Hypnoosi, hierojat & kalevalaisuus

Henkiselle hierojalleko?

Mikä on maallikkohypnoosin ja hieronnan/hierojien suhde? SHY:n Suggestoterapiakeskuksessahan on ollut tarjolla "jäsenkorjausta" - ja joskus kai akupunktio- ja kehohoitoakin, vai miten on? SHY:n lehden viimeisessä tragikoomisessa shokkinumerossa puffattiin "kalevalaista" kehonterapiaa, kranio-sakraalista erikoishierontaa, Vogelin luontaistippoja, homeopaattisia "lääkkeitä" ja japanilaista rituaalihenkiperannusta - reikiä. Koulutetut hierojat ja fyssarit ovat huolissaan alan valvomattomista toimijoista ja omien kollegojensa sekaantumisesta puoskariyhteisöihin ja outohoitoihin. Toimivan perinnelääkinnänkin maine voi mennä huuhaan vuoksi. "Kalevalaisen" terapian taustat ovat muutenkin alkaneet ihmetyttää, kertoi Savon Sanomat.

Savon Sanomat, 13.10.06: KALEVALAINEN HOITO VAIN LUMEVAIKUTTAA

"Osmo Hännisen julkisuuteen tuoma hoitomuoto, jota häne kehui 27.9. lehdessä ei ole vanhaa suomalaista perinnettä lainkaan. Hänninen on ollut koko ikänsä kalevalaisuuden harrastaja ja joutui muutamia vuosia sitten sidekudoshierojan pauloihin. Nämä ilmeisesti uskottelivat hänelle edustavansa vanhaa perinnettä, mikä valitettavasti oli suuri vahinko koko suomalaiselle jäsenkorjausperinteelle.

Kuten artikkelissakin sanottiin, hoidolla on tietysti psykologista vaikutusta asiakkaaseen, joka haluaa tulla kosketelluksi. Sen ja venyttelyjen aikaansaaman vaikutuksen lisäksi muuta merkitystä ei voida väittää todennetun, eikä Itä-Suomessa ole koskaan ollut jäsenkorjaajia.

Sidekudoshieronta ja Hännisen lanseeraama hoitomuoto perustuvat lihasten ja lihakalvojen venyttämiseen - tämä tuli jossain määrin artikkelissakin (SS 27.9.) ilmi- ja asiakkaan sipelöintiin. Äskettäin norjalaistutkimus totesi joogan aiheuttaneen pitkillä venytyksillään vankien vihamielisyyden lisääntymistä, joten tämäkin vähentää venyttelyhoitomuodon arvoa.

Penttilä on hallinnut viimeisenä Kaustisella vanhan pohjalaisen jäsenkorjausp erinteen. Perinteen kadottua Kaustiselta sitä tulee kutsua nyt eteläpohjalaiseksi.

Klaus Silander, Kuopio"

4

412

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • entinen shy:läinen

      Yksi syy siihen miksi otin etäisyttä Shy:hyn oli se ettei yhdistys suostunut tekemään eroa hieronnan ja hypsosin välille. Eli hierontakin saattoi olla hypnoosia. Itse tein siihen aikaan molempia, enkä voinut mitenkään hyväksyä että näitä kahta asia sotketaan keskenään. Nykyistä Shy:n kantaa asiaan en tiedä.

      • ovat..

        hieronnalla voidaan saada aikaan hypnoositila...joten samoja asioita ovat..


      • fsdgfdfghgfhgh
        ovat.. kirjoitti:

        hieronnalla voidaan saada aikaan hypnoositila...joten samoja asioita ovat..

        No miksihän hieronta sitten on osa virallista terveydenhuoltoa ja hypnoosi ei. Ja tarkoitatko ette asiakas joka tule eniskahartia hierontaan odottaa saavansa hypnoosi-indusoinnin. Tai hypnooasiin tulija sdaakin jalkahieronnan?


      • Dr. Who-and-What
        fsdgfdfghgfhgh kirjoitti:

        No miksihän hieronta sitten on osa virallista terveydenhuoltoa ja hypnoosi ei. Ja tarkoitatko ette asiakas joka tule eniskahartia hierontaan odottaa saavansa hypnoosi-indusoinnin. Tai hypnooasiin tulija sdaakin jalkahieronnan?

        Näyttöpohjainen hypnosyukoterapia on osa valvottua ja tutkimus- ja toimintanäyttöpohjaista "virallista" terveydenhuoltoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe