Olen naimisissa oleva kolmekymppinen nainen. Aviomieheni kaveriporukassa on mielestäni harvinaisen reiluja ja mukavia ihmisiä, ja viihdymme paljon yhdessä isommalla tai pienemmällä porukalla. Minulla on tietenkin myös "omia" ystäviä, joten mitään syvällisempiä ystävyyssuhteita miehen kavereihin minulla ei ole.
Yhden miehen, sanotaan vaikka Tonin kanssa olen aina tullut todella hyvin toimeen. Eilisissä kaveriporukan juhlissa Toni oli loppuillasta erittäin humalassa tullessaan luokseni hiljaisempaan nurkkaukseen jossa lepuutin jalkojani. En osannut ihan odottaa sitä että Toni kertoi olevansa minuun hyvin ihastunut, ja että hänen tällä hetkellä tapailemansa nainen ei ole se jonka hän todella haluaisi tyttöystäväkseen, vaan minä.
En kommentoinut juuri mitään, koska olin niin ällistynyt - enkä olisi mitään järkevää varmasti keksinytkään.
Aamulla ilmeni että Toni ei muistanut juuri mitään loppuillan kulusta (johon tämä tunnustuskin siis kuului). Niin tai näin, en ole ajatellut mainita asiasta kenellekään. En usko että Toni tekisi mitään konkreettistä saadakseen minut vaikka haluaisikin, koska on lojaali miehelleni. Mielestäni olisi turhaa rikkoa porukan välejä puhumalla kännