Rehellisyydestä ja deitti-ilmoituksista

-M74-

Selasin noita ilmoituksia ja kuvittelin mielessäni että mitäs jos ihmiset rehellisesti kirjoittaisivat ilmoitukseen millaisia he ovat. Nythän ne ovat täynnä kuvitteellisia positiivisia asioita: Joku sukulainen on kehunut kauniiksi niin tottakai minä olen kaunis, ylipainoinen onkin normaali pelkästään koska itse on hyväsynyt sen. Ne ilmoitukset jotka olen lukenut noudattavat suurimmaksi osaksi sitä kaavaa että eka kehutaan ne omat ominaisuudet taivaisiin (älykkyys, henkiset ominaisuudet, ulkonäkö jne.), seuraavaksi vaaditaan toiselta näitä samoja ominaisuuksia koska MINULLAHAN on varaa vaatia ja sitten ilmoitetaan että ehkä sitten saattaisi mätsätä.

Saattaisi olla aika hauskaa luettavaa. En ole itse sen parempi. Voisin kirjoittaa sinne esimerkiksi että olen itsekeskeinen, laiska ja rasittava vastarannankiiski joka kuvittelee aina olevansa oikeassa. Deitti-ilmoituksessani minä tietenkin olen hyvä keskustelija, empaattinen jne.

Siis oikeasti en pysty enää lukemaan noita ilmoituksia koska eihän ihmiset oikeasti täydellisiä ole, ei kukaan! Ja jos joku oikeasti kuvittelee olevansa sellainen jumalan lahja ihmiskunnalle kuin on kirjoittanut niin hänellä vasta suuria ongelmia onkin enkä minä ainakaan jaksaisi sellaista "ongelma-yksilöä" katsella.

9

2154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sama

      Kännipäissäni (perso alkoholille) en muistanut pyytää että voisitte vaikka yrittää listata tähän ketjuun rehellisesti ominaisuuksianne ;)

    • feikkailija proffa

      Osaan laatia erittäin hyviä feikkiprofiileja. Haistatan pitkät moraalille. Minulla on nytkin 32 (kolmekymmentäkaksi) feikkiprofiilia vetämässä. Naiset uppoaa niihin ennemmin kuin myöhemmin. Kuvat on tietty googletettu, joten se siitä.

      Mutta tosi hupi alkaa, kun nainen alkaa sydän verta vuotaen tilittämään elämäänsä. Siihen tartun. Ensiksi annan empatiaa, sitten annan sympatiaa, ja lopuksi annan naisen keittää teetä. Näin se homma toimii.

      Aina yhtä kiva vedättää kullinkipeitä naikkosia. Himot se on hiirelläkin, niin just, mutta monilla naisilla se on paljon pahempaa.

      Näihin tartun. Kerron ummet ja lammet profiilissani. Naiset tykkää, koska osun juuri heidän heikkoon kohtaansa. Sitten alkaa meilailu.

      "Olet elämäni mies". Ihan tosi. Tällaisia aloituksia on tullut. Tottakai olen elämänne mies, mitä hittoa luulitte? Päivänselvää asiaa ei tarvitse toistaa sataa kertaa.

      No mutta, ollaan siinä aikamme meilailtu, nainen haluaa tavata face to face, vitut siitä, no problem. Sovimme tapaamisen. Mennään sitten sinne tapaamiseen ;)

      Se naisten ilme on aina yhtä näkemisen arvoinen, kun tajuavat tulleensa kusetetuksi kuin piilokamerassa ikäänkuin :D

      *repee*

      Siinä ne kanat sitten kotkottavat! :)

      Tsiisus, että pitäis ottaa joskus nauhalle näitä äksidenttejä. Sais hyvää tosi-TV:tä.

      • niiiisk

        ...onhan sulla nenäliinoja tarpeeksi.
        Kirjoituksesi henkii, tulvii pahaa oloasi...
        Hirveetä, kun jollain miehellä on NOIN ahdistava olo!!!!!!
        Joudut käyttämään aikaasi ja energiaasi, ja naisten takia ja naisiin..joita kirjoituksessasi "vedätät"
        TODELLISUUDESSA sinä itket ja kaipaat hellyyttä ja huomiota.

        Voi proffa poloista :O(


      • paha paha

        Googletappas sellaisesta sairaudesta kuin "narsismi". ;)


      • Nainen38w

        Sinällänsä hupaisa juttu toi sun kirjotukses. Itselläni myös profiili ja sain mielettömästi viestejä. Tarkensin profiiliani; pituus 160, paino 90...tulva loppui siihen. Saan ihan rauhassa selailla uteliaana profiileja (aitoja tai feikkejä). Toki edelleen tulee viestejä varatuilta miehiltä ketkä haluu naida xl-naisten kanssa mutta eivät ilmeisesti kehtaa näyttäytyä sellaisten seurassa eli vaimo pitää olla edustava ja hoikka ja seksiä saa muualtakin....että silleen


    • naistreffi

      aihe on jo käsitelty täällä, ei tosin haittaa vaikka on uusiksikin :). Tuolta kun selaat edelliselle sivulle tai mene tästä linkistä, niin voit lukea niitä rehellisiä profiilitekstejä :)

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001507&posting=22000000021606340

      • tylsä tavis

        Feikkailija kertoo ylpeänä, että hänellä on 32 eri profiilia netissä ja että hän kirjoittelee vaikka kuinka monen naisen kanssa.

        Öhöm, feikkailija kertoi siinä ilmeisen tietämättään (minkä täytyy kertoa jotain ratkaisevaa hänen älykkyysosamäärästään), että hänellä itsellään ei todellakaan ole mitään elämää netin ulkopuolella.

        Itselläni on työ ja oma aktiivinen privaattielämä, joiden johdosta aikani ei millään riittäisi kuin yhden miehen kanssa kirjoittelemiseen kerrallaan.

        Mitä ilmoitusten rehellisyyteen tulee, niin minulla on rehellinen ilmoitus, ei liioiteltu mihinkään suuntaan. Kyllä sen normaaliälyinen ihminen jo kättelyssä huomaa, onko ilmoitus rehellinen vai ei. Joidenkin kanssa olen kirjoitelut vain pari kirjettä, joidenkin kanssa pitempään. Tavannut olen yhden ilmoituksen jättäjän ja kyllä hänkin oli rehellisesti itsestään ilmoituksessaan kertonut. Kaikki perusfaktat on tarkistettu varmuuden vuoksi molemmin puolin, yhteisestä sopimuksesta. Nyt on seurusteltu jo jonkin aikaa ja hyvältä tuntuu.

        Niin että on se mahdollista onnistuakin.


    • Viskoosi78

      Kyllä se rehellisen ilmoituken tekeminen on todella tärkeetä, ihan siitä syystä että tulevalla suhteella olisi jotain menestymisen mahdollisuuksia.

      Vähemmän tulee flirttejä, mut se yks onkin sit todella arvossa..

    • Nainen 44 vee

      Jaapa jaa, viestissäsi vilahti se miesten suurin pelko: että se nainen onkin lihava. Sehän on se, mitä useimmin kysytään ja pelätään ja sen takia valokuvaakin niin vaaditaan. Entä jos oikeasti kertoisin ilmoituksessani olevani rauhallinen, huumorintajuinen ja se käsittämättömän kaivattu "normaalivartaloinen" - miksei se voi olla totta? Hämmästyttävää, että joku laittaa ilmoitukseensa totuuksia itsestään, vai mitä?

      t. Nainen 44 vee

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe