Mun yks tuttuni nostaa päivärahaa ja tekee pimeää tyätä siten; kun hänelle maksetaan periaatteesa harrastuksesta palkka kuulema (leuhki mulle) kilometrikorvauksina. Ja ihan systemaattisesti jätkä on työttömänä ja suoltavat pentuja maailmaan, kun akka opiskelee ja nostavat kaikki avustuket valtiolta ja hoidattavat penikat sukulaisilla ja yhteiskunnalla, kun itse vain makaavat. Tulee helvetin kallliiksi yhteiskunnalle, ja niitä rahoja ei takaisin saada, koska akka valmistuu ylikouluttuksi työttömäksi, ukko syrjäytyy työstä ja panikoista tulee samanlaisia kieroilijoita kuin vanhemmistaan.
Että kalliiksi tulee perkele!!
Minne asiasta kannattaisi ottaa puhelu, että hieman selvittelevät asioita?
Käräytänkö tämän tyypin?
27
2501
Vastaukset
- ja ilmoitus
Kilometrikorvaksina makesetut ovat palkkaa siltä osin mitä ei saa maksaa verovapaasti. Ota yhteys verotoimistoon. Suorittavat jälkiverotuksen ja hänelle määrätään mätkyjä veronkorotuksineen. Lisäksi maksetut tulonsiirrot peritään takaisin korkoineen, jos osoittautuvat perusteettomiksi, kun onkin saanut palkaa. Voit ilmoittaa nimettömänä mutta vakuuttavampaa on ilmoittaa nimellä. Verottaja ei saa kertoa kuka käräyttää. Perusteettomasti maksettuja korvauksia löytyy nyt tosi paljon.
- ,.,.,.,.,.,
Mieti haluatko kertoa.
Ajattele myös niinkin tuleeko sinusta vasikka.
Kuuluuko se asia sulle?
Hoida oma pesä kuntoon niin ei tollaset pikkuasiat heilauta.
Ei siitä taivaspaikkaa saa jos käräytät jonkun.- tähän kiteytyy
koko ammattiliittojen perimmäinen ajatus??
Yhteiskunnalta otetaan irti kaikki mitä vain saadaan ja mieluummin vähän enemmänkin. - itsellesi
tähän kiteytyy kirjoitti:
koko ammattiliittojen perimmäinen ajatus??
Yhteiskunnalta otetaan irti kaikki mitä vain saadaan ja mieluummin vähän enemmänkin.Ajatteleppas vähän tarkemmin. Ko. huijaava henkilö voisi olla mitä todennäköisin YTK:n jäsen ja yrittää mennä sitä kautta mistä halvimmalla pääsee ja toisaalta silti saa muiden kylkiäisinä ilmaiset edut. Eli tämä on järjestäytymättömien perimmäinen ajatus.
- verottaja
tähän kiteytyy kirjoitti:
koko ammattiliittojen perimmäinen ajatus??
Yhteiskunnalta otetaan irti kaikki mitä vain saadaan ja mieluummin vähän enemmänkin.Työnantajat ovatkin täysin vilpittömiä vero-ynnämuissa kieroiluissaan.
Ideaparkki viimeisin osoitus, kun teetetään alipalkalla työtä.
Ammattiliitot ovat turvana kusettavia ja ahneita työnantajia vastaan.
Sen takia tälläkin palstalla esiintyy niin voimakasta inhoa/pelkoa AY-liikettä kohtaan.
Markkinataloutta ottaa päähän, kun ei voi teettää orjatyötä...
- KÄDE
Sinun kansalaisvelvollisuutesi edellyttää ilmiantamaan ko. väärinkäytökset. Meillä on aivan liikaa tuollaisia yhteiskunnan hyväksikäyttäjiä, jotka ovat vaatimassa kaikkea ja kuitenkaan itse eivät osallistu noiden vaatimustensa täyttämiseen tai niiden ylläpitoon.
Ota yhteys verotoimistoon, kelaan, sosiaalivirastoon ja kaikkiin tahoihin joita nuo ko. henkilöt hyväksi käyttää ja tuo tietosi heidän tietoonsa.
Ehkä et tuosta teosta mitalia saa, mutta meidän kaikkien vastuumme kantavien rehellisten suomalaisten kunnioituksen ja arvonannon saat.- työläine
mulla palaa noissa jutuissa ja käämi. mun työpaikas on akka (virolainen) joka sai säälist töitä meijän pienest (alle 10 työntekijää) firmasta. puolevuode pääst monie sairaslomie jälkee ilmoittaa olevas paksuna! ja hän ei voi tehdä aamuvuoroo,, kun on pahoinvointii.. ämmä käy aamusi tekee pimeesti töitä toisee firmaa!!! ja meillä kalenteri on täynnä merkintöi: neuvola, autokoulu, lääkäri, ultra ja sukulaiste vierailuu ym. ym.! sit valittaa ympäri kyliä, kun ei saa tunteja!! vit* vit* kun sapettaa!
