Olen miettinyt, että olisko kohdallani hyvä ratkaisu sellainen nk. "löysä" ero. Eli asuisimme eri osoitteissa, mutta näkisimme edelleen (lähinnä lastenkin takia) monta krt. viikossa.
Oliskohan tämä jotenkin pehmeämpi ja helpompi tapa tehdä se - muuten niin vaikea - irtiotto?
Onko täällä sellaisia, joilla ko. konsepti on alkanut toimia?
Oliskohan tämä jotenkin pehmeämpi ja helpompi tapa tehdä se - muuten niin vaikea - irtiotto?
Onko täällä sellaisia, joilla ko. konsepti on alkanut toimia?
Vastaukset 14
Vanhimmat
.. tuo on kulissiavioliitto ... joillekin sopii, useille ei. Jommalla kummalla tulee helposti ns. mitta täyteen näyttelemistä. Onnistuisiko teillä, voisi olla... ei voi sanoa.
Lapaset muuten aistivat teennäisen perhenäytelmän sitten aika hyvin ... jos rakkaus ja välittäminen on loppunut eikä sitä saada "elvytettyä", voisi olla hyvä ajatus kohdata tosiasiat kuin ovat ... lastenkin vuoksi.
Olet useimmiten ihan ok jätkä (?) mitä sun vastauksia olen lukenut, mutta nyt et tiedä oikeaa termiä.
Kulissiavioliitolla käsitetään kahden ihmisen onnetonta avioliittoa saman katon alla. Toimeen ei oikein tulla, saattaa olla että toisella tai molemmilla peräti on avioliiton ulkopuolinen/-puolisia suhteita.
Silti eletään siten, että ulospäin näyttää kauniilta.
Ap:lle sanoisin, että voi toimia miettimäsi malli hyvinkin. Meillä tehtiin juuri noin. Toista vuotta
on mennyt hyvin, paremmin kuin yhdessä asuessa vuosikausiin. Meillä on avioliitto voimassa, asumme erillämme mutta tapaamme usein, koko perhe.
Olisi ollut liian kivuliasta molemmille jos olisi otettu radikaali avioero. Ehkä sitä askelta ei oteta koskaan.
Suosittelen kokeilemaan tuota pelkästään erillään asumista, jos olette molemmat siihen valmiita. Voi olla tervehdyttävä elämäntapa teitä itseänne ajatellen.
Tsemppiä!
Ja menee paremmin kuin koskaan,,,
..jopa niin hyvin että olen taasen raskaana.
Emmekä edelleenkään ole aateelleet muuttaa yhteen.
Tietysti lasten äitiä voi nähdä monta kertaa viikossa vaikka kysymys on erosta.
Lapset siitä kärsii, jos ei ole selviä konsepteja. Ei lapset ymmärrä, että isä on joskus "kotona" ja joskus ei.
Hyvät suhteet kannattaa säilyttää ja käydä ne lasten pyöränkumit paikkaamassa ja juoda kahvitkin sen jälkeen, mutta lapsille on tehtävä selväksi, että perhettä ei enää ole. On kaksi kotia ja hoitaa ne omat lapsiajat omassa osoitteessa.
Todelliset vaikeudet alkavat, kun toinen löytää laastarin tai elämänsä rakkauden, silloin ei löysä ero enään ole voimassa.
toimi ainakin se, että isä jäi lasten kanssa alkuperäiseen asuntoon ja äiti muutti lähelle yksiöön. Välillä äiti kävi syömässä sekä myös valmistamassa ruokaa yms. perheen kanssa. Isän ollessa työmatkoilla, äiti astui remmiin; myöhemmin myös hänen uusi miehensä... No, lapset kasvoivat ja kun perheen vanhin lapsi lähti armeijaan, muutti isä teini-ikäisen tyttären kanssa muualle - ja siihen naapuriin muutti sitten äiti uuden miehensä kanssa. Poika asuu nykyisin yksiössään, joka ei ole ihan naapurissa, muttei kaukanakaan....
puhuttiin että alotetaan tuollanen elämä,kummankin jaksamisen takia ni miespä meni ja hankki itellee tyttöystävän ja laitto avioeron vireille..Ei se sit kestänytkään sitä..
Ihan varmoja ei olla eroasiasta vielä mut pahalta näyttää!
Toivon todella että teillä on "kypsyyttä" niin paljon että pystytte tohon..Sitä kypsyyttä peräänkuulutan omassa miehessäni:(
Että en ihan toivomaasi vastausta nyt pystyny antamaa,mutta meillä s eoi sollu paras ratkasu...
Me asumme erillään lähinnä opiskeluni vuoksi ja välillä toki käyn "kotonakin". Homma tuntuu äkkiseltään toimivan, mutta kun suhteessa on jo perusasioita pielessä ei ennuste ole hyvä.
Yhdessä on oltu jo yli 20 vuotta ja lapset on 18 ja 15. Vain ihme voi enää pitää liiton kasassa
Meillä oli myös tuollainen ajatus, että muutetaan erilleen ja kuitenkin ollaan yhdessä ja tehdään kaikenlaista myös yhdessä. Lapset jo isoja, joten ei heidän takiaan tälläistä järjestelyä tarvinut ajatella. Kuitenkin myös erohakemus jätettiin ja ajatus oli, että eihän sille tarvitse sitten tehdä mitään, kun vuosi tulee täyteen, jos siltä tuntuu. No, mies muutti muualle asumaan. Kaikki työt omakotitalossa jäivät minulle. Mies ei juurikaan käynyt tekemässä mitään töitä talossa. Kaikki puiden tekeminen ja koko edellisen talven lumityöt ja kesällä maalaushommat ja ruohonleikkuut jne. tein sitten yksin. Erilleen muuttaminen johtui siitä, että mies käytti mielestäni liika alkoholia. Hänen tapansa eivät muuttuneet erilleen muuttamisen myötä. Ainut siinä oli se, että en nähnyt hänen juomistaan. Kylläkin välillä kuulin, kun soitteli aika paljon puhelimella. Hän ei kuitenkaan osannut olla yhdessä niin, että asui muualla. Kun tuli käymään, niin hänellä oli aina kauhea kiire lähteä pois. Tai sitten tuli sanomista jostakin asiasta. Mutta itse uskoin, että yhdessä voi olla, vaikka ei asukaan saman katon alla. Ihan alussa tuntuikin siltä, että se alkaa sujumaan. Itselleni ainakin oli helpotus, kun jäi pois se ainanisen valituksen kuunteleminen ja riitely.
Varmaankin teidän tapauksessanne tälläinen voi onnistua, jos vielä molemmille pelisäännöt ovat selvät. Eli olette naimisissa ja vain asutte eri osoitteissa. Ja kumpikaan ei hae muita kumppaneita, eikä haluakaan alkaa muihin suhteisiin. Uskon, että tälläisellä järjestelyllä voitte tulla jopa paremmin toimeen keskenänne.
Me asutaan erillään, ja nyt mies haluaisi alkaa seurustelemaan, vaikka itse laittoi avioeron vireille! Minä en voi suostua seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Kaikki tai ei mitään! Asioita ei pidä alkaa mutkistella: kun ei tahdo ja jaksa, niin silloin ei tahdo ja jaksa. Avioliitossa ei ainakaan minun kohdallani voi olla "vähäsen vaan". Vaimoksi en kelpaa, mutta silti pitäisi aina silloin tällöin tavata. Not for me, kamala ihminen! Hankkikoon itselleen jonkun arvomaailman, minä en lähde mukaan. Meillä ei onneksi ole lapsia. Toivottavasti löydätte järkevän ratkaisun.
Uskoisin että jos riidattomasti voisi tuon tehdä, niin tuskin nuorempikaan (14 v) enää traumoja saisi.
Suhteemme on muuttunut TÄYSIN veli-sisar -suhteeksi, johon EI seksi kuulu. En voi ajatella näin jatkavani lopun ikääni.
Eihän siinä sitten ole mitään ongelmaa, jos te molemmat olette sitä mieltä, että haluatte asua erillään. Kuitenkin pitää yhdessä lapsistanne huolta jne. Mutta, että molemmilla on mahdollisuus hakea sitä seksiä muualta. Niin ja sittehän voitte ottaa kahden vuoden päästä sen eron ilman harkinta aikaa. Mutta oletteko ajatelleet jo, että miten se omaisuus sitten jaetaan, ettei tule siitä sitten ongelmaa?
Eihän tuo vaimo tykkää tästä järjestelystä. Mutta ei voi mitään, kun on haluton ja seksiä ei ole enää ollut kolmeen vuoteen. Pakko hänen tajuta tämä suhteemme epäluonnollisuus.
Voihan sitä nimellisesti olla näinkin naimisissa vaikka seuraavat viisi vuotta. Eroasiat voisi sitten hoitaa jo vähemmällä tunteiden palolla ja siten ehkä sopuisammin. Avioehto on kyllä tehty valmiiksi omaisuudenjakoa ajatellen.
..elättelin toiveta juuri tuollaisesta kun erottiin. Alkuaikoina homma jopa toimi jotenkin, mutta aika on näyttänyt sen että olen onnellisempi mitä vähemmän näen exää. Henkilökohtaisesti on siis parempi ettei ole juuri mitään välejä ja hoidetaan vaan pakolliset hommat lapsen takia. Väleissämme ei sinällään ole mitään vikaa tai riitoja, mutta ei vaan jaksa sitä pärstää katsella yhtään enempää kuin on pakko. Minulle ajattelemasi systeemi ei toiminut, monilla voi hyvin toimiakin.
Me asumme mieheni kanssa tällä hetkellä eri asunnoissa.Toinen lapsista asuu isänsä kanssa ja toinen minun kanssa.Lapset kulkevat kahden kodin väliä ja tapaamme mieheni kanssa muutaman kerran viikossa.Rakastamme edelleen toisiamme eikä kumpikaan ole hakemassa uutta suhdetta.Tällä hetkellä tämä on ihan hyvä ratkaisu.Molemmilla on omat tulonsa ja menonsa.Usein ollaan viikonloppusin yhdessä kaikki.Meidän yhdessä asumisesta ei tullut mitään mutta kumpikaan ei halunnut luopua lapsista,joten kasvatamme heidät sitten näin.Parempi se kuin että lapset olisivat joutuneet jatkuvasti kuuntelemaan riitelyä.Niitä riitoja tahtoo kyllä olla edelleen,mutta olemme sopineet,että molemmat pitää mölyt mahassaan tai ainaki välttää riitelemästä lasten aikana.