvastoin. En tiedä tekeekö anoppini tuota tahattomasti vai tarkoituksella, mutta minusta tuo on jokatapauksessa sekä epäkohteliasta, että ajattelematonta. Oma lähtökohtainen ajatukseni parisuhteista kuitenkin on se, että ihmiset tulevat olemaan/tekemään yhdessä asioita, niin kauan kuin osoittautuu, että asiat ovat toisin.

Voi olla, että olen nyt pyöritellyt näitä "anoppini" sanoja päässäni ihan liiaksi asti, kun pahoitin mieleni taas eilen kun käytiin "anoppilassa" taas kyläilemässä. "Anoppini" kysyi pojaltaan "mitä sinä haluat joululahjaksi?". Vaikka en todellakaan ole sellainen ihminen, joka välttämättä haluan joululahjaksi aina edes mitään, niin minusta olisi ollut ainakin kohteliasta, kysyä että "mitä te haluatte joululahjaksi?". Niin minun vanhempani ainakin tekevät; miesystävänikin on sanonut, että se tuntuu mukavalta kun tietää, että hyväksytään perheeseen ja otetaan muutenkin huomioon. Ei sitä siihen edes paljoa vaadita. En minä tiedä mitä minä "anopistani" tällä hetkellä ajattelisin...Voihan olla, että minä vain ylireagoin... Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia?
71630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

sitten, kun menette naimisiin ja ostatte jotain yhteistä, anoppi puhuu aina Karin asunnosta, Karin autosta, Karin keittiöremontista ja Karin lapsista. Sinä tulet olemaan aina näkymätön ja tietyllä tavalla hyödytön. Lapsi on sinun vain silloin, kun hän on tehnyt jotain kiellettyä tai väärin.

Aivan sama, onko palkkasi kaksi kertaa isompi ja työsi vastuullinen ja tärkeä. Kaikki omaisuus on aina Karin, vaikka virallisesti puolet olisikin sinun. Jos Kari pettää, vika ei voi olla hänessä. Syy oli sinun.

Juokse karkuun ja lujaa ja hommaa normaali anoppi

Äänestä

miehesi kanssa. Paras setviä heti alkuun, ennenkuin pääsee paisumaan kohtuuttomaksi.

Kyllähän siitä lähdetään, että niin kauan kun olette yhdessä olette te eikä vain sinä.

Näin anoppi-ikäisenä voisin sellaisen vaihtoehdon ottaa huomioon, koska suhteenne on kovin nuori, jospa anoppi tuntee itsensä tungettelijaksi ja asioiden edelle kiirehtijäksi, eikä sen tähden uskalla puhua teistä monikossa. Eihän hän voi tietää kuinka tosissanne olette...vaikea selittää mitä ajan takaa.

Voihan miehesi puhua äitinsä kanssa kahden ja korjata nuo luulot. Antakaa edes mahdollisuus, ettei ihan tyhjästä tule huonot välit.

Äänestä

Toivottavasti vaistosi eivät ole oikeassa, voivat olla. En osaa antaa muuta neuvoa, kuin ole varovainen, tarkkaile tilannetta, vaikea anoppi voi olla uskomattoman raskas taakka ja hän voi aiheuttaa todella paljon mielipahaa. Paljon riippuu siitäkin, miten poikaystäväsi suhtautuu asiaan, tukeeko hän sinua. Pahimmillaan tallaiset asiat voivat etäännyttää puolisoita toisistaan, kysessä on siten vakava asia.

Avioliittoni on ollut, sekä parasta että pahinta mitä minulle on tapahtunut, riippuen ajattelenko suhdetta mieheeni vai hänen äitiinsä. Turha sanoa, että sehän on vain miehen äiti. Hän on kuitenkin ollut kaikissa tärkeissä elämäni vaiheissa mukana ja usein pahoittanut mieleni, kun meillä olisi muuten ollut aihetta iloita.

Toivottavasti tällaisesta ei sinun tapauksessasi kuitenkaan ole kyse.

Äänestä

Etköhän sä vähän ylireagoi. Yleensä vanhemmat ostavat lapsilleen joko todella henkilökohtaisen lahjan tai sitten yhteisen lahjan YHTEISEEN kotiin lapselleen ja hänen puolisolleen.

Oletettavasti te ette siis asu yhdessä, ettekä ole kihloissa, joten voiko miesystäväsi äiti tietää kuinka vakavissaan olette?

Usko pois, että ei olisi mukavaa jos olisi juuri päinvastaisesti käyttäytyvä anoppi joka vaatisi tietää suhteenne laadun ja koska kihloihin ja naimisiin ja milloin lapsia ja montako...

Äänestä

Alku kuulosti ihan meiltä... Me ollaan kans oltu yhdessä 7kk, mutta sillä erotuksella, että ollaan jo asuttukin yhdessä useampi kuukausi...

Joululahjoista tiedän sen verran, että meille molemmille on jotain yhteistä ja jotain ostettu erikseen. ;) Appivanhemmilta.

Me ollaan me ja meiltä ainakin kysytään, mitä me tarvitsemme.