- Ylikoulutettu työtön
Totta kai sinun oletetaan toimivan lainvartijana tässä asiassa. Sinun on vaikeata ymmärtää, että mikä tähän tilanteeseen on kyseisen perheen kohdalla on johtanut. Liittyykö tähän harrastukseen omalta kannaltasi mitään ylevää yhteiskunnallisesti? On esim. yksi sosiaalituen käyttäjä vähempänä ja tämä yrittäjä kenties tarjoaaa itsensä lisäksi mahdollisuuden jollekin toisellekin syrjäytymisvaarassa olevalle.
Ikävä todeta, että meillä ei oikeastaan olisi varaa ilmiantaa näitä ihmisiä, jos ei he eivät tämän enempää ole vaaraksi yhteiskunnalle. Jätetäänkö asia mielellään alan kilpailijoille?- mitä loiset
saa ja leuhkii lisäksi pimeällä työllä!
KÄRÄYTÄ vaan...kun se aikanaan on kuitenkin MEIDÄN maksamia eläkkeitä syömässä! - Ylikoulutettu työtön äiti
mitä loiset kirjoitti:
saa ja leuhkii lisäksi pimeällä työllä!
KÄRÄYTÄ vaan...kun se aikanaan on kuitenkin MEIDÄN maksamia eläkkeitä syömässä!Jos tuntipalkaksi jää alle 1 €, niin paljonko siitä menis palkan päälle veroa? Just ja just voi tehdä tällä hinnalla, kun on töissä. Työttömät menettäisivät kaikki etuisuutensa. Usko pois, että hyödyt ovat suuremmat kuin haitat.
Show must go on! - Ylikoulutettu työtön edunva...
Ylikoulutettu työtön äiti kirjoitti:
Jos tuntipalkaksi jää alle 1 €, niin paljonko siitä menis palkan päälle veroa? Just ja just voi tehdä tällä hinnalla, kun on töissä. Työttömät menettäisivät kaikki etuisuutensa. Usko pois, että hyödyt ovat suuremmat kuin haitat.
Show must go on!Jos me kilpailemme sellaisten maiden kuten Kiinan kanssa, niin kannattaisi jättää turha hurskastelu pois mitä tulee harrastustoimintaan.
Itse kaipaisin joskus "saunan taakse ja kuula kalloon" -meininkiä mitä tulee julkisen sektorin suhteen virkamiesten tottelevaisuuteen.
- viku
ihminen voi kostaa sulle ilmiantaja tulee ilmi viimeistään käräjäoikeudessa.
- kuka?
Ja noin sanoo YTK:n kannattajat. Onkohan puhtaat jauhot omassa pussissa?
- käryttää
kuka? kirjoitti:
Ja noin sanoo YTK:n kannattajat. Onkohan puhtaat jauhot omassa pussissa?
jos kaveri on sosiaalidemokraatti, ne selviävät aina kieroudella ja toistensa tuella laittomuuksista. Vertaa vaikka Heli Paasion ja tavallisen kadunmiehen tv-lupakäytäntöä.
- jos...
käryttää kirjoitti:
jos kaveri on sosiaalidemokraatti, ne selviävät aina kieroudella ja toistensa tuella laittomuuksista. Vertaa vaikka Heli Paasion ja tavallisen kadunmiehen tv-lupakäytäntöä.
onkin kokoomuslainen. Vertaa vaikka "köyhien" puolestapuhujaa Marja Tiuraa ja hänen yllättävää kiinnostusta maksaa tv-lupa vasta kun ne tulivat julkisiksi.
- tv-lupansa
jos... kirjoitti:
onkin kokoomuslainen. Vertaa vaikka "köyhien" puolestapuhujaa Marja Tiuraa ja hänen yllättävää kiinnostusta maksaa tv-lupa vasta kun ne tulivat julkisiksi.
oliko tosiaan niin, että Marja Tiura maksoi tv-lupansa vasta asian tultua julkisuuteen. Entä Kimmo Sasi,kokoomuslainen ja tunnetusti eduskunnan ylipihi popliiniteline. Heli Paasiosta puhumattakaan. Oli niitä luvattomia eduskunnassa paljon! Sitä se on sosiaalidemokratia, tasa-arvoa.
- osaa
tv-lupansa kirjoitti:
oliko tosiaan niin, että Marja Tiura maksoi tv-lupansa vasta asian tultua julkisuuteen. Entä Kimmo Sasi,kokoomuslainen ja tunnetusti eduskunnan ylipihi popliiniteline. Heli Paasiosta puhumattakaan. Oli niitä luvattomia eduskunnassa paljon! Sitä se on sosiaalidemokratia, tasa-arvoa.
Tässä asiassa ovat todella kunnostautuneet, nimittäin jättää tv-luvat maksamatta.
