Onko miehesi läsnä?
sadettajat
73333
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Koemme että olemme läsnä toisiamme vaikka välimatkaa olisi tuhansia kilometrejä.
Minulla ja miehelläni on vakavia ongelmia parisuhteessa. Syy:mies ei osaa olla läsnä. Hän ei edes tajua, mitä tarkoittaa "olla läsnä". Hän sanoo lisänneensä yhdessäoloaikaamme, voi olla että ajallisesti se pitää paikkansa, mutta silti hän ei ole läsnä. Jos asiasta hänelle mainitsen, hän ei vaan ymmärrä, mitä tarkoitan. "Tässähän minä olen koko ajan, oho katso mikä auto telkkarissa, ai niin mitä just sanoitkaan? Taidanpa keittää kahvit". Siis tätä tyyliä on juttelumme, minusta hän ei ole läsnä.
Hassuinta tämä on siinä, että seksikin saattaa olla tällaista. Mies saattaa ihan vaan yhtäkkiä lopettaa koko touhun kesken, vaikka kaikki sujuu ihan hyvin (eli ei petä erektio tai ei sanota mitään, mistä toinen voisi loukkaantua tms.). Tänäkin aamuna hissukseen rakastelimme, kunnes kesken kaiken mies ilmoitti lähtevänsä keittämään aamukahvit ja myös teki niin.
Meillä on siis jos jonkinmoista ongelmaa suhteessamme, mutta mies ei tajua, mistä on kyse. Ennen minäkin yritin etsiä vastausta ongelmiimme vaikka mistä, mutta nyt olen pikku hiljaa oivaltanut, että kyse onkin siitä, että mies ei osaa olla oikeasti läsnä. Ainoastaan silloin, kun riitelemme tulisesti, hän tuntuu olevan kokonaan mukana tilanteessa ja saan hänen jakamattoman huomionsa.
Se, mikä sai minut tajuamaan, että ongelmien ydin voisi olla SUURIMMAKSI osaksi tässä kykenemättömyydessä olla läsnä on se, että (saa moralisoida) ihastuin toiseen mieheen. Ihastus ei johtanut mihinkään muuhun kuin ystävyyteen, mutta syy, miksi ihastuin tähän toiseen mieheen oli se, että hän todella on läsnä! Ero mieheeni verrattuna oli valtava! Vaikka tämän toisen miehen kanssa puhutaan kuinka arkisista asioista tahansa (säästä tai "meneepäs tuolla mukava koira" -tyyliset jutut, siis ihan pelkät ääneen lausutut havainnot) niin aina tuntuu, että mies todella haluaa sanoa ne asiat minulle; saati sitten kun puhutaan jostain henkilökohtaisemmista asioista. (Siksipä hänet ystävänä haluankin pitää, mutta myönnän, ihastunut olen ollut ja ehkä pikkuisen vieläkin)
Nyt sitten herää kysymys: saanko miestäni ikinä tajuamaan, mitä läsnäolo oikeasti tarkoittaa? Ja jos en saa, onko enää järkeä yrittää jatkaa suhdetta?
Oletko miettinyt voisiko tuo läsnäolon puute johtua miehesi tunteista sinua kohtaan? Onko mies joskus ollut enemmän läsnä?
Itselleni tuli ensimmäisenä mieleen ettei miehesi välttämättä välitä sinusta niin paljon kuin pitäisi.. Minulle läsnäolo on eräs välittämisen muoto (on kyseessä sitten pari/kaveri/perhesuhde).
Läsnäolo= Tilanteessa sisällä olemista, toisen tunteiden ja olemuksen seuraamista. Tärkeintä tässä on myös vastata tekemiinsä havaintoihin.. Esim. Näkee että toinen on surullinen-> menee kysymään mikä on hätänä ja yrittää auttaa.
Silloin kun ei ole läsnä ei tavallaan "välitä" toisesta.. Tai näin minä asian miellän.
Miehelläsi voi myös olla jotain itsensä kanssa käsittelemättömiä asioita.. Tällöin hänen on vaike keskittyä asioihin itsensä ulkopuolella. (en siis sano että hän olisi itsekäs.. Hänen vain pitäisi olla hieman enemmän itsensä kanssa jotta kyksenisi olemaan muiden kanssa.)
Oletko koittanut sukeltaa miehesi päänsisäiseen maailmaan? Mennyt mukana hänen jutuissaan ja näin saanut sitä läsnäoloa?
Tilanne: Miehesi katselee telkkaria ja havaitsee auton ja hihkaisee "tommonen mullakin pitäis olla". Sinä kysyt "miksi"-> Mies alkaa kertoa faktoja autosta (tai näin ainakin olettaisin)
Tällöin hän on läsnä vaikket kaikkia termejä ymmärtäisikään. Idea tässä hommassa olis se että saisitte toisianne läheisemmiksi... Ja sitäkautta mies oppisi olemaan enemmän läsnä..
Miehistä, tuskin naisistakaan, ei saa mitään hyviä ominaisuuksia esiin pakottamalla. Yleensä tällöin asiat menee vain päinvastoin.
Esim. Vaimo jäkättää miehelleen joka käy aivan liian usein tämän mielestä baarissa-> mies katkeroituu ja jos ei ala käymään ihan vaan vittuillakseen useammin baarissa niin etsii jonkun toisen joka ymmärtää tämän tarpeen käydä sielä baarissa.
Suosittelisin ottamaan ainakin hetkeksi etäisyyttä tähän mieheen johon olet ihastunut. Ihastuminen siihen vain lisää silmissäsi miehesi virheitä ja sinusta tuntuu kuin ihastumisen kohde olisi itse täydellisyys. Jos haluat selvittää asiat miehesi kanssa ei sinun kannata viettää aikaa tälle aikomuksella hallaa tekevien asioiden parissa.
miten onnistuit löytämään tällaisen suhteen ?
Kaipaisin juuri samoja asioita elämääni ja olen miettinyt,pitäisikö erota vai ottaa joku vastak. sukupuolen tosi ystävä. Mies ei ole milloinkaan paikalla ja jos on niin ei huomaa, pyytää vain oemaan hiljaa.
Kyllä olen itse yrittänyt tulla miestä vastaan aivan uuvuksiin asti. Olen kuunnellut miljoonat luennot autoista ja kaikista muista mahdollisista koneista, urheilusta jne. Luit äsken oikein: luennot. Vaikka mieheni puhuukin minulle ja vaikka itse osallistun keskusteluun kyselemällä häneltä asioita, hän pitää luennon. Keskustelu ei koskaan muutu vastavuoroiseksi vaan kyseessä on todella luento, ihan kuin jollekin yleisölle puhuisi...
Ja sekin vielä, että mieheni ei osaa ottaa huomioon eleitäni ja ilmeitäni. Joskus hän saattaa toki luulla aiheesta ja ihan yhtä usein aiheetta, että olen äkäinen. Muita tunteita hän ei tunne huomaavan ollenkaan. Jos esimerkiksi itken, saattaa hän kyllä kysyä, miksi itken, mutta jos alan purkaa sydäntäni, hän alkaa heti puhua jostain ihan muusta.
Lisäksi meillä on hyvin vähän yhteistä aikaa, sekin varmasti hankaloittaa tätä juttua, eli se minimaalinenkin yhteys, joka joskus harvoin syntyy, katkeaa kyllä heti, kun mieheni ryntää omiin touhuihinsa.
Minulla oli ihan sama ongelma, paitsi että olen mies ja (entinen) tyttöystävä oli se joka ei osannut olla läsnä. Monta kertaa asiasta puhuttiinkin, mutta eipä se mitään muuttanut, hän näytti tuskin ymmärtävän mistä puhuttiin. Lopuksi kun jouduttiin asian vuoksi eromaan niin hän oli aika hämmästynyt, kun hänen mielestään kaikki oli ollut ihan hyvin (ehkäpä hän ei sitten ollut kovin läsnä niissä keskusteluissakaan).
Kun yritin valittaa että minusta meillä ei ole riittävästi sellaista yhdessäoloa ja kommunikaatiota mitä parisuhde minusta vaatisi, niin hän vain hämmästyneenä kertoi että kävimmehän me juuri esim. yhdessä uimassa tai laskettelemassa (joissa molemmissa hän oli minua sen verran nopeampi että käytännössä näin hänen vilahtavan ohi silloin tällöin, eikä se nyt ihan vastannut minun kuvaani "läsnäolosta" tai vastavuoroisesta kommunikaatiosta). Tai sitten vietimme aika paljonkin aikaa hänen luonaan, jossa hän syventyi lukemaan jotakin tai tekemään töihinsä jotain esitelmää, ja minun piti sitten keksiä itselleni jotain vastaavaa tekemistä, ja hänestä tämä kaikki laskettiin hänen mielestään riittäväksi yhdessäoloksi.
Kun sitten yritin ilmaista, että olisi mukavaa jos meillä olisi vähän aikaa toisillemmekin, niin hän sitten velvollisuudentuntoisesti saattoi tulla sohvalle halailemaan vähäksi aikaa, mikä sinänsä oli tietenkin ihan mukavaa, mutta ei sen yhdessäolon nyt tarvitsisi olla niin korostettua "laatuaikaa". Lähinnä olisi ollut kiva vaikka vain laittaa ruokaa tai tehdä yhdessä jotain muuta, mikä ei vaatisi muuta kuin pientä yhteistoimintaa ja hieman nonverbaalia kommunikaatiota, mutta hänestä oli lähinnä ajan tuhlausta että esim. ruokaa laitettaisiin yhdessä kun sen voisi yksikin ihminen tehdä.
Alkup. kirjoittaja kysyi että onko mahdollista saada miestään ymmärtämään mitä läsnäolo tarkoittaa. Luultavasti ongelma on, että teillä ei ole (riitojen lisäksi) riittävästi yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Perinteisen stereotypian mukaanhan mies on esimerkiksi kotona aina muissa maailmoissa, ja sen sijaan esim. jääkiekkokatsomossa niin läsnä tilanteessa että vähempikin riittäisi.
Jos et ole itse kiinnostunut esimerkiksi autoista, niin sitten keskustelusta väkisinkin muodostuu yksisuuntainen luento, eikä siinä auta vaikka yrittäisikin teeskennellä kiinnostunutta. Joten ehkä asiaan auttaisi, jos vaikka ensin kokeilisit löytää jotain mistä olette molemmat aidosti kiinnostuneita. Kun löytyy jokin yhteinen kosketuspinta niin siitä on sitten kenties mahdollista jatkaa. (Toisaalta tähän voisi kyllä kommentoida, että kannattaako minun antaa neuvoja, kun tämä ei minunkaan kohdallani toiminut:).
Ja kyllähän se yleensä menee niin, että jos kumppaniin saa niin paljon kontaktia että molemmat ymmärtävät mikä on ongelma, niin se on jo merkki siitä että kommunikaatio toimii eikä mitään ongelmaa olekaan. Ja jos ei niin sitten ei ole paljoa tehtävissä, valitettavasti.
Koetin miettiä pääni puhki lisää jotain keinoja, vaikeaa se kuitenkin oli. Jotenkin minulla on vahva tunne siitä ettei miehesi ole täysin sinut itsensä kanssa.. Osaako hän näyttää tunteitaan? Siis mitä eri tunnetiloja hänestä on aistittavissa? Ja miten hän kertoo niistä, vai ollenkaan?
Tuntuuko ajatus terapiasta mielestäsi vastenmieliseltä? Saattaahan olla että miehellä on joku lapsuuden trauma, joka vaikeuttaa hänen avautumistaan ja sulkee hänet pinnalliseen maailmaan.. ->Hänen on vaikea käsitellä tunteitaan joten ei tee niin.
Tosin ihmisiä on moneen lähtöön, ehkä hän ei koskaan muutu tuosta. S: Enkä usko hänen välttämättä innostuvan terapiasta jos ei näe siihen aihetta.
Oletko miettinyt eroamista? Itse en varmaankaan pystyisi olemaan kauaa liitossa, jossa tuntisin ettei toinen osapuoli ole läsnä. Tälläinen tilanne vaan raastaisi sisältä ja tukahduttaisi.. )=
Jaksamisia sinulle!! Toivotaan että asiat loksahtavat jotenkin paikoilleen..