Olen eronnut n. 5 vuotta sitten ja elellyt lapsieni kanssa neljästään, enkä edes halunnut uutta miestä itselleni. Sitten ajattelin että olenkos aivan luuseri jos laitan ilmoituksen tuonne treffi-palstalle. No ilmoitus tuli laadittua ja ihan hauska oli ihan vain kirjoitella ja jutella uppo-outojen ihmisten kanssa, kunnes sitten kolahti täydellisesti.Kirjoittelimme aikamme ja kaikki tuntui natsaavan täydellisesti....sitten päätimme tavata ja edelleen kaikki jatkui hyvin. Välimatkaa meillä on n. 100 km mutta eihän se nykyaikana ole este...pieni hidaste ehkä.
En edes ajatellut, että tässäkin iässä (47v) voisi rakastua näin täydellisesti ja tulisesti.
Meillä menee todella hyvin. Näemme joka viikonloppu. Ehkä se on vain hyvä, että ei olla kokoaikaa naamat vastakkain, sillä kummallakin on kuitenkin oma elämänsä ja lapsensa ja arkensa omalla paikkakunnalla. Ehkä me joskus muutamme samalle paikkakunnalle ja yhteen asumaan, mutta ensin on saatava lapset kasvatettua ja maailmalle. Siihen ei tosin enää mene montaa vuotta, sillä minunkin nuorimmainen on jo kuitenkin 16-vuotias.
Kyllä sitä näin kypsemmälläkin iällä voi rakastua ja löytää sen elämänsä ihmisen ja sielunkumppanin. Jopa tietokoneen välityksellä...mitä en kyllä olisi vielä muutama kuukausi sitten uskonut.
Rakkauden löytänyt...
9
1503
Vastaukset
- nauti ja iloitse..
mutta eihän aina tarvitsekaan olla naamat vastakkain. voihan sitä välillä takaapäinkin.
- kuusysistä
juuh,ja kikkelin imeminen samaan aikaan kun käy paskalla on myös kokeilemisen arvoinen !
- vaan
se on hetken hekumaahah hah haa
- ................
vaan kirjoitti:
se on hetken hekumaahah hah haa
Miksi te olette niin pirun kyynisiä? Eikö omalle kohdalle ole sopivaa kenties sattunut? Ja olkaa sitte mieluummin hiljaa, kuin laitatte tuommoisia naurettavia vastauksia....ja kommentteja....
- .,.,
................ kirjoitti:
Miksi te olette niin pirun kyynisiä? Eikö omalle kohdalle ole sopivaa kenties sattunut? Ja olkaa sitte mieluummin hiljaa, kuin laitatte tuommoisia naurettavia vastauksia....ja kommentteja....
Juu. Aina täällä riittää noita vähemmän fiksuja kommentteja. Jos ei osaa heittää kun tuollaista juttuja niin kirjoittelis niitä vakka päiväkirjaansa ja hihittelisi niille kotona. Hienoa kuulla että vanhemmalla iällä voi onnistaa!
t. M 31 v. - MeUt
.,., kirjoitti:
Juu. Aina täällä riittää noita vähemmän fiksuja kommentteja. Jos ei osaa heittää kun tuollaista juttuja niin kirjoittelis niitä vakka päiväkirjaansa ja hihittelisi niille kotona. Hienoa kuulla että vanhemmalla iällä voi onnistaa!
t. M 31 v.Täytyy todella ihmetellä noiden "pervojen" kommetteja, kun joillain on onnistunut aidosti.
Ihanaa jatkoa suhteellenne!!
- on totta
Onnea teille. Nuo muutamat vastaukset voi jättää omaan arvottomaan arvoonsa.
Selvästikään ei heillä mene HYVIN niinkuin meillä, jääneet ilman minkäänlaista lämpöä, huomiota, rakkautta. Niin nettimaailmassa, kuin sen ulkopuolella, Tuo katkeruus on NIIN säälittävää.
Meidän rakkaus alkoi alkuvuodesta 2003.
Ensi kerran tavattiin helmikuussa, kihloihin mentiin 05.05.05, mutta niinkuin teilläkin, välimatkaa on ja nuoret vielä "kasvamassa".
Mukavalta tuntuu kuitenkin yhteinen tulevaisuus, vanheneminen käsikädessä,kun on sen aika.
t. vuosimallia -57- tiideliduu
mekin tavattiin chatissa pari vuotta sitten ja ollaan jotakuinkin saman ikäisiä. Nuorin mullakin kuustoista ja miehellä vähän nuorempi. Toiveissa kuitenkin joskus yhdessä asuminen. Mutta vielä elellään kaukosuhteessa ja ollaan tyytyväisiä. Tavataan aina kuin mahdollista, vaikka matkaa on lähes 500 km.
Kateelliset ne vaan syytää lokaa, ei kannata välittää.
Ollaan onnellisia kun kerran on onni kohdalle osunut. En minäkään olis uskonut, että chatistä voi löytää ihan tavallisia aitoja ihmisiä, joilla on jalat maassa.
- .......
löysin rakkaani täältä.....ja onnea on siitä asti riittänyt....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206