Elikäs, olen seurustellut 1.5v tämän nykyisen tyttöystäväni kanssa, jota siis rakastan yli kaiken. Hän on oikein herttainen tyttö, ja olemme periaatteessa viimeiset 10kk asuneet yhdessä. Tosin virallisesti vasta sen 4kk.
Itse olen ihan tyytyväinen suhteeseemme, itseasiassa ikinä ennen ei ole ollut tälläistä tunnetta että tekis mieli lähtee sompailemaan toisiin suhteisiin. Eikä ole tyttöystävälläkään (ainakaan hänen puheista päätellen), mutta ongelma on se että hänellä on aivan järjetön lapsikuume. Noh, itseä kun ei oikein vielä toi lapsi sytytä. Ja olis vielä vähän muita investointeja edessä kuten oman kämpän osto ja opiskelut loppuun eikä mielestäni 1.5v ole edes niin pitkä aika että pitäisi lasta alkaa tekemään. Ja tyttöhän täyttää just 20v ite taas 21v, et ei täs ihan vanhuksia olla vielä.
Mutta neiti taas on sellaisella asenteella, että jos ei musta ole tekemään lasta niin voin pakata kamppeeni. Noh asiasta tulee riita, ja tapellaan sitten seuraava viikko, tai hän tappelee. Mutta ei tälläisessä jatkuvassa tappelussa ole mitään järkeä. Varsinkaan kun hän ei ainakaan anna periksi.
Mitä mun tälläses tilanteessa kannattas tehdä? En ole oikeastikkaan valmis lapseen, vakiintumaan kyllä. Mutta lapsi ei ole itelle vielä ainakaan ajankohtainen. Ei henk. koht ole niin kiire. Mutta vaihtoehdoksihan jäis sitten vain eroaminen neidistä? Mutta siis täähän on ihan perseestä kun molemmat rakastaa toisiaan paljon, ja kun meillä menee hyvin (nämä asiat on sivuuutettuna) niin en vois toivoa mitään muuta. Tästä asiasta ois ollu hyvä keskustella kun alettiin seurustelemaan, mutta ei nyt itelle tullu mieleen että heti kersaa tekemään. Ollaan nyt puol vuotta kinattu tästä silloin tällöin ja nytten aletaan menemään siihen pisteeseen että se ois "tehtävä".
Ihan vitun perseestä. En haluis näin mahtavaa naista jättää, mutta en taas haluis mennä näinkin isoon asiaan mukaan kuten lapsi vielä. Tämä tyttö on siis todellakin aivan uskomaton muuten ja mahtava persoona, mutta onko toi nyt sitten tosirakkautta jos en ole valmis niin otetaan ero? Tai ainakin hän sillä uhoaa sillä?
Tuntuu vaan että menee nuoruus hukkaan tässä. Naista en haluis kuitenkaan menettää, mut en mä voi sitä/itseä kiustakkaan tällä :/
nim. neuvoton? :(
Itse olen ihan tyytyväinen suhteeseemme, itseasiassa ikinä ennen ei ole ollut tälläistä tunnetta että tekis mieli lähtee sompailemaan toisiin suhteisiin. Eikä ole tyttöystävälläkään (ainakaan hänen puheista päätellen), mutta ongelma on se että hänellä on aivan järjetön lapsikuume. Noh, itseä kun ei oikein vielä toi lapsi sytytä. Ja olis vielä vähän muita investointeja edessä kuten oman kämpän osto ja opiskelut loppuun eikä mielestäni 1.5v ole edes niin pitkä aika että pitäisi lasta alkaa tekemään. Ja tyttöhän täyttää just 20v ite taas 21v, et ei täs ihan vanhuksia olla vielä.
Mutta neiti taas on sellaisella asenteella, että jos ei musta ole tekemään lasta niin voin pakata kamppeeni. Noh asiasta tulee riita, ja tapellaan sitten seuraava viikko, tai hän tappelee. Mutta ei tälläisessä jatkuvassa tappelussa ole mitään järkeä. Varsinkaan kun hän ei ainakaan anna periksi.
Mitä mun tälläses tilanteessa kannattas tehdä? En ole oikeastikkaan valmis lapseen, vakiintumaan kyllä. Mutta lapsi ei ole itelle vielä ainakaan ajankohtainen. Ei henk. koht ole niin kiire. Mutta vaihtoehdoksihan jäis sitten vain eroaminen neidistä? Mutta siis täähän on ihan perseestä kun molemmat rakastaa toisiaan paljon, ja kun meillä menee hyvin (nämä asiat on sivuuutettuna) niin en vois toivoa mitään muuta. Tästä asiasta ois ollu hyvä keskustella kun alettiin seurustelemaan, mutta ei nyt itelle tullu mieleen että heti kersaa tekemään. Ollaan nyt puol vuotta kinattu tästä silloin tällöin ja nytten aletaan menemään siihen pisteeseen että se ois "tehtävä".
Ihan vitun perseestä. En haluis näin mahtavaa naista jättää, mutta en taas haluis mennä näinkin isoon asiaan mukaan kuten lapsi vielä. Tämä tyttö on siis todellakin aivan uskomaton muuten ja mahtava persoona, mutta onko toi nyt sitten tosirakkautta jos en ole valmis niin otetaan ero? Tai ainakin hän sillä uhoaa sillä?
Tuntuu vaan että menee nuoruus hukkaan tässä. Naista en haluis kuitenkaan menettää, mut en mä voi sitä/itseä kiustakkaan tällä :/
nim. neuvoton? :(
Vastaukset 18
Vanhimmat
Korjaus "tseasiassa ikinä ennen ei ole ollut tälläistä tunnetta että tekis mieli lähtee sompailemaan toisiin suhteisiin."
Siis on sellainen tunne ettei olisi enään tarvetta kokea muita naisia ollenkaan, vaan olen valmis vakiintumaan.
Voi voi, kovin lapselliselta tuntuu tyttöystäväsi.Älä missään nimessä suostu mihinkään uhkavaatimuksiin. Kyllä tytönkin pitää ymmärtää sun näkökantasi ja varsinkin kun mielipiteesi ovat noin järkeviä ja nuoriakin olette.
Jos tyttö tämän takia sut jättää, niin ei se silloin sua aidosti voi rakastaa. Jos ette ole kihloissa, ehdottaisin sormuksen ostoa. Se voi rauhottaa tätä vauvakuumetta. Joskus toi nuorten vauvakuume on vain sitoutumisen todistelua...
Ite olen seurustellut 7 vuotta, vauvakuume alkoi 4 vuotta sitten. Vasta nyt mies oli siihen valmis ja vauva tulossa.
No itseasiassa sormusten osto on tässä ollut ajankohtainen ja varmaan oisin jo homman hoitanut kotia mutta, tämä jatkuva painostus hänen puolelta että ei tästä tule sitten mitää ja erotaan on jos en ala tanssimaan hänen ajatusmaailman mukaan on saanut mut etääntymään aiheesta. Vähän epävarma olo tulee lähteä ostaa sormuksia tällästen jälkeen.
Ja kysehän ei ole siitä ettenkö sitten myöhemmin olisi valmis. Puhutaan jostai 3-5v ajasta jolloin mun puolesta alkas asiat olemaan sillä mallilla että vois lasta alkaa miettimään ja oletetaan että oltas sillon vielä yhdessä.
Itse oon juurikin pitänyt aika lapsellisena tätä episodia, mutta ei auta vaikka kuinka naurattas :I Hän vielä kun tästä joskus puhuttiin tokaisi vain että hänen pitäisi etsiä vanhempi mies ihan pokalla.
Toinen omalta kannalta todella ärsyttävä asia on, että olen koko elämäni harrastanut moottorilla pyöriviä vehkeitä, lähinnä moottoripyöriä ja se on meillä ns. suvussa. Eli tyttö on tietänyt sen kokoajan. Nythän myös vaatii minulta, että lopetan harrastukset kokonaan ja tehdään lapsi. En siis todellakaan ole jäämässä tossun alle, mutta onko tässä nyt kyse että hän on kyllästynyt tjsp. ja ehkä yrittää alkaa muokkaamaan erilaiseksi mieheksi kuin olen? vai mikä täs on homman nimi?
Eihän tässä mitään jos kokoaika olis tällästä soopaa. Sit ratkasu ois helppo, mutta tämä lisääntyy kokoajan kun eteenpäin mennään. Sanotaan et nytten tapellaan puolet viikosta mitä vietetään yhteistä aikaa. Eli aika paljon minusta.
Sinähän tunnut olevan perheessä ainoa, jolla on järkeä.
Tänä päivänä elämä ei ole helppoa, vaatimukset työelämässäkin kasvavat kasvamistaan. Kannattaa hoitaa opiskelut pois alta ja asuntoasiaakin on järkevä ajatella. Tehän olette vielä niin nuoria, aikaa on runsaasti vauvoille.
Tyttöystäväsi elää pilvilinnoissa. Sinun opiskelusi todennäköisesti pitkittyvät ja asuntokin jää haaveksi vain, jos teet hänen päänsä mukaan tällä hetkellä. Äitiyspäivärahat eivät riitä edes lapsen tarpeisiin, entä opintotuki ? Kyllähän sitä kaurapuurollakin pystyy elämään vuosikausia... se on yhteinen valinta, missä järjestyksessä toteutatte elämäänne, eiköhän tyttöystäväsikin sen ymmärrä loppujen lopuksi, kunhan vain puhutte suoraan asioista.
Noh ongelmahan on se että asioista on puhutta, TODELLA monta kertaa. Hän kyllä välillä ymmärtää kantani. Mutta voi olla että viikon jälkeen sillä ei ole mitää merkitystä ja selitän yhä uudelleen samat asiat uudelleet.
Ja toiseks. En aio henk. koht. tyytyä elämään vain kaurapuurolla ja kitkutella joka päivä mistä sais fyrkat kaikkeen. Itsellä olis siis tärkeetä että ois perusasiat kunnossa. Noh hän on taas sitä mieltä että olen materialisti eikä mulle ole tärkeitä "oikeat" asiat. Eli hänestä on ihan sama oisko meillä rahaa ym. kuhan ollaan "perhe". Pyrin käyttää näis asioissa mahd. paljon järkeä, hänelle se on evvk.
En mä nyt muuten ois nettiin avautunu, mut probleemakun on se että asian olen selittäny miljoonansata kertaa. Alussa hän oli oikein ymmärtävinään, mutta tässä ajan edetessä n. puol vuotta niin ei oikeastaan mun mielipide/ajatukset enään kiinnosta vaan asenne on että lapsi tai ei suhdetta. En tiiä sit toteuttasko se sen että lähtis kävelemään. Ainakin tän hetkisen tilanteen perusteella lähteekin, tuntuu ettei hänellä ole muuta painoarvoa kuin ajatus "lapsesta". Sitten se elämä varmaan muuttaakin suuntaa 180astetta ja ongelmat poistuvat. PUUUH!
Ota riski ja kerro vielä kerran mikä on sinun kantasi ja perustelut.
Sano hänelle, että jätät asian nyt hänen mietittäväkseen vaikka puoleksi vuodeksi. Tai yleensä vain pitkäksi aikaa, mitään päivämääriä ei kannata eikä voi asettaa.
Ehdota hänelle, että eläisitte sen miettimisvälin ihan normaalisti ilman jatkuvaa (?) jauhamista asiasta, sehän rassaa suhdettanne.
Koska nyt ette tulokseen pääse, rauhoittakaa elämänne vähäksi aikaa normaalielämälle, ehkä asiat kypsyvät hänenkin mielessään teille molemmille hyvään lopputulokseen.
Jos ystäväsi kysyy, että entäs sitten, jos vielä haluan vauvan, kerro hänelle, että katsotaan ensin miettimisaika, eihän asioitten edelle voi mennä tai harpata yli.
Ei kukaan voi saada toisen ehdoilla kaikkea, et sinäkään voi "ottaa" vain sitä hyvää suhdetta ilman vauvaa.
Mutta kaikella on aikansa...se pitää molempien ymmärtää.
Elämä on kompromisseja, mutta yhteinen yksimielinen päätös on kuitenkin aina parempi.
Hei, mielestäni lasta pitää molempien ihan oikeasti haluta, se pitäisi tyttöystäväsikin ymmärtää. KOska se TODELLA muuttaa suhdettanne, ja lapsen syntymä ei ainakaan liittoa paranna! Olette lisäksi molemmat niin nuoria, että tosiaan on vielä aikaa lapsia myöhemminki hankkia.
Ehkä tyttöystäväsi on jotenkin turhautunut ja kaipaa ilmeisesti jotain "yhteistä projektia". Voi olla huono ilmaisu, mutta en parempaakaan keksi. Siis jotain mihin voitte yhdessä keskittyä, sitoutua. Voisiko se olla mieluummin jokin harrastus, asumiseen liittyvää tai vaikka lemmikki? Itsestäni nimittäin nyt jälkeenpäin tunnistan, että muutamat asiat menneessä avioliitossani olivat yrityksiä korjata huonoa suhdetta. Vähän aikaa olikin ok, kun yhdessä suunniteltiin "projektia", mutta sitten meni taas entistä huonommin. Eli se oli yhteisen tekemisen puutetta.
Toinen juttu, mitä suhteessannem mietin, on se, että hän tahtoisi sinun lopettavan tärkeän harrastuksesi. Älä lopeta, koska sitten sinä puolestasi tulet katkeraksi! Yritä saada hänen toimintaan mukaan, ja sitten joskus voitte sitä ehkä koko perheenä tulevien lastenkin kanssa harrastaa. Minusta parisuhteessa on kunnioitettava toisen harrastuksia, toki se ei saa viedä kaikkea aikaa ja olla tärkein elämän sisältö.
Täältä täti-ihminen vinkkaa, et se vauvakuume ei lähde sopivan ikäiseltä naiselta pois ennen vaihdenvuosia, jos sitä lasta ei tule, eli taas naisen päätä et saa käännettyä sen vauveliasian kanssa. Mutta hoksauttaisin sen verran, et älä suoranaisesti tyrmää ja ole aivan liinat kiinni itse ajatukselle. Se saa vain naisesikin takajaloilleen. Jos olisit vähän myötämielisempi vauvaidealle, mutta sanoisit, että ajatus on hyvä mutta AJALLAAN. Eli jos voit luvata hänelle vauvan joskus myöhemmin, vaikkei heti, niin se jo saattaa rauhoittaa tätä. Tai sanot, että vauvat on hyvä idea, mutta ajankohta nyt hankala. Nainen käsittää sut nyt ehkä niin, et sä olet totaalisesti aina vauvoja vastaan, ja se on sille järkytys. Toinen asia vois olla se, et korostat sitä, et teidän perheessä vauvallakin sit olis parempi olla, jos olis isukkikin joskus kotosalla, eikä aina töissä tai opiskelemassa.
Anna vähän periksi, jos voit, tarviiko teidän asioiden olla ristiriidassa keskenään, minun mielestä ei tarvi. Kuulostaisko hyvältä jos sä saisit opiskelus ja molemmat sais vauvelin joskus..?
toinenkin täti-ihminen. Auttaisi varmaan tilannetta, jos kääntäisit puheesi siihen suuntaan, että yhteinen vauva olisi sinunkin mielestäsi ihana ajatus - aikanaan. Ja että ajattelet tässä ensi sijassa häntä ja vauvaa, kun haluat vielä odottaa, valmistumistasi ja saada töitä jotta sitten voisit turvata teille kaikille mahdollisimman hyvät olot. Leikkikää mielikuvituksella, mitä se vauvaperheen arki teidän nykytilanteessanne tarkoittaisi - noin niin kuin konkreettisesti.
Minusta tällainen vastuullisen miehen puhe tehoaa naiseen, jos hän jollakin lailla epäilee vain sinun mukavuudenhalustasi kieltäytyvän vauvasta ja sitä ettet halua luopua mistään hänen hyväkseen.
Noh asiahan on niin että tuo on ollutkin minun linjani ja olenkin sitä mieltä että lapsi hänen kanssaan on hyvä idea, mutta ajankohta ei ole vielä oikea. Ja että kyllä meillä on varaa pari vuottaa odottaa ainakin.
Mutta siis hän on oikeasti niin "päättäväinen" että hän on jopa laskenut ajankohtia milloin lopettaa pillerit, eli kärjistettynä ensi kesänä olisi PAKKO olla raskaana. Tai sitten erotaan. Eli ei auta mun puheet enään tässä vaiheessa, olenkin sanonut ja tehnyt selväksi mielipiteeni mutta hän on sitä mieltä että en ole valmis tekemään mitään suhteen eteen. Joka ei ole todellakaan totta.
Tässä on nyt taas ollu viikon yks pahimpia tappeluita alla, ja oon saanu ilmotuksen et ens kerran ku nähään ni mulla pitää olla päätös tehäänkö se lapsi nyt vai ei. Jos saan jotenkin puhuttua häntä ymmärtää ni koitan vielä tottakai ja ehkä kihlata hänet.
Mutta kokemuksen perusteella alkaa vähän näyttämään et eiköhän tämä ollut tässä ja että pistetään pillit pussiin ja hän lyöttäytyy seuraavan miehen kanssa kimppaan viikon päästä. Olen aika varma tästä. Hän kun ei tunnu kompromissi-käsitettä paljon vaalivan.
Lapsi on vanhempiensa loppuelämän "projekti" eikä mikään nukke. Siksi tällä uudella ihmisellä on oikeus syntyä molempien vanhempiensa toivomana. Hyvää tulevaisuutta ei ennustele se, että teistä just parikymppisistä toinen ei ole ideassa mukana. Älä vain myönny naisesi painostukseen - lapsen tähden!
Tulee mieleeni tuttavani, joka painosti miehensä toisen lapsen hankintaan sanomalla haluavansa lapsen ja olevansa mielummin kahden lapsen yksinhuoltaja kuin yhden lapsen kaksinhuoltaja. No, mies lähti pian toisen lapsen synnyttyä ja nyt sitä yksinhuoltajuutta on kestänyt jo vuosia. Rankkaa on ollut ja voimat välillä lopussa. Hänen katkeria valituksia kunnellessani tulee välillä mieleeni, että sitä saattaa saada mitä tilaa. Vaikka en millään lailla halua olla kyyninen saati vahingoniloinen, on joskus kuitenkin nähtävä sen miehenkin näkökulma.
Lemikki ei ole mikään lelu, jota tarjotaan helpoksi vaihtoehdoksi mihinkään tilanteeseen! Se vaatii tarkkaa asioden selvittämistä, huolehtimista ja sitoutumista! Eläin on yhtä elävä ja tarvitseva kuin ihminenkin, älä enää ikinä päästä moisia typeryyksiä suustasi :/
Tuo miettimisaikajuttu voisi olla ihan hyvä... Samaa mieltä olen muidenkin kirjottaneiden kanssa siitä, että tyttöystäväsi on todella naiivi tämän asian suhteen. Hän ei todellakaan tiedä, millainen rumba on kituuttaa erilaisilla tuilla opiskelijana ja vauvan kanssa. Ymmärrän kyllä tyttöystäväsi vauvakuumeen ja muistan itsekin sellaista poteneeni varsin voimakkaana parikymppisenä. Nyt kiitän onneani siitä, että järkeilin silloin ja odotin. Sulla on ihan täysi oikeus mielipiteeseesi ja hyvä ja perusteltu syy. Hänellä ei ole mitään oikeutta pakottaa sinua lapsen hankintaan ja olisi äärimmäisen tyhmää tehdä niin tärkeä koko loppuelämään vaikuttava ratkaisu painostettuna. Oletko sanonut hänelle tämän? Ja jos kuitenkin joskus haluat lapsia, niin oletko sanonut tämän hänelle? Niinkun jotkut ovat maininnetkin jo, luulen että hän vain kaipaa varmaa sitoutumista. Vauva ehkä hänen mielestään olisi osoitus tästä. Kyseessä on siis ehkä enemmänkin epävarmuus, kuin oikeasti vauvan haluaminen...? Ehkä se sormuskin voisi olla ihan hyvä ajatus ja rauhottaisi häntä...?
Niin kuin joku jo kirjoittikin niin vauvakuume on hassu juttu. Itsekin sairastanut sitä useaan otteeseen (tosin vanhemmalla iällä, jo ammatissa olevana kuin te) mutta ONNEKSI mieheni on pistänyt kylmää jäätä housuihin eli tuonut elämän reaaliteetit esille, esim. sen onko juuri nyt varaa taloudellisesti alkaa yrittämään vauvaa jne. No kaksihan noita siunaantunut, mutta kolmatta ei tule.
Te olette vielä niin nuoria että ehditte kyllä niitä lapsia tekemään myöhemminkin, jolloin sinäkin kypsynyt isäksi paremmin.
Eli siis hyviä neuvoja olet saanutkin, mutta minulla oisi vielä yksi, josta en kyllä tiedä sopiiko teille. Hoivaviettiä voisi ehkä helpottaa esim. koiranpentu tms...Tämä voi kuulostaa hassulta : ) mutta minun tätä viimeisintä vauvakuumetta helpotti hauvavauva..
Tässä tulee esille se, mikä on tyypillistä parikymppisille. Olin itse 20v, kun tuo järjetön vauvakuume iski. Tiesin, ettei ikäiseni mies IKINÄ ole valmis selliseen, joten: Lapseni isä on minua 15v vanhempi! Miehet kypsyvät hieman naisia myöhemmin..se on vaan tosiasia. (Lapset ovat ihania, mutta kyllä se vaatii todella paljon ja on otettava huomioon, että meillä esim on seksielämä kärsinyt ja suorastaan lopahtanut, koska eipä se natiainen nuku kuin meidän keskessä! Kasvatusoppaista yms voi lukea kaikkea hauskaa lapseen liittyvää, mitä ei kuitenkaan noin vain sovelleta käytäntöön! )
Itselläni on ollut jonkin aikaa vähän samanlainen tilanne. Siis minä poden vauvakuumetta ja miehen mielestä voitaisiin vielä odottaa. Olemme tosin teitä jonkin verran vanhempia, oma asunto ja vakituinen työpaikka on jo. Itselläni alkaa olla hedelmällisyyden kannalta kriittinen aika (täytin juuri 28 v.).
Mutta ei minulle ole tullut mieleenkään katkaista suhdetta sen takia, että mieheni haluaa odottaa vielä vähän (meillä puhutaan vain kuukausista, mutta olen odottanut asian kanssa jo vuosia). Minua on auttanut paljon se, että olemme voineet puhua asiasta ja välillä miehenikin käyttää sellaisia fraaseja kuten" sitten, kun meillä on lapsia..." ja "meidän tulevat lapset...". Tuntuu hyvältä, että hän kuitenkin HALUAA lapsia kanssani, kunhan tämä viimeisin opiskeluvaihe on takana ja hänellä on varaa käydä kokopäiväisesti työssä.
Mutta siis siihen vinkkiin (joka tuossa aiemmin jo mainittiinkin): hauvavauva on tosiaankin hyvä "korvike". Itselläni se toimi ainakin erittäin hyvin, koska olen sekä eläin- että lapsirakas. Olen saanut purettua pikkuiseen hauveliini (joka on jo tosin 1,5 -vuotias) hoivaviettiäni ja vauvakuume on ollut näin helpompi kestää. Koirasta huolehtiminen on myös mielestäni erittäin oivallista opettelua lapsen tuloon, koska monet "kasvatusperiaatteet" ovat eläinten ja ihmisten kohdalla samat. Koiran kanssa pääse kevyemmin harjoittelemaan esim. itsekkyyden karsimista, omien menojen suunnittelua, vastuullisuutta, johdonmukaisuutta jne. Meille koira olisi tosin tullut joka tapauksessa, vauvakuumetta tai ei. Mutta nyt haukusta on tullut minulle vähintäänkin kuin pieni ja karvainen lapsi. Eikä sopivan hetken odottaminen tunnu lainkaan niin pahalta, kun vieressä tuhisee karvakäärö...:)
Ilmaisin itseäni ehkä vähän huonosti, koska en siis MISSÄÄN NIMESSÄ kannusta ottamaan eläintä lapsen korvikkeeksi, jonka sitten voi hyvältä lapsen syntymän jälkeen. Mutta tietyllä tavalla eläin on "helpompi" versio lapsesta.
Se pitää siis ottaa huomioon, että eläimen hankkiminen on sen koko eliniän kestävä VASTUU, eikä sitä voi noin vain hyvältä heti kun ihmisvauva tulee perheeseen. Jos siis jokatapauksessa on koiraihminen, koiran hankkiminen tässä kohdin voisi olla hyvä ratkaisu. MUTTA SITÄKIN ON SYYTÄ HARKITA TARKOIN!
Noin suuri pakkomielle lapsen hankkimista kohtaan voi myös kertoa siitä että kokee suhteen tyhjäksi, että siihen olisi saatava jotain ja se ilmenee että pitää saada lapsi. Katso "verhon taakse" ja kysy että mitä lapsen hankkiminen paikkaisi suhteessa, jos paikattavaa on.?!
Se voi olla tyttöystäväsi ainoa keino omassa päässään pitää suhde kasassa, tai pitää teidät yhdessä, joten ahdistus voi hänellä olla suuri..lapsi olisi vain linkki teidän välillä joka pitäisi teidät yhdessä...menin pitkälle tässä asiassa, mutta koskaanhan sitä ei tiedä kun ihminen ei aina tiedä itse itsestäänkään niin saati sitten toisesta.
Kissa pöydälle ja asiat selviksi, syyttelemättä ja fiksulta kundilta tunnutkin...
Ei muuta kun tsemppiä vain =)