Mitä teen;(

dupppaduuris

Auttakaa! Minä ja poikaystäväni ollaan seurusteltu vähän vajaa 1,5 vuotta. Kummallakaan meistä ei oo ennnestään kokemusta suhteista.
Meille tulee kokoajan riitaa vaikka nähdäänkin vaan kerran tai kaksi kertaa vko:ssa. Jopa Puhelimessakin tulee riitaa.
Kaikki hänen kaverinsa on paljon vanhempia kun hän itse,hulttioita ja vanhoja vankilakundeja. Se häiritsee mua. Tänäänkin kun soitin hänelle oli ryyppäämässä..V-loppuna hän jätti mut yksin kämpilleen ja lähti tapaamaan vanhaa kaveriaan ja lähtikin ryyppäämään.Ollaan puhuttu tosta että viikolla ei tarttis ryypätä ja hän aina vakuuttaa että niin ei enää tapahdu mutta kuitenkin tapahtuu..Muutenkin meille on tapahtunu kaikenmoista ja tuntuu et voimat on ihan lopus sen lisäksi hän sairastaa masennusta. Mut aina me silti sovitaan. En vaan pysty olla hänelle kauaa vihainen.
Tä on mennyt aivan mahottomaks.
Mitä teen? kertokaa=(

3

1084

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Outilinnea

      Hei musta tuntuu, että ainoa järkevä ratkaisu on, että lähdette eri teille !!
      Aattele nyt itsekin,,eka parisuhde ja noin menee, älä hyvä ihminen tyydy tuohon vaan hanki itsellesi elämä.
      Oon varma ettet sitä kadu jälkeenpäin mutta jos tuollaista "suhdetta" jatkat tulet kärsimään lopun elämäs....
      Meillä kun on vaan annettu yksi elämä. MIETI

    • Nimetön

      Et voi päättää hänen elämää ja toivoisin että et haluiskaa sitä lopuks eikä hän voi päättää sun elämää. Jos se kuitenkin on ensimmäinen suhde sinulle niin kannattaa tehdä loparit ennen kun olet liian kiinni ja tulet katkeraks loppu elämäks..

    • totanoin

      en tiiä täs on itelläkin niin ongelmaa että ei kiinnosta muiden murheet..ei vaan

      tee mitä sydän ja järki sanoo..joskus ne sanoo eriasoita..sillon sun pitää tehä joku kiva ratkaisu..

      älä mieti liikaa tee mikä tuntuu hyvältä jne. ok.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1390
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      937
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      872
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      90
      798
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      694
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      45
      605
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      594
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      588
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      45
      547
    Aihe