ei voi määritellä

Kun myö aikoinaan, noin neljätoista vuotta sitten, tavattiin vaimoni kanssa, niin eipä hän tuolloin tainnut pitää miuta ihannemihenään ainakaan ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Sitkeästi vaan roikuin hänessä sen ensimmäisen kesän, ollen rehellinen hänelle ja itselleni. Ihastuin ihan mahottomasti ja vaikka tunne oli toispuoleinen, en heittänyt sitä kuuluisaa kirvestä kaivoon. Minkäs mie itelleni mahoin.
Niinpä alkoi löytyä vähitellen yhteisiä intressejä,ajatuksia, puheenaiheita, tapahtumia ja kolahteluja. Mentiin ja tultiin, itkettiin ja naurettiin. Oltiin ja ei oltu. Eikös mokoma sitten lämmennyt ja innostui itsekin ajatuksesta että tästä jutusta voisi jotain tullakin.
Nyt voin sanoa että suhteemme on kasvanut ja ruokkinut itseään kokemusten ja aitouden kautta hyvinkin terveelle pohjalle.

Sitä vaan mie meinaan jotta ei sitä ihannemies tai -nais määritelmää kannata tyhjästä aivoituksiinsa perustaa. Nimittäin ihmisten vaan pitää löytää toisensa ihan syvällisesti, arkipäivässä ja sitten vasta voi ajatella kumppanistaan onko hän ihanne vai jotain muuta. Kun jotenkin tuo "ihanne"-sana kalskahtaa kauhean pinnalliselta, varsinkin jos sitä käyttää etukäteen.

Että tämmöstä täältä metästä.