Moikka
Oon lukenut tänään tätä palstaa ja oma eroni tuli väistämättä mieleen. Haluankin näin lohduttaa ja luoda uskoa kaikkiin, jotka ovat kokeneet karikon parisuhteessaan. Eli oma vaimoni lähti varoittamatta ja täysin yllättäen alkuvuodesta esimiehensä matkaan. Oli kamalaa tuskaa. Olin oikeesti jo sitä mieltä, ettei mua huoli enää ikinä kukaan. Nyt asiasta alkaa olla kahdeksan kuukautta aikaa ja haluan sanoa teille kaikille, että elämä voittaa vielä.
Luulin siis eläväni täysin onnellisessa ja täydellisessä parisuhteessa vielä tammikuussa. Kaikki oli hyvin. Ystäviä, yhteisiä harrastuksia, laadukasta yhdessäoloa. Eli siis kaikkea, mitä ihminen voi parisuhteessaan odottaa. Kerran vaan tullessamme yhdessä kotiin, niin vaimoni sanoi mulle, että hän taitaa nyt muuttaa pois kodistamme. Hän on ihastunut esimieheensä, eikä voi asialle yhtään mitään. Hän itki mulle, että menettää maailman kilteimmän ja parhaan aviomiehen, muttei vaan voi tässä tilanteessa tunteilleen mitään. Maailmani tietenkin romahti. Tuntui muutamia päiviä siltä, että koko elämäni on valunut kerralla hukkaan. Oli hirveä ikävä siitä, että menettää rakkaampansa ja paha mieli siitä, että oli jäänyt aivan vieraalle ihmiselle toiseksi. Ja ennenkaikkea täysin ilman omaa syytäni. Uskon olevani tapahtuneen johdosta vahvempi ihminen ja osaan ehkä jatkossa paremmin käsitellä isompiakin elämän ylämäkiä. Nyt jopa hyväksyn vaimoni päätöksenkin ihan hyvin. Elämä on niin lyhyt, että siinä vaan pitää tehdä asioita, jotka kokee itselleen tärkeiksi ja oikeiksi. Nyt olen elänyt jo pitkän aikaa täysipainoisesti omaa elämääni ja voin hyvin ja viihdyn hyvin itseni kanssa. Olen myös siinä uskossa, että alkaisin olemaan valmis uuteen suhteeseen, jahka vaan se oikea jostain eteeni osuu. Uskon oikeesti siihen, että meillä jokaisella on se oikea jonkin kulman takana odottamassa. Toivonkin kaikille ikävässä tilanteessa oleville voimia, ja uskokaa vaan, aika on todella hyvää lääkettä. Tiedän, että tämä on akuutissa tilassa olevalle ihmiselle laihaa lohtua, mutta kaiki kääntyy vielä parempaan päin. :-) Voimia kaikille!!
Oon lukenut tänään tätä palstaa ja oma eroni tuli väistämättä mieleen. Haluankin näin lohduttaa ja luoda uskoa kaikkiin, jotka ovat kokeneet karikon parisuhteessaan. Eli oma vaimoni lähti varoittamatta ja täysin yllättäen alkuvuodesta esimiehensä matkaan. Oli kamalaa tuskaa. Olin oikeesti jo sitä mieltä, ettei mua huoli enää ikinä kukaan. Nyt asiasta alkaa olla kahdeksan kuukautta aikaa ja haluan sanoa teille kaikille, että elämä voittaa vielä.
Luulin siis eläväni täysin onnellisessa ja täydellisessä parisuhteessa vielä tammikuussa. Kaikki oli hyvin. Ystäviä, yhteisiä harrastuksia, laadukasta yhdessäoloa. Eli siis kaikkea, mitä ihminen voi parisuhteessaan odottaa. Kerran vaan tullessamme yhdessä kotiin, niin vaimoni sanoi mulle, että hän taitaa nyt muuttaa pois kodistamme. Hän on ihastunut esimieheensä, eikä voi asialle yhtään mitään. Hän itki mulle, että menettää maailman kilteimmän ja parhaan aviomiehen, muttei vaan voi tässä tilanteessa tunteilleen mitään. Maailmani tietenkin romahti. Tuntui muutamia päiviä siltä, että koko elämäni on valunut kerralla hukkaan. Oli hirveä ikävä siitä, että menettää rakkaampansa ja paha mieli siitä, että oli jäänyt aivan vieraalle ihmiselle toiseksi. Ja ennenkaikkea täysin ilman omaa syytäni. Uskon olevani tapahtuneen johdosta vahvempi ihminen ja osaan ehkä jatkossa paremmin käsitellä isompiakin elämän ylämäkiä. Nyt jopa hyväksyn vaimoni päätöksenkin ihan hyvin. Elämä on niin lyhyt, että siinä vaan pitää tehdä asioita, jotka kokee itselleen tärkeiksi ja oikeiksi. Nyt olen elänyt jo pitkän aikaa täysipainoisesti omaa elämääni ja voin hyvin ja viihdyn hyvin itseni kanssa. Olen myös siinä uskossa, että alkaisin olemaan valmis uuteen suhteeseen, jahka vaan se oikea jostain eteeni osuu. Uskon oikeesti siihen, että meillä jokaisella on se oikea jonkin kulman takana odottamassa. Toivonkin kaikille ikävässä tilanteessa oleville voimia, ja uskokaa vaan, aika on todella hyvää lääkettä. Tiedän, että tämä on akuutissa tilassa olevalle ihmiselle laihaa lohtua, mutta kaiki kääntyy vielä parempaan päin. :-) Voimia kaikille!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olet kyllä oikeassa. Ei tuohon kyllä mielestäni paljoa ole lisätävää.
Elämä on välillä palapelien kokoamista ja kun tunnet , että olet selvillä vesillä niin se tunne on kieltämättä erittäin hyvä.
Sitä nauttii elämän pienistäkin iloista ja siinä on aina mahdollisuus löytää itsensä.
Voimia kaikille.
Hei
Varmasti fiilis voi tästä vaan parantua, sen verran alamaissa olen.
Minulta loppui juuri suhde samalla tavoin ylllättäen kuin sinulta omasi. Se toi pintaan kaikenlaista: yksinäisyyden tunteita, pelkoa että jään yksin,ja muuta pohdittavaa.
Rehellisesti on sanottava, että pelottaa hirveästi tuleva, etten koskaan löydä enää ketään joka rakastaa minua.
Toivon sydämestäni että olet oikeassa. Haluan löytää rakastavan, tasapainoisen suhteen jossa voin tuntea oloni turvalliseksi ja hyväksytyksi.
Samaa toivon myös sinulle ja kaikille näitä viestejä lukevile.
Kyllä paranee!!
Tuntuu varmasti aikaajoin todella epätoivoiselta, mutta edessäsi on varmasti parempia, jopa loistavia aikoja. Ja pitää muistaa, että ahdingon hetkelläkin asiat voisivat olla vieläkin huonommin. Mäkin koin ensin, että jo mun ikäni (38) aiheuttaa sen, ettei ole enää tilaisuutta löytää uutta ihmisuhdetta. Ajattelin, että jos joku tässä iaässä on ilman puolisoa, niin siinä on varmasti jokin vika. Nämä vaan on niitä juttuja, joita tulee mieleen, kun ei ole henkisesti kaikkein vahvimmillaan. Olin oikeesti täysin väärässä ja typerä. Maailma on täynnä kaiken ikäisiä ja kaikenlaisia vapaita ihmisiä. Varmasti meillä kaikilla on mahdollisuus loistavaan uuteen tulevaisuuteen!! Tsemppiä taas!!
että on niin ruma, paha ja paska ihminen, että ei kelpaa enää kenellekään. Sinulla on varmasti itsetunto sen verta kunnossa, että tiedät, että sinä kelpaat muillekin. Entä kun se itsetunto on niin romuna, että näkee peilistä vain ruman, vanhan, väsyneen ja kenellekään kelpaamattoman ihmisen? Olen kai ihan sievä 30v. nainen, en voi tietää.. :( Se on paha juttu se, etten luota enää itseeni, minulle ikävä asia. Taustalla liian kipeitä asioita. Kun tuntee niin, ei itse uskaltaudu edes yrittämään. Kai se vaatisi minulle terapiaa, että pääsisin näistä itsesyytöksen tunteista eroon. Ja oppisin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Kaikkine heikkouksineni päivineen.
alkuun kuuluvaa epätoivoa. Ei se ole kuin ajan kysymys, kun huomaat itse taas sen, miten sievä olet. Ja sen jälkeen sua ei pysäytä kukaan. On vain ajan kysymys, milloin löydät itsesi uudelleen. Syyllistämään itsään ei kannata alkaa. Toki mäkin tein sitä itselleni silloin. Mutta sitä just koitan tässä kertoakkin, että parempi aika koittaa vielä. Kun on saanut pahasti siipeensä, niin ei ole henkisesti kovin vahva ja silloin tulee kaikkia hassuja ajatuksia itsestään mieleen. Mutta pian huomaat, että aurinko paistaa taas!!
Kiitoksia. Minulla on jo yli puoli vuotta erosta ja sekin oli ero vuoden seurustelun jälkeen joten täytyy sanoa että hienoa että olet pärjännyt noin hyvin! Itse en tiedä pääsenkö koskaan tästä eteenpäin. Tiedän kokemuksesta että meidän iässämme on vaikeata löytää. Varsinkin jos on nainen. Olen yrittänyt pari kuukautta katsoa ympärilläni mutta tuntuu ettei ole mitään minua varten. Kukaan ei ole kiinnostuntu minusta. Olen kuitenkin ihan ok näköinen ja hoikka. En ole yllättynyt, viimeksikin kesti monta vuotta ennen kun löysin. Ehkä pettymys ettei siitä tullut mitään on siitä syystä niin suuri, en osa sanoa. Tiedän vaan että jotkut ovat tarkoitettuja parisuhteeseen ja jotkut ei. Sinä pärjäät varmaan hyvin. Hienoa että joku kirjoittaa positiivisiä juttuja tänne.
elämä alkaa voittaan. :)
mulla oli 8v sitten ihan hyvä ja ihana suhde. luotin mieheeni täysin en osannut koskaan epäillä mitään kun hän lähti kavereiden kanssa milloin mihinkin illan viettoihin. sitten kerran kun hän oli taas ollut jossain pippakoissa, niin seuraavana päivänä minun puhelimeni soi ja sieltä soitti eräs nainen.
hän kysyi onko tämän niminen mies minun mieheni. vastasin kyllä.
sen jälkeen hän alkoi kertoa mitä kaikkea hän oli mieheni kanssa tehnyt ja milloin.
siis maailmani meni aivan sekaisin.
luottamus todelliseen rehelliseen ja ihanaan suhteeseen ei ole sen jälkeen ollut mahdollista.
pelkään rakastua ja näyttää oikeat tunteeni kenellekkään, koska kipu ja tuska mikä tästä asiata tuli oli niin syvä.
ja tällainen elämä myös repii koska kaipaan rakkautta.
olen todella onnellinen puolestasi.
Kiitos sinulle pienesti tästä kirjoituksestasi! Eroprosessista yritän itsekin parhaillaan selvitä, ja hetkittäinen hyvä oloni on taas tiessään. Minulla on vaikeat 3kk takana, mutta on aina mukava tietää, että kyllä tästä vielä selviää! Kiitos siitä, että jaksat jo piristää meitä muita! Onnea elämääsi!
No otittepa positiivisesti viestini vastaan. Kiitos!! Olen tosi tyytyväinen, jos tekstistäni edes joku on saanut uskoa omaan huomiseensa. Ja mulla oli aivan varmasti eron sattuessa tarpeeksi paha mieli. Ja ymmärrän hyvin, jos jollain menee luottamus koko vastakkaiseen sukupuoleen. Itse ajattelin sen lopulta kuitenkin niin, että mulla on käynyt vaan huono tuuri. Minulle tarkoitettu ihminenkin on vielä jossain odottamassa. Mä mietin kyllä kanssa aluksi niin, etten voi enää ikinä kehenkään luottaa. Mutta kyllä mä luotan taas. En voi epäillä kaikkia yhden ihmisen tekemän ratkaisun johdosta. Nyt kuljen niin hyväntuulisena joka paikassa, että sen pitää näkyä ja tarttua muihinkin. Edelleen tsemppiä kaikille!! :-)