Ihmetyttää miehen logiikassa: Jos kaksi sinkkua, mies ja nainen, alkavat kallistua jo epätoivon puolelle kumppanin haussa, niin usein (ainakin minä) etsin syytä naisena kyllä itsestäni. Tarttis laihduttaa, käyttäytyä fiksummin, ostaa siistimpiä vaatteita jne. jne. Joskus harvoin näkee jo naiseltakin ihmettelyä siitä, onko hän liian kouluja käynyt, vahva tai fiksu tmv. kun ei onnistu parinmuodostus. Mutta sekin on usein nätistu esitettyä ihmettelyä.
Miehet sitävastoin! Apinan raivolla aletaan huutaa jokaisesta julkisuudessa olleesta tapauksesta josta jotenkinkaan voi vetää johtopäätöksiä naisten kelvottomuudesta, perusongelmana siis se, että naiset ovat syyllisiä koska eivät tajua antaa juuri tälle viehättäväluonteiselle oliolle joka:
- Päättelee että pari ruotsalaista vaimoa ja kolme suomalaista häkkilintusta on todiste siitä että suomalaisten naisten mielestä murhamiehet on pop.
- Pitää raiskattua lasta syyllisenä omaan kohtaloonsa ja pitää asiaa myös todisteena siitä kuinka suomalaiset naiset roikkuvat ulkomaalaisten perässä.
- Vetää ihan jokaisen ongelman ITSEENSÄ. Kertoipa kuka hyvänsä suhteessa olevista ongelmista mitä hyvänsä niin aina siellä on yksi kertomassa kuinka kunnolliset miehet joutuvat olemaan yksin kun kyseessä oleva nainenkin moisessa miehessä roikkuu. (Ja jos ei roikkuisi niin ihmeteltäisiin kuorossa kuinka pienistä jutuista se suhde naisen puolelta ajaa karille kun ei se nainen kanssa mitään vastoinkäymisiä kestä!)
Ja paaaaaaljon muuta vielä! Lisäksi etsitään todisteita naisten huonoudesta mitä mielikuvituksillisimmista paikoista yleisessä mielessä, ei pelkästään liittyen siihen että itse ei saa piparia ja se on naisten syy. Esimerkiksi:
- Saippuasarjat. Salatuissa eläimissä oli kuulemma naisen pakko saada maailmanympärysmatka kun ei saanut lasta. (Kuka helvetti mokomaa sontaa edes katsoo?)
- Mainokset! Lorealin (?) slogan "koska olet sen arvoinen" aiheuttaa aivan eritoten hämmennystä. Yksi pitää sitä todisteena naisten tyhmyydestä koska mainos hänen mielestään kertoo että tuote on parempi kuin ostajansa. (?!?!??!?!) Toinen pitää sitä jonkinlaisen salaliiton julkisena ilmenemismuotona, syynä taikka seurauksena naisten hallinasta riistäytymiselle. (!!??!???!?!!!)
Lisäksi usein miesten mielestä on ookoo käpälöidä sammunutta naista, samoin kuin jo mainittu raiskauskin oli oikein. Vika näissä tapauksissa on naisen.
Oikeastaan voisi kysyä miksi miehet vihaavat naisia näin paljon? Mutta tietäähän sen: Se on naisten vika! Naiset kasvattavat lapset. Jos isukeita ei näy niin se johtuu siitä että nainen on valinnut isukin alunperinkin väärin, eronnut (turhaan tietenkin) ja sossun NAISET ja oikeuslaitos ja kuun ja tähtien asennot ovat naisten puolella vaikka miehessä ei ole mitään vikaa ja kokoajan on yrittämässä lapsiaan tavata.
Ei ole ihan helppoa olla nainen näin täydellisten, viattomien miesten rinnalla kuin suomalainen mies on, vaikka parhaamme yritämme toki. Puhtoisen hangen vieressä näyttää pieninkin loskaisuus suurelta psskalta....
Miksi aina naisen vika?
17
1056
Vastaukset
- Muotti
Helpottiko?
- juupjuupjeejee
"Ihmetyttää miehen logiikassa: Jos kaksi sinkkua, mies ja nainen, alkavat kallistua jo epätoivon puolelle kumppanin haussa, niin usein (ainakin minä) etsin syytä naisena kyllä itsestäni."
Sinulla tuntuu niin vaikealta olla nainen, että nyt varmaan alat oman logiikkasi mukaisesti etsiä niitä syitä itsestäsi? Ehkä se on ne vaatteet?
Oho, eipäs käynytkään niin vaan, tällä kertaa unohditkin logiikkasi heti seuraavassa kappaleessa ja lopputeksi onkin sitten siitä, kuinka paskoja miehet ovat ja todellisuudessa aina syypäitä kaikkeen pahaan, vaikka muuta väittävät. Joo, miksihän miehet eivät kollektiivisesti tunnusta sinulle, että kaikki vääryydet ovat heidän syytään? Hmmm... ehkä kannattaa palata siihen ensimmseen kappaleeseen?- Muotti
Veit jalat suustani.
- naisvihaa
...ja vastaus on tietenkin se, että olen naisena esittänyt sen väärin.
"lopputeksi onkin sitten siitä, kuinka paskoja miehet ovat ja todellisuudessa aina syypäitä kaikkeen pahaan, vaikka muuta väittävät".
Tuo on aivan omaa keksintöäsi. En ole raivoissani enkä yritä syyttää, olen vain koonnut tähän tekemiäni havaintoja ikäänkuin yhteen nippuun. JA HALUAISIN TIETÄÄ MIKSI ASIAT OVAT NÄIN. Jos tästä kokoelmasta tulee sellainen olo että syyttäisin miehiä, niin voitte itsekin miettiä miksi sellainen olo tulee. - niiihh
naisvihaa kirjoitti:
...ja vastaus on tietenkin se, että olen naisena esittänyt sen väärin.
"lopputeksi onkin sitten siitä, kuinka paskoja miehet ovat ja todellisuudessa aina syypäitä kaikkeen pahaan, vaikka muuta väittävät".
Tuo on aivan omaa keksintöäsi. En ole raivoissani enkä yritä syyttää, olen vain koonnut tähän tekemiäni havaintoja ikäänkuin yhteen nippuun. JA HALUAISIN TIETÄÄ MIKSI ASIAT OVAT NÄIN. Jos tästä kokoelmasta tulee sellainen olo että syyttäisin miehiä, niin voitte itsekin miettiä miksi sellainen olo tulee.Jos kuitenkin vielä kerran lukisit oman tekstisi ajatuksen kanssa? Syytät muita siitä mihin itse syyllistyt, vaikka alussa väitit, ettet ainakaan sinä itse sellaiseen syyllisty. Ei millään pahalla, mutta netti on muutenkin täynnä roskaa, jossa naiset haukkuvat miehiä lähes kaikesta. On suoranainen ihme, jos et ole törmännyt lukuisiin kirjoituksiin tästä kuluneesta male bashing -muodin mukaisesta aiheesta. Olet nyt kantanut kortesi kekoon, joten voit olla tyytyväinen itseesi. Noin jatkoa ajatellen, Feministi-palstakin muuten löytyy, se on ihan tällaisia kirjoituksia varten.
- bubbabb
naisvihaa kirjoitti:
...ja vastaus on tietenkin se, että olen naisena esittänyt sen väärin.
"lopputeksi onkin sitten siitä, kuinka paskoja miehet ovat ja todellisuudessa aina syypäitä kaikkeen pahaan, vaikka muuta väittävät".
Tuo on aivan omaa keksintöäsi. En ole raivoissani enkä yritä syyttää, olen vain koonnut tähän tekemiäni havaintoja ikäänkuin yhteen nippuun. JA HALUAISIN TIETÄÄ MIKSI ASIAT OVAT NÄIN. Jos tästä kokoelmasta tulee sellainen olo että syyttäisin miehiä, niin voitte itsekin miettiä miksi sellainen olo tulee.En ole raivoissani enkä yritä syyttää, olen vain koonnut tähän tekemiäni havaintoja ikäänkuin yhteen nippuun. JA HALUAISIN TIETÄÄ MIKSI ASIAT OVAT NÄIN.
Jos et yritä syyttää, miksi syytät? Jos et ole raivoissasi, miksi HUUDAT? Mitäs jos seuraavaksi tekisit ja kokoaisit yhteen havaintoja, joissa naiset syyttävät miehiä? Sitä(kään) on turha sitten kysellä, että miksi niin on. Jokaisella on erilaiset syynsä syyttää toisia erilaisista asioista. Jos haluat tietää, miksi kukin kulloinkin niin tekee, kannattaa kysyä heiltä, jotka niin ovat tehneet, ei kaikilta miehiltä kollektiivisesti. Itsehän sinä sen tiedät, kun olet ne keräämäsi syytökset lukenut asiayhteyksissään, me emme ole. - naisvihaa
bubbabb kirjoitti:
En ole raivoissani enkä yritä syyttää, olen vain koonnut tähän tekemiäni havaintoja ikäänkuin yhteen nippuun. JA HALUAISIN TIETÄÄ MIKSI ASIAT OVAT NÄIN.
Jos et yritä syyttää, miksi syytät? Jos et ole raivoissasi, miksi HUUDAT? Mitäs jos seuraavaksi tekisit ja kokoaisit yhteen havaintoja, joissa naiset syyttävät miehiä? Sitä(kään) on turha sitten kysellä, että miksi niin on. Jokaisella on erilaiset syynsä syyttää toisia erilaisista asioista. Jos haluat tietää, miksi kukin kulloinkin niin tekee, kannattaa kysyä heiltä, jotka niin ovat tehneet, ei kaikilta miehiltä kollektiivisesti. Itsehän sinä sen tiedät, kun olet ne keräämäsi syytökset lukenut asiayhteyksissään, me emme ole.etten ole koskaan ajatellut että miehet eivät ole kiinnostuneita minusta siksi että miehet ovat typeriä. Ei minulla ole moiseen pokkaa ja itseluottamusta. Mutta uskokoon ken tahtoo.
No ei ollut tarkoitus huutaakaan, mutta kun alleviivata ei voi? Yritin vaan tuoda esille mielestäni tärkeitä asioita, niitä jotka kertoisivat mitä yritän ajaa takaa kun näköjään en tule ymmärretyksi.
Pitää sitten ehkä tosiaan tehdä vastaava lista toisinpäin? Varmastikin tulen hukkumaan kirjoituksiin joissa naiset huorittelee, homottelee, kiroilee ja haukkuu koko suomen miehet, vetää johtopäätöksiä Nykäsen käyttäytymisestä ja automainoksista. Täytyypä ihmisen olla sokea.
- Apinan Raivoa
SAMMUMISESTA
Hirveässä kännissä heiluminen tai sammuminen on äärimmäisen typerää niin mieheltä kuin naiseltakin, tosin sammuneita miehiä harvemmin raiskataan.
Mutta silti. Voisi nainen joskus miettiä etukäteen että kuinka paljon kannattaa juoda/kannattaako juoda ollenkaan jos lähtee hanskasta.
----------------------------------------
PARINVALINNASTA
Näitäkin juttuja voisi joskus miettiä logiikalla eikä alapäällä (niin miehet kuin naisetkin).
Ei välttämättä ole järkevää lähteä sen paikkakunnan jakorasiana tunnetun isotissisen ja helpon blondin tai maksullisen Svetlanan matkaan (siltä voi saada tappavan tuliaisen)
Ei välttämättä ole fiksua lähteä grilliltä Kaken ja Kovien Kavereiden kanssa rokkaamaan, jos Kake on tyyppi jota pelätään, tai Kakella on pahoinpitelyjä, raiskauksia tms. rötöksiä taustalla.
Ulkoisesti kaunis voi olla sisäisesti ruma.
Ja kauneus ei tee älykkääksi tai mukavaksi tai edes sopivaksi seurustelukumppaniksi.
Jos se Kake kuitenkin tarttuu mukaan (niinkuin yleensä käy), ja paljastuu kusipääksi (niinkuin yleensä käy), ei ehkä ole järkevää jatkaa suhdetta
avoliittoon, avioliittoon tai lasten hankkimiseen saakka (niinkuin yleensä käy).
Pitääkö Kakea syyttää siitä, että nainen tekee kolme virhettä peräjälkeen, VAIKKA KAIKKI VAROITUSMERKIT ON NÄHTÄVISSÄ? ONKO TÄMÄ SITÄ NAISEN LOGIIKKAA?!
Pitääkö Svetlanaa tai paikkakunnan jakorasiaa syyttää siitä, että miehellä LOGIIKKA PETTÄÄ KUN MUNA KOVETTUU? VAIKKA KAIKKI ENNUSMERKIT OLI NÄHTÄVISSÄ?!
Kake nyt vaan on olosuhteiden uhri ja vähän tyhmä, niinkuin jakorasia ja Svetlanakin. Eli vika löytynee kuitenkin sieltä ns. terveestä päästä.
PITIKÖ LÄHTEÄ TAAS SÄÄTÄMÄÄN? - hyvähyvä
Asiat menevät juuri niinkuin kuvailit. Ehkäpä se johtuu siitä, että naiset sanovat yhtä, mutta toimivat toisin.
- Yritä välttää
No näillä palstoilla näyttää pyörivän paljon ihmisiä, joilla
on todella mustavalkoinen maailmankuva. Eivät ne tyypit tajua,
että maailma on paljon moniulotteisempi ja asiat ovat tilannekohtaisia.
Näiden tyyppien mielestä sitten kaikki ongelmat johtuvat
muista kuin itsestä. Ei ole rohkeutta katsoa peiliin ja miettiä,
voisiko se vika joskus ihan oikeasti olla itsessä, eikä
aina muissa.
Sitten kun he eivät pysty myöntämään pieninpiäkään
virheitä ja syyttävät aina muita, eivät he myöskään
koskaan muutu. Aina vika on muissa, joten omaa käytöstä
tai tapoja ole muka syytä muuttaa.
Jos näille tyypeille yrittää ihan ystävällisestikin huomauttaa
että vika voisi olla heissä, he loukkaantuvat verisesti
ja katkaisevat välit. Eivät yleensä senkään jälkeen muuta
käytöstään, vaan etsivät vain uuden kohteen jolle valittavat
taas omaa kurjaa kohtaloaan ja sitä kuinka kamalia kaikki
naiset/miehet ovat.
Näitä tapauksia löytyy sekä miehistä että naisista. - vato retro
No, netissä on hauska purkaa omaa turhautumistaan.
Naiset valtaa alaa vähän joka tontilla, ja moni mies on siinä vähän kummissaan. Jotkut miehet eivät tunnu myöskään osaavan käsitellä itseään ja elämäänsä muuten kuin naisten kautta. Eli onko menestystä naisten parissa vai eikö ole. Joillekin miehille naiset ovat siis edelleen niin kovin tärkeitä.
Mielenterveys säilyy parhaiten kun elää omaa elämäänsä eikä paljon naisista välitä. Naiset ovat lapsenomaisia pikku otuksia, ja niille pärrääminen on yhtä fiksua ja miehekästä kuin naapurin tenaville rähjääminen. Hyvä keino orastavan naisvihan taltuttamiseen on myös romanttinen pikaloma Puolassa, Tsekeissä tai Thaimaassa. Naiset tuntuvat varsin ihanilta otuksilta vielä puoli vuotta reissun jälkeen.
Naiset ovat maan suola ja heidän viihdearvonsa on suuri.- ukrainasta...
palautti uskoni naiskuntaan ihmisinä...
- söpötti1
Ei olisi miehiäkään jos ei olisi naisia,ja toisin päin,että pata kattilaa soimaa musta kylki kummallakin hah hah haaaaaaa.
- jani_
olet itse todiste siitä, että vika on naisessa.
- naisvihaa
kuvittelet minun näkevän sieltä peilistä?
- SnowFlakes but...
Kaikessa yliampuvuudessaan tämä Oli Hauska! Kiitti!
- Kuukuukuukuu
Jos tuo nukkuvan naisen koplausjuttu oli johdannainen bigbrotherista, niin asia on täysin päinvastainen.
Ainakin kyseisen ohjelman keskustelupalstojen ja tuttavien mukaan. Melkein järestään juuri miehet pitivät sitä tapausta vastenmielisenä ja rangaistavana tekona, kun taas naiset puolustelivat ja kohdistivat vihansa tähän naiseen, joka liehitteli aiemmin illalla sitä miestä.
Tuo jakoisuus oli täysin silmiinpistävä ja ihmettelin jo silloin sitä asiaa, jonka olisi luullut olevan toisinpäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190