No, kertaanpa aluksi tässä lauantai-päiväni sisällön.
Aamulla heräsin kahdeksan jälkeen. Yhdeksältä painuin yliopistolle tenttiin. Söin yliopistolla lounaan ja painuin kämpilleni. Pelailin tietokoneella. Kävin kaupassa. Imuroin. Tein koulutehtäviä. Korkkasin tapsapullon ja pelailin tietokoneella. Saunoin ja jatkoin pelailua. Nyt sitten luen pikku sievissä mm. tätä sinkkupalstaa.
Vaikea syksy on ollut. Luulin, että kun täytän 22 vuotta, pääsisin eroon tästä, tälläkin palstalla vallitsevasta, "21:n kriisistä" eli seurustelemattomuudesta. Kissanv***t, sanon minä. Ei ole oikeastaan mennyt tänä syksynä päivääkään, etten olisi ajattelut, että olisipa mukava, jos ois joku, jonka kanssa viettää iltaa näin viikonloppuisin. Kavereita kyllä löytyy, mutta niistäkin lähes kaikki seurustelee, eikä niitä oikeastaan tapaa muualla kuin koulussa tai teekkaribileissä (ja mesessä). Hankalaksi asian tekee se, että olen luonnostani mielellään syrjään vetäytyvä, enkä viihdy isoissa laumoissa. Yksinäisyyden tunne iskee siis vain hetkittäin.
En koe ongelmaksi naisten iskemistä. Olen mielestäni normaalin näköinen ja tiedän oman tasoni, enkä havittele kuuta taivaalta. Vaikeaksi asian tekee omasta mielestäni se, että jos iskisin jonkun naisen, niin miten onnistuisin halutessani olemaan omassa rauhassa? Ei varmaankaan tunnu naisesta reilulta, jos ilmoitan, että "en mää nyt oikein jaksais tulla sun tykönä käymään". Lisäksi mieltäni vaivaa sellainen asia, että mahdollinen tyttöystävä kyllästyy minuun nopeasti. Puhun mielelläni urheilusta, autoista ja opiskelualaani liittyvistä asioista. Osaan kyllä puhua muistakin asioista, mutta esimerkiksi matkustamisesta keskustelu johtaa helposti umpikujaan, koska ainoa reissuni ulkomaille on päivän kestänyt visiitti Tukholmassa.
Kukaan muu ei tietenkään voi auttaa minua tässä asiassa kuin minä itse, mutta tulipahan nyt tämmöiset mietelmät lauottua ilmoille.
Aamulla heräsin kahdeksan jälkeen. Yhdeksältä painuin yliopistolle tenttiin. Söin yliopistolla lounaan ja painuin kämpilleni. Pelailin tietokoneella. Kävin kaupassa. Imuroin. Tein koulutehtäviä. Korkkasin tapsapullon ja pelailin tietokoneella. Saunoin ja jatkoin pelailua. Nyt sitten luen pikku sievissä mm. tätä sinkkupalstaa.
Vaikea syksy on ollut. Luulin, että kun täytän 22 vuotta, pääsisin eroon tästä, tälläkin palstalla vallitsevasta, "21:n kriisistä" eli seurustelemattomuudesta. Kissanv***t, sanon minä. Ei ole oikeastaan mennyt tänä syksynä päivääkään, etten olisi ajattelut, että olisipa mukava, jos ois joku, jonka kanssa viettää iltaa näin viikonloppuisin. Kavereita kyllä löytyy, mutta niistäkin lähes kaikki seurustelee, eikä niitä oikeastaan tapaa muualla kuin koulussa tai teekkaribileissä (ja mesessä). Hankalaksi asian tekee se, että olen luonnostani mielellään syrjään vetäytyvä, enkä viihdy isoissa laumoissa. Yksinäisyyden tunne iskee siis vain hetkittäin.
En koe ongelmaksi naisten iskemistä. Olen mielestäni normaalin näköinen ja tiedän oman tasoni, enkä havittele kuuta taivaalta. Vaikeaksi asian tekee omasta mielestäni se, että jos iskisin jonkun naisen, niin miten onnistuisin halutessani olemaan omassa rauhassa? Ei varmaankaan tunnu naisesta reilulta, jos ilmoitan, että "en mää nyt oikein jaksais tulla sun tykönä käymään". Lisäksi mieltäni vaivaa sellainen asia, että mahdollinen tyttöystävä kyllästyy minuun nopeasti. Puhun mielelläni urheilusta, autoista ja opiskelualaani liittyvistä asioista. Osaan kyllä puhua muistakin asioista, mutta esimerkiksi matkustamisesta keskustelu johtaa helposti umpikujaan, koska ainoa reissuni ulkomaille on päivän kestänyt visiitti Tukholmassa.
Kukaan muu ei tietenkään voi auttaa minua tässä asiassa kuin minä itse, mutta tulipahan nyt tämmöiset mietelmät lauottua ilmoille.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kannattaa unohtaa naiset :)
Jees.. Itekkin samanlainen syrjään vetäytyvä herra. Todellakin syytän tietokoneita tästä kaikesta. En pysty luomaan MITÄÄN kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen kun en vaan osaa. Tosin ei mulla mitään mies puolisia kavereitakaan ole, jos nyt ei lasketa mukaan kasaa mese kavereita. Ei itseasiassa jaksa enää kiinnostaa.
Lisäillääs tähän nyt vielä, että kun asuu tämän ikäisenä vanhempiensa luona niin soppa on valmista keitettäväksi. Ketä haluu maistaa? Tai itseasiassa toi ei nyt hirveen paha juttu ole jos opiskelee vielä.
Jutustani voisi päätellä, että olisin nörtti, mutta olen kuitenkin tällainen kaupunkilaisjuntti. Taajaman ulkopuolella olen kasvanut, enkä käynyt yläasteen, enkä lukion aikana ainuttakaan ATK:n kurssia :). Ohjelmoinnin perusteet (C-kielellä) roikkuu edelleen yliopistosuorituksissani. Tietokonetta en voi syyttää mistään. Se syrjään vetäytyminen johtuu vain luonteestani. Isossa porukassa tuntuu olo jotenkin vain ulkopuoliselta; viihdyn korkeintaan 4 hengen ryhmissä.
Hyvin laukasit, johtuu yön hiljaisista hetkistä. Eikö ookin kumma, miten yöllä jotkut asiat(en välttämättä viittaa nyt tähän kumppani-ahistukseen)tuntuu käsittämättömän pahalta? Järkyttävä epätoivo valtaa joskus ja venaa vaan että aamu tulis..tuli vaan mieleen*ajatukset harhailee*..
Tohon tyttöystävä-ongelmaan haluan sanoa, että parempi kun ei ajattele..koska ihme ja kumma, vaikka mitä joskus päättää, ihmismieli kääntää takkis yhtä nopeesti kun valot vaihtuu keltasesta punaseen. Lopulta huomaa tekevänsä just niin kun ei pitänyt.
Eli ihan turhaa miettiä etukäteen juttuja. Ainakin mitä rakkauselämään tulee.Mut tänhän sä jo tiesitkin :)
'Mut tänhän sä jo tiesitkin'
Haluaisin sanoa, että senhän tietävät tietenkin kaikki, mutta eivät suostu uskomaan, ennenkuin osuu omalle kohdalle. En minäkään ;D
Miks pitää olla niin pirun kärsimätön? Kärsi, kurja, kirkkaamman kruunun saat? Martikaisen sanoin vastaisin, että "Otan sen, mikä heti annetaan, paratiisikin on lupaus vaan, ja minä tahdon käteistä"
Hyvää yötä ^^
Ei ne ajatukset mitenkään erityisen pahoilta tunnu öiseen aikaan, mutta ne jotenkin tuntuu paljon selkeämmiltä; Niistä osaa kertoa paremmin, tässä tapauksessa tälle palstalle, etenkin muutaman snapsin jälkeen ;).
Tuntuu vain siltä, että lähipiiri asettaa paineita meikäläisen elämään; Kolmanneksi pyöräksi en ole toivottu, mutta neljännen pyörän kanssa voisi olla mukavaa... ;) Sinkkunaiset yleensä sallitaan kolmanneksi pyöräksi, mutta poikamiehet ei sovi seuraan ilman daamia :)
Minusta sinä nyt maalaat piruja seinälle ihan nykyisen
elämäntilanteesi perusteella.
Vaikka se tietokone, tv tms. nyt tuntuisikin kiinnostavammalta
kuin sosiaalinen elämä, niin luulisin, että tilanne muuttuisi
jos löytäisit oikeasti kiinnostavan naisen.
Jos oikeasti viihtyy toisen seurassa, niin silloin on paljon
kiinnostavampaa vaikkapa kaapata viinipullo kainaloon
ja mennä juttelemaan tuntikausiksi rannalle sen ihanan naisen kanssa,
kuin jäädä kotiin omaan rauhaansa.
Hormonit ovat siitä ihmeellisiä, että ne saavat oikeasti
kiintymään ihmiseen, jolloin oman elämän tavat ja periaatteet
heittävät kuperkeikkaa.
Älä siis huolehdi etukäteen. Jos oikeasti ihastut, niin
kyllä sinä haluat viettää aikaa sen naisesi kanssa.
kun ne hormonit heittävät kuperkeikkaa, siten, että ne vähenevät ja lopulta melkein kokonaan lopahtavat ja naisilla alkavat vaihdevuodet keskimäärin 45-vuotiaana, ja jo aikaisemminkin kuumat aallot ja yöhikoilut etc. siis ei kovin seksikästä seuraa.
Siis jos hormoneihin haluaa panostaa, panostaa
hetken orkkaan, joka ei anna kuin muutaman sekunnin helpotuksen ja sen jälkeen alkaa......... tyhjyys, siis on aloitettava aivan toisesta päästä, eli yläpäästä, joka todistaakin sen, että mitä suurempi älykkö, sen vaikeampi on pariutua.
Oikeastaan ne rakastumiseen tai ihastumiseen vaikuttavat
hormonit heikkenevät jo siinä 2-3v paikkeilla suhteen alusta.
Siitä johtuu ns. 2,5 vuoden kriisi, joka johtaa monen parin
eroon.
Tuona aikana taas olisi pitänyt syntyä se kiintymys paria
kohtaan, joka sitten pitäisi suhteen koossa, eli rakastuminen
olisi ehtinyt muuttua rakastamiseksi. Rakastamiseen vaikuttavat
hormonit taas ovat erilaiset kuin ihastumiseen vaikuttavat.
Loppujen lopuksihan kyse on vain aivokemiasta, vaikka
se ei kovin romanttiselta kuulostakkaan. Ihastuminen,
rakastuminen ym. ovat loppujen lopuksi parinmuodostusta
ja jälkikasvusta huolehtimista varten. Ihastumisen tarkoitus
on johtaa jälkikasvun tekemiseen ja "rakkaushormonien"
tehtävä on huolehtia siitä, että pari pysyisi yhdessä
ja huolehtisi jälkeläisistään.
että mihin tyttöystävää oikeastaan kaipaat, jos kuitenkin viihdyt parhaiten yksin omassa rauhassa, etkä jatka seurustella so. *pitää seuraa toiselle/toisille* (keskustella myös aiheista, jotka eivät välttämättä itseäsi niin kovasti kiinnosta; kuunnella; ottaa osaa)?
Haluatko tyttöystävän fyysisen läheisyyden vuoksi vai onko taustalla tarve alkaa seurustella vain, koska tuossa iässä se "kuuluu asiaan"?
(Itsekin viihdyn vapaa-aikanani yksin, koska työ ja vapaa-ajan osallistuminen vievät niin paljon energiaa ja vaativat ihmisten parissa olemista ja small talkia, mutta toisaalta kaipaan toisen ihmisen läheisyyttä ja tunnetta siitä, että voin jakaa asiani jonkun toisen kanssa silloinkin, kun hän ei ole fyysisesti läsnä.)
Tapailin kerran erästä humanistityttöä, joka oli kiinnostunut kaikesta kulttuuriin liittyvästä. Vaikka ajatusmaailmamme eivät lopulta kohdanneetkaan, sain kokea fyysistä läheisyyttä, jota olen jäänyt kaipaamaan, enkä tarkoita tässä nyt seksiä; Yhdenyöntarjouksia on baareissa tullut, mutta ne eivät ole meikäläistä kiinnostaneet.
Ja kyllähän sekin tietenkin vaikuttaa tähän tyttöystävän kaipuuseen, että se "kuuluu asiaan", kuten ilmaisit ;). Kun joidenkin seurustelevien puolituttujen kanssa keskustelee, niin tietenkin lähes aina esitetään kysymys: "Niin, mitenkäs ne sinun naisasiat?". Jos vastaa, että eipä niitä naisia ole näkynyt tms., niin sitten ihmetellään ja päivitellään, ja tivataan syitä. Siinäpä alat sitten jollekin henkilölle, jota näet kerran-pari vuodessa, selvittämään. Saattaa tietenkin vaikuttaa naisen esineellistämiseltä, jos sanoisin, että tyttökaveri olisi siinäkin mielessä kiva, että voisi antaa naisasioistani kyselevälle toisenlaisen vastauksen ja välttyisin kiusallisilta "jatkokuulusteluilta" :). Ja aikahan juoksee koko ajan. Välillä on käynyt mielessä, että missaanko jotain nuoruudestani, jos en seurustele.
Toivottavasti sain asiani selitettyä selkeästi ;)
Miehet ja naiset ovat erilaisia. Ei nainen oleta, että mies olisi kiinnostunut samoista asioista kun hän. Helpottaa, jos joitain yhteisiä kiinnostuksen kohteita on, mutta kiinnostusten kohteiden ei tarvitse mennä 1:1. Osa naisista on varmasti kiinnostunut vaikka urheilusta, joten tilanteesi ei sinänsä ole toivoton. Loppupeleissä voit oikeastaan keskustella mistä tykkäät, jos naista ei kiinnosta niin vaihda aihetta.
Tunnistin itsessäni samankaltaisia ajatuksia.
Ollessani parikymppinen ajattelin, että ei tässä vielä mitään hätää ole, vaikka en olekaan seurustellut. Jatkoin tuota ajatustyyliä noin 25-vuotiaaksi, mutta sitten annoin reilusti vallan kyynisyydelle ja katkeruudelle.
Tietysti vieläkin joskus iskee heikkouden hetki ja tulee läheisyydenkaipuun tunne.
Lukion toisesta luokasta asti olen asunut suurimman osan ajasta yksin. Olen sopeutunut yksin elämiseen niin hyvin, että pelkään miten pystyisin enää asumaan jonkun kanssa. Vaikka kuinka pitäisinkin läheisyydestä, miten kestäisin jonkun päivittäistä läsnäoloa. Varmasti tarvitsisin paljon omaa rauhaa, mutta miten se mahdollinen tyttöystävä sen hyväksyisi.
Itsekään en juurikaan pysty kehumaan matkustelemisillani. Harmi vain, että matkustelu on nykyään välttämätön harrastus, jos aikoo olla kiinnostava ja mielenkiintoinen. Tuntuu kuin sitä pidettäisiin ainoana tapana kulttuurillisen ja sivistyksellisen tiedon hankkimiseen. Lisäksi matkustelu nähdään maailmaa avartava harrastuksena. (Vaikka vain kävisi rantaturistirysissä ryyppäämässä.)
on todella nykyisin helposti korjattavissa netin välityksellä. Samana päivänä voi käydä Louvressa tutkailemassa Mona Lisaa ja siitä vain hypätä
Perun Limaan katsastamaan intiaaneja ja käväistä
Machu Bitchussa etc. Ei tartte rahaa ollenkaan eikä tartte rasittaa jalkojaan ja kaiken myös näkee huomattavasti selvemmin.
Ei toisen jokapäiväistä läsnäoloa kestä muuta kuin ihan tavallinen tallaaja, ei kukaan asioita jatkuvasti seuraava ja tiedemiestyyppinen mies kestä kotkottavia kanoja ympäristössä.
Omaa rauhaa ja oma asunto on oltava, mutta en mitenkään hirveästi kaipaa kainaloista kanaa, pidemminkin koen sen melko rasittavaksi jo ajatuksenakin.
Oma reviisi on oltava, ei mitään turhaa häirintää
ja koskaan ei kannata missään elämänvaiheessa luopua omasta asunnosta ja jos huonosti käy ja
joku nainen saa kuristusoteen, niin ensimmäiseksi oma omaisuus on turvattava avioehdolla.
Mutta milläs turvaat omat biologiset lapsesi
naisen ja sossunakkojen ylivallalta???????