Uudet kujeet

Nebri

Uusi vuosi uudet kujeet. Niinhän sitä tavataan sanoa, mutta ajattelin itsekseni aloitella niitä uusia kujeita jo nyt näin ennen joulua... Ensin ajattelin että odottelen vuoden vaihteeseen, mutta miksi pitkittää tätä aloitusta kun sen voi aloittaa jo tänäänkin =)

Tavoitteenani siis ylettömän ahmimisen lopettaminen ja normaalin syömisrytmin löytäminen; toisin sanoen jonkinsortin elämäntaparemontti on tarkoituksena käynnistää. Juhannukseen on noin puoli vuotta ja siihen mennessä voisi ainakin viisi kiloa tippua!

Olen ihan ehdoton tunnesyöppö ja syön kun olen yksin ja pitkästynyt. Ruoka on vain jostain syystä tullut korvaamaan aikaa jonka voisi viettää myös ystävien kanssa tai harrastuksissa. Pituutta on 175 ja kiloja kertynyt huimat 84, joista seitsemän on ilmestynyt tämän syksyn aikana. Olo on kirjaimellisesti kuin paisuneella pullataikinalla!!

En tee sen kummempia viikkotavoitteita, sillä ne ovat aiemmin latistaneet niin monet yrityskerrat. Tällä kertaa keskityn vain ensimmäiseen päämäärääni eli viiden kilon pudotukseen eikä sillä käytetyllä ajalla ole niin väliä kunhan suunta on alaspäin..!

Mikäli joku muukin tahtoo antaa itselleen tällaisen uuden vuoden lupauksen näin jo ennen joulua niin mukaan vaan kirjoittelemaan!

3

329

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä?:D

      Moi!
      En voi olla vastaamatta! Itse olen 21v opiskelija. Aloitin elämäntapaprojektin reilu 6vk sitten tilanteesta 175cm/87kg. Eli aikalailla sun kokonen olen! Nyt on lähtenyt 3-5kg, en ole tosta tällä hetkellä varma koska omaa vakaa ei ole ja joudun käymään kavereiden vaa'alla. Kaikki tuntuu näyttävän eri lukemia mutta pääsen huomenna mun "alkutilannevaakaan" eli siihen nimenomaiseen joka näytti ton 87kg aluks. Sit näen todellisen pudotuksen mutta tuo 3kg on varma ja sekin on jo hienosti kuudessa viikossa!

      Mikä hauskinta, minä myös oon ihan tunnesyöppö: syön kun olen iloinen, syön kun olen surullinen, syön kun olen yksin, syön kun olen vihainen, syön kun on aihetta juhlaan (ja se "aihe" voi olla vaikka kun CSI tulee telkkarista) jne... Taidetaan olla siis aikas samanlaisia!:)

      Tämän kevyen kuusiviikkoisen aikana olen syönyt herkkuja. Kerran viikossa, joskus kahdestikin. Mutta viimeset kolme viikkoa olen pitäytynyt suht hyvin heikkouksistani kuten sipsit ja pizza ja alkoholia en ole myöskään juonut kolmeen viikkoon! Ja se on hurjaa näin opiskelijalle!!! Ennen kun join kerran viikossa tai useemminkin...

      Tässä oli nyt vähän tarinaa musta ja toivottavasti siitä sai vähän jopa toivoa että voi onnistua (mulla on takana varmaan sata tuhoon tuomittua laihisyritystä). Mä olen jo täällä yhdessä tukiryhmässä (onnistujat) mutta sillä saralla on ollu viime aikoina aika hiljasta. Joten jos vain haluat niin voin vaihdella sun kanssa ajatuksia! Niin ja yks juttu. Jos jätät sen ylensyömisen vähemmälle (kuten minä) niin oon satavarma en juhannukseen mennessä sulla on tippunu enemmänkin kuin se 5kg.;) Kirjottelen yleensä nimimerkillä Handensson.:)

      • Nebri

        joku on tosissaan ihan samassa tilanteessa samankokoisena kuin minä tai siis ei se nyt niin ihanaa ole olla pulska mutta kuitenkin =)

        Ite oon 22 ja opiskelut päättyy nyt joulukuussa kun valmistun ja olisikin niin paljon mukavampi etsiä töitä kevyempänä! Alkoholia saisin vähentää itsekkin; juotua tulee "opiskelijoiden tapaan" jopa pari kertaa viikossa.. ja siitä seuraa yleensä seuraavan päivän pitsasessiot.. auts! Se on kyllä jännä miten aina löytyy muka jokin syy herkutella tai juoda sitä alkoholia =)

        Ihan mahtava että sulla on tippunut noinkin paljon! Antaa jotenkin toivoa itsellekin!! Tsemiä jatkoon ja toivottavasti kuulen sinusta vielä..


    • Tsemppiä!

      Hei!

      Paras asia on syödä tasaisesti kolmen tunnin välein! Olen huomannut sen itselleni parhaaksi tavaksi- mielialavaihtelut ja syöppökohtaukset häviävät kun verensokeri pysyy tasaisena koko ajan.
      Jaksaa muutenkin paremmin, mieli on iloinen ja tsemppiä omaan laihduttamiseen löytyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5815
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3093
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2298
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2025
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1928
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1579
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1202
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1191
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      79
      1057
    Aihe