Törmäsin wikipediassa tähän markkina-arvo teoriaan. Olin kyllä kuullut siitä joskus aikaisemminkin, mutta nyt vasta huomasin että se on tosiaan ihan virallinen teoria. Oikeastaan tuntuu jotenkin vapauttavalta. Saa tieteen määrittelemän aseman ATM:nä ja näin muunkin paikan yhteiskunnassa kun työpaikan. Monet menneisyyden tapahtumat tuntuvat myös entistä ymmärrettävämmiltä.
Markkina-arvo teoria
13
1422
Vastaukset
- tehdään sulle oma
markkina-analyysi, selvitetään kysyntä sekä kohderyhmät, niin voidaan tuloksia analysoimalla ja muuttujia vertaamalla nähdä onko sulle tarpeeksi kysyntää vai onko volyymit laskenu.
- kaikennähnyt
Tuo markkina-arvoteoria on sfnetin keskustelupalstoilla muutamia vuosia sitten kehittynyt kyhäelmä. Muistaakseni ainakin Henri Hansen ja Panu Höglund sitä jankuttivat. Ei ole virallinen teoria.
- tämä.
teoria on saanut alkunsa yhdysvalloista(nettipalstoilta sielläkin).
tätä samaa teoriaa toitotetaan ympäri maailmaa, lienee vain ajan kysymys että se todistetaan tietellisesti todeksi.
itseasiassa kummallista että pariutumista,näinkin tärkeää ihmisen käyttäytymistä on tutkittu ilmeisen vähän.
ihmiset eivät ilmeisesti halua sekoittaa tiedettä ja rakkautta keskenään.
- kiribati
teoriaa käynyt Wikipediasta lukemassa, mutta kai sen verran tiedät, että Wikipedia ei suinkaan ole sellainen tiedonlähde, johon kannattaisi suhtautua kritiikittömästi (sellaista tiedonlähdettä ei taida olla olemassakaan, mutta jätetään keskustelu tieteenfilosofiasta taas muille palstoille ja aiheeseen paremmin perehtyneille).
Wikipedia on "tietosanakirja", jota voi päivittää kuka tahansa koska tahansa millä tietämyksellä tahansa. Vielä alkusyksyllä sitä kautta levitettiin "tietona" mm. juttua siitä, että lampaat eivät pysty uimaan, koska niillä ei ole peräaukon sulkijalihasta. Ja monet ottivat tosissaan. On siinä moni biologian opettaja varmaan repinyt epätoivoissaan hiuksia päästään.
Summa summarum: TIEDE ei siis todellakaan ole määritellyt mitään ATM tai YTM -ihmisiä.- (ex)Veijari-77
Täh? Kyllähn "tiede" määritteli USA:ssa jo ennen II maailmansotaa etelä-eurooppalaiset ja itä-eurooppalaiset geneettisesti alempirotuisemmiksi kuin keski- ja pohjois-eurooppalaiset. Ja Saksassa sittemmin tehtiin tarkat rotuopilliset määritelmät. Huipulla olivat terveet, sinisilmäiset arjalaiset. Nämä ovat sitä todellista YTM-luokkaa. Ja tämän asenteen huomaa maailmallakin; sinisilmäinen suomipoika on kuumaa tavaraa ruskeasilmäisten idän kissojen silmissä.
- kiribati
(ex)Veijari-77 kirjoitti:
Täh? Kyllähn "tiede" määritteli USA:ssa jo ennen II maailmansotaa etelä-eurooppalaiset ja itä-eurooppalaiset geneettisesti alempirotuisemmiksi kuin keski- ja pohjois-eurooppalaiset. Ja Saksassa sittemmin tehtiin tarkat rotuopilliset määritelmät. Huipulla olivat terveet, sinisilmäiset arjalaiset. Nämä ovat sitä todellista YTM-luokkaa. Ja tämän asenteen huomaa maailmallakin; sinisilmäinen suomipoika on kuumaa tavaraa ruskeasilmäisten idän kissojen silmissä.
ja frenologian avulla tiedettiin jo aikoja sitten, ketkä ovat esimerkiksi rikollisia.
Näitähän riittää.
- bvnkjghjg
Olisit laittanut linkin, niin päästäisiin itsekin lukemaan...
- löytyy..
www.wikipedia.fi ja haku Markkina-arvoteoria
- hone-y
kertoo enemmän ajastamme ja yhteiskunnastamme kuin yhdestäkään ihmisestä. Paitsi tietty niistä paljastaa paljon, jotka uskovat markkina-arvoteoriaan...
- yyyyyy
No panisitko sitten mua? Ai et pane? No se teoria tuli sitten todistettua siinä. Minä kyllä panisin sua.
- hone-yy
yyyyyy kirjoitti:
No panisitko sitten mua? Ai et pane? No se teoria tuli sitten todistettua siinä. Minä kyllä panisin sua.
Et sä mua panis. Asteikolla 1-10 mun perseen karvaisuus on 9.
- yyyyyy
hone-yy kirjoitti:
Et sä mua panis. Asteikolla 1-10 mun perseen karvaisuus on 9.
En mä sua paniskaan, mutta tota hone-y:tä panisin.
Voi toki olla, että hän on 30 kiloa ylipainoinen tantta, mutta panisin silti, ihan vaan vaikka siksi, että saadaan pointti todistettua. - hone-yy
yyyyyy kirjoitti:
En mä sua paniskaan, mutta tota hone-y:tä panisin.
Voi toki olla, että hän on 30 kiloa ylipainoinen tantta, mutta panisin silti, ihan vaan vaikka siksi, että saadaan pointti todistettua.Täältä tulee lentokone. Nooooooooooooin....*spruits*.
Case closed.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186