Tällä viikolla sain lääkäriltä ikäviä uutisia, minusta otetusta näytteestä on löytynyt mahdollisesti syöpäsoluja. Aika menee yksin murehtiessa. Kun olisi oma kulta, jonka viereen käpertyä ja yrittää unohtaa murheet. Nyt käperryn sohvalle vinkkupullon kanssa. Sohva, viini ja telkkari ovat tänä iltana parhaat ystäväni.
Sinkku ja syöpä
8
1200
Vastaukset
- -eve-
Kurjaa, elämä on joskus vähän epäreilua.. mutta koeta jaksaa, syöpähoidot on niin paljon kehittyny aikojen saatossa... mutta kurjaahan se on.. voimia sulle, toivottavasti on läheisiä ja ystäviä tueksi!
- vakava juttu
Voimia sulle. Syöpä kyllä on vakava juttu ja tarttisit tukea siihen. Uskalla reilusti olla heikko ja pyytää tukea kun siltä tuntuu, kaikkea ei tarvi jaksaa yksin. Voimahalauksia sulle.
Ainakin omalta kohdalta, joskus kun on ollut vaikeaa, niin vasta jälkeenpäin huomaa kuinka hankalaa se olikin, ja silloin alkaa miettiä, et miks silloin ei osannut turvautua mihinkään tai keneenkään, kun oli vaikeinta.
Sairaudet vähän pysäyttää joka kerta. Itsellä epäillään puhkeavaa astmaa ja sekin huolettaa.
- jättäisit
sen vinkkupullon kaappiin ja soittaisit ystävällesi. Pyytäisit kylään ja juttelisitte asioista.
Alkoholi kun ei tunnetusti auta kuin hetkellisesti ja siitäkin tulee pahaolo.
Mutta jaksamisia sinulle.
Itse olen tukena läheiselleni jolla todettiin syöpä toisen kerran ja hän on todella maassa.
Tästä ei voi kuin nousta ylöspäin..
Mutta ei viinaa... - yhdessä eteenpäin
puhu,puhu puhumasta päästyäsi.tavallaan ymmärrän sua kauheasti.itsellänikin(olen yh.äiti,sinkku)oli yhdessä vaiheessa kriisin poikanen.joskus asiat on niin vaikeita että ystävillekin on liian vaikea puhua.itse soitin kriisipuhelimeen joka on aina auki.Luulisin että joku syöpäjärjestön kriisi/puhelin/auttava linja voisi olla sulle paras.joku vertaisryhmä juttu,siellä varmaan ymmärretään ja osataankin auttaa sua parhaiten.
ystävät on tärkeitä,mutta asia voi ahdistaa heitäkin,joten vois olla parempikin kun soitat/tapaat jonkun tuntemattoman.voimia ja pärjäile - niin varmaa
Toivottavasti näyte osoittautuu vaarattomaksi.
Ei se ole niin varmaa, että se sinun kultasi osaisi välttämättä sinua lohduttaa. On paljon tapauksia, joissa puoliso tai avokumppani eivät ole kestäneet sairauden tuomaa painetta ja ovat lähteneet etsimään lohtua (huom! itselleen) muualta. Ja sitten on tullut tuplat surut surtavaksi.- kiribati
Parisuhteen täytyy olla tosi hyvällä pohjalla ennen kuin se kestää toisen osapuolen sairastumisen. Huonommassa tapauksessa sairastunut osapuoli joutuu esittämään todellista vahvempaa, jotta kumppani pysyisi vierellä tai jopa tukemaan tätä (kokemusta tuttavapiiristä on). Kaikkein pahimmassa tapauksessa käy nimenomaan noin, että se kumppani lähtee etsimään lohtua tai kokonaan uutta seuralaista itselleen.
Hyvät ystävät ovat usein paljon tärkeämpiä tukihenkilöitä kuin puoliso tai poika-/tyttöystävä.
- {Lilli}
Itse sairastuin 8 vuotta sitten (30 vuotiaana sinkkuna) rintasyöpään.
Hoitojen jälkeen tapasin elämäni miehen joka jaksoi olla tukena ja turvana
vaikeina aikoina. Meillä oli kivaa ja elämä hymyili.
Viime kesänä selvisi että syöpäni oli uusiutunut
ja nyt kesken rankkojen hoitojen huomasin että miesystäväni olikin ollut
epäluotettava, valehteleva, kaksinaamainen luuseri.
Lopetin suhteen kaksiviikkoa sitten ja nyt on
todella helpottunut olo, vaikka kyllä sitä kainaloa aina välillä kaipaakin. - kokeneena
Itse syövän kokeneena voin sanoa, että eniten auttoi vertaistuki. Läheisillekin saattaa joskus olla vaikea puhua tuntemuksistaan. Varsinkin jos näkee selvästi, että he ahdistuvat asiasta.
Jos sinulla todetaan syöpä, neuvoisin sinua hakeutumaan ko. syöpätyypin vertaisryhmiin.
Voimia!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481239Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101179- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753