Itselläni on kavereita nyt entistä enemmän mut nyt taas ne tuntuu turhanpäiväisiltä, vaikka tietenkin nekin on tarpeellisia. Ilman kavereita olisin entistä yksinäisempi. Kavereissa on se huonompi puoli että ne helposti vaihtuu toisiksi, ystävien kautta tuntuu että elämä on turvatumpaa, ettei seiso tyhjän päällä.
Nyt oon ilmeisesti erehtynyt pitämään yhtä ihmistä ystävänäni vaikka kaveri hän on ennemminkin. Kuvittelin että hän on sellainen ihminen että vastaa tekstareihin edes 1-2 päivän sisällä. Nykyään tunteet on puolin ja toisin jotenkin laimentuneet. Aiemmin jaettiin niin monet asiat, autettiin toisiamme, että pakostakin aloin aattelemaan tätä naista ystävänä. Itse aiemmin myöskin tunsin hänet vahvemmin ystävänä kuin nykyään
, ehkäpä nykyään sitten molemmat pidetään toisiamme liian erilaisina. Toisaalta myös aiemmin molemmat tarvittiin toistemme apua, että oli joku joka kuunteli, ja ehkä pitäisi ajatella että oli hyvä että joku kuuntelija ees.
Ehkei mun pidä valittaa kun asiat on kuitenkin melko hyvin ja olen tyytyväinen noista kavereista. Oon vaan silti jääräpäinen, että kun oon tottunu pitämään jotakin ihmistä ystävänä niin en haluaisi millään hyväksyä etääntymistä. Ehkä tämä nainen edelleen pitää minusta mutta hän ei halua pitää niin usein vaan yhteyttä.
Parasta on varmaan hyväksyä se asia että niitä ystäviä on vaikea löytää ainakaan kovin pysyviksi ja olla tyytyväinen kaverisuhteista, että niitä on. Itse oon kyllä silti avoin persoona ja päästän lähemmäksi ihmiset jotka mielestäni sopii hyvin ystävikseni.
Nyt oon ilmeisesti erehtynyt pitämään yhtä ihmistä ystävänäni vaikka kaveri hän on ennemminkin. Kuvittelin että hän on sellainen ihminen että vastaa tekstareihin edes 1-2 päivän sisällä. Nykyään tunteet on puolin ja toisin jotenkin laimentuneet. Aiemmin jaettiin niin monet asiat, autettiin toisiamme, että pakostakin aloin aattelemaan tätä naista ystävänä. Itse aiemmin myöskin tunsin hänet vahvemmin ystävänä kuin nykyään
, ehkäpä nykyään sitten molemmat pidetään toisiamme liian erilaisina. Toisaalta myös aiemmin molemmat tarvittiin toistemme apua, että oli joku joka kuunteli, ja ehkä pitäisi ajatella että oli hyvä että joku kuuntelija ees.
Ehkei mun pidä valittaa kun asiat on kuitenkin melko hyvin ja olen tyytyväinen noista kavereista. Oon vaan silti jääräpäinen, että kun oon tottunu pitämään jotakin ihmistä ystävänä niin en haluaisi millään hyväksyä etääntymistä. Ehkä tämä nainen edelleen pitää minusta mutta hän ei halua pitää niin usein vaan yhteyttä.
Parasta on varmaan hyväksyä se asia että niitä ystäviä on vaikea löytää ainakaan kovin pysyviksi ja olla tyytyväinen kaverisuhteista, että niitä on. Itse oon kyllä silti avoin persoona ja päästän lähemmäksi ihmiset jotka mielestäni sopii hyvin ystävikseni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Toisaalta itse olen yhden toisen ystävän tai hyvän kaverin kanssa ehkä etääntyny enemmän minun tahdostani kuin hänen.
Se kai vaan kummastuttaa kun ystäviä löytyy niin harvoin. Joskus harvoin löytää jonkun ystäväksi sopivan, mutta usein tämä ihminen ei halua ystävystyä, sillä ei ole aikaa tai jotain muuta. Tai sitten nekin kuin ihmeen kaupalla löydetyt ystävät alkaa etääntyä. Miksi elämä toistaa tätä samaa kaavaa tai sykliä niin usein ja vieläpä niin tiuhaan tahtiin ? Ei se niin paha olisi jos joku pysyis ystävänä vaikka 5 vuotta, mutta liian usein se aika on pienempi. Tai onko ees alunperinkään ystävyydestä kyse, ehkä kaksi ihmistä ovat vaan yksinäisiä ja kaipaavat toistensa seuraa tai sitten erehtyvät luulemaan toista ihmistä sopivaksi ystäväksi, mutta alkavat sitten kyllästymään.
Nämä loppumietteet kuulostavat kuin kyse olis jostain seksiseikkailusta, vaikka ei omassa elämässäni ollu tämän yhden ihmisen suhteen. Mutta ehkä molempiin liittyy ainakin se alkuinnostus, tosin toteutuu vaan eri tavalla. Tietenkin myös ystävyydet voi olla itseasiassa vain sitä että jompikumpi tarvitsee kuuntelijaa tai seuraa ja sitten hylkää toisen kun ei enää tarvitse. Itse en ole kuitenkaan niin pessimistinen ja kyyninen että ajattelisin ihmisten haluavan vaan hyötyä itselleen teeskentelmällä ystävää.
ihan oikeasti, mieti mitä on välillänne tapahtunut, jos et ole tehnyt tai sanonut mitään, mikä olisi hänet saanut tuntemaan, että kyseessä ei olekaan niin mukava ystävyys, niin sitten et kai voi tehdä mitään.
voit saada vaikka jokaikisen ihmissuhteen solmuun sillä, että alat muka ajattelemaan toisen puolesta asioita. Kun "tuntuu" tai "luulen niin" tai "ehkä näin" tai "kuvittelen tätä" tai "ehkä ollaan erilaisia" jne.., niin joka kerran on mahdollisuus ITSE sotkea asiansa ilman, että toisella on mahdollisuutta edes omaa mielipidettä ilmaista tai että koskaan antais itselleen mahdollisuuden muuttaa mieltään ja todeta, et olimpas taas väärässä kun aloin luulla kaikkea. Siinä ei toinen voi edes saada mitään mahdollisuutta, jos kuvittelee asioiden olevan pahalla tolalla.
Tietysti sitä saattaa "varautua pahimpaan" mutta sillä on säretty enemmän välejä, kuin sillä, et niissä oikeasti olis jotakin vikaa.
vaikka missä sanoa sen oman mielipiteensä... Mut taitaa olla vastapuoli vain haluton aukaisemaan suunsa? Itselläkin vähän samaa tunnetta kuin aloittajalla aina välillä on, ja luulen, etten kiinnosta ihmisenä niin paljon kuin "ne muut", tai olen tullut "porukoihin mukaan" myöhemmin kuin ne muut, joten se tarkoittaa sitä, että mun tarttis muuttua niiden muiden kaltaiseksi, vaikken heidän kaltainen täysin oliskaan.
Jottei tulisi väärinkäsityksiä, niin pidän kyllä nykyisistä ystävistäni, mutta ainahan sitä vielä jotain muuta toivoisi ;). Siis sitä parempaa kohtelua, tai oikeastaan sellaista kohtelua, mitä itsekin annan toisille, tai sitten vielä enemmän samankaltaisia ihmisiä ystäviksi kuin itse olen.