Minulla on harkinta-aika päällä vaimon kanssa. Tämän jakson aikana kaikki on mennyt enemmän kuin pieleen. Viime yönä heitin vaimon kaikki vaatteet pihalle ja ajoin väkivalloin hänet pois kotoa. Uhkasin tappaa hänet. Lapsemme kuulivat tämän ja itkivät kuullessaan tämän. Nyt kaikki toivo on mennyttä. Olen varmasti henkisesti avan loppu. Kuka voisi auttaa. Tietääkö missä voisi puhua jonkun kanssa.
Kaikki mennyt
10
1606
Vastaukset
- Amuna
Moi, tosi ikävä tilanne. Onneksi itse olet hakemassa apua. En sen tarkemmin osaa neuvoa, mutta on olemassa Miesten Kriisikeskus: http://www.miestenkriisikeskus.net/
Myös kunnallasi voi olla perheneuvola, samoin seurakunnalla perhetyöntekijä/terapeutti. - pahasta unestasi
Mitä jos lähtisit siitä asunnosta itse siksi aikaa pois, että rauhoitut? Jos tiedät olevasti vaaraksi vaimollesi ja lapsillesi, etkä silti pysty hillitsemään itseäsi, niin hae väliaikainen asunto, josta käsin voit hoitaa omat asiasi kuntoon.
Hyvä, että haet apua, jota tarvitsetkin pikaisesti. Keskustelu jonkun kanssa on hyvä alku.
Tappouhkaukset eivät ole mikään pikkujuttu, ja niistä tulee nopeasti arkipäivää. Pyydä nyt ainakin ihan ensiksi kunnolla anteeksi vaimolta ja lapsilta, ettet tule polttaneeksi siltoja lopullisesti takanasi.
Parempaa päivää! - ....
Joku jo ehdotti miesten kriisikeskusta. Yksi vaihtoehto on paikkakuntasi mielenterveystoimisto tai terveyskeskuspsykologi.
- provosoitu
Olen nainen, mutta ymmärrä sinua täysin. Mies sanoo haluaa jatkaa avioliittoa, asua ja elää mun kanssa. Kuitenkin kaikessa väheksyy minua, osoittaa välinpitämättömyyttä, pitää fyysistä ja henkistä etäisyyttä, minä olen meistä ollut ainoa joka riidan jälkeen sovittelee, menen miehen lähelle jne., mies voisi mököttää viikkokaupalla (kokeiltu on). Tuon on vähitellen johtanut siihen että haluan eron. Sama laulu jatkuu... mies ei halua eroa, mutta ei millään tavoin osoita välittävänsä minusta edes. Se on tehnyt minut viime aikoina aggressiivisekis. Heittelen tavaroita, haluan rikkoa koko talon. Toistaiseksi aineelliset vahingot ovat lievät. Sisimmässäni haluaisin tappaa miehen, mutta uhannut en sentään ole, enkä sellaiseen pystyiskään. Voin korkeintaan heittää häntä lehdellä. mies suhtautuu kaikkeen tuohonkin hyvin ylimielisesti. Mutta vakaista päätöksistäni huolimatta en saa itseäni hillittyä. Olen näet päättänyt, että mies ei ole minun raivoni arvoinen. Siksi olen aloittanut asunnon etsimisen. Olen taloudellisesti kusessa mieheen, koska meillä on yhteinen asuntolaina. En tiedä miten selviän, mutta eroon on päästävä. Joku aiemmin jo ehdottikin, että muuta kiireesti johonkin muualle, vaikka vain väliaikaisesti. Erossa ajatuksetkin selkeää. Mun mies matkustelee työn puolesta jonkun verran, siitä tiedän että erossa olo on parempi. Eihän tällaista kukaan halua, mutta minkä sille tekee. Kukaan muu ei koskaan ole tuolla tavalla saanut provosoitua minua. Se on huolestuttavaa. Toisaalta tiedän, että kukaan muu ei tulevaisuudessakaan saa. Tällä miehellä on jokin psykologinen keino, niin ylimielinen ja provosoiva. Mutta kun on henkisesti loppu ja väsynyt, sitä provosoituu. Koita kestää.
- Arjakirk
Kun olet päättänyt erota ja tehnyt sen itsellesikin selväksi, pääset seuraavaan vaiheeseen eli täydelliseen välinpitämättömyyteen.
Minäkin itkin vuosikaudet ja loukkaannuin loukkaantumista päästyänikin. Ihmettelin että miksi mies onnistuukin aina satuttamaan vaikka pitäisi jo sellaiseen vuosien aikana tottuakin.
Minä tunsin olevani jo melkein riippuvainen niistä loukkauksista, sillä koko yhdessäoloaikamme oli pelkkää loukkaamista ja sen selvittämistä.
Nyt sitä on huomannut, että ihmisten kanssa voi olla tekemisissä muutenkin kuin riitelemällä.
Lähde nyt. Ne asuntovelka-asiat ja muutkin kyllä selviävät vaikka siihen aikaa kuluukin. Yhdenkään talon tai velan takia ei kannata kuluttaa elämäänsä ihmisen kanssa, joka vain ottaa ja ottaa.
Hyvää tulevaisuutta, joka odottaa, kun teet töitä sen eteen. - väkivaltainen?
kuin minun tekstiä, paitsi en vielä ole omaa asuntoa hankkimassa.
