en osaa olla ystävä

Miul taitaa olla vähä sama homma ku siulla. Nyt tässä vähä aja sisällä huomannu ettei noit kunnollisii kavereita oo yhtää ja nyt viel vähemmä ko vaihoin paikkakuntaa. Kaverit miulla on aina ollu serkkuja.
Mie oon kans sellain varakaveri KAIKILLE! Et miulle soitetaa jos kukaa muu ei lähe jonnekii tai sit miulle soitetaa ko halutaan jotai (esim. kyytiä). Mie oon jotekii vaa todennu et mien voi ees tolle asialle mitn, jos kukaa ei haluu olla miu kaveri ni mitä mie sille ees voin tehä? En mitää. Mie oon jotekii tyytyny osaani...kirjottelen kirjeitä/maileja...enemmä kavereita netissä ko oikeessa elämässä.

Moi

Et ole ainoa tuollaisen asian kanssa, sellaisia syviä ystävyyssuhteita ei ole niin paljon kuin luulisi ja monet eivät osaa soitella muuta kuin sillon kun tarvitsevat jotain.

Asia tosin toimii molempiin suuntiin eli pitäisi itsekkin osata soittaa ja kysyä että mitä sinulle kuuluu ilman sen kummempia asioita. Ikävä kyllä monesti voi käydä niin että on se ainut soittelemassa kun vastapuoli ei osaa itse moista tehdä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita että ystävä ei välittäisi mutta monesti kiireet ym. asiat vie ajan eikä monet tosiaan osaa soittaa ilman mitään asiaa(liekkö ajattelevat olevan heikkouden merkki ym.ym)

Tosin hyvää ystävyyttä ei voi saada kenen tahansa kanssa, tarvitaan persoonoiltaan ja ajatuksiltaan samansuuntaisuutta ja kemiaa. Tässä ei oikein voi muuta kuin rukoilla Herraa Jeesusta johdattamaan oikeat ihmiset luoksesi.

Minua Herra on siunannut ystävyys suhteiden kanssa ja olen löytänyt monta hyvää ystävää (joista tosin ei kovin moni osaa soittaa ilman mitään asiaa) mutta ilosin olen ystävyydesta Jeesuksen kanssa, parempaa ja Rakastavampaa ystävää ei voisi olla.

Siunausta sinulle ja muille tähän ketjuun kirjoittaneille, pyytäkää niin saatte...
Matt.7:9-11

Lapsena oli aina kavereita, hyviä kavereita, tärkeitä kavereita, sitten aika paaduttaa ihmisen. Lopulta ei enää tunne heitä. Jää yksin. Katkeroituu. Paatuu itsekin.
Uusi kavereita, niitä oikeita, joilla on syviä ajatuksia, myötätuntoa ja intohimoa, jotka ei ole kuin paperisia ihmisnukkeja on hankala löytää maailmassa jossa muut määräävät miten kukin ajattelee.
Vaikka te löytäisitte kaverin; tunnistaisitteko sen? Ehkä se kaveri vaikuttaa vastenmieliseltä teidän silmissänne. Ehkä niin, ettette halua edes häneen tutustua.
Minunkaltaiseni ihminen ymmärtää miltä tuntuu olla erilainen. Hyljeksitty.
Kuten kehitysvammaiset, raajattomat, sokeat, kuurot, pienet ihmiset, transsukupuoliset ja transvestiitit ja monet monet muut ei heitä huolita ns. "normaalien" ja "tavallisten" ihmisten seuraan. Tällainen on maailma. Mielummin viihdyn yksin kuin tekopyhien valehtelevien paskiaisten seurassa.

Tuo vois olla suoraan mun elämästä. Ikää on 6 vuotta enemmän mutta kouluaikoina ei tosiaan ollut ketään kenen kanssa olisin ollut. Joskus on ollut joku ns. paras kaveri mutta yhteydenpito on jäänyt eri kouluihin mentyä. Lukiossa oli yksi kaveri mutta sen jälkeen kun se vaihtoi koulua, ei ollut sitäkään. Pidimme kyllä yhteyttä senkin jälkeen mutta nykyään asumme eri paikkakunnilla joten ei nähdä juuri koskaan.
Koulussa olin yleensä tuollainen varakaveri, joskus joku jutteli ja selän takana puhui paskaa.. Olen niin tottunut olemaan yksin että en osaa edes kaivata ystäviä. Eksyin tänne palstalle sattumalta.
Mä olen kanssa hiljainen mutta tutussa seurassa hyvinkin puhelias ja todella huono pitämään yhteyttä ja tutustumaan. Eikä muakaan ees kiinnosta olla aina jonkun seurassa. Viihdyn yksin.
Miehen olen minäkin sentään saanut. Se onkin oikeastaan ainoa ystäväni aivan niinkuin sinullakin. Eikä miehellänikään ole montaa ystävää. Käytännössä minä kai olen mieheni ainoa oikea ystävä. Muut soittelevat sille vain kun haluavat jotain. Minulle ei soita kukaan koskaan, perheenjäseniä lukuunottamatta.
Oli pakko kirjoittaa kun tuntui tuo tekstisi niin tutulta.