Lenkkeilijä tapettiin perähuhdantiellä

tosi vihainen

No niin, ja taas tapettiin viaton ihminen kaahaamalla autolla niin, että koko peltitötterö ryöstäytyi typerän ajajan, nuoren hulttiojätkän käsistä niin, että viaton jalankulkija sai surmansa.
Ja miten lehdet uutisoikaan?
Että jalankulkija muka jäi alle.
Eihän siitä olisi niin saanut kirjoittaa, vaan oikea otsikko olisi kuulunut näin:

Hulttiopoika ajoi jalankulkijan hengiltä mielettömällä kaahaamisellaan.

Ei auto koskaan lähde ajajan käsistä tuolla tavalla, vaan syy on sen rämäpäisen kuljettajan, joka ei ymmärrä ajaa kelin mukaisesti.

Tänäkin aamuna oli niin liukasta, että jos ajaa huolettomasti kaahaten, ollaan varmasti jonkun ihmisen päällä tai toista autoa päin tai vähintään ojassa päin puuta.

Miten voi autoilija olla näin tyhmä, ettei tajua ajaa hiljempaa.
Yksi syy on se, kun meille ei opeteta, että silloin, kun on huono keli, pitää ajaa hitaasti.
Tätä virkettä et koskaan kuule missään.
Kun nuori kundi lähtee iltamyöhällä ajamaan, hänelle saatetaan kotona sanoa, että ajahan varovasti.
Mitä se tarkoittaa käytännössä?
Sitäpä ei monikaan tajua, että varovasti ajo tarkoittaa samaa, kuin että ajetaan hitaasti / hitaammin.
Varovasti ei voi ajaa, ellei vähennä ajonopeutta.
Tänäkin aamuna, kun kävin asioilla, ajoin tosi hitaasti ja lähestyin risteyksiä tosi hitaasti, koska tälläistä se varovainen ajo on oikeasti.

Mitään tuollaisia onnettomuuksia ei voisi sattua vahingossakaan, kun opitaan tajuamaan, että pitää ajaa kelin mukaan, ei liikennemerkin, eikä liikennekulttuurin mukaisesti aina yhtä lujaa.

Aivan turha kuolema ja otan mitä syvemmin osaa lenkkeilijän kuolemaan ja samalla toivon, että tämä yhteiskuntakelvoton jätkän paskiainen tuomittaisiin kunnon vankilareissulle pitkäksi aikaa varoitukseksi muille kaahareille.

Kyllä niitä kaahareita tässä kaupungissa riittää, inistään vaan aina, että on nuo hidastetöyssyt haittana. Hallituskadulle pitää asentaa korkeat liikennetöyssyt, kun on tänäkin vuonna ajettu röyhkeästi suojatietä ylittävien päälle.

Minua ihan oikeasti itkettää tämän lenkkeilijän omaisten puolesta. Että pitkin sattua saastaisen jätkän kaahaamaan. Se ei ollut mikään vahinko, vaan täysin tahallinen tappo, että tietäköön sen rovaniemen kärjäoikeuden lautamiehet tuomiota harkitessanne. Älkää vaan päästäkö jätkää pelkillä sakoilla, sillä muuten jatkossa tapahtuu näitä samoja päälleajoja, kun ei tarvitse pelätä tuomioita ja seurauksia.
Ja Harri 30, miten nyt aijot selittää tämän tapauksen parhain päin.
Aijotkos puollustaa tätä liikennetappajaa, vai...

41

4072

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miten röyhkeästi...

      sitä suojatietä lähdetään ylittämään? Minä jalankulkijana olen sivusta sitä touhua ihmetellyt! Juuri hallituskadulla olen nähnyt monet kerrat kun jalankulkija vaan pökäsee tien yli katsomatta edes tuleeko autoja...
      Sillä tiellä autot ajavat kohtuullisella nopeudella ja ottaen huomioon nämä liukkaat kelit tiedät varmasti itsekin ettei se auto pysähdy kun seinään heti kun jarrua painaa...
      En yhtään ihmettele että juuri siinä on jääty autojen alle!
      Autolijatkin kyllä ajelevat siinä miten sattuu...pari kertaa olen nähnyt läheltä piti tilanteita! Aivan kun täällä ajeltaisi ilman ajokorttia...sen verran päätöntä menoa se pahimmillaan on!!

      • että nämä

        simppelit säännöt tuottaa joillekin vaikeuksia. Suojatiellä autoilija väistää jalankulkijaa aina. Ei siinä liukkaus auta selityksenä. Kyllähän niitä jalkakäytäviä on tarkkailtava jo ennen kuin ollaan "kohdalla". Auto on saatava pysähtymään liukkaallakin..vauhti kelin mukaan.

        Täälläkin keskusta täynnä kouluja ja tarhoja. Paljonko kuskia lohduttaa säännöistä kinaaminen, kun auton renkaan alla on yli-innokas mukula eskarista.
        T: Taajamanopeudetmax30kmh

      • itsekkin autoilija
        että nämä kirjoitti:

        Itse kävelen olemattoman vähän, sillä laiskana ajelen pienetkin reissut autolla.
        Silti osaan asettua jalankulkijan asemaan ja minua ei häiritse vähääkään jalankulkijoiden suojateiden ylitys.
        Minua vaan pelottaa ne kanssa autoilijat, jotka eivät millään haluaisi pysähtyä suojatien kohdalla.
        Itse lähestyn aina suojatietä hiljentäen ja jääden hyvän matkan päähän suojatiestä, jotta se peräänajaja ei pukkaa minua autoineni suojatietä ylittävän jalankulkijan päälle.
        Olen hyvin viisas autoilija ja osaan välttää monet vaaramomentit, kun olen oppinut tajuamaan, ettei vauhti ole pääasia autoillessa.

      • kärry
        itsekkin autoilija kirjoitti:

        Olin ollut auttomana liki neljätoista vuotta, kunnes viime kesäkuussa siirryin taas ratin taakse ja hankin auton.

        Tämä reilu puoli vuotta on mennyt tutustellessa pitkästä aikaa liikenteeseen tuulilasin takaa. Tuo edellinen kirjoittaja oli aivan oikeassa kun sanoi että autoilussa ei pääasia ole vauhti.
        Siinä on oikein hyvin kiteytettynä kaupunkiajo.

        Autoilija/jalankulkija asetelmassa on kuitenkin vastuu molemminpuolinen.
        Ei jalankulkija saa katsomatta tormata edes suojatielle, ja autojen kannalta huonolla kelillä pitää olla vielä tarkempi.

        Suurempi tarkkuus ilman muuta vaaditaan autoilijalta, eli pitäisi ajaa sen mukaan ja sillä nopeudella mihin tuntee kykyjensä riittävän, että tuntee hallitsevansa auton ja eteen tulevat tilanteet.
        Vaikka jalankulkija kävelisikin punaisia päin ei se anna oikeutta päälle ajaa. Tuo siis kärjistettynä. Liikenteessä pitää olla myös joustavuutta kaikin puolin, silloin homma menee turvallisesti ja kaikilla on kiva!

        Vastuu liikenteessä on molemmilla, autoilijoilla suurempi mutta jalankulkijoidenkaan ei pidä olla aivottomia lampaita.

        Harmittavia ovat minun mielestä peräpuskuriin liimautujat, joita jokin käsittämätön kiire tuntuu ajavan takaa, vaikka rajoitusten mukaan mennään. Esimerkiksi Jätkänkynttilällä kun on kaksi kaistaa ja mahdollisuus ohittaa, niin amispoikien kastiin menee ne kiihdyttelijät jotka ohittelevat, ja sitten ollaan kuitenkin valoissa yhdessä oottelemassa. Vaikea uskoa että kellään niin tulenpalava kiire että täytyy spurttailla joka välissä.
        Huonoilla keleillä peräänajon vaara on tällöin kans suuri.
        Nämä ovat kokemukseni mukaan ärsyttävimpiä ja myös vaarallisia ilmiöitä.

        Toinen omituinen piirre on "miehinen uho" olla välittämättä nopeusrajoituksista, purnata niille ja joka välissä niitä rikkoa kun on mahdollista. Jutuissa joskus kuulee, että se on kova jätkä joka niille antaa piutpaut.
        Ainakin minusta se on asenne, jolle jotain pitäisi tehdä. Lähinnä luuserin kastiin kuuluvat.

      • että...
        että nämä kirjoitti:

        simppelit säännöt tuottaa joillekin vaikeuksia. Suojatiellä autoilija väistää jalankulkijaa aina. Ei siinä liukkaus auta selityksenä. Kyllähän niitä jalkakäytäviä on tarkkailtava jo ennen kuin ollaan "kohdalla". Auto on saatava pysähtymään liukkaallakin..vauhti kelin mukaan.

        Täälläkin keskusta täynnä kouluja ja tarhoja. Paljonko kuskia lohduttaa säännöistä kinaaminen, kun auton renkaan alla on yli-innokas mukula eskarista.
        T: Taajamanopeudetmax30kmh

        suojatiellä jalankulkija on etuoikeutettu mutta järjen käyttö jalankulkijoillekin olisi sallittua...
        Sekin tilanne minkä minä näin niin auto oli jo hyvin lähellä suojatietä mutta silti eräs kävelijä käveli suoraan suojatielle katsomatta lainkaan onko autoja likellä...autoilija joutui äkkinäisesti jarruttelemaan ettei päälle menisi!
        Mutta kyllähän tuollaisissa tilanteissa saa jalankulkijakin syytellä omaa tyhmyyttään jos ei tajua ettei se auto pysähdy kun seinään...ja ennenkaikkea se jalankulkijahan siinä heikommilla on törmäys tilnateessa! Outoa ettei se oma terveys ja henki sen vertaa kiinnosta! Itse kävelen paljon mutta en änkeä suojatiellekään miten sattuu...

      • itsesi pökäsijä

        kun tolla asenteella kirjotat, kyllä autoilijan pitää suhteuttaa kaupunkialueela kulkusa nopeus keliin jne...ajopeli pysähtyy ajoissa. Lueppa lakikirjaa vähän ja älä paskanna ja virtsaa housuus enää tolla ijällä

      • tonttu...
        itsesi pökäsijä kirjoitti:

        kun tolla asenteella kirjotat, kyllä autoilijan pitää suhteuttaa kaupunkialueela kulkusa nopeus keliin jne...ajopeli pysähtyy ajoissa. Lueppa lakikirjaa vähän ja älä paskanna ja virtsaa housuus enää tolla ijällä

        näyttää täällä tyhmyytensä! Toki autolijalla pitää olla auton nopeus rajoitusten sisällä ja järki päässä eikä olisi pahitteeksi jalankulkijoillakaan...enkä nyt puhu tuosta ikävästä lenkkeilijän kuolemasta vaan hallituskadun suojatielle pökkivistä idiooteista...mutta turhaahan minä siitä saarnaan! Omapahan on henki ja terveys...mutta muistuttaisin että jälkeenpäin on turha urputtaa kun pahin on jo tapahtunut! Jalankulkija on siinä heikoilla...

    • risuja sinulle

      Kehtaatkin alkaa saarnaamaan itsestäänselvyyksiä kuolleiden ja surevien omaisten kustannuksella.

      Et ole ollut paikalla näkemässä mitä tapahtui, joten jätä arvailut ja ennakkoluuot sikseen. Poliisit kyllä selvittävät mitä todella tapahtui, asia ei todellakaan ole sinun vastuullasi (LUOJAN KIITOS!!!)

      Sinun "apuasi" ja noitavainoja tässä vähiten kaivataan, joten pidä suusi kiinni jos sinussa sen verran myötätuntoa ja tervettä järkeä löytyy.

      • järkikin jo sanoo

        Niin, tavallisella maalaisjärjelläkin tajuaa, mitä siellä on tapahtunut näkemättäkin.

        Näitä samanlaisia tapauksia voi lukea joka päivä lehtiuutisista eri puolilta maata.

        Jos minä olisin ajanut tuona kyseisenä ajankohtana tuota samaa reittiä, niin varmasti autoni ei olisi lähtenyt sillä tavalla lentoon surmaten jalankulkijan.

        Parasta lohtua kuolleen omaisille toisi, jos tämän hävyttömän kaahaajan nimi julkaistaisiin ja tuomio olisi ehdotonta vankeutta liikennetaposta.
        Sehän oli ilmiselvästi tahallinen teko, sillä auto ei voi lähteä sillä tavalla lentoon, jos sillä oikein ajetaan, eli sellaista vauhtia, että se pysyy tiellä.
        Sinä teet vain hallaa asialle, että pitäisi muka vaijeta, kun olis hyvä tilaisuus takoa järkeä kalloon näille tuhansille muille samalla tavalla kaahaaville, ettei tapaus toistuisi.

        Autot on tappokoneita taitamattomien toheloiden käsissä.
        OPETELKAA AJAMAAN HITAASTI SILLOIN, KUN TIE ON LIUKAS, NIIN EI LÄHDE AUTO LENTOON JA KARKAA JALANKULKIJAN PÄÄLLE TUHOISIN SEURAUKSIN.

        MINULLAKAIT EI KOSKAAN LÄHDE AUTO KÄSISTÄ, KUN OSAAN AJAA HILJAA

      • jatkuu vaan...
        järkikin jo sanoo kirjoitti:

        Taidat rakastaa omaa kirjoitusta ja ääntäsi? Siksi sinulla on varmaan niin paljon ystäviä netin ulkopuolellakin?

        Kaikki varmasti uskovat jo kymmenistä viesteistäsi että olet oikea maanteiden ritari, joten voisitko jo vähän hellittää?

      • Kohtuullisen...
        järkikin jo sanoo kirjoitti:

        Niin, tavallisella maalaisjärjelläkin tajuaa, mitä siellä on tapahtunut näkemättäkin.

        Näitä samanlaisia tapauksia voi lukea joka päivä lehtiuutisista eri puolilta maata.

        Jos minä olisin ajanut tuona kyseisenä ajankohtana tuota samaa reittiä, niin varmasti autoni ei olisi lähtenyt sillä tavalla lentoon surmaten jalankulkijan.

        Parasta lohtua kuolleen omaisille toisi, jos tämän hävyttömän kaahaajan nimi julkaistaisiin ja tuomio olisi ehdotonta vankeutta liikennetaposta.
        Sehän oli ilmiselvästi tahallinen teko, sillä auto ei voi lähteä sillä tavalla lentoon, jos sillä oikein ajetaan, eli sellaista vauhtia, että se pysyy tiellä.
        Sinä teet vain hallaa asialle, että pitäisi muka vaijeta, kun olis hyvä tilaisuus takoa järkeä kalloon näille tuhansille muille samalla tavalla kaahaaville, ettei tapaus toistuisi.

        Autot on tappokoneita taitamattomien toheloiden käsissä.
        OPETELKAA AJAMAAN HITAASTI SILLOIN, KUN TIE ON LIUKAS, NIIN EI LÄHDE AUTO LENTOON JA KARKAA JALANKULKIJAN PÄÄLLE TUHOISIN SEURAUKSIN.

        MINULLAKAIT EI KOSKAAN LÄHDE AUTO KÄSISTÄ, KUN OSAAN AJAA HILJAA

        vakavia syytöksiä sinulta satelee! Ei se varmasti nyt murha sentäs ollut...eiköhän sillä pojalla lähtenyt auto vahingossa käsistä ja valitettavasti törmäsi lenkkeilijään...sitä en sitten tiedä oliko kuski humalassa, ajoiko ylinopeutta tai harrastiko ylipäätään muuta leikkimistä autollaan...mutta en usko että tahallaan on kenenkään päälle ajanut!!

      • vihainen.
        Kohtuullisen... kirjoitti:

        Joo, kun jatkat tuota amiksien kaahailujen puollustamista, niin nämä jolpit vain yltyy kaahaamaan.
        On lukemattomia tapauksia tässäkin kaupungissa, kuinka kaahaamalla mennään metsään.
        Ei voi vahingossa kaahata metsään, kyllä siinä on oma tyhmyys syypäänä ja tietenkin tämä yleinen liikennekulttuuri, ettei passaa hidastella.

        Meidät on opetettu niin vauhdin hurmaan, ettet sinäkään tajua hiljentää.
        Nyt on rovaniemellä sivutiet niin liukkaita, että tätyy olla aivoton lahopää, joka ei tajua ajaa hiljaa.
        Tämä sankarikuskimme on tahallaan ajanut kovaa. Tieliikennelaki sanoo yksiselitteisesti, että autoa on pystyttävä hallitsemaan niin, että se pysyy tiellä.
        Laki on kuitenkin jättänyt sanomatta sen, miten se onnistuu.
        No, minäpä sanon: Ajamalla tilannenopeutta niin hiljaa, ettei ulosajoa tapahdu.
        Sodankylässä ajetaan porokolareita oikein urakalla.
        Syy ei ole poron eikä liukkauden, vaan sen kuskin, joka ei tajua ajaa hiljaa.
        Vaihtia parantamalla se porojen väistö ei ainakaan onnistu, vaikka Harri 30 antaa niin täällä ymmärtää.

      • kaahareita...
        vihainen. kirjoitti:

        enkä itsekään harrasta kaahilua...

      • vihainen

        vaan lähinnä pakkomielteinen raivohullu. Enpä haluaisi törmätä sinuun liikenteessä (tai muutenkaan)

      • olen rakastettu isukki
        vihainen kirjoitti:

        vaan lähinnä pakkomielteinen raivohullu. Enpä haluaisi törmätä sinuun liikenteessä (tai muutenkaan)

        Sinä et ole vieläkään tajunnut, mitä ajan takaa.
        Minun tarkoitukseni on ainoastaan herätellä teitä kaahareita tajuamaan, että oppisitte ajamaan ihmisiksi ja kiltisti, niin, että ajokkinne pysyy aina tiellä, eikä suistu päin lenkkeilijää, niinkuin äsken kävi ja tulee vielä monen kohdalla käymään.
        Miksi ei ole teillä korvien välissä mitään älliä.
        Omaatte vain kovan ajonopeuden, sitä ihannoitte ja sillä rehvastelette, hitaasti ajaminen on teille kaikista pahinta myrkkyä.
        Totuutta ette halua kuulla liikenneturvallisuudesta.

        Minä olen autoilija, joka ajan vain kaikkein taiteen sääntöjen mukaan, eli:

        - pysähdyn antamaan suojatietä aina jalan-
        kulkijalle
        - en aja koskaan ylinopeutta
        - en ohittele juuri koskaan
        - en roiku muiden perässä, vaan aina on minulla se surullisen kuuluisa turvaväli, jota te muut ette tajua käyttää.
        - Hirvivaara merkin nähtyäni vähennän aina nopeutta, samoin kuin porovaara alueella.
        - Hiljennän vauhtia, kun sataa tai on huono ajokeli-
        - hiljennän aina, kun tarve vaatii.
        - nopeusrajoitukset eivät häiritse minua, vaan tervehdin niitä ilolla, samoin kuin nyt näitä uusia peltipoliiseja, jotka onneksemme saatin tänne rovaniemen nelostielle.

        Ymmärrän oikein hyvin, että olen mielestäsi ärsyttävä, koska en ole samanlainen sopuli ja liikennekulttuurin orja, vaan olen erilainen nuori.

      • Sivusta seuraava
        Kohtuullisen... kirjoitti:

        vakavia syytöksiä sinulta satelee! Ei se varmasti nyt murha sentäs ollut...eiköhän sillä pojalla lähtenyt auto vahingossa käsistä ja valitettavasti törmäsi lenkkeilijään...sitä en sitten tiedä oliko kuski humalassa, ajoiko ylinopeutta tai harrastiko ylipäätään muuta leikkimistä autollaan...mutta en usko että tahallaan on kenenkään päälle ajanut!!

        Käsittääkseni tällä kyseisellä tien pätkällä, jossa onnettomuus sattui, on normaali kaupunkinopeusrajoitus, eli 50 km / h, ellei peräti 40 km/tunnissa.

        Kun tuossa vauhdissa menettää autonsa hallinnan, ei tarvi varmaan paljoa miettiä, mistä se johtuu... Se pätkä on aivan tautisen huonossa kunnossa, joten ihan selvästi liikaa vauhtia ja huono kuski.

        Tekoa voidaan pitää tahallisena, koska kuski on ilmiselvästi ajanut ylinopeutta ja hänen on pitänyt käsittää, että ylinopeutta ajamalla hän vaarantaa kaikkien muiden tiellä kulkijoiden hengen. Piste.

      • Heaven.
        Sivusta seuraava kirjoitti:

        Tässä oli sellainen kommentti, jota on kaivattu tästä tapauksesta.
        Nyt ei tarvi enää muuta, kuin että roikale, tahallinen tappaja saisi oikeudenmukaisen, riittävän kovan tuomion.
        Liikennetappo on aina tahallinen, sillä kun ajaa ihmisiksi, ei mitään voi sattua.
        Jos ajaa ihmisen päälle, se johtuu siitä, kun ei ole ajanut tilannenopeutta ja ennakoivasti.

        En jaksa uskoa, että se johtuu tietämättömyydestä, kun ajaa huonoa tietä huonossa
        kelissä suurella nopeudella ja sitten lentää päin lenkkeilijää ja sitä myöten lepikköön.
        Kyse on mitä suuremmasta tahallisuudesta ja välinpitämättömyydestä liikennesääntöjä ja toisten ihmisten henkeä ja terveyttä kohtaan.

        Siksi tämä heittiö pitää tuomita ehdottomaan vankeuteen, menettämään rikoksentekoväline valtiolle, koska meneehän se pyssykin valtiolle, vaikka siinä on kyse vain eläimiin kohdistuneesta rikoksesta.
        Eikö ole täysin käsittämätöntä, että eläimen henki noteerataan korkeammaksi, kuin ihmisen henki.

    • joo-oo!

      Oliko taas kyseessä idiootti joka luulee ajotaidoistaan aivan liian suuria. Noilta idiooteilta pitää ottaa autot ja kortit pois.
      Sielä on tietenki pleikkarilla pelattu jotain ajopeliä ja sit hypätty isin auton rattiin. Yrittäkää paukapäät muistaa, ettei se oikea auto tottele, kuten auto sielä pleikkaripelissä.

      • siinä se syy

        Autokouluissa pitäisi näyttää niitä liikennekolareissa romuttuneita mööpeleitä ja ruumiita lähikuvina näille junteille, jotka tulevat uhkuen autokouluun.

    • Miettikää sitä

      Ajattelen asiaa kummankin kannalta, lenkkeilijän omaisilla on tällä hetkellä aivan kamala olo, onhan heillä omainen kuollut. Mutta ajatelkaapa, että vain sen kokeilun vuoksi että pitää kaverille näyttää kuinka auto kulkee hän tappaa toisen ihmisen.. Se nuori kuski kantaa tiedon siitä että on tappanut ihmisen "rälläämisellään" koko loppuelämänsä ajan!!!!
      Et ei sillä pojallakaan hyvä mieli ole.
      Jos se kuollut olisi minun omainen olisin varmaan repinyt kuskilta hiukset päästä, mutta myöhemmin olisin ihan samassa tilanteessa entä kuski, muistaisin tapahtuman lopun elämääni..

      • miettikää sitä

        Tapahtumasta voisi muut rämäpäät ottaa oppia, mutta asia unohtuu varsin pian ja uusi tapaus toistuu toisen rämäpään muodossa jonkin ajan kuluttua.
        Ja näkeehän sen, ettei opita. Joka aamun lehdestä saamme lukea, kuinka rattijuopot mellastaa ja ajaa ilman ajo-oikeutta.
        No tietenkin ne ajaa, sillä autohan niiltä pitää pois ottaa, eiköä korttia, koska kortilla ei voi ajaa.
        Niin kauan, kun rattijuopot saavat pitää autonsa, he myös ajavat niillä, eivätkä piittaa rahtuakaan, onko lupaa tai ajokorttia.
        Vaan eivät ne päättäjät halua sitä autoa ottaa rattijuopoilta pois, vaikka mikä olisi.

        Tämä kaahaaja sälli pitäisi nyt tuomita kunnolla.
        Onkohan siltä edes korttia otettu tai ajokieltoa annettu. Nämäkin tuomiot olisivat aivan naurettavia, koska se hulttio voi ajaa siitä huolimatta. Hulttion on täytynyt tietää, että kaahaamisella voidaan ajaa hengiltä, joten hän ei ole välittänyt ajaa ihmisiksi, vaan on tahallaan ajanut niin, että auto syöksyy ihmisen päälle.
        Senpä takia hänet on tuomittava vankilaan taposta.

        Ja minähän tuomitsisin hänet murhasta, sillä hän on vakaasti päättänyt lähteä kaahaamaan niin, että joku sattumoisin hänen kohdalleen sattuva saa surmansa. Tietysti hän raukka selittää, että oli liukas keli ja olin vähän ajattelematon ja en tajunnut, että se auto voipi lähteä lentoon ja ryöstäytyä, kun minä olen niin taitava kuski.

        Missään ei anneta, ei autokouluissakaan sellaisia neuvoja, kuin minä täällä annan.
        Siellä ei puhuta mitään ennakoivasta ajosta, että liukkaalla ei saa kaahata, vaan pitää ajaa hitaasti. Siellä autokouluissa pitäisi antaa 10 tuntia videokuvaa autokolareista ja kauhukuvia ruumishuoneelle viedyistä silpoutuneista ruumiista ja panostaa elävään elämään tien päällä, mitä kaikkea kamaluuksia voi sattua, kun ei tajuta ajaa hitaasti kelin mukaan.

      • et ole...
        miettikää sitä kirjoitti:

        tuomarina sillä eihän se nyt sentäs mikään murha ollut! Teko oli paheksuttava jos johtui kuskin kurvaamisesta...muutenkin tietysti hyvin valitettava! Mutta kun et tiedä asioiden todellista laitaa niin voisitko jo hellittää murhatuomioinesi...

      • että se oli murha
        et ole... kirjoitti:

        tuomarina sillä eihän se nyt sentäs mikään murha ollut! Teko oli paheksuttava jos johtui kuskin kurvaamisesta...muutenkin tietysti hyvin valitettava! Mutta kun et tiedä asioiden todellista laitaa niin voisitko jo hellittää murhatuomioinesi...

        Milloin olet kuullut, että murhaaja olisi koskaan myöntänyt tekoaan murhaksi, tai edes tapoksikaan.
        Yleensä murhaaja tai tappaja selittää tekosiaan alkoholin syyksi, tai huonoa lapsuuttaan tai vetoaa alentuneeseen mielentilaan.
        Minusta tämmöisiä asioita ei pitäisi ottaa edes huomioon, sillä kun toiselta on otettu henki tavalla taikka toisella, on aivan yhdentekevää, millä motiivilla, tapettu kumminkin.
        Sinä vaan haskataan aikaa, kun aletaan tutkimaan lapsuusajan traumoja.

        Millä tämä kaahari vois nyt itseään puollustaa.
        Ei millään, paitsi tietysti lapsuuden ankeuksillaan.
        On väärin kostaa elämänsä traumoja liikennekaahaamiseen, tai tuhopolttoihin ja lenkkeilijän päälleajoon.
        Olisi ennemmin kaahannut alakorkalon suoralla päin rekkaa ja tappanut vain itsensä.

        Mutta olen varma, että tälle kaaharille löytyy kallis valtion kukkarosta kustannettu oikeusavustaja selittämään, ettei teko ollut kuin lievä vahinko, ja että riittää kun annetaan parinsadan euron sakko.
        Sitten jätkä nauraa paskasta naurua ja jatkaa kaahaamistaan. Ei niillä ole omaa tuntoa lainkaan, ne ovat vain kylmäverisiä tappajia.

    • hyvin vihainen

      Jotkut täällä on näköjään sitä mieltä, ettei kuskia tarvitsisi sen kummemmin rangaista, koska hänellä on varmasti PAHA MIELI.
      Kysynpäs vain, että mistä lähtien pelkkä paha mieli on ollut tarpeeksi kova rangaistus toisen hengen viemisestä?

      Toinen väittämä näyttää olevan se, ettei kuskia tarvitse rangaista, koska kyseessä oli vahinko.
      Niinpä niin, että ihan VAHINGOSSAhan sitä rällätään päättömästi kaupunki-alueella.

      Ihana, fiksu ja iloinen ihminen, jolla olisi ollut loistava tulevaisuus edessään, on nyt kuollut kahden pellen takia.

      Eli olkoot kuinka paha mieli tahansa koko loppuelämän, mutta se ei riitä rangaistukseksi.
      Toivottavasti myös käräjäoikeus tämän ymmärtäisi.

      • kunnon autoilija.

        Jos kuka on seurannut käräjäoikeuksien jakelemia tuomioita, niin kaikki ne ovat olleet heppoisia.

        Kohta näemme kirkollisista uutisista, minkä niminen tämä lenkkeilijäparka oli, mutta koskaan emme tule tietämään, kuka oli tämä iljettävä roisto, joka tappoi autollaan elämänhaluisen lenkkeilijän, joka piti kuntoaan yllä.
        Tämä rämäpää ei varmasti harrastanut lenkkeilyä, mutta harrastipa vaan kaahailua.

        Autoahan voi käyttää tappovälineenä ilman pelkoa, että siitä saisi tappotuomion.
        Kun lyöt puukolla toisen kuoliaaksi, se katsotaan selväksi tapoksi, mutta nämä "nerokkaat" lainlaatijat eivät ole vielä oivaltaneet sitä, että myös autoa voidaan käyttää tappovälineenä, joka on puukkoa paljon tehokkaampi ase.

        Jossakin päin suomea on jokin poliisipiiri takavarikoinut kymmenkunta autoa rattijuopoilta pysyvästi ja tulokset ovat olleet fantastiset.
        Yksikään autonsa menettänyt ei ole uusinut tekoaan, sillä niin tärkeäksi koetaan se peltilehmä, ettei sitä toista kertaa haluta menettää.
        Sama pätisi täälläkin rovaniemen poliisipiirissä, jossa ei ole vielä edes harkittu auton takavarikointia, vaikka se olis varma keino hillitä niin kaahailuja kuin pässään ajoajakin.

        Meillä vaan sattuu olemaan niin tuittupää poliisipäällikkö Martti Kallio, joka ei näe järkeväksi ottaa rattijuopoilta autoja pois.
        Syy on siinä, kun poliisipiirin pitää tehdä tulosta, mikä tarkoittaa, että määrärahoja saadaan sitä enemmän ja vakansseja, mitä enemmän rikoksia tehdään.
        Poliisilaitoksella rikollisia puhutellaankin asiakkaina, joita kohdellaankin kuin kuninkaita.

        Jos rikokset väheneisi ratkaisevasti, alettaisiin puhua poliisien vakanssien vähentämisistä ja tätähän poliisijohto ei tietenkään hyväksy, vaan tulosta täytyy tehdä ja rikollisia saada kiinni entistä enemmän.
        Sillä ei ole väliä, kuinka paljon liikennerikolliset tappaa ja invalidisoipi ihmisiä, kunhan vaan rikolliskiintiöt näyttää isoja lukuja tulostavoitteissa.
        Aika raadollista on siis meininki.

        Tämän tietää rikolliset itse ja he käyttävät oikeuttaan hyväksi kaahailemalla autoillaan ja saavat käräjätuomareilta pieniä tuomioita, koska sehän vain maksaa yhteiskunnalle, jos aletaan rikollisia pitämään vuositolkulla vankilan muurien sisällä. On edullisempaa kustantaa heille sosiaalitanttojen kautta hoitoa traumoihinsa ja palauttaa rikollinen mahdollisimman nopeasti normaaliin päiväjärjestykseen.

        Mitä väliä kuolleesta lenkkeilijästä enää on. Hänen omaisilleen ei tule mitään hyvitystä, sillä hyvitys tulee vain kaaharinuorukaiselle.

        Niinpä, valmistautukaa jo seuraavaan yliajoon ja typerään lehtiuutiseen, että jalankulkija jäi suojatiellä auton alle, vaikka otsikon kuuluisi mennä näin: Jalankulkija yliajettiin suojatiellä.
        Uutinen voisi jatkua näin: Röyhkeä autoilija ajoi välinpitämättömästi jalankulkijan kuoliaaksi, kun ei noudattanut tarpeellista varovaisuutta suojatietä lähestyessään.

        Seuratkaapa vain noita onnettomuusuutisia, niin aina se lehtijournalismi kirjoittaa samalla tyylillä.
        Esim. Liukas keli suisti auton tieltä.
        Liukas keli aiheutti pahan ketjukolarin
        Auoilija menetti autonsa hallinnan liukkaalla tiellä, jolloin auto syöksyi jalankulkijan päälle.

        Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumaan. Ainako vain alkoholi voi aiheuttaa liikenneturman, eikö koskaan ajajan välinpitämättömyys ja kaahaaminen.

    • eläkeläinen roista

      ONKOHAN TAPETTU TAIS OLLA ONNETTOMUUS EI MIKÄÄN MUU

      • järki hoi

        Niinhän sitä on totuttu uskomaan, ettei autolla voi tappaa, mutta mitä autoilla muuta tehdään, kuin koko ajan vaan yliajetaan ihmisiä kuoliaiksi.

        Sinäkin eläkeläinen, varo vaan visusti, kun kuljet tuolla liikenteen seassa, ei tiedä koskaan, milloin se kaaharinuorukainen osuu juuri sinun kohdallesi, kun olet köpittämässä tietä kaikessa rauhassa.
        Se on moni vanhus ja eläkeläinen saanut kuolla ylittäessään suojatietä, kun on osunut kohdalle se kaahari, joka ei piittaa pätkääkään muiden hengestä

      • tappavat
        järki hoi kirjoitti:

        liikenteessä. Tyypillistä vanhan iän mukanaan tuomaa uhmakkuutta, kuvitellaan olevan muita parempia kuskeja vain koska ikää ja kokemusta on nuorempia enemmän.

        Iän myötä kuitenkin havaintokyky herpaantuu ja liikennesäännöt unohtuvat. Seuraavaksi ajellaankin moottoriteillä väärään suuntaan tai tullaan kolmion takaa viattomien nuorten kuskien päälle.

        Kaikilta yli 65-vuotiailta kortti pois!

      • sitten
        tappavat kirjoitti:

        sulta kun ikää on 65. Kyllä kuule mieli muuttuu.
        Ja itte olen jo/vasta 35 vee.

      • varmaan joo
        sitten kirjoitti:

        sulta kun ikää on 65. Kyllä kuule mieli muuttuu.
        Ja itte olen jo/vasta 35 vee.

        Kyse ei ole siitä mitä itse haluaa, vaan siitä mikä on hyväksi itselle ja muille. Toivottavasti itse vanhennuttuasi ymmärrät että olet asenteinesi yksi pahimpia mahdollisia riskejä liikenteessä.

      • vanhusten törttöilevän
        tappavat kirjoitti:

        liikenteessä. Tyypillistä vanhan iän mukanaan tuomaa uhmakkuutta, kuvitellaan olevan muita parempia kuskeja vain koska ikää ja kokemusta on nuorempia enemmän.

        Iän myötä kuitenkin havaintokyky herpaantuu ja liikennesäännöt unohtuvat. Seuraavaksi ajellaankin moottoriteillä väärään suuntaan tai tullaan kolmion takaa viattomien nuorten kuskien päälle.

        Kaikilta yli 65-vuotiailta kortti pois!

        Kyllä se tyypillinen kaahari on se alkoholisoitunut mies tai nuori kundi, jolla on aivan mahdottoman kova tarve näyttää, miten kaahataan.
        Tuossa yksi biisi kaahareille:

        MAAILMA on täynnä uskomattomia tarinoita,
        mutta vain yksi kertoo kaveristani Taistosta.
        Olen kuullut sen häneltä itseltään ja Taisto
        ei pahemmin valehtele. Näin se kuuluu ja se
        on karmea tarina:

        Kuljetin bussia sinistä, kun kaverit alkoivat
        iniastä. "Ajelet liian hiljaisesti!"
        Kauan mun pinnani kesti, mutta viimein
        mä päätin näyttää ja hevosvoimia käyttää.
        En tiennyt, että lysti on kallista, kun
        peruuttelin bussia tallista ja tarina alkaa:

        Hallelujaa... Panin kaasulle jalkaa ja vedin
        ykkösen sisään, hallelujaa... aloin kaasua
        lisää ja tempasin portista oikeelle,
        hallelujaa... pyörät ne vaikutti soikeelle,
        kun vedin kahdella vanteella ja heittelin
        ranteella nyt jo nelosta, hallelujaa...

        Joku kirkaisi pelosta, ku mä hirveesti
        kiihdytin ja itseäni viihdytin, hallelujaa..
        Ja jätkä suojatieltä näytti mulle kieltä ja
        se just pääsi karkuun ja rupes kauheesti parkuun, hallelujaa..

        Tuli pikkunen huoli, kun yks kollikissa kuoli,
        mut niitähän on muutenkin liikaa ja
        tsiikasin yhtä piikaa, enkä meinannu kekata
        yhtä hirveetä rekkaa, mut sattumalta pääsin
        ite pois alta, hallelujaa..

        Mä hirveesti kaahasin ja yht´äkkiä raahasin
        kattotelineellä jotain torvensoittajaa,
        hallelujaa... on monta koittanu, jotka ajaa
        yhtä kovasti, mutta enpäs ole löytänyt
        voittajaani.
        Ja sitte kaatui yks rovasti, kun se ei
        kävelly varovasti, hallelujaa... ja se
        sanoi: "Hallelujaa!", hallelujaa..

        Sitte tuli kapee kuja ja minä vedin nasta
        laudassa, hallelujaa... ja tuumasin, että
        huilataan vasta haudassa, hallelujaa..
        Vähän tuli vaikeuksia, kun yks jätkä kanto
        suksia ja sukset tuli sisään lasista,
        hallelujaa... ja selvisin ratikka kasista
        ja se meni vähän kiskoilta ja sitte mä
        kyselin siskoilta, et tietääks ne tietä.

        Ja mussa on miestä ajella harhassa ja
        tempasin eläintarhassa, hallelujaa...
        neljänsadan aidat niinku Tuomisen Jaakko
        ja se auto oli ihan paska.

        Taitas olla parempi vähän ajatella....
        enste...    

      • ja muille,
        varmaan joo kirjoitti:

        Kyse ei ole siitä mitä itse haluaa, vaan siitä mikä on hyväksi itselle ja muille. Toivottavasti itse vanhennuttuasi ymmärrät että olet asenteinesi yksi pahimpia mahdollisia riskejä liikenteessä.

        niin sillä perusteella ei tuolla moni liikkuisi tien päällä. Tosiasiassa vanhemman ikäluokan kuljettajat lisääntyvät huomattavasti liikenteessä tulevaisuudessa. Tekniikka onneksi kehittyy autoissa ja pian(?) niissä vain "matkustetaan" tietotekniikan hoitaessa "ajamisen". vrt. lentokoneet tänä päivänä.

      • oikein elät?
        ja muille, kirjoitti:

        Toivottavasti tuolla asenteella älyät käyttää joukkoliikennettä etkä istu ratin taakse ohjattavaksi.

      • tässä nyt
        oikein elät? kirjoitti:

        Toivottavasti tuolla asenteella älyät käyttää joukkoliikennettä etkä istu ratin taakse ohjattavaksi.

        minun liikkumisesta ole kysymys ja asenneongelma on aivan muualla. Sinäkin tulet istumaan "ratin" takana ja toivon että tietotekniikka päättää turvallisuuteen liittyvät asiat.

      • pelastus autoissa
        ja muille, kirjoitti:

        niin sillä perusteella ei tuolla moni liikkuisi tien päällä. Tosiasiassa vanhemman ikäluokan kuljettajat lisääntyvät huomattavasti liikenteessä tulevaisuudessa. Tekniikka onneksi kehittyy autoissa ja pian(?) niissä vain "matkustetaan" tietotekniikan hoitaessa "ajamisen". vrt. lentokoneet tänä päivänä.

        Hyväkään tekniikka ei auta, jos kuski ei tajua muuta, kuin painaa kaasua.
        Kun kaahaaja ajaa, hän ei enää pysty hallitsemaan autoaan, eikä sitä myöskään auton tekniikkakaan voi hallita ja pelastaa, kun vauhtia on liikaa liukkalla kelillä ja kun poro tai hirvi hyppää eteen. Ainoa helppo ja yksinkertainen konsti pelastua kiperistä liikennetilanteista on aja muuta liikennettä hitaammin kelin mukaan.

        Siitä muusta liikenteestä ei kannata ottaa mallia, koska se muu liikenne ajaa aina yhtä lujaa, oli keli tai miten mustaa asfalttia, joka vie tehokkaasti näkyvyyden.
        Nyt on niin huonot ajo-olosuhteet, ettei normaaleita ajonopeuksia voi ajaa ilman suuria riskitekijöitä.
        Olipahan taas tämän aamun lehdessä kerrottu, miten jalankulkijan päälle oli ajettu ja syykin on selvä.
        Puuttui tilannenopeus. Koska nyt on huono näkyvyys, on ajonopeuksia älyttävä pudottaa, vaikka Harri 30 ei niin teekkään.

    • eieieie

      ja pysähdyinkin hetkeksi kynttilöiden vierelle. Seuraavassa hetkessä, samassa paikassa, yksi amisjätkä viritetyllä vehkeellä veti vierestä niin että hyvä etten lentänyt itse kynttilöiden joukkoon. Eipä taida mennä opiksi niille, joille pitäisi.

      • amikset kasvatuslaitokseen

        Mitä kummaa varten ne amikset siellä jatkuvasti pörrää.
        Kyllä on nähty, millaisia kuskeja ne amikset ovat.
        Ajetaan kuin heikkopäiset. Amikseen hakeutuukin kaikki törpöimmät kovikset. Näkehän sen jo siitäkin, kuinka ahnesti ne sätkiä vetävät siellä kairatien ammattikoululla.

        Valitttavaa, mutta kun on nämä rangaisukset niin mitättömiä, että uskaltaa kaahata autoilla niin paljon kuin sielu sietää.

        Jos olet jalankulkijana, niin hyppää ajoisa tieltä pois, sillä kuulee sen äänestäkin jo, milloin amikset tulee niillä rämäautoillaan. Ne hän pöriseekin niin pirusti ja jumputus takakontissa, että jo vain kuulee ja tietää mennä edestä sivuun, kun nämä hullut on liikkeellä.

        Poliisin pitäisi yötä päivää ratsata näitä hulluja ja takavarikoida järkejään jokaiselta amiskaaharilta auto pois, niin äkkiäkös ongelmasta päästäisiin.

      • huonojen kotien kasvatteja
        amikset kasvatuslaitokseen kirjoitti:

        Se tiehän on vain lyhyt pätkä, niin miten kummassa siinäkin voi törttöillä niin pahasti, että auto lähtee käsistä noin vain.

        Siinähän on se aikuiskoulutuskeskus lähellä ja ne nuoret hulttiot kaahaa aina sinne sitä tietä myöten. Kaahaaminen on näillä poijilla mitä suurin asennevamma, sillä ovathan he jo pienestä sakka istuneet tieokoneen ääressä ajaen vauhtipelejä, joss autolla hurjastellaan ja siinä on heillä mennyt todellisuuden taju pahasti sekaisin. He ajaa elävässä elämässäkin samalla tavalla hurjastellen ja tässä näemme sitten tuloksen tämmöisistä häiriintyneistä psykopaateista kuljettajista.

      • Nimetön
        huonojen kotien kasvatteja kirjoitti:

        illalla siinä 9 jälkeen siihen risteykseen mistä käännytään oikealle prismaan, vasemmale kohti sitä perähuhdantietä, eteen kemiin päin ja taakse jää roi.
        siinä amispellet kiihdyttelee autoillaan valoista vaarantaen muut ja ajamalla täysillä valoista siihen nesteelle ja eiku yhtä saatanallista vauhtia takasin jessille asti.
        joku päivä mie vielä ostan haulikon...

      • "amiksetko"
        amikset kasvatuslaitokseen kirjoitti:

        Mitä kummaa varten ne amikset siellä jatkuvasti pörrää.
        Kyllä on nähty, millaisia kuskeja ne amikset ovat.
        Ajetaan kuin heikkopäiset. Amikseen hakeutuukin kaikki törpöimmät kovikset. Näkehän sen jo siitäkin, kuinka ahnesti ne sätkiä vetävät siellä kairatien ammattikoululla.

        Valitttavaa, mutta kun on nämä rangaisukset niin mitättömiä, että uskaltaa kaahata autoilla niin paljon kuin sielu sietää.

        Jos olet jalankulkijana, niin hyppää ajoisa tieltä pois, sillä kuulee sen äänestäkin jo, milloin amikset tulee niillä rämäautoillaan. Ne hän pöriseekin niin pirusti ja jumputus takakontissa, että jo vain kuulee ja tietää mennä edestä sivuun, kun nämä hullut on liikkeellä.

        Poliisin pitäisi yötä päivää ratsata näitä hulluja ja takavarikoida järkejään jokaiselta amiskaaharilta auto pois, niin äkkiäkös ongelmasta päästäisiin.

        Kummastuttaa että aina ne ammattikoululaiset????
        Mitäs ne on teille pahaa tehneet?? Missä lehdissä on lukenut että just ne "amikset" on kaahaillu?
        Kaahaa täällä kaupungissa muutkin teinistä vaariin, naisesta mieheen.... Koulusta riippumatta.

        Naapurin "pojat" (n.30v työelämässä) kaahaavat ku reikäpäät, ystäväni (nainen 34v yliopistolla) täys tumpelo liikenteen seassa ja ylinopeutta AINA, mutta ei välitä vaikka sanoo. Ent. naapuri (28v sekakäyttäjä) välittää tuon taivaallista kenestäkään kanssaihmisestä, ja ammatiltaan kokki (valmistunu oppipojassa). Varmaan ammattikoulultakin muutama tulee mutta ei kai sentään kaikki. Ja hullujakin vielä... KAAHAILIJOITA JA HULLUJA LÖYTYY JOKA KATEGORIASTA.

        Ja mitä tupakkiin tulee, niin maistuuhan tuo muillekkin. Kiertele yläasteesta ammttikorkeaan, tuskinpa nuo pakkashuurua suustansa puhaltelee.
        Hohhoijaa...

        HYVÄT AMMATTIKOULULAISET, PITÄKÄÄ LIPPU KORKIALLA!

      • miksei poliisi tee mitään
        "amiksetko" kirjoitti:

        Sama se sille, ketkä kaahaa, samanlaista jälkeä saavat aikaan. Siksi olisi tärkeää, että näiltä hulluilta kerättäisiin nämä tappovälinet pois, niin sillähän ne ongelmat ratkeaisi helposti.

        Valitttavasti autoa pidetään kulttuurissamme pyhänä lehmänä, johoin ei sa kajota, ja josta ei saa puhua pahaa.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe