Meneekö TES roskiin

Katoavaako

Vieraan vallan tuomioistuin kieltää suomalaiset työtaistelut, UV 5/2005 Suomessa on totuttu siihen, että oikeutta käyttävät maan omat tuomioistuimet. On totuttu myös siihen, että oikeudessa saa puhua omaa kieltä. Nyt meitä totutetaan toisille tavoille, kun EU:n halutaan kieltävän Suomen lain mukaan lailliset työtaistelut.
Työtaisteluaseiden riisunta
Eletään ay-liikkeen näkökulmasta kohtalon hetkiä. Pohjoismaisen ay-liikkeen tulevaisuus on täysin EY-tuomioistuimen armoilla. Jos ay-liike häviää Waxholm-tapauksen EY-tuomioistuimessa, asialla on ratkaiseva vaikutus myös Suomen ay-liikkeen riisumiseen aseista. Päälle päsmää vielä EU:n komissio. Komissaari Charlie McCreevy ei antanut irlantilaista tuumaakaan periksi parlamentin täysistunnossa (26.10) Ruotsissa aiemmin syksyllä antamastaan lausunnosta, jonka mukaan pohjoismainen työehtosopimusjärjestelmä on ristiriidassa EU:n perussopimusten kanssa.
Pohjoismainen tes-järjestelmä ei ole EU-yhteensopiva?, UV 5/2005
Latvialainen rakennusyhtiö Laval un Partneri voitti tarjouskilpailun Tukholman lähelle Waxholmiin rakennettavasta koulusta. Yhtiö kieltäytyi noudattamasta ruotsalaista työehtosopimusta. Ruotsalaiset ammattiliitot panivat työmaan saartoon. Tästä tilanteesta on kehittynyt juridinen tapahtumasarja, jossa asetetaan kyseenalaiseksi Ruotsin ja myös Suomen työehtosopimusjärjestelmä.
Laillinen saarto Ruotsin lakien mukaan Urakkakilpailun voittanut latvialaisyhtiö oli perustanut tarjouksensa sen varaan, että se voi käyttää työmaalla alihankkijoinaan latvialaisia rakennustyöläisiä. Työntekijät tuotiin maahan, ja selvisi, että heille oltiin maksamassa palkkaa 85 kruunua tunnilta. Ruotsin rakennusliiton työehtosopimuksessa minimipalkka oli 109 kruunua. Rakennustyöväen liitto ei voinut hyväksyä työn polkumyyntiä vaan vaati oman työehtosopimuksensa noudattamista. Vaatimusta terästettiin työmaan saarrolla, johon osallistuivat myös sähköliittolaiset työntekijät. Latvialaisyritys vei asian Ruotsin työtuomioistuimeen ja vaati työtaistelutoimenpiteen kieltämistä. Oikeuden mielestä saarto ei ollut laiton, ja ammattiliitot voittivat työkiistan: latvialaiset matkustivat kotiin. Laval teki Latviassa konkurssin.
Seuraava vaihe: EY-tuomioistuin
Latvialaisyritys sai asiassaan tukea Ruotsin työnantajilta, ja asian oikeuskäsittely jatkui. Lavalin ruotsalainen tytäryhtiö, jota ei oltu pantu konkurssiin, piti Ruotsin työtuomioistuimelle toimittamassaan kanteessa työtaistelutoimenpidettä laittomana EU:n lainsäädännön perusteella. Sen mukaan saartotoimenpide oli ollut EU:n perussopimuksiin kirjoitetun työvoiman vapaan liikkuvuuden ja kansallisuuteen perustuvan syrjintäkiellon vastainen. Työtuomioistuin päätti viime keväänä pyytää asiassa ennakkopäätöksen EY-tuomioistuimelta. Sen mukaan EU-lainsäädäntö on tässä asiassa epäselvä. Nyt odotetaan EY-tuomioistuimen päätöstä. Se on ylin EU-lakien tulkitsija, ja sen päätökset ovat EU-asioissa ylempiä kuin jäsenmaiden tuomioistuinten päätökset. Jos siis Ruotsin työtuomioistuin päättää, että joku työtaistelutoimenpide on Ruotsin lakien mukaan ja Ruotsissa laillinen, EY-tuomioistuin voi vastoin sen kantaa päättää, että EU:n lakien mukaan se on laiton.
Kun kysytään, kumpi tulkinta voittaa, vastaus on yksiselitteinen: EY-tuomioistuimen tulkinta on ensisijainen ja ylempi kuin korkeimmankin ruotsalaisen tuomioistuimen päätös.
Lähde: Esko Seppänen

4

401

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • meille lähihoitajille on

      Meille lähihoitajille on hyvin opetettu, olkaa vaan hiljaa ja Superliitto hoitaa luottamusmiehet, jotka eivät tee MIELESTÄNI mitään duunia vaan juovat kahvia koska heillä ei ole muuta koulutusta yleensä...ihan hyvä tämä EU koska näin olemme valineet olemme sitten TEHY tai SUPER

    • Business-miesten asiaa

      Kiitos EU:n, olemme saaneet vapaan työvoiman liikkuvuuden EU:n alueella. Suomalaisille tämä on näkynyt käytännössä siten, että pääkaupunkiseudulle rakennustyömaille, kaupan kassoille, lähettifirmoihin jne on alkanut ilmestyä hoonoa soomea puhuvia balttilaisia. Viime kuukausina on ollut havaittavissa, että tämä ilmiö leviää syvemmällekin Suomeen sellaisillekin alueille, joissa työvoimapulasta ei ole kuultu halaistuakaan sanaa.

      Suurimmassa osassa tapauksista balteille ei makseta edes Suomen minimipalkan mukaista palkkaa, puhumattakaan TES:ssä määritellyistä palkoista. Eipä siis ole ihme, että moni suomalainen business-mies on saanut päähänsä perustaa firman Baltiaan tai Puolaan. Sieltä voi sitten tarjota siivouspalvelua, rakennuspalvelua, you name it, Suomeen erittäin kilpailukykyisillä hinnoilla.

      On aika mielenkiintoinen tilanne, että maassa on käytännössä yli 500.000 työtöntä samaan aikaan kun köyhistä EU-maista virtaa ihmisiä helpottamaan "työvoimapulaamme". Onko tässä helvetti enää mitään järkeä??

      • Kyllästynyt

        Ärsyttää tuo balttialaisten tänne raahaaminen ja heidän tekemänsä pimeät työt. "Työvoimapula" menee täydestä perusteluna vaikka tosiaan iso osa suomalaisista istuu kotona työttömänä. EU ei aja muiden kuin ison rahan kansainvälisten yritysten asioita. Sijoittajille ja yritysjohtajille vaan lisää rahaa taskuun ja peruskansalaiset senkun köyhtyy. Samaan mennään kuin USAssa, kohta saa tavallinen työntekijä tehdä kahta työtä vuorokauden ympäri että pystyy elättämään itsensä kun baltit dumppaa palkkoja. Ja kohtahan otetaan taas lisää jäsenmaita joita me tuemme verorahoillamme ja joiden kansalaiset sitten tulevat tänne viemään työpaikkamme. Tai yritykset vaan yksinkertaisesti perustaa tytäryhtiön Viroon. Näinhän toimii esim. Suomen valtion yli puoliksi omistama Finnair. Suomalaisten työpaikat eivät kiinnosta hallitusta tai eduskuntaa jotka väittävät etteivät voi puuttua edes omistamansa yhtiön asioihin!


    • /Tutkain

      Työlainsäädäntö on kansallista lainsäädäntöä. Se ei ole työntekijöiden vapaan liikkumisen estämistä, että työnantajalla ei ola varaa maksaa heille lainmukaista palkkaa. Työnantajan olisi pitänyt olla jo tarjoustilanteessa tietoinen Ruotsin työlainsäädännöstä ja mitoittaa urakkatarjouksensa sen mukaan.

      Yllämainitu on sekä Suomessa, että muissa pohjoismaissa ainakin kaikkein suurimpien puolueiden käsitys tästä asiasta.

      Tässä UV 5/2005:ssä siis testataan loppuun asti, mikä laintulkinta EU:ssa on, jotta ko. asiaan saadaan yksiselitteinen vastaus. Ihan vastaavasti on Suomestakin mennyt juttuja KHO:sta/KKO:sta EY-tuomioistuimeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      221
      2926
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      173
      2556
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      107
      1189
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      132
      1102
    5. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      68
      1048
    6. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1045
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      279
      1002
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      338
      989
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      929
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      788
    Aihe