Minulla myös on alkanut pinnaa palaa riidellessä. Mieheni on joko mykkänä tai sitten mylvii vain omiaan, eikä kuuntele eikä varsinkaan halua ymmärtää minun näkökantaa asioihin. Ja kun on vuosia tapeltu samoista, minulla ratkeaa. Silloi heitän tavaran/tavaroita, tai nyt viimeisimpinä kertoina käyn mieheni päälle. Ja hän on antanut takaisin viimeisimpänä kertoina niin, että minulla on kunnon mustelmat. Näitä rajuja riitoja on 1-2 vuodessa.
Minua kaduttaa hurjasti se, kun vimmastun. Voi että kun saisi pidettyä pään viileenä.
Eilen sanailimme, ja tajusin, että jos minä sanon, että taas se ystävämme oli myöhässä, mikä ärsytti minua suuresti. Siitä alkoi minulla potutus joka kasvoi loppu päivää kohti. Tähän mieheni kuittasi, ettei se ystävämme ollut myöhästymisen syy, koska toinen ystävä tuli vielä myöhemmässä. Siinä meidän ongelma. Kun se ensimmäinenkin oli myöhässä, ja minä olen hänen myöhästelyjen vuoksi joutunut kärsimään aiemmin. Eri mielipide käytiin raudasta vääntämällä läpi, ja sitten vasta mieheni ymmärsi sen.
Nyt yritämme keskustella ja muistaa ymmärtää ja kuunnella toista, ettei tilanne menisi tappeluksi.
Eilen sitten mieheni toi minulle iltiksen, missä oli juttu naisen väkivaltaisuudesta. Kyllä meinasin ottaa pulttia. Sanoin, että olenko ensimmäisissä riidoissa käynyt päälle. Kyllä kävin vasta n. 15 avioliittovuoden jälkeen ekakerran. Ärsyynnetettykin eläin hyökkää, vaikken nyt eläimen tasolle halua mennä. Mutta kun meidän/minun kimpussa on alkuaikoina ollut koko miehen lapsuusajan perhe. Kunnes mieheni sitten pani stopin sille. Paineita siis on ollut. Lapsiimme en ole käynyt käsiksi. Ja jos vika on vain niin minussa, miksi mieheni sitten hakkaa minut. Hänellä ei ole mustelmia, minulla pari oikein kunnon sellaista. :(
- borofan
Itsellä ei ihan noin raju tilanne ole päällä.Kuitenkin viime viikon loppuna vaimo muutti omaan asuntoon 200m päähän ja tämä viikko ollut todella vaikea,ei edes töihin ole huvittanut lähteä.
Emme halunneet vielä hakea eroa,vaan katsoa vähän aikaa miltä alkaa tuntumaan!
Välit meillä on nyt ihan ok ja midämme yhteyttä päivittäin,mutta silti tuntuu jotenkin epätodelliselta,että näin pääsi käymään.
Olen jo puolisen vuotta käynyt juttelemassa viikoittain terapeutin kanssa ja hakenut apua sitä kautta omiin ongelmiin.En vaan vieläkään tiedä oikein mikä mättää!!Järjetön kiukku ja ärtyneisyys koko ajan ja pulloonkin tartun turhan usein oloa helpottaakseni.Lopulta kotona oleminen kävi sitten vaimolle liian ahdistavaksi ja tulos on nyt sitten tässä.
Lapsia meillä ei ole,mutta kolme koiraa,joihin minä typerä sitten olen välillä purkanut kiukkuani.Vaimolle ne on tärkeitä ja pitää sitä hyökkäyksenä sitä itseään kohtaan.
Sulla tilanne kyllä tuntuu olevan aika säpissä.Ota vähän aikaa iisisti ja kuulostele miten asiat kehittyy.Ja ehdottomasti varmaan ammattiauttajan pakeille kannattaa mennä...ei sittä ainakaan haittaa voi olla.
ps.En ole omaa nimimerkkiä saanut jostain syystä rekisteröityä...se on kuitenkin "borofan"sit kun sen aikanaan saan skulaamaan.
Tsemppiä!! ... että lapsesi ja exäsi saa apua ... he sitä vasta tarvitsevatkin temppusi jälkeen.
Jos noin ahdistaa, menet pian terveyskeskuksen päivystykseen ja kerrot tilanteen ja etenkin tunteesi ... uskon että sinut ohjataan hoitoon missä saat apua.- loppuunpalanut
Joo, juttelen sos-kriisikeskuksen kanssa. Heiltä saan ehkä apua. Lapsien kanssa juttelin eilen pitkään. Pyysin anteeksi ja lupasin olla juomatta, jos ex on paikalla. En vaan henkisesti pääse vaimon lähdöstä. Huomasin, että viina ja avioero eivät sovi yhteen, ainakaan jos ex on paikalla. Mulla vaan alkaa "keittää", enkä pysty järjellä asioita hallitsemaan. Nyt on jo hiukan parempi olo, kun tiedän mistä mättää. Kriisikeskuksen työntekiä auttoi ymmärtämään asioita, kiitos heille. Kiitos myös kaikille vastanneille.
- oona
lääkäriin heti! Sieltä opastetaan oikealle tielle. Suosittele myös perheellesi terapiaan hakeutumista, sillä tuollaisen tapahtuman jälkeen menee aivan sekaisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p545666Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "732782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella182000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401885Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1601815- 181771
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5152881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191161Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy811141Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah66965