Tiedättekö sanonnan "Se, joka pääsi karkuun"? Onko teiltä päässyt joku ihminen karkuun? Oletteko joutuneet tyytymään toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon? Vai kenties siihen, jonka onnistuitte saamaan? Jos saisitte vapaasti valita kaikista maailman ihmisistä, valitsisitteko jonkun muun kuin nykyisen kumppaninne?
Vai kohdallanne käynyt niin onnekkaasti, että elätte juuri sen ihmisen kanssa kenen kanssa haluatkin elää? Onko kumppaninne palava rakkautenne? Voisitteko kuvitella vaihtavanne kumppanianne kehenkään? Ensirakkauteenne? Siihen, joka pääsi karkuun? Ajatteletteko koskaan muita naisia/miehiä romanttisessa mielessä? Rakastetteko muita kuin kumppanianne?
Kaipaisin ajatuksia näihin kysymyksiin. Sana on vapaa, vuodattakaa rauhassa. Ainakin minä olen kiinnostunut lukemaan ajatuksianne.
Vai kohdallanne käynyt niin onnekkaasti, että elätte juuri sen ihmisen kanssa kenen kanssa haluatkin elää? Onko kumppaninne palava rakkautenne? Voisitteko kuvitella vaihtavanne kumppanianne kehenkään? Ensirakkauteenne? Siihen, joka pääsi karkuun? Ajatteletteko koskaan muita naisia/miehiä romanttisessa mielessä? Rakastetteko muita kuin kumppanianne?
Kaipaisin ajatuksia näihin kysymyksiin. Sana on vapaa, vuodattakaa rauhassa. Ainakin minä olen kiinnostunut lukemaan ajatuksianne.
Vastaukset 15
Vanhimmat
minä sain sen kumppanin joka ei ehkä ollut tunteiden kannalta ensimmänen vaihtoehto, mutta sopii minulle paremmin kuin tämä "intohimoinen" rakkaus tai mitä se sitten olikaan..
Ei toinen ihminen koskaan pääse karkuun. Aina siihen on syynsä. En usko sellaiseen, että itse olisi syyssä siihen, että menettää jonkun ihmisen.
Ellei sitten täysin töpeksi.
Miksi ihmeessä sellainen olisi ykkösvaihtoehto, joka ei halua minua? Sehän se tärkeintä on. Ei se riitä, että itse haluaa.
Näin ollen en pysty ajattelemaan että tyytyisin kakkosvaihtoehtoon. Vaan ainoastaan ykköseen.
Samasta syystä on mahdotonta ajatella, että valitsisin kaikista maailman ihmisistä jonkun muun.
En koskaan voisi vaihtaa menneeseen. se on jo kerran elettyä elämää.
Voisin kuvitella eläväni toisinkin ja jonkun toisen kanssa, mutta vaan teoreettisesti.
En usko palavaan rakkauteen. uskon yhteyteen.
Ajattelen joskus muitakin silti.
Onko sinulle siis tärkeämpää, että kumppanisi rakastaa sinua kuin että sinä rakastat kumppaniasi?
Voisin kuvitella, että hyvin harvoin seurusteleva pari on toisilleen juuri se ykkösvaihtoehto, vaan toinen joutuu aina tyytymään tai ryhtyy suhteeseen enemmän järkisyistä. Tyytymiseen voi olla monta syytä: aika loppuu (naiset voivat tulla raskaaksi vain tietyssä iässä), turhaudutaan yksinäisyyteen jne. Yleensä se liittynee elämäntilanteeseen: jossain vaiheessa päätetään vain ottaa sopiva kumppani, kun se suuri rakkaus pääsi karkaamaan käsistä tai sitä ei ole ensinkään löytynyt.
Elämäntilanne voi repiä rakastavaiset erilleen. Ei riitä, että tapaa "sen oikean". Se oikea pitää vielä tavata oikeaan aikaan. Ajoituksen lisäksi vuosisadan rakkaustarina voi kaatua pitkään välimatkaankin, vai voiko? Mielestäni voi, koska en usko rakkauden kaikkivoipaan voimaan, mielestäni rakkauttakin pitää aina avittaa. Jos ihmiset eivät siihen ole valmiita, ei rakkaus yksin riitä.
Niin tärkeintä sen lisäksi, että itse on rakastunut tai ennemminkin ihastunut.
Myöhemmin sitten nuo tunteet muuttuu enemmänkin rakastamiseksi, jos suhde kantaa.
Kyllä, onnistuin saamaan sen kenet halusinkin.. tiedän olevani onnekas. =) En oikeasti haluaisi ketään muuta, joskus leikittelen ajatuksella toisen miehen kanssa "rakastelusta" mutta tiedän että tosipaikan tullen en ikinä haluaisi tehdä niin, en koskaan. Koska rakastan miestäni niin paljon, myös kunnioitan häntä, ja olen sitoutunut olemaan uskollinen ja rehellinen. Hän on aarteeni jota minun tulee vaalia. Ei nimittäin löydy maan päältä kovin paljon parempaa ja huomioivampaa miestä! Aiemmin jouduin petetyksi ja jätetyksi enkä tiennyt miten pääsen yli tästä exästä, mutta myöhemmin tajusin että olin ollut hyvin masentunut ja vain ripustautunut tähän henkilöön, ettei se ollutkaan oikeaa rakkautta koska se kohdistui ihmiseen jota ei koskaan ollut olemassakaan (mies esitti olevansa ihan jotain muuta mitä oli).
Jep, saatan fantasioida joskus olevani sängyssä toisen miehen kanssa, mutta hyvin harvoin kuitenkin.
Minä päästin viisi minulle sopimatonta kumppania/miestä menemään (kutakin 2-15 vuotta katseltuani), kun ei niin ei.
Tämä kuudes sitten onkin Elämäni Mies. Ja RAKKAUTTA riittää - molemmin puolin :-)
Eli älkää tyytykö siihen "toiseksi parhaaseen".
sama täällä, olen päästänyt jo vajaan 25 vuoden aikana ainakain 80 hyvää naista menemään, enkä ole oikeaa löytänyt....itseasiassa en edes etsi vaan haluan vain sen alkuhuuman jokaisesta...hyviä panoja ja hauskaa viikon max kaksi....jääkööt nalkutuksen ja ruikutukset muille.....
Aina olen rakastanut kutakin sen hetkistä kumppania. Aina on rakastamiseen ollut syy ja samoin eroon.
Nykyinen mieheni tuntuu olevan kuitenkin se oikea. Paras vaihtoehto kaikista. Rakastan sydämeni pohjasta ja todella kovaa.
En voisi kuvitellakaan seurustelevani jonkun kanssa ja rakastavani jotakuta muuta. Kuka niin tekee? Kauheaa... Yhdessä ollaan rakkaudesta. Mikäli syynä on jokin muu, niin silloin täytyy ihmisen päässä olla jotain todella pahasti vinksahtanut.
Vastaus kysymykseen eli en rakasta miestäni intohimoisesti, vaan sillä tavoin kuin läheistä ystävää rakastetaan. Intohimoa olen kokenut mutta elämänkumppania sen kohteesta ei olisi koskaan voinut tulla. Satutti kun tajusin sen asian.
Silti ajattelen myös muita miehiä ja kuvittelen joskus miltä tuntuisi jos miehen paikalla olisi joku toinen. En tiedä osaanko ollenkaan rakastaa edes ketään, ja uskomattomalta tuntuu lukea kommentteja, joissa hellä ja intohimoinen rakkaus säilyy pitkissä kymmenien vuosien suhteissa.
Kesä oli kovin lämmin ja aurinkoinen. Vihreys ja valo tuntuivat erityisen voimakkailta. Tunsin oloni hyväksi. Erosta oli jo kulunut reilu vuosi ja katselin ympärilleni avoimin mielin. Intoa ja energiaa uuteen ihmissuhteeseen oli vaikka kuinka paljon.
Yhtenä kuumana heinäkuun perjantai-iltana tapsin tämän ihmisen. En tavannut häntä kuitenkaan ensimmäistä kertaa, vaan olin tavannut jo kerran aikaisemmin, samassa paikassa. En saanut silmiäni hänestä eroon. Hän oli yhtä hymyä, johon oli hyvin helppo ihastua.
Yhdessäolo tuntui ihanalta. Kosketus, keskustelu, tuoksu, läheisyys. En ollut koskaan tavannut näin mielenkiintoista ihmistä, jonka seurassa olisi tuntunut näin hyvältä. Nauroimme paljon, viihdyimme toistemme seurassa ja tuntui siltä, kun ympärillä kaikki olisi leijunut suloisessa valossa. En ollut koskaan aikaisemmin rakastunut. Nyt sen vasta tajusin.
Suhde loppui, sillä hän ei päässyt irrottautumaan edellisestä suhteestaan. Minun rakkauteni ei kuitenkaan loppunut. Tiedän, että hän oli Se.
Hän on edelleen mielessäni joka aamu, kun herään, juon aamukahvini, menen töihin, olen töissä, menen kotiin tai teen mitä tahansa. Hän tulee uniini ja unelmiini. Elämäni ei ole enää entisellään enkä minä ole enää minä, olen pelkkä kuori.
Hän oli Se.
kiintynyt kumppaniini vuosien saatossa, eli kyllä rakastan. Koin rakastumisen ensisilmäyksellä toisen kanssa mutta hän "pääsi karkuun".
En voisi kuvitella muita miehiä nykyiseni tilalle ainakaan tällä hetkellä. Tiedä sitten onko eri ääni kellossa 5 vuoden päästä :)
Sanotaan niin, että rakastan palavasti jotakuta muuta kuin omaa puolisoani, mutta silti en vaihtaisi häntä keneenkään toiseen. Hölmöä kyllä, mutta niin se on. Oma puolisoni on elämäni tärkein ja läheisin ihminen ja rakastan häntä, mutta siitä huolimatta matkan varrella elämääni on eksynyt ihminen, jota kohtaa tunteet palavat aivan eri roihulla... Mutta kaikkea ei voi saada ja jos ei saa, mitä haluaa, pitää opetella haluamaan sitä, mitä saa...
Elän jo seitsemättä vuotta ihanassa parisuhteessa ja rakastan puolisoani todella paljon...
...en kuitenkaan saa mielestäni miestä, jota rakastin ennen nykyistäni. Minä olin korviani myöten rakastunut häneen, vaikkemme koskaan varsinaisesti seurustelleetkaan, hänellä oli silloin vielä villi vaihe päällä eli hän iski uusia naisia viikoittain ja särki sydämeni useita kertoja. Siispä etsin itselleni nykyisen puolisoni enkä enää pitänyt yhteyttä entiseen rakkauden kohteeseeni.
...Meni muutama vuosi ilman yhteydenpitoa kunnes sattumalta tapasimme ja aloimme jutella... hänen villi vaiheensa oli mennyt ohi parissa vuodessa ja nyt hänkin elää parisuhteessa. Tapaamme silloin tällöin ihan viattomissa merkeissä ja juttelemme niitä näitä. Minun puolisoni ei tiedä näistä tapaamisista mutta hänen puolisonsa tietää. Ajattelen häntä päivittäin ja jossittelen... mitä jos olisinkin odottanut pari vuotta?
En kuitenkaan koskaan tekisi mitään, mikä loukkaisi nykyistä puolisoani.
Vieläkin saa tietysti vastailla. Kiva lukea muiden kokemuksia ja tuntemuksia aiheesta.
ilmeisesti tuuria 2 kertaa elämässä.
15 vuotiaana rakastuin poikaan niin ,et ei ketään muuta ollut maailmassa,jota olisin enemmän halunnut.
Hänen kanssaan avioiduin ja sain pojan sekä elin onnellisesti yli 20 vuotta.
Ero tuli kuitenkin minusta riippumattomista syistä,mutta löysin kuin löysinkin vielä uuden onnen.
Nykyinen avoimieheni on aarre jota rakastan yli kaiken.En haaveile enkä halua ketään muuta.
Usein mietin miten ihmeessä minua on onni voinut potkaista näin kovaa.