Tulipa mieleen eräästä miehestä joka hakee fiksua naista, mitä ihmettä hän sillä tekee kun itsellään ei ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja.
Muutenkin miehillä 45-55 tuntuu olevan kovin suuret luulot itsestään, ja keskustelujen myötä osoittautuvat hyvinkin yksinkertaisiksi ja avuttomiksi, maailmaa nähnyt on käynyt pari kertaa Kanarialla jne.
Huono käytös on hyvin yleistä suomalaisella miehellä ja asioita katsotaan vain omaa nenänvartta pitkin.
Sitten hakevat kovin paljon itseään nuorempia, eipä tee mieli päälle nelikymppisenä lähteä papparaisten kelkkaan.
Ottakaas papat peili käteen ja miettikää, sitten korjailemaan niitä profiileissanne olevia erheitä. Kun ihan todella laskeutuisitte sinne omalle tasollenne voisitte löytääkin sen elämänne naisen ja voisitte viettää onnellisen vanhuuden.
fiksua naista
7
1412
Vastaukset
- saman kokenut
TÄYTTÄ ASIAA; itse myös olen 40 v nainen ja näytän nuoremmalta(myös muiden mielestä) sekä pidän itseäni nuorekkaana ja koen että minulle sopiva mies on yleensä nuorempi kuin itse olen(voi olla poikkeuksiakin) mutta pääsääntöisesti itseäni vanhemmat miehet ovat minusta likitulkoon "papparaisia" enkä voisi kuvitellakaan seurustelevani ainakaan yli 50 vuotiaan miehen kanssa!! silti seuraani tunkee, liian usein, juuri yli 50 vuotiaita, joten en voi muuta sanoa kuin EVVK!! mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle, mutta minä koen asian näin, joten miettikää miehet.
- Fiksu mies
Yli nelikymppiselle naiselle ei todellakaan ole käyttöä, biologia vaan menee sillä lailla.
Kolmekymppisen perässä voisin juostakin. - on suuret
nelikymppisellä naisella. Kenelle se enää kelpaa? Vaihdevuodet tulee ja rupsahtaa vain muutavan vuoden kuluessa, taas pitäs vaihtaa viehkeempään. Alle nelikymppinen täytyy olla, jos hieman pitempään....!
- Seksuaalinen 50v nainen
Ikävä kyllä ei yli viiskymppisistä mieheistä ole mihinkään, en minä ainakaan hae vielä pelkästään juttukumppania vanhuuden varalle , vaan viriiliä
seksuaalista miestä, eipä ole ainakaan vielä tätä kautta vastaan tullut. Kehuskella kyllä osaavat mutta en ole kovin innostunut pikaäkimisestä kun sitten palautuminenkin kestää useamman vuorokauden. Säälittäviä otuksia.
Olen täällä tavannut pari lähes kymmenen vuotta nuorempaa joiden kanssa se puoli olisi ollut kunnossa, ei vain muuten elämäntilanteet sopineet yhteen ja katsoin parhaaksi jatkaa yksin, molemmat olisivat olleet valmiita vaikka vihille asti.
Joten lopettakaa se retostelu, paskaa puhutte, ja jos lompakkonne ole tarpeeksi paksu teitä ei 10v nuoremmat riesakseen ota.
Moni tuttavani 40-45v ihmettelee miten 50 miehet luulevat selviävänsä heidän ikäisten kanssa, ovat myös huomanneet suuret puheet joissa ei tosipaikan tullen ole mitään perää, roikkuvia ruppanoita. - Freesi55
Mäolen TODELLA nuorekas ikäisekseni. Tuli taas todistettua kun olin viimeksi viihteellä ja sanoin ikäni 3-kymppisille miehille. Jäivät pojat suu auki ja alkoivat väittämään ettei se VOI OLLA TOTTA.
Kyllä taas kelpaa olla muutaman viikon suu messingillä:)
Ja sitten asiaan: 5-kymppiset miehet silmänaluspusseineen, kaljamahoineen ja ryppyisen naamansa ja harventuneen tukkansa ja keltaisten hampaanlusiensa kanssa ällöttävät. Ja voin vain kuvitella miten vehje lerputtaa ilman kemiallisia dopingeja. Niin että repikää ukkelit siitä!!!!
- pitihän sitä
minunkin laittaa oma painava lauseeni tähän asiaan.. Olen 35 vuotias eronnut ja on lapsiakin siunaantunut.. mutta siitä huolimatta en itselleni huoli itseäni nuorempaa miestä..ne ovat ihan pentuja vielä..nykyään pysytään sinkkuna mahdollisimman pitkään ja nuoret miehet etsiytyvätkin vanhemman naisen seuraan vain hakemaan kokemusta jolla voi kehuskella sitten kavereille..ottakaa naiset järki käteen..ei sitä rakkautta niiltä saa..tietysti oman tarpeen saa tyydytettyä jos sitä etsii..itse etsin itseäni vanhempaa miestä..en kuitenkaan kuin max 5 vuotta..niillä miehillä on järki muuallakin kuin jalkojen välissä..ainakin niillä jotka olen tavannut..enkä väitä että olen fiksu..mutta on minullakin elämän kokemusta ehkä enemmän kuin mitä luulette..ja järjen käyttö ei ole koskaan kiellettyä..mutta tämä oli oma kommenttini asiaan ja en väitä että olisin itse joku mummo tamineisiin pukeutuva..ehei..mä haluan näyttää nuorekkaalta ja pitkään..mieleltäni olen sellainen nuorekas ja jo lasten tähden haluan nauttia vielä kerran nuoruudesta.. =)
- ihan jetsulleen
Saa sitä nuorena retostella. Sieltä se vanhuus vaan tulee retostelijoillekin kyselemättä, kun aikansa odottaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190