Kyllä ennen meidänkin yhteenmuuttoa anoppi puhui koko ajan vain miehestäni, mutta kyllähän sen nyt ymmärtääkin. Eihän anoppi voinut tietää tuleeko meidän suhteestamme yhtään mitään. Itsestä tuntui vähän oudolle, mutta eihän voineet tietää, että muutamme yhteen ja suunnittelemme muutenkin yhteistä tulevaisuutta...

Älä turhaan sterssaa tuollaisesta, kyllä "hän" muuttuu "teiksi" ajan kanssa...

Ja jos poikaystäväsi edelliset tyttöystävät joita käyttänyt näytillä, eivät ole olleet "vakavastiotettavia" ja suhteet kaatuneet lyhyeen, niin voihan anoppisi miettiä, että käykö nytkin niin.Eikä uskalla sen takia puhua teistä.
Annat vaan ajan kulua ja nauti elämästäsi rakkaasi kanssa! Hyvää joulunodotusta

Äänestä
  • Ei välttämättä muutu.
    Mekin ollaan oltu aviossa 20-vuotta ja yhä "hän" on "hän"
    RRAivostuttavaa yhä edelleen.Joskus napautan takaisin kysymällä apelta miten"hän" voi,mitä"hän"toivoo pukilta,tai miten "hänen"autonsa on pelannut.
    Silloin anoppi mulkaisee,ja sehän minua ilahduttaa.HEH!

    Äänestä

Juttele asiasta miehesi kanssa. Hän varmasti ymmärtää sinua. Entäs miten hän vastasi äidilleen? Sanoiko: "En tiedä, mitä haluan." vai "Emme ole vielä jutelleet, mitä tarvitsisimme".

Olette vielä seurustelusuhteessa. Et varmaankaan ole anoppisi silmissä kuin kandi. Anoppisi saattaa olla sen verran vanhanaikainen, että katsoo teidän olevan ns. susipari sitten kun muutatte yhteenkin, eikä hyväksy sitä.

Muista, että sinä seurustelet miehesi kanssa, et anopin...vaikka joskus varmaan tuntuu, että Karisi on enemmän äidin poika kuin sinun mies. Entäs pidätkö sinä anopistasi? Oletko ajatellut, miten hän sinut kokee? Jutteletteko kahdestaan, onko välinne viileät?

Kärsivällisyyttä, sisko, kärsivällisyyttä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kitta K kirjoitti:

Olen ollut yhdessä miesystäväni kanssa noin puoli vuotta. Olemme onnellisia ja meillä menee kaikinpuolin hyvin. Vierailemme melko usein "anoppilassa" ja tulen yleisesti ottaen ihan hyvin toimeen miesystäväni vanhempien kanssa. Mieltäni on nyt jäänyt kuitenkin vaivaamaan eräs seikka, johon törmään nykyisin aika ajoin...

Nimittäin "anoppini" puhuu miesystäväni tekemisistä, tulevaisuudesta jne. siten, että minulle tulee sellainen tunne, että hän ei sittenkään hyväksy minua poikansa vakavaksi tyttöystäväksi. "Anoppini" kyselee/kommentoi poikansa tekemisiä kuin hän (siis miesystäväni) tulisi tekemään ne yksin, ei siis minun kanssani. Miesystäväni ja minä vietämme kuitenkin paljon aikaa yhdessä (mahdollisuuksien joka päivä ja yö), vaikka emme yhdessä vielä asukkaan, luulen että myös "anoppini" on tästä hyvin tietoinen. Olemme kumpikin jo pitkästi parinkymmenen toisella puolella, ja kumpikin on tässä suhteessa tosissamme.

En minä tiedä miksi minä olen kiinnittänyt tähän anoppini ilmaisutyyliin nyt niin paljon huomiota, mutta se vain minun mielestäni tulee nykyään liian usein hänen lauseissaan esille. Tottakai minä haluaisin olla miniä, josta anoppini pitäisi ja päinvastoin. En tiedä tekeekö anoppini tuota tahattomasti vai tarkoituksella, mutta minusta tuo on jokatapauksessa sekä epäkohteliasta, että ajattelematonta. Oma lähtökohtainen ajatukseni parisuhteista kuitenkin on se, että ihmiset tulevat olemaan/tekemään yhdessä asioita, niin kauan kuin osoittautuu, että asiat ovat toisin.

Voi olla, että olen nyt pyöritellyt näitä "anoppini" sanoja päässäni ihan liiaksi asti, kun pahoitin mieleni taas eilen kun käytiin "anoppilassa" taas kyläilemässä. "Anoppini" kysyi pojaltaan "mitä sinä haluat joululahjaksi?". Vaikka en todellakaan ole sellainen ihminen, joka välttämättä haluan joululahjaksi aina edes mitään, niin minusta olisi ollut ainakin kohteliasta, kysyä että "mitä te haluatte joululahjaksi?". Niin minun vanhempani ainakin tekevät; miesystävänikin on sanonut, että se tuntuu mukavalta kun tietää, että hyväksytään perheeseen ja otetaan muutenkin huomioon. Ei sitä siihen edes paljoa vaadita. En minä tiedä mitä minä "anopistani" tällä hetkellä ajattelisin...Voihan olla, että minä vain ylireagoin... Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu