Kauanko teillä on mennyt aikaa ennen kuin olette "heränneet henkiin" eron (parisuhde, avoliitto tai avioliitto) jälkeen? Omasta erostani on kulunut nyt reilut puoli vuotta enkä pysty vielä edes kuvittelemaan uutta suhdetta kenenkään kanssa. Luulisi kauniiden ja fiksujen naisten treffitarjousten houkuttelevan, mutta minkäänlaista halua en tapaamisiin tunne.
Olen eronnut aikaisemminkin pitkästä suhteesta, mutta silloin olin nuorempi eikä se sattunut samalla tavalla. Nyt kun ikää on 30, niin ihan vakavasti tulee mieleen, että näinköhän sitä enää koskaan naista rinnalleen löytää. Kriteerit kiristyvät vuosi vuodelta ja yksinelämistäkin sietää paremmin kuin aikaisemmin.
Pahinta on luottamuksen menetys. Suhtaudun naisiin nykyään vieroksuen, oudoksuen.
Olen eronnut aikaisemminkin pitkästä suhteesta, mutta silloin olin nuorempi eikä se sattunut samalla tavalla. Nyt kun ikää on 30, niin ihan vakavasti tulee mieleen, että näinköhän sitä enää koskaan naista rinnalleen löytää. Kriteerit kiristyvät vuosi vuodelta ja yksinelämistäkin sietää paremmin kuin aikaisemmin.
Pahinta on luottamuksen menetys. Suhtaudun naisiin nykyään vieroksuen, oudoksuen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
samaa kärsin minäkin. enkä luota keneenkään. edes itseeni ja omaan arvostelukykyyni.
ymmärrän sua.
Miten ihminen kaipaa parisuhdetta? Sehän on
jarru miehen aikuistumiseen, piian poistuminen
kuvioista on useammalle hyvä kokemus. ON siis
aika kasvaa aikuiseksi, viimein.
"Miten ihminen kaipaa parisuhdetta? Sehän on
jarru miehen aikuistumiseen"
Kyllä minä 30-vuotiaana koen olevani aikuinen mies. Kodinhoitokin sujuu sutjakasti ja tein suhteessammekin ruoat, koska pidän ruoanlaitosta ja leipomisesta.
Tässä iässä en kaipaa enää vierelleni pikkupimua tai luokan kauneinta tyttöä, vaan ihmistä, jonka kanssa voisin jakaa elämääni ja rakentaa sitä yhdessä yhdesäs neuvoteltuun suuntaan.
Vaan mistäpä sellaisen naisen löytäisi.
mutta yli puoli vuotta on erosta ja olen muutaman kerran tavannut erästä miestä ja tapaan taas tänäkin viikonloppuna. Kiirettä ei kuitenkaan ole mihinkään. Hänellä on oma elämänsä toisessa kaupungissa ja minulla omani täällä, ja hyvä niin.
Jos nyt ylipäänsä voi vielä edes mistään suhteesta puhua niin tämä olisi kai jonkinlainen "quality time" -suhde, eli nautimme toistemme seurasta ja läheisyydestä ilman arjen jakamista keskenämme. Sitä en tiedä, haluanko edes arkeani kenenkään kanssa tulevaisuudessakaan jakaa.
mennyt yleensä 6-18 kuukautta..
Puoli vuotta on loppujen lopuksi tosi lyhyt aika. Joku on joskus sanonut, että erosta toipuminen vie aikaa suurin piirtein puolet suhteen kestosta. En nyt ihan menisi tuota allekirjoittamaan, mutta mun kohdalla se piti jotakuinkin paikkansa. Mulla meni tuo mainitsemasi puoli vuotta, ennenkuin aloin edes nähdä mitää järkeä aamuisin ylös nousemisessa. Annoin itselleni ihan tietoisesti aikaa ja ryvin oikein kunnolla. En ollut vuoteen kiinnostunut kenestäkään siinä mielessä ja vuodenkin jälkeen aloin deittailemaan hyvin satunnaisesti, enkä yrittänytkään mitään oikeaa suhdetta kehenkään rakentaa. Nyt kolme vuotta eron jälkeen olen ensimmäisen kerran tavannut jonkun jota voisin ehkä harkita vakavemmin. Mutta kovin yksilöllisiä asioitahan nämä ovat...
Jollain lailla satuttaa sekin, että toinen osapuoli näyttää pääsevän erosta niin helposti yli. Hän on nuorempi kuin minä. Ikäkö siihen vaikuttaa vai mikä? Sitoutumisen voimakkuus? Yrittämisen määrä?
On todellakin kovin yksilöllistä kuinka kauan kestää toipua edellisestä suhteesta. Riippuu niin paljon esim. siitä, millä tavalla edellinen suhde päättyi, mikä oli syynä eroon ja kumpi oli jättäjä. Itse lähdin vuosikymmenen mittaisesta suhteesta reilu vuosi sitten. Lähtöä olin tosin tehnyt jo pidemmän aikaa tunnetasolla. Minun tapauksessani muut miehet alkoivat kiinnostaa jo puolen vuoden jälkeen ja harvakseltaan deittailinkin. Kuitenkin vasta nyt, kun erosta on reilusti yli vuosi, tunnen että kykenen taas uuteen vakavaan suhteeseen, eikä vanha suhde enää ole painolastina. Ja tämä siis tilanteessa, jossa minä olin se jättäjä. Uskoisin että jätetyllä voi kestää toipuminen pidempäänkin.
Ts. anna itsellesi aikaa. Uutta suhdetta kannattaa harkita vasta sitten, kun olet lopullisesti päässyt entisestä elämästä irti, ja vanha suhde on oikeasti kuollut ja kuopattu, myös tunnetasolla. Mihinkään laastarisuhteisiin ei kannata ryhtyä. Siinä kärsii se toinen osapuoli.
Kyllä sen sitten tuntee, kun on valmis. Sitä paitsi yksinolo on tosi terveellistä pitkän suhteen jälkeen. Voi sen ottaa kasvunpaikkanakin.
Mulla on aikaa erosta muutama kuukausi. Alkuun oli tosi rankkaa ja kävin aika syvällä päässäni, pariin otteeseen aika rankan ryyppypäivän merkeissäkin.
Tottahan toki tunteitaan ja muita on joutunut kelaamaan senkin jälkeen ja vieläkin, mutta toisaalta hyvin pian, muutaman viikon jälkeen ymmärsin kuinka mahdoton avioliitto mulla oli ollut.
Olen myös "herännyt henkiin" ihan käsittämättömän nopeasti, suurta roolia asiassa näyttelee nykyinen naisystäväni, jollaista en olisi koskaan uskonut tapaavani.
En usko suruaikoihan, ainakaan siksi että joku on joskus sanonut että sellainen pitää olla eronneella. Tai pitkään sinkkuuteen. Mielestäni jokaisen pitää tehdä asiat sen mukaan kuin itsestä tuntuu eikä mitään "sääntöjä" voi näissä asioissa olla. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, tietenkin mm. se että mistä syistä se ero on johtunut. Mulla ei onneksi ollut mitään tuollaisia luottamuspula-asioita taustalla kumpaankaan suuntaan, siksi kai erokin oli "muka helppo".
Jokaisella ihmisella oman aikansa. Kaikki kun ollaan onneksi erilaisia. Minulla mennyt 2 vuotta, eikä taida heräämistä tapahtua. Aina löytyy joku "peikko". Juuri kun luulee, että nyt voisi taas aloittaa ihmisiin tutustumisen, jokkin tai joku käyttää sinun tilaasi hyväksensä ja siinä sitä sitten taas ollaan...
Tärkeintä on varmaan ensin löytää, mitä loppuelämältään haluaa ja sen jälkeen katsoa, mitä itsellä on tarjottavana.
Eka ero otti vuoden (liitto 15v)
Toinen pari kuukautta (1,5v)
Kolmas puoli vuotta (2v)
Neljäs pari kuukautta (2v)
Viides vajaan kuukauden (3v)
Että sellaista...
Eka eroon meni muutama kuukausi(4 vuotta). Ehkä siitä syystä että olin niin nuori. En tajunnut mistä oli kysymys.
Toinen kerta meni neljä vuotta (4 vuotta). Tosi vaikea juttu.
Kolmas kerta-en tiedä vielä, tässä on mennyt jo melkein vuosi, enkä taida päästä tämän asian yli ollenkaan. Suhde kesti vaan muutaman kuukauden. Tuntuu kuten tämä nyt sitten oli viimeinen suhde elämässäni.Tosi masentava.No, sain ainakin vielä kerran elämässä tuntea jonkinlaista rakkautta, vaikkapa se nyt olikin ohimenevä ja luultavasti itsepetostakin.
Hei
Erosin yli 7 v sitten, enkä ole vieläkään päässyt yli suhteesta. Rakastamme exäno knassa toisiamme platonosella tasalolla. Hön etti minua työkaverin kansa ,vaikka tyttäremme oli reilu 2v. En selviä siitä koskaan, vaikka exäni luulee niin.
Minulla oli sama tilanne, mies hiukan vanhempi kuin minä. Minuakin ärsytti, että tuntui pääsevän nopeammin erosta yli, itseasiassa muutti saman tein yhteen uuden kanssa..
Kyllä se aikaa vaatii, ja usko kun sanon, että anna anteeksi ja nimenomaan myös itsellesi. Siitä pääsee taas eteenpäin. Ensimmäiseen puoleen vuoteen en uskaltanut ajatellakaan miehiä, senkin jälkeen vähän pelkäsin heitä. Noh, sitten tulikin sekoiluvaihe, onneksi en aivan älyttömiä tehnyt, mutta olisin voinut ottaa rauhallisemminkin. Ja kyllä, löysin sitten elämäni miehen, vaikka usko alkoi jo loppua.
Tsemppiä sinulle!
Elä hoputa itteäsi vaan anna ittellesi aikaa toipuaksesi erosta...
Yleensä ero ottaa nii koville ja jättää "sisäistä haavaa". Uuteen suhteeseen vaatii myös uuden luottamuksen rakentamista mut ei ainakaan oo helppoo. Pariterapeutilta voi saada vinkkiä hyvistä tietoista vaik ei tarvis itte käydä siel jos ei haluu ja samalla vois tutkia itteään ja omaa edellistä suhdetta nii sit seuraavan kerran tulis entistä viisaampi... Sinkkuna ei oo pahitteeksi ;) Lykkyä tykö! ;)
Hyvää joulunaikaa ja voimia sulle! t.mimmi :)