Miksi monille naisille tuntuu olevan vaikea kertoa jos on löytänyt uuden ihastuksen kohteen? Miksei vanhalle voi kertoa ettei enää kiinnosta? Pelottaako, että rupeaa väkivaltaiseksi mustasukkaisuuksissaan vai halutaanko toinen pitää ystävänä ja valehdellaan? Luuleeko, että loukkaa toista? Itse olin pitkään valehtelun kohteena, nainen kaikin tavoin vältteli tapaamistani kaikenlaisilla verukkeilla. Myöhemmin sitten selvisi, että kuvioissa oli ollut uusi ihastus ja vaikka miten oli aikasemmin vannottu, että aina ollaan rehellisiä molemmin puolin, niin juuri tämän kaikkein tärkeimmän meni sitten rikkomaan.
Helpointa olisi alussa lähtien ollut sanoa, että kuviot on nyt muuttuneet, ei olisi tarvinut viikko/kuukausikaupalla odotella yhteisiä hetkiä, joita ei sitten koskaan kuulunut. Ja tiukasti myös eron hetkellä vannotaan ettei mitään ole tämän uuden ihastuksen kesken tapahtunut ennen ilmoitusta, mutta miten sellaiseen sanaan voi luottaa kaikkien muiden paljastuneiden valheiden jälkeen? Eikä niitä ole ihan vähän. Sinällään asia ei mitään edes merkitse onko jotain tapahtunut vai ei, mutta osoittaa jälleen sen epärehellisyyden kun ei suostuta myöntämään epärehellisyyttään, vaikka todisteetkin siitä löytyvät. Jotain täytyy olla vinksahtanu tälläisen ihmisen mielessä.
Omaakin hölmöyttä asiassa löytyy paljon, näkee miten sinisilmäinen sitä osaa ola, jos joltakulta odottaa kuukausikaupalla tapaamista, joitai ei sitten kuitenkaan lupauksista huolimatta kuulu. Viimeiltään kuitenkin minullekin on selvinnyt ihmisen todellinen luonne, enkä enää usko sepityksiä vaikka esitänkin niin. Valehtelulla rikkoo myös mahdollisen suhteen jälkeen jatkuvan ystävyyden.
Valehtelu ja vanhan suhteen lopettaminen
5
1818
Vastaukset
- ikävä juttu
Unohda ja jatka elämääsi. Ystäväksi harvoin jäädään suhteen jälkeen, kun aina toisella on niitä katkeruuden tunteita tai rakkauden tunteita toista kohtaan, näin olleen ystävyys ei ole mahdollista.
Naisesi rakastui toiseen, pahalta se tuntuu joka tapauksessa vaikka olisi rehellisesti kerrottu, turha miettiä ja syytellä, jatka elämääsi, kohtaat varmaan uuden hyvän naisen jossain vaiheessa.
Henk. koht. voin sanoa, että ole joskus ollut epärehellinen kun olen tavannut uuden ihastuksen kohteen ja en ole halunnut loukata toista siksi en ole kertonut asioita suoraan. Näin on siis käynyt muutaman kuukauden suhteessa eli ei pitkässä suhteessa jossa menettilisin toisin.- Miten voit
Kirjoitat että olet joskus ollut epärehellinen kun olet tavannut uuden ihastuksen etkä ole halunnut loukata toista. Mutta kerro miten voit tietää suhteen alussa että tästä tulee vaan lyhytaikainen suhde? Jos tiedät sen, mutta et kerro niin silloin loukkaat toista vielä pahemmin. En tajua mikä järkeä siinä on. Eli näet naisen jonka haluat, tiedät ettei hän ole se oikea, mutta haluat hänet. Eli kerrot valheita jotta hän myöntyisi lähtemään leikkiin mukaan ja sitten kerrot valheita päästäkseen hänestä eroon.
Olet oikeassa, unohtaminen ja elämän jatkaminen on ainoa asia joka auttaa. Mutta mistä tämä syytely tuli? Ap. kirjoittaja vaan miettii miten joku ihminen voi olla niin järjetön ja niin epärehellinen. Hän kirjoittaa tuskastaan. Se ei ole sama asia kuin syytely. Kirjoitat että olisihan se ollut vaikea kuitenkin, vaikkapa nainen olisi ollut rehellinenkin. Eli silloin jutta on ihan ok, vai?
En voi sanoa muuta kun että ymmärrän täysin ap. kirjoittajan mielialaa. Pelkureita ja itsekeskeisiä ihmisiä jotka vaan ajattelevat oma etuaan on valitettavasti olemassa. On tosi ikävä kun on pakko törmätä niihin. Onneksi on muitakin hyviä naisia ja miehiä olemassa. Joten ap. kirjoittajalle-tsemppiä!
- tipsu
todisteita että naisella on juuri uusi suhde, voihan olla että on kyllästynyt ja sillä ei halua tavata. itselläkin oli aika kiva suhteen alku mutta mies pisti pilalle senkin kun alkoi kieroilemaan ja piti minua itsestään selvyytenä, miehellä itsellä oli toinen mailikaveri ja kehui muita naisia ihan yleisesti, miten tällaiseen voi luottaa. kuitenkin mies aina kehui kuinka rehellinen hän oli. kantsii ensin katsella mitä itse on puhunut tai tehnyt ennekuin alkaa syytteleen toisia.
- sari123
Ethän sinä ole muutakuin ihastnut ihmiseen todella, jos jaksat odotella toisen tapaamista viikkoja tai päiviä. Positiivista sinänsä. Kaikki ihmiset ei vaan ole samanalaisia, toiset ei koskaa pysty olemaan yksin. On aina todistettava itselle, että kelpaa muillekkin - siksi kai päällekkäisiä ja rinnakkaissuhteita harrastavat.
Itse olen tuon saman miesten kanssa toteamaan usein, odotellut puheluita ja siirrettyjä tapaamaisia. Mutta alussa voi kerran perua treffit, sitten voi mun puolesta homma jäädä..jos ei ole aikaa - ei ole kiinnostusta, aikaa voi aina järjestää halutessa. - manta33
Mul kävi näin.Otin takan ex-avomiehen viime elokuus, oltiin oltu pian kolme vuotta eros, mitä mahdoin aatella. Ukko läks kapakkaan nyt on känny kiinni ja tiiän et on ollut tään muijan kans ainakin tekstari yhteydesä ollut senkin jäljeen ku he erosivat, ja siis asuuivat yhes tään kolme vuotta. Mut minkäs teet, rakastin tätä mies, kusipäätä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199