Jaaha, kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa. Mietin että onkohan minun vaimoni seonnut. Meidän perheessä on raha tiukalla, joudun olemaan monesti koko päivän töissä, lähden aamulla ja palaan seuraavana aamuna. Ei tietenkään aina. Perheessä vaimo hoitaa lapsia, iät 7,6,3,1. Aina kotiin tullessa on koti ollut siisti, vaimo on perfektionisti siinä että haluaisi lapsille kaikkea hyvää, komentaa kyllä rajustikin, ja sanoo aina että ei on ei ja kyllä kyllä. Maalaistyttö kun hänet otin. Oikeastaan on hyvä äiti ja vaimo. Tosin mielestäni liian kova touhuamaan. Koko ajan pitää olla jotain tekemässä. Ei malta olla paikallaan. Niin, asiaan....seksielämä on ollut miinuksella jo kauan aikaa...ymmärrän ettei vaimo jaksaU/viitsi kaiken sen työpäivän jälkeen kun tulen töistä tai muutenkaan. Vaimo on myös sanonut olevansa pahoillaan siitä....niinkun viime iltana...että kun pää painui tyynyyn, ettei jaksanut olla hereillä niin kauaa että olisi jaksanut odottaa.....tiedän, että vaimo on väsynyt. Hän herää joka aamu kello kuusi valmistautumaan viemään lapsia sinne sun tänne. Joskus saan kyllä poruja kun työvuorojen takia makaan iltapäivään. Noh, seksielämästä oli kyse...vaimo osti seksikkäät saappaat ihan talvikäyttöön ja minä ostin hänelle stay upit ja muutenkin on noita juttuja kaapissa....miten vaan saisi omaa aikaa. isovanhempia ei ole...eikä muitakaan ja vaimo ei halua mitää vieraita lapsiamme hoitamaan...Vaimoni on kärsinyt vaikeasta lapsuudesta, siksi kai tuota perfektionistia ja hermo tuntuu olevan kireällä hänelläkin jos vaikka tavarat on sikinsokin...kuulemma pitäisi olla aina sillain siistiä että ei tarvi hävetä jos tulee yllätysviéraita käymään. Noh, minä en kyllä miehenä tolleen ajattele. Vaimo on aika vapaamielinen noitten seksijuttujen suhteen, mutta oisko jotenkin apuja kun tuntuu että kuitenkin ite olen aika väsynyt kun ei ole muuta kun tätä samaa ja vaimokin yrittää ja näen miten se yrittää ja kun mitään ei onnistu niin vaikea nähdä noita kyyneleitä.
TavanPete jo vuosi 40
Vaimo sekosi
4
1417
Vastaukset
- ahpetter
Voin thulla h-hho-hoitamaan vaimoshi. Ahhh vaikha jokha iltha.
- Nimetön
voisit yrittää "kantaa osan vaimosi taakasta". Kerroit että hänellä on niin paljon tekemistä, ettei hän jaksa. Jos sinä auttaisit häntä edes jonkin verran kotitöissä. Roskapussin vieminenkin on suuri apu. Tarjoa apuasi ja osoita hellyytesi, uskon että vaimollasikin rupeaa siten olemaan aikaa myös sinulle ja seksielämällenne.
- vaimo sekosi?
Voin uskoa hänen olevan ääretömän väsynyt! Ajatteles nyt itse: 4 lasta ja todellakin koko sen rumban pyöritys! Missä/miten hän lataa akkujaan?
Mitä uupuneemmaksi hän käy, sitä tahmeammin koko arki luistaa, seksistä nyt puhumattakaan.Koeta/koettakaa löytää nyt ihmeessä jotain keinoja keventää arkea/vaimon saada "tilaa hengittää"(anteeksi, jos ilmaus köpelö) säännöllisin väliajoin, ennenkuin vaimosi sekoaa todella, palaa lopuun tms...!Jos ei muuta alkuun, niin hellyyttä ja syliä vaimosi voisi tarvita...?Siinähän saat läheisyyttä itsekin! - Tavallaan kohtalotoveri
Ensinnäkin kevennä vaimon taakkaa niin paljon kuin itse suinkin tunnet jaksavasi. Näin hän myös saa hengähdyshetkiä etkä vain sinä. Toisekseen teidän kyllä täytyy sopia jonkinlaisesta järjestelystä, jotta saatte itsellenne yhteistä aikaa tehdä sellaista, mihin ei nyt tunnu rahkeet riittävän. Vaikka vaimosi siis on ehdoton lapsenkaitsennan suhteen, niin ei hän siitä yksin päätä, teitä on kaksi. Kun löydätte siihen hyvän ratkaisun, niin tuskin hän sitä pahana pitää. Kolmanneksi tuohon siisteysasiaan ehdottaisin, että keskustelet vaimon kanssa myös tästä. Hänen ei ole mitään järkeä ottaa turhaa stressiä koko asiasta. Antaa vieraiden olla mitä mieltä hyvänsä siisteydestä, niin ei sen vuoksi kannata uhrata mielenterveyttä. Ei kai kukaan ole robotti. Edelleen sinä voit osaltasi auttaa siisteydenpidossa, niin ehkei asia sitten niin pahalta näytäkään.
Te todellakin tarvitsette apua ja jos ette nyt hommaa lapsenkaitsenta-apua, niin jo lähitulevaisuudessa voitte joutua turvautumaan siihen ikävämpään ammattiapuun. Ei muuta kuin pitäkää lippu korkealla!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186