Minkäslaista palkkaa Vr maksaa opiskelu-ajalta? olen keväällä alkamassa koulun veturikuskiksi ja pankkiin aika kiitettävä piikki. Kuullut olen, että teoria-ajalta ei ainakaan makseta, kun joku nimellinen opintotuki. Kuinkas työharjoittelujakson laita, ja tehdäänkö töitä jo kuten normaalisti, noin tuntimääriä silmällä pitäen??
Veturimiehen opiskelu-ajan palkka??
vanaja73
61757
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitenkä olet aloittamassa koulutusta etkä edes tiedä tuollaista asiaa? Olisiko kannattanut kysyä kun kävit siellä pääsykokeissa, vai etkö uskaltanut VR:n herroilta tiedustella moista pikkuseikkaa.
Olet opiskelija eli opintotuki jotain 200€/kk !! 9kk muistaakseni ja sit saa jotain pientä palkkaa muutaman kuukauden ennenkuin pääsee ns. oikeille palkoille !
Teoriaosuudelta 11kk saa ammattikouluperusteisen opintotuen ja asumislisän, ihan niin kuin muutkin opiskelijat.
Työharjoittelusta saa 1461,63 euroa kuukaudessa lisät, harjoittelu kestää noin 3 kk.
Sanon vain että HEI HALOO, mistä muusta opiskelusta saisi palkkaa opiskelusta. Tietysti amk ja yliopistotason opiskelijat saavat hitusen enemmän opintotukea, mutta eivät hekään mitään palkkaa opiskelusta saa.
Ja monessa yliopistossa tai amkssa ei edes makseta harjoittelusta välttämättä palkkaa lainkaan, koska se on vain harjoittelua. Mielestäni 1400 euroa lisät on reilu korvaus harjoittelusta, moni duunari saa saman tai jopa alle leipätyöstään. Ja kannattaa muistaa että uunituoreet uudet kuskit pääsevät heti lähes 40000 vuosituloille, moni tienaa yli 50000. Kyllä sen tähden mieluusti opiskelee ihan opintotuella, niin kuin muutkin opiskelijat suomessa.
Siis kesto on yhteensä 11kk, teoria 9kk ja harjoittelu 2kk. bug
Ei saa ku n.30-35000€/vuosi max. Mistä lienetkin juttujasi saanut...Vr:llä ei saa edes suurjuhlapyhä korvauksia...
No kyllä jos alle 35000 saa niin pitää olla kaikenlaisia poissaoloja, sairaus yms. Kyllä suurin osa uusista saa sen 36-38t vuodessa. Ja keskipalkka senioreilla on sellaiset 48t vuodessa, monilla yli 50t. Jaa että mistä olen tietoja saanut, no mistähän...