Äidinvaistoon iskeminen

turha jätkä

Luin äsken jonkun mielipiteen, jossa sanottiin, että naisia voi käytännössä vain kahdella tavalla: Olemalla alfa, tai vetoamalla äidinvaistoihin. Muut keinot ovat täysin marginaalisia, naiset eivät halua esim. todellista sielunkumppanuutta.

Mielipide vaikutti järkeenkäyvältä, koska siinä sanottiin selkeästi asia, jonka olen huomannut: mies, joka on itsenäinen kuin alfa, mutta ei ole komea, vahva ja porukan johtaja, ei kiinnosta naisia ollenkaan. Itsenäistä mutta omien polkujen kulkijaa kiinnostavampi on jopa surkea juoppo, koska juoppo vetoaa monen naisen hoivaviettiin.

Minusta ei saa alfaa, ei sitten millään, vaikka olenkin itsenäinen. Minä en ole komea, enkä myöskään porukan johtaja. Vahvuutenikin tulee näkyviin vain silloin kun sitä oikeasti tarvitaan, oli se sitten fyysistä tai henkistä vahvuutta. En harrasta turhaa uhoamista.

Minulle jää siis iskukeinoksi äidinvaistoon vetoaminen. Miten tämä toimii? Naisten mielipiteitä? Olen loppuvaiheen akateeminen opiskelija, joten viinan/huumeiden vetäminen ja muu rappioelämä ei oikein onnistu. Miten muuten voin vedota äidinvaistoon, ja mistä tunnistan ne naiset, jotka valitsevat miehikseen "hoivattavia"?

12

1093

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jutta.

      No tiedoksesi: Minä EN etsi "alfaa", enkä "hoivattavaa", vaan juuri sitä SIELUNKUMPPANIA, jolla on omat aivot jne...

      • alokas möttönen

        Vai sanotko vain niin? Ja sitten *oikeassa* elämässä löydätkin itsesi "alfan" viekusta? Kunhan kyselen :)


      • nnnnnnnnnnnnnnnnn

        mulle käy vain sielunkumppanit. kaikkein viimeeksi hoivattavat, hyiyök että pitäisi hoivata jotakin ressukkaa.


      • turha jätkä
        nnnnnnnnnnnnnnnnn kirjoitti:

        mulle käy vain sielunkumppanit. kaikkein viimeeksi hoivattavat, hyiyök että pitäisi hoivata jotakin ressukkaa.

        Siinähän teitä onkin jo kaksi alfan etsijää, sinä ja tuo hullu nainen, joka AINA HUUTAA.

        MOT


    • yyyyyy

      Fiksumpaa ja ehkä helpompaakin on ryhtyä yksinkertaisesti alfaksi. Ulkonäkö ei ole vääjäämätön kohtalo, eli nyt käyt vaan tekemään ulkonäöllesi jotain, ja hyvä tapa aloittaa on kävellä vaatekauppaan. Hanki jotain persoonallista. Ja sitten vaikkapa salille, tai hankit jonkun muun urheilullisen harrastuksen. Alat kiinnittää myös syömisiisi huomiota. Yrität parantaa itsetuntoasi ja supliikkivalmiuttasi naisten läsnäollessa.

      Jne. Keinot on monet sanoi mummo lumessa. Alfauroksena olemisesta on elämässä muutenkin hyötyä sen lisäksi, että saa paremmin naista.

    • g0ldie

      Hanki joku pahuksen söpö koira. Sitten vaan ulkoilutat sitä sopivissa paikoissa ja odottelet että tyttöjä alkaa ilmaantumaan.

    • Tristar

      se miten minä asian näen, on se että jotkut naiset tosiaan kaiapavat sitä "hoivattavaa" ja toiset alfaa. Mutta nämä suhteet ovat melkein jo alusta saakak tuomittuja, niissä kyse on siitä että nainen tahtoo tyydyttää tarpeen (siis hoivaa, johon kyllästyy kyllä ajan kanssa, ei kukaan jaksa hoivailla heikkoa puolisoa lopputtomiin, tai alistumisen joka sekään ei kestä kauaa vaan aletaan etsiä sitä itsenäisyyttä jota taas alfa ei siedä), ja kun se on tyydytetty, on suhde ohi jos suhde on rakentunut vain sille tarpeelle.

      Eli jos tahdot kestävän parisuhteen etkä paniikkiratkaisua, jatka vain sen sielunkumppanin hakemista.

      ***

      • turha jätkä

        Naiset mielellään näkevät oman parinetsintänsä sielunkumppanin etsimisenä varsinkin siinä tapauksessa, että todellisuudessa etsivät alfaa. Eihän se ole helppo tunnustaa itselle, että oikeasti etsii huomattavasti "laadukkaampaa" miestä kuin mitä itse on naisena.


    • Alfa uros

      Mitä ylimielisempi olet ja dissaat naista aina sillöin tällöin niin nainen olettaa että sinulla on hyvä itsetunto. Itsetuntohan naisiin vetoaa.

      Haittana ei ole vetää viinaa ja räyhätä sillöin tällöin toisille miehille, jopa heikommille.
      Huumeetkin saa maistua, sillä nainen kuvittelee muuttavansa ja kesyttävänsä sinut.

      Oikeaa henkistä voimaa ei tarvitse olla hillitäksesi edes omaa käytöstäsi. Itkeäkin saat ja pitääkin naiselle elämän kovuutta niin nainenhan tulkitsee olevansa sinulle joku elämän kumppani kun kerran avaudut niin suoraan :)

      Sinulla voisi kyllä käydä flaksi olemalla näsäviisas boheemi, mutta silti akateemisen oppinut älykkö joka muuten vain on joka asiasta eri mieltä. Ihan sama mitä paskaa suollat, kunhan muistat viljellä sivistyssanoja. Joten älä heitä toivoasi.

    • iskemisestä

      Minusta koko sana "iskeminen" on vanhanaikainen. Jos ajattelee sanan merkitystä niin se ei mielestäni kuvaa mitään positiivista tai ainakaan kaunista. Eikö miehen ja naisen välillä alkava suhde pitäisi olla rehellistä ja kaunista? Vai olemmeko muuttuneet kyynikoiksi ja elämme kylmässä ihmisten käyttöyhteiskunnassa.
      En halua moralisoida, mutta mielestäni kannattaa ajatella naisen ja miehen rehellistä vuorovaikutusta.

      Meissä naisissa on tietenkin oltava jonkinlainen hoivavietti. Nainen synnyttää eikä tervejärkisenä jätä lastaan heitteille. On siis mielestäni ymmärrettävää että joillakin tällainen "hoivaaminen" voi kohdistua mieheen tai ehkäpä koiranpentuun.

      Jos annat itsestäsi kuvan hyvin vahvana niin voisi olla että naiset tuntevat että sinä et tarvitse naista ollenkaan. Mutta aina ei pysty olemaan vahva, sehän on selvä. Ja, eikö olekin niin että avun tarpeen myöntäminen saattaa olla vahvin teko monelle.

      Mielestäni hienointa olisi jos mies voisi tutustua naiseen rehellisesti sellaisena kun hän on. Miksi pitäisi esittää roolia kun kuitenkin on kysymys omasta tulevaisuudesta. Jos uskaltaa avautua ja näyttää herkkyyttä niin toinenkin osapuoli tulee helpommin lähemmäksi.

      • hieno mies

        Kiva havaita että kaikki naiset eivät olekaan menettäneet suhteellisuudentajuaan :)


    • RemyN

      Eikös miehetkin etsi naisesta joko äitihahmoa tai sitten suojeltavaa, viatonta pikkutyttöä? Jos ei, niin turha yleistää, että naiset olisivat tuollaisia..
      Itse ainakin kaipaan nimenomaan tasavertaisuutta, sitä että saan olla heikko ja toinen hoivaa, sekä toisinpäin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe