Olen 168 cm pitkä ja painan n.65 kg eli hieman ylipainoa on.
Haluaisin pudottaa painon 60kg ja tätä yrittämistä on kohta jatkunut vuoden. Eikä juuri mikään ole muuttunut!
Vyötäröltä on hävinnyt pari senttiä ja kroppa on hieman kiinteämmän näköinen, mutta se on aivan liian vähän. En tiedä, onko painoni pudonnut sillä en omista puntaria ja punnitsin itseni viimeksi syksyn alussa.
Tähän asti olen sallinut itselleni herkkuja kerran viikossa, huom kohtuu määrissä eli ei mitään 20 pullaa tms. Taitaa kuitenkin olla liikaa?
Salillä käyn n. 3 kertaa viikossa ja pyrin käyttämään rappusia hissien ja rullaportaitten tilalta. Syön vähärasvaisia tuoteitta, lihaa vain harvoin, yritän välttää sokeria jne.
Pitäisikö vain alata laskemaan kaloreita, vaikka se vaikuttaa sekä tylsältä että hysteeriseltä?
Laskea kaloreita?
7
753
Vastaukset
- Peik
Et ole ylipainoinen. Painoindeksisi on n. 23,1 (pyöristettynä ylöspäin) ja tämä on aivan normaalia. Jotta olisit ylipainoinen, pitäisi sinun painaa 70 kg!
- Ala-Annu
Pudotin aikoinani itse kaloreita laskemalla painoa 10kg, aikaa siihen meni 4 kk. Lähtöpaino minulla oli melkein sama kuin sinulla ja olen 170cm. Söin päivässä 1500-1800kcal eli noin 5-7 ateriaa.
Sitä ennen olin onneton jojo laihduttaja ja minulla oli aika heikko itsetunto. Tein ruokailusta, kaloreidenlaskennasta ja aterioiden valmisteluista itselleni harrastuksen. Keräsin todella paljon tietoa joka paikasta ruoan ravintoarvoista ja laskeskelin että varmasti safkani olisi monipuolista ja vitamiinit kohdillaan. Lisäravinteita käytin vain treenien jälkeen tai ennen. Minullakin oli silloin yksi herkkupäivä viikossa.
Noh, jokainenhan voi arvata kauanko painoni pysyi siellä 56-57kg:ssa ja tekikö se minut onnelliseksi? -kyllä teki! Minut teki onnelliseksi se että jojolaihdutus loppui, sain itsetuntoni takaisin, koska tällä kertaa en epäonnistunutkaan.
Painoa on tullut takaisin sen verran että painan 70kg, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen elämääni. Opettelin silloin kantapään kautta terveet ruokailutottumukset, joita hyödynnän tänäkin päivänä.
Enää tuskin pääsisin tuohon alle 60kg mittoihin, mutta tiedän kuinka paino tippuu jos sille vielä joskus on tarve. Nykyisin tiedän etten ole ylipainoinen, enkä ollut ennenkään. Olin vain nuori huonolla itsetunnolla.
Sen voin vielä lisätä että kun painoin alle 60kg, en jaksanut treenata juuri yhtään. Heti kun nostin painoa (myöskin kaloreita laskemalla ettei tule läskiä), huomasin että jaksan vetää treeniä 6-8x viikossa. Harrastan sekä aerobista että räjähtävää voimaa.
Niin tylsältä kuin kaloreiden laskenta kuullostaakin, niin se kannattaa. Se voi olla loppu elämän ratkaisu, kunhan se ei mene liiallisuuksiin.
Silloin kun elimmistö pääsee tasaiseen rasvanpolton tahtiin, se antaa enemmän anteeksi kuin aikaisemmin. Eli selluliittiä ei lähde enää kertymään yhtä helposti kuin ennen, mutta kohtuus kaikessa. Tsemmppiä!- ..........
Jos olet lihonut takaisin lievään ylipainoon, niin voitko mainostaa kalorien laskemisen olevan tehokas tapa pysyvään painonhallintaan? Sinä olet edelleenkin epäonnistunut jojolaihduttaja.
Minä aloitin laihdutuksen viime tammikuussa. Painoin tuolloin 74kg ja olen 171cm 20v nainen. Lisäsin liikuntaa ja vähensin syömisiäni. Herkuttelin 1-2 viikon välein ja herkuttelin ihan kunnolla. Pizzaa, suklaata, hampurilaisaterioita, mitä mieli teki.
Kesään mennessä painoni oli pudonnut noin 61 kiloon ja syksyn aikana se putosi vielä 58 kiloon.
Nyt on tullut pari kiloa lisää, mikä on luullakseni joltain osin lihasta, koska vyötärönymäpärys ei ole muuttunut ja mahdun farkkuihin jotka eivät vielä syksyllä mahtuneet. Tosin herkutkin ovat maistuneet näin joulun aikaa odotellessa. =)
Kuntoni on kohonnut huomattavasti ja myös lihaskunto. Voin mahtavasti, näytän upealta, eikä minun ole tarvinnut laskeskella kaloreja.
Joulun ajan aion syödä niin paljon kuin napa vetää. Ensi vuoden tavoite on laihtua 55 kiloon! Aikarajana on seuraava joulu. =)
- jjuip!
..älä aloita kaloreiden laskemista! minä jäin siihen koukkuun ja lopuksi en syönyt mitään missä ei ollut tarkkaa tuoteselostetta ja punnitsin kasviksetkin saadakseni tarkan kalorimäärän! minun kesti vuosi päästä irti laskemisesta joten älä edes aloita... tuoteselosteiden orajana oleminen rajoittaa vain elämää..
- ......
Samantapaisia kokemuksia...
- namis
Ruokapäiväkirjan pitämisestä voisi olla hyötyä. Näkisit paperilla mitä oikeasti syöt.
- DontWorryBeHappy =)
Onhan se kaloreiden laskeminen viisastakin.. Näkeepähän että syö vähemmän kuin kuluttaa.. Itse olen koittanut olla joulukuun dietillä.. mutta eihän siitä nyt mitään tule, herkkusuu kun on :) mutta onhan tässä 2 viikkoa aikaa... jos pari kiloa lähtis.. pitäs rueta ahkeroimaan.. Itsellä on tippunu painoa 56 kilosta 44 kiloon pituus 159.8cm ... Happy =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872