Olemme seurustelleet avovaimoni kanssa nyt puolentoista vuoden ajan, josta suurimman osan ajasta asuneet yhdessä. Olemme kolmekymppisiä ja suhteemme on kummallekin ns. toinen kattaus.
Suhteemme alussa sain kuulla, että naiseni ei halua lapsia. Olin siihen asti pitänyt luonnollisena, että kaikki haluavat lisääntyä jossain vaiheessa, joten asia tuli minulle hiukan puun takaa. Totesin, että lapsien hankinta ei ole minulle niin tärkeää, kuin hyvä parisuhde, joten luovuin ajatuksesta omista lapsista. Olinhan joskus itsekin ajatellut, että olisiko minusta lainkaan siihen. Lupasin samalla naiselleni, etten ala painostaaa häntä siinä asiassa, vaikka mieleni myöhemmin muuttuisikin.
Tähän päivään mennessä olemme riidelleet muistaakseni noin vuoden ajan. Meillä on siis mennyt huonosti jo pidemmän aikaa. Riitamme alkavat aivan mitättömästä asiasta ja muuttuvat aivan mielettömiksi vihanpidoiksi. Itse haluaisin sopia riitamme mahd. pian, mutta naiseni on pitkävihaista sorttia ja hänen mykkäkoulunsa ei auta asiaa.
Tästä johtuen olen alkanut miettiä suhteemme lopettamista. Olihan kaunis ajatukseni joskus, että haluan mielummin toimivan parisuhteen kuin lapsen. Kysymys, joka pitää minua hereillä usein öisin, kuuluu; Miksi olen suhteessa, joka ei toimi? Mitä haluan elämältäni?
Olisi helppoa sanoa, että "jätä se muija, uusia tulee vastaan joka minuutti" tai kuten itse olen joskus sanonut "mielummin yksin kuin huonossa suhteessa", mutta minkäs teet kun rakastat silti toista, vaikka hän loukkaa sinua todella verisesti? Jotain järkeviä neuvoja olisi mukava kuulla.
Suhteemme alussa sain kuulla, että naiseni ei halua lapsia. Olin siihen asti pitänyt luonnollisena, että kaikki haluavat lisääntyä jossain vaiheessa, joten asia tuli minulle hiukan puun takaa. Totesin, että lapsien hankinta ei ole minulle niin tärkeää, kuin hyvä parisuhde, joten luovuin ajatuksesta omista lapsista. Olinhan joskus itsekin ajatellut, että olisiko minusta lainkaan siihen. Lupasin samalla naiselleni, etten ala painostaaa häntä siinä asiassa, vaikka mieleni myöhemmin muuttuisikin.
Tähän päivään mennessä olemme riidelleet muistaakseni noin vuoden ajan. Meillä on siis mennyt huonosti jo pidemmän aikaa. Riitamme alkavat aivan mitättömästä asiasta ja muuttuvat aivan mielettömiksi vihanpidoiksi. Itse haluaisin sopia riitamme mahd. pian, mutta naiseni on pitkävihaista sorttia ja hänen mykkäkoulunsa ei auta asiaa.
Tästä johtuen olen alkanut miettiä suhteemme lopettamista. Olihan kaunis ajatukseni joskus, että haluan mielummin toimivan parisuhteen kuin lapsen. Kysymys, joka pitää minua hereillä usein öisin, kuuluu; Miksi olen suhteessa, joka ei toimi? Mitä haluan elämältäni?
Olisi helppoa sanoa, että "jätä se muija, uusia tulee vastaan joka minuutti" tai kuten itse olen joskus sanonut "mielummin yksin kuin huonossa suhteessa", mutta minkäs teet kun rakastat silti toista, vaikka hän loukkaa sinua todella verisesti? Jotain järkeviä neuvoja olisi mukava kuulla.
Vastaukset 4
Vanhimmat
hyvälle tuo teidän suhteenne, onhan se sentään aika tuore vielä. Itse voin sanoa että ensimmäiset kaksi vuotta oli suhteessani oikeata hurmiota, sitten alkoi vähän tasaantua ja nyt neljän vuoden jälkeenkin olemme onnellisia yhdessä. Jos haluat lapsia ja kumppanisi ei, niin kannattaa miettiä onko hän se oikea. Elämä on loppujenlopuksi lyhyt eli kannattaa tarkkaan harkita että mitä teet. Hyvää päivänjatkoa :)
eikö se olis kivempi että oma lapsi pitäs sua hereillä öisin kun nainen joka jaksaa vain riidellä?
sinuna miettisin muutaman hetken lisää sitä miksi et jo mene.
lapset on kuitenkin jotain niin ainutlaatuista verrattuna mihinkään suhteeseen.
on henkistä väkivaltaa ja vallankäyttöä muutoinkin. Se ei rakenna teitä kumpaakaan sisäisesti, eikä ainakaan saa voimaan paremmin. Lie syytä myös kyseenalaistaa rakkaus tuollaisessa tapauksessa? Rakkautta vai riippuvuutta? Voittavatko yhteiselämänne hyvät puolet vai ne, jotka eivät ole kunnossa? Listaa asiat paperille! Älä unohda omia toiveitasi, tarpeitasi tai pyrkimyksiäsi, "lupaustasi elämälle"! On aivan selvää, että harvat meistä tekevät parisuhteensa eteen ja toimimiseksi niin paljon töitä, kuin pitäisi, eikä siinäkään riitä, että vain toinen tekee. Yhteistyötä sen pitäisi olla.
Sinulla on oikeus voida henkisesti hyvin ja kasvaa ihmisenä. Ja lapset...heissä elämämme jatkuu...!
Jos voisit suhtautua asiaan niin, että opit tästä(kin) ihmissuhteesta sen mitä opittavissa on, ja jatkat toistamatta samoja virheitä. Älä tuhlaa elämääsi!
Pelkkä rakkaus ei riitä!!!
Sinä rakastat naistasi, rakastaako nainen sinua? Ei siltä vaikuta...
Tuollainen riitely, loukkaukset, mykkäkoulu, vihanpito, kertoo kunnioituksen puutteesta. Kunnioitus on ehdottoman tärkeää toimivassa parisuhteessa!
Parisuhteeseen ei sovi enää "minä sitä minä tätä" -ajattelutapa. Silloin on otettava huomioon myös toinen ja toisen tarpeet, teidän suhteessa tällaista ei tunnu olevan.
Siinä klikkaa nyt jokin suurempi kuin pikkuasiat. Pikkuasiat aiheuttaa vain reaktion. Vähän niinkuin esim allergia: allergia on, mutta jokin aine aiheuttaa reaktion.
Teidän on mentävä nyt pintaa syvemmälle. Etsiä se ongelma. Mikä vaivaa? Se sattuu, mutta se varmasti kannattaa. Voi olla, että te ette kumpikaan tiedosta sitä mikä suhteessa mättää (tai omassa suhteessa johonkin toiseen ihmiseen, tai omaan itseen).
Haluatteko parisuhteelta samoja asioita? Oletteko puhuneet siitä mitä te haluatte, mitä te tarvitsette, mitä olette olettaneet saavanne mutta ette ole saanut..?
Jos haluatte, voitte varmasti löytää vielä sen yhteisen punaisen langan. Jos tahto loppuu kesken....tiedät itsekin miten siinä käy, ennemmin tai myöhemmin.