Ahistaa. Miehelläni ja minulla on ollut paha kriisi noin puoli vuotta (ja ongelmia jo sitä ennenkin, mm. seksissä). Asiaan liittyy mm. mieheni masennusta, mieheni diagnosointi luonteestani (narsisti!) ja paljon muuta.
Muutaman kuukauden mieheni kännykkä on ollut jatkuvasti "piilossa". Aluksi se oli vielä pöydällä, tosin äänettömällä ja näyttöruutu pöytään päin, ettei tulevia puheluita/viestejä näkisi tai kuulisi. Nyt puhelin on ollut jo pitkään kokonaan piilossa.
Kotiin tullessani kuulen hänen joskus "kuiskivan" puhelimeen hiljaa, mutta puhelu loppuu lyhyeen kun tulen kotiin. Roskista siivotessani löysin hänen puhelinlaskunsa, tekstiviestimäärät olivat huikeita.
Eli jotain on selvästi meneillään. Asiaa mieheltäni tiedusteltuani, mieheni on kertonut että mitään "suhdetta" hänellä ei ole, mutta "ystävät" joidon kanssa hän keskustelee ovat erilaisilta tukilinjoilta löydettyjä. Ja tukea hän varmasti tarvitseekin, kun on se masennus, avioliittokriisi ja hullu narsisti akka! On siinä jaettavaa ymmärtävien ihanien ihmisten kanssa!
Olenko nyt siis mahdoton toiveissani )toivon että mieheni jättäisi salaiset ystävänsä ja alkaisi sen sijaan puhua minun kanssani, MEIDÄN avioliittohan tässä on karilla) ja sairaalloisen mustasukkainen, kun tuntuu että menetän terveyteni näiden salaisten viestien kanssa? Ahdistaa todella paljon.
Nyt tilanne on se, että eilen keskusteltuamme asioista, tuli sellainen olo, että haluaisin todella vielä yrittää onnistua avioliitossamme. Kaikesta huolimatta rakastan häntä yhä paljon. Mutta hetken hyvän olon ja halimisen jälkeen päälleni hyökyi jälleen mustanharmaa pilvi kun aloin ajatella mieheni viestittelyä, josta hän tuskin aikoo vuokseni tai avioliittomme takia luopua.
Olenko siis hullu, kun koen että VAIKKA viestit ja puhelut tulisivat ihmisiltä (mitä tod.näk. naisilta) joiden on vaan tarkoitus "auttaa miestäni hädässä" , tunnen itseni kuitenkin petetyksi! Koen että nämä ihmiset ovat mustana pilvenä välissämme, koska he ovat niitä, joille mieheni murhaansa kertoo ja tunteensa jakaa, kun taas minulle vaimolleen, mieheni ei halua puhua mitään.. (minä kun olen niin kylmä ja kova ja mahdoton...) APUVA! Mielenterveys menee.
Muutaman kuukauden mieheni kännykkä on ollut jatkuvasti "piilossa". Aluksi se oli vielä pöydällä, tosin äänettömällä ja näyttöruutu pöytään päin, ettei tulevia puheluita/viestejä näkisi tai kuulisi. Nyt puhelin on ollut jo pitkään kokonaan piilossa.
Kotiin tullessani kuulen hänen joskus "kuiskivan" puhelimeen hiljaa, mutta puhelu loppuu lyhyeen kun tulen kotiin. Roskista siivotessani löysin hänen puhelinlaskunsa, tekstiviestimäärät olivat huikeita.
Eli jotain on selvästi meneillään. Asiaa mieheltäni tiedusteltuani, mieheni on kertonut että mitään "suhdetta" hänellä ei ole, mutta "ystävät" joidon kanssa hän keskustelee ovat erilaisilta tukilinjoilta löydettyjä. Ja tukea hän varmasti tarvitseekin, kun on se masennus, avioliittokriisi ja hullu narsisti akka! On siinä jaettavaa ymmärtävien ihanien ihmisten kanssa!
Olenko nyt siis mahdoton toiveissani )toivon että mieheni jättäisi salaiset ystävänsä ja alkaisi sen sijaan puhua minun kanssani, MEIDÄN avioliittohan tässä on karilla) ja sairaalloisen mustasukkainen, kun tuntuu että menetän terveyteni näiden salaisten viestien kanssa? Ahdistaa todella paljon.
Nyt tilanne on se, että eilen keskusteltuamme asioista, tuli sellainen olo, että haluaisin todella vielä yrittää onnistua avioliitossamme. Kaikesta huolimatta rakastan häntä yhä paljon. Mutta hetken hyvän olon ja halimisen jälkeen päälleni hyökyi jälleen mustanharmaa pilvi kun aloin ajatella mieheni viestittelyä, josta hän tuskin aikoo vuokseni tai avioliittomme takia luopua.
Olenko siis hullu, kun koen että VAIKKA viestit ja puhelut tulisivat ihmisiltä (mitä tod.näk. naisilta) joiden on vaan tarkoitus "auttaa miestäni hädässä" , tunnen itseni kuitenkin petetyksi! Koen että nämä ihmiset ovat mustana pilvenä välissämme, koska he ovat niitä, joille mieheni murhaansa kertoo ja tunteensa jakaa, kun taas minulle vaimolleen, mieheni ei halua puhua mitään.. (minä kun olen niin kylmä ja kova ja mahdoton...) APUVA! Mielenterveys menee.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tuossa tilanteessa on melko normaalia kokea mustasukkaisuutta ja ahdistusta.
Miehesi juttu "haisee" pahasti.
Hänellä on ehkä suhteellisuudentaju mennyt ?
Jos hän haluaa parantaa teidän suhdettanne, niin kannattaisi todellakin keskittyä siihen, eikä muihin asioihin, jotka lisää raunioittavat teidän suhdettanne.
Ei ihminen voi päästä kaiken tuon yli yhdellä keskustelulla, se on selvä, älä vaadikaan itseltäsi sitä.
Vaadi enemmän mieheltäsi.
Oletko saanut "diagnoosin" siksi, että haluat enemmän huomiota ? Diagnoosi on kyllä väärä. Sinullahan on oikeus saada huomiota. Sitä mitä miehesi kohdistaa ilmeisesti vain kodin ulkopuolisiin asioihin/puhelinsuhteisiin, mitä ne lienevätkään.
Toivon, että saatte asiat tolalleen, mutta ehdotan, että harkitset myös toisenlaisia ratkaisuja, jos asiat eivät ala mennä kohdalleen ja suhteen laatu parane.
Vai haluatko elää koko loppuelämäsi niinkuin nyt ?
Kiitos viestistä!
Ei, en aio elää koko elämääni näin. Rakastan kuitenkin miestäni edelleen, hänen minusta tekemistään diagnooseista ja kauheista syytöksistä huolimatta.
Lisäksi tahtoisin pitää lupaukseni "Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan...". Helpointa olisi luovuttaa kun tuntuu että lukuisista keskusteluistamme huolimatta asiat eivät näytä menevän yhtään parempaan suuntaan.
Haluan kuitenkin toimia niin, että jos ero tulee, ei minun ainakaan tarvitse myöhemmin miettiä että "luovutin liian helposti". Kaikki kortit on katsottava, ennen kuin pystyn taas puhtaasti katsomaan tulevaisuuteen.
Vaikka tuntuu kyllä siltä, että jotta kelpaisin miehelleni, minun täytyisi muuttua täysin ihmisenä ja se ei tietenkään ole mahdollista. Tuntuu että jo nyt olen elänyt elämää jossa en oikein ole voinut olla oma itseni, koska mieheni ei tunnu minua tällaisena hyväksyvän. Jos vielä paljon yritän muuttua en ole enää oma itseni.
Mutta niin kuin sanottu, en aio luovuttaa, en aivan vielä. Olen asettanut itselleni omaan päähän ja sydämeen aikarajan, johon saakka katson, josko asiat voisivat parantua. Tämä "aikaraja" auttaa minua itseäni selviämään henkisesti eteenpäin. Tuntuu että on joku päämäärä, enkä vain kellu tässä ahdistuksessani loputtomiin.
Aika näyttää. Mutta koen asian juuri sillä tavalla että jos mieheni asettaa muut "auttavat tahot" (meidänm suhde on hänen mielestäään "lantakasa" jota hän ei viitsi tonkia , mutta "onneksi hänellä on ihania tahoja ja ystäviä jotka häntä auttavat") minun ja avioliittomme edelle, hän on ratkaisunsa omalla tavallaan tehnyt ja luopunut minusta.
täytyy loppuun katsoa, ettei jää mikään nakertamaan mieltä, eikä tarvitse katua.
Uusi kirjoituksesi toi sen verran lisävaloa asiaan, että jo tässä vaiheessa voisit listata plussia ja miinuksia suhteessanne ja miettiä mitkä miinukset voisitte yhdessä muuttaa plussaksi ja mikä jää mahdottomaksi muuttaa. Jos se "mahdotonlista" on aika pitkä ja siihen sisältyy tärkeitä asioita, kannattaa vähän jo suunnata ajatuksiaan kauemmas tulevaisuuteen.
Kun miehelläsi ei tunnu edes olevan todellista halua muuttaa mitään paremmaksi, eikä hän ilmeisesti suhdettanne kovasti arvosta, et siihen yksin voi pystyä, vaikka kuinka haluasit, se on realismia.
Jos ihminen arvostaa suhdetta ja kumppaniaan, se näkyy myös käytännössä, teoissa, eikö näin ole ?
Älä petä itseäsi !
Kannustan yrittämistäsi, jos se tuloksia tuo, jos ei ala näkyä, älä jää hakkaamaan päätäsi seinään !
Elämää ei kannata tuhlata.
Mukavia tasapainoisiakin ihmisiä on olemassa, jos antaa heille mahdollisuuden tulla elämäänsä.
yrittää tähän listata näitä huonoja puoliasi (siis mistä miehesi valittaa), ja miten itse koet ne, oletko mielestäsi sellainen kuin miehesi sanoo? nimittäin minulla on kokemusta noista haukkuvista miehistä. siinä nimittäin menee pää ihan sekaisin ja itsetunto romuttuu kun luulee olevansa ihan huono ihminen. se vika on näissä toisissa ihmisissä..
Niin, mieheni mielestä olen narsisti, täysin empatiakyvytön ihminen. hänen mielestään en ole häntä millään lailla auttanut kun hän on ollut masentunut. Olen yrittänyt kertoa, että olen pyrkinyt olemaan LÄSNÄ. Ollut valmiina kuuntelemaan jos hän olisi halunnut minulle kertoa, karsinut omia menojani ettei hänen tarvitsisi olla yksin ja antanut hellyyttä, halailua yms. Hän sanoo etten ole auttanut, eikä kosketukseni ja "läpyttelyni" tunnu hänestä miltään. Kun kysyn, MITÄ hänen mielestään minun oikein olisi pitänyt tehdä, hän ei osaa antaa mitään konkreettista vastausta. Kuitenkin minun olisi pitänyt auttaa jollain kummalla tavalla, vaikkei hän itsekään tiedä mikä se tapa olisi. Lisäksi olen kuulemma tehnyt liian vähän hommia rakennuksilla kun rakensimme taloa (niin, minähän vain lähinnä tein ruokaa ja raijasin sitä tontille ja sehän ei ole OIKEAA työtä), en ole arvostanut hänen vanhempiensa työpanosta rakennuksilla, käytän epäseksikkäitä verkkareita ja villasukkia.. etc...etc... Lista on loputon.
Itsetuntoni on tosiaan nolla. Nukkuminen on vaikeaa ja työkykyni kyseenalainen. Ehkä minun pitää aikaistaa sitä päähäni rakentamaa aikataulua siitä kuinka kauan vielä yritän... Taitaa olla turha hakata päätään seinään. Kyllähän rakkauteen, parisuhteeseen, siitä huolehtimiseen ja avioliittoon tarvitaan KAKSI! EI ENEMPÄÄ (hänen tekstiviestiystävänsä ovat liikaa!) EIKÄ VÄHEMPÄÄ (yksin en voi tehdä mitään)!
kieltämättä tilanteesi on vaikea..jos teillä on oma asunto ja kaikki ja naimisissakin vielä.. Jos miehesi ei kerran ala puhua, niin ompa kumma. ja syyttelee sinua kaikesta...todella ihme tyyppi. Onko hän alkanut syytellä sinua vasta kun tämä puhelimen piilottelu alkoi?
Niin, kyllähän tää syyttely ja kännykän häviäminen näkyvistä on molemmat tapahtuneet nyt syksyllä, ihan tarkalleen en nyt osaa sanoa, mutta... samoihin aikoihin...
alkanu pettää ja syyttelee samalla sua, että omat teot olis jotenki oikeutetumpia... "et tukenu mua" blaa blaa... Sano sille suoraan, että tiedät että hän pettää (oli sitten vasta tekstiviestiasteella vai ei), vaikkei sulla muita todisteita olekaan kuin ne textarit..kai? Kysy häneltä että mitäs nyt tehdään, olisko parempi erota, koska eihän tämäkään mukavaa ole. Katso miten hän reagoi..älä nalkuta vaan totea viileän tyynesti ja katso silmiin. Sano vaan rohkeasti ja kuitenkin lämpimästi..
Suojele itseäsi ja hermojasi ja tunteitasi ja ota järki käteen.
Turha on paapoa sitä itsekästä hemmoa, jolle maailman kolme tärkeitä sanaa ilmeisesti ovat: minä minä ja minä.
Miehesi on ilmeisesti itsetunto-ongelmainen mammanpoika, sattuuko olemaan ainoa lapsi ?
Kerää kaikki voimavarasi, ota etäisyyttä asiaan.
Mietipäs muuten, jos asia olisi toisinpäin:
Ymmärtäisikö miehesi sinua ???
epäilitkö jo silloin vähän...että kaikki ei ehkä tule menemään niinkuin toivoisit tai odotat...?
Alä vastaa minulle, ei tarvitse, vastaa itsellesi ! Joohan !
Se ehkä selkeyttä ajatuksiasi ?
Oliko alunperinkään kaikki ok ?
Vai oliko epäilyksen siemen, josta on kasvanut "suuri kurpitsa" ?
Tsemppiä edelleen !
jos se tarviis vaan ihan rehellistä tukea kavereiltaan, hän ei piilottelisi puhelinta. joko sillä on lovetus-viestejä puhelin täynnä tai siellä on sun haukkumisviestejä lovetus-viestien lisäksi. eipä kuulosta hyvältä tilanteelta..kun ukko vielä valehteleekin.huh, hankkiudu eroon vaan ja nopeesti. löydät vielä rehellisen miehen..
Ota puhelin itsellesi ja odottele millaisia viestejä siihen tulee! Tässä tapauksessa kukaan tuskin syyttäis sua rikolliseksi..