Laskekaapa vähän suhdetta puoluiden moraalista:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1263359
- mustalaisten laita
Samaa peliä harrastaa mustalaiset...ntäysin työkykyiset nostaa korvauksia ja kantaa selkä vääränä sossusta hilloo...ja kotimatkalla vielä putsaa parin eläkemummon säästöt.Eihän heillekkään kukaan uskalla sanoa tai tehdä mitään...
- Kateellinen?
Kyllä kuule pimeetä työtä tekisi varmaan jokainen, jolla siihen olisi mahdollisuus. On tämän maan verotus niin röyhkeätä, joten älä viitsi esiintyä minään kansakunnan selkärankana kun "maksat" veroja.
kukaan ei maksa veroja vaan ne valtio ottaa sinulta ne.
vaikka maksatkin veroja, olet silti samassa veneessä kuin muut.
Lapsiltasi lopetetaan koulut, mummosi ja vaarisi makaavat kusissaan ja paskoissaan pitkin päivää. ja Fortuminki kaverit pisti sellaset fyrkat omiin taskuihin, että huh huh.
vielä tietysti voi mainita tämän lehdissäkin toitotetun Helsingin budjetin ylijäämän, jota sinä mahdollisesti olet ollut rakentamassa veromarkoillasi.- verot...vai luuletko
.. että verorahat tulee taivaasta. Jokainen joka veroja maksaa maksaa myös tuollaisten väärin verorahoja käyttävien tulot. Joten käräyttäjä nimen omaan pitää huolta omista asioistaa.
- pummi
Kyllä työnteko, juuri verotuksen takia on tehty niin kannattamattomaksi, että vaihtasin pimeisiin hommiin koska vaan, jäisi ainakin sukan varteen jotain eläkepäiviä ajatellen.
- halveksin ilmiantajia
ilmiantajien luvattu maa. Vaikka en kunnioita pätkääkään tuttusi toimintaa, niin vielä enemmän sylettää kaltaisesi pikkusieluiset pätijät. Näissä tapauksissa usein esiinnytään ylimpinä moraalinvartijoina, vaikka omista motiiveista löytyy paljon raadollisemmat tarkoitusperät. Sinun asenteesi käy hyvin ilmi tuttavasi perheen kuvauksesta.
Tuskin todellinen motiivisi liittyy millään lailla maailmanparantamiseen, vaan pikemmin johonkin aivan muuhun. Mietihän ensin sitä pohjimmaista syytä, minkä takia "kansalaisaktiivisuutesi" on juuri tämän tapauksen kohdalla näinkin voimakkaasti heräämässä.
Yleensä maailmalla halveksitaan ilmiantajia, mutta meillä Suomessa kateudesta on tehty jonkinlainen hyve. Jos kyseessä olisi todellinen uhka muille ihmisille ymmärtäisin intosi, mutta tässä tapauksessa siitä ei varmaankaan ole kyse.
Verottaja ja työvoimaviranomaiset hoitakoon homman.- työtön 400.001
Nykyinen soviteltu päivärahasysteemi ruokkii tällaisia. On se kummaa että jos on muutaman päivän töissä, niin jo seuraavilta työttömyyspäiviltä leikataan miltei saman verran päivärahasta.
Ei tämä motivoi rehellisen työn tekoon.
Kiitos päättäjien. Teidän ansiosta tehdään pimeitä töitä.
Mitä noihin ilmiantajiin tulee niin sanoisin että: Hankkikaa om elämä niin ei tarvitse toisten asioihin puuttua. - suuret roistot saavat mitallit
Kyllä asia on näin, suomi on pikkusieluisten saivartelijoiden maa. Suurimmat roistot kulkee mitallit kaulassa, mutta jos enemmistöön kuuluva pieneläjä tekee muutaman euron virheen niin kyllä valittajia riittää.
- ime äitisi tissiä
Meitä duunareita kusetetaan veroilla ja muilla pakollisilla kuluilla tuontuosta. Sähkön, ruoan, hinnat nousee puhumattakaan vuokrista ja bensasta.
Juuri nämä, epäoikeudenmukaiset kusetukset saavat ihmiset tekemään pimeätä työtä.- JUNTTI
henki on jokaiselle varmaan tärkeä,ei yksi ihminen pysty poistamaan pimeää työtä voi vaan päästä hengestään kannattaa vähän varoa tänäpäivänä kenen asioihin puuttuu.
- hihhuli
aika subjektiinen näkemys.saman tarinan voisi muotoilla: Perheen mies tekee reissutöitä, hän on suivaantunut matkapäivien verotukseen joten on sopinut asian työnantajansa kanssa hieman toisella tavalla.Perheessä äiti opiskelee uutterasti, koska mies on matkoilla,tarvitaan lastenhoitajaa että iltaisin saadaan lukurauha.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872