Kuinka paljon olette omaksuneet elämän arvoista isiltänne? Onko ollut vaikea nähdä isiltä oppimia huonoja malleja?
Isien pojat
Namir
6452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä arvostan isääni suuresti. Kun olin pieni, hän oli hyvä isä ja nyt kun olen jo "aikuinen", hän on hyvä ystäväni. Koska isäni asuu osan vuotta ulkomailla ja kesätkin toisella puolella Suomea, tapaamme harvoin. Mutta kun tapaamme, meillä on aina oikein hauskaa yhdessä.
Arvostan erityisesti hänen sosiaalisia taitojaan, pärjäämistään työelämässä, avarakatseisuutta ja älykkyyttä.
Minä en mielestäni ole oppinut isäni huonoja tapoja. En sen enempää petä vaimoani kuin hoida huonosti raha-asioitanikaan. Ne olen sitten varmaan oppinut äidiltäni, jonka kanssa en muuten tule yhtä hyvin toimeen.
Minä olen oppinut isältäni monia asioita henkisistä käytännön asioihin. Kunnioitan ja arvostan hänen näkemyksiä kuten luonnon kunniottaminen. Isän kanssa olen kulkenut monesti metsissä, ja olemme puhuneet kaikesta maan ja taivaan välillä.
Isällä taipumus välillä synkkyyteen, etenkin kun hän on lukenut uutisia. Minussa on kyllä vähän sitä samaa.
Toivon että voin joskus olla omille lapsille (jos niitä tulee) yhtä hyvä ja läheinen kun oma isä on ollut ja on.
Olen viime aikoina tajunnut miten oma isäpappa opetti omalla esimerkillään ja välillä sanoillaankin paljon miehisiä arvoja: mies pitää huolen omistaan, pitää sanansa jne.
Olihan se aika kun sitä kapinoi kaikkia isän oppeja vastaan, mutta vanhemmiten olen huomannut miten hieno mies oma isäpappa on.
Olin alle kouluikäinen, kun vanhemmille tuli avioero. Isä kävi yhden kerran sen jälkeen morjestamassa.
Etsin myöhemmin äijän ja pidin muutaman vuoden yhteyttä (noin 5 vuotta). Kertaakaan ei äijä vaivautunut soittelemaan tai poikkeemaan vaikka oli monasti ohi ajanut. Ei kertaakaan joulukorttia, synttärikorttia, eipä tuo tullut kummankaan mun laspsen ristiäisiinkään, vaikka oli kutsuttu.
Lopetin sitten yhteydenpidon ja isänpäivä/joulukorttien lähettelyn. Tuntui vaan liian yksipuoliselta yhteydenpidolta. Eipä tuo ole paljon perään kysellyt.
Jos jotakin olen isältäni oppinut, niin sen, että tapahtui mitä hyvänsä, niin lapsiini pidän kyllä yhteyttä.
kanssa puhuttiin tästä aiheesta vähän aikaa sitten. Hänellä huonot, aika olemattomat välit isäänsä, hän sanoi että on oppinut isältään lähinnä sen miten ei halua elää. Isäukko sillä oli sellainen että joi rahansa ja ihmissuhteensa.
Nyt kaverilleni on alkanut maistumaan viina, tyttäkaveri jätti viinan takia. Olen pelännyt että hyvä kaveri seuraa isänsä jalanjälkiä. Kyllä se siihen sattui miten oma isä sitä kohteli.
Onneksi päästiin juttusille aiheesta.
Faijani on monella tapaa ollut varsin hyvä roolimalli. Hän on sellainen rehti, suoraselkäinen äijä joka ottaa aina vastuun teoistaan ja puheistaan, tekee valmiiksi sen mihin ryhtyy eikä harrasta selkäänpuukottamista. Nämä ominaisuudet ovat siirtyneet myös omaan arvomaailmaani, ja ainakin omasta mielestäni toteutan niitä parhaani mukaan.
Huonoista puolista ainakaan isäukon taipumus nihilismiin ja suomalaiselle miehelle tyypilliseen melankoliseen jurotukseen eivät ole näyttäneet juurtuvan allekirjoittaneeseen. Ehkä ne alkavat ilmetä vanhemmalla iällä.. Temperamenttisuuteni saattaa olla perittyä, mutta sen suhteen mallia on saatu sekä isältä että äidiltä. :)