RAHAN VALLASTA elävä, "puolueeton ja riippumaton" ns. "mielipidevaikkuttaja" -media, HESARI lipunkantajanaan, julkaisi parisen viikkoa sitten lehdessään suomalaisten varallisuutta koskevan artikkelin.
Sen mukaan Suomi on vauraampi kuin koskaan. No, hyvä näin.
Artikkelissa laskettiin niin varoja (pörssitalletuksista säästöihin), kuin velkojakin.
Mutta, tärkeintä rahan vallan kannalta oli se, että asiat esitettiin KESKIMÄÄRÄISTYKSINÄ. Sillä tavoin monille lukijoista jäi asiasta positiivisempi kuva kuin mitä todellisuus on.
OECD:n nyt suomen "itsenäisyyspäivänä" julkaistun tilaston mukaan suomi sijoittuukin teollistuneiden maiden HÄNTÄPÄÄHÄN näissä varallisuustilastoissa. Se taisi hesarilta silloin uhohtua - mainita.
No, eihän se tietenkään sen pahempaa (edellä olevaan perustuen) merkitse kuin että jos meillä menee hyvin, niin KAIKILLA MUILLA MENEE VIELÄ PAREMMIN.
Mutta, muista: KESKIMÄÄRÄISYTKSISTÄ on vain kyse.
Kerron esimerkin keskimääräistyksiin sisältyvästä (tarkoituksellisesta) harhasta . Suomalaisten palkkatilastot. Vielä jokin aika niitä julkaistiin, mutta niiden julkaisemisista päätettiin luopua, kun tilastojen keskimääräistyksien alta paljastui muutamia ikäviä totuuksia:
1) IKÄVÄ TOTUUS nro 1:
Keskipalkka 2600 euroa/kk (= kokeneen akateemisen kk-palkka). Suomalaisetko 'keskimäärin' akateemisia? No eivät tietenkään ole. "Keskipalkkaa" nostivat vain mm. nämä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=4500000000000575&posting=22000000021862207
2) Ikävä TOTUUS nro 2:
Keskipalkka oli laskettu "SÄÄNNÖLLISTÄ KOKOPÄIVÄTYÖTÄ" tekevien ansioista.
Heitä on ENÄÄ NYKYÄÄN n. 1,3 miljoonaa suomen peräti 3,15 miljoonaisesta työvoimasta. Kysymys kuuluukin: mitä muut, ne 2 miljoonaa tekevät ja tienaavat?
SIINÄPÄ VASTA KYSYMYS.
Mutta juuri siksi RAHAN VALTA rakastaa, "keskimääräistyksiä". Ettei vain maksumiehille totuus paljastuisi. Joka tapauksessa, ne jotka ovat onnistuneet tässä keskimääräistys-pelissä, eilen, ja tänäänkin juhlivat. eikö totta.
Näinkin ELIITTI kätyreineen
3
331
Vastaukset
- päivänä"...
"OECD:n nyt suomen "itsenäisyyspäivänä" julkaistun tilaston mukaan suomi sijoittuukin teollistuneiden maiden HÄNTÄPÄÄHÄN näissä varallisuustilastoissa"
Tieto julkaistiin eilen, itsenäisyyden MENETYSPÄIVÄNÄ
(ei siis "itsenäisyyspäivänä", kuten väitit, muilta osin olen samaa mieltä) - kuin koskaan?
Näittekö itsenäisyyspäivänä Hurstin nälkäjonot?
Nälkä on totta, piru vie niin uskomattomalta kuin
se kuulostaakin joidenkin kohdalla.
Eräs opiskelija kertoi, ettei ole pitkiin aikoihin
voinut ostaa edes hedelmää purtavaksi?
Kaikilla opiskelijoilla kun ei ole sitä
paksulompsasta iskää, joka maksaa!
Puhumattakaan muusta syrjäytyneestä kansanosasta, joka vielä liikuskelee ihmisten ilmoilla. - pekkapp
moniko palkansaajista tienaa alle 1000-2000e/kk.
Koska hölmöä puhua keskipalkasta jos toinen saa 1000e/kk ja toinen 5000e/kk.
Ja puhutaan että heidän keskipalkka on 3000e/kk ja vielä ihmetellään miksi moisesta nousee porua.
Ei muuta kuin rähinä päälle kusettamisesta ja asioiden vääristelystä.
Tästä voi aloittaa.
Työn ja sen tekemisen puolesta.
Riittää työttömien ja pätkätyöläisten kyykytys/pompotus.
Siksi:
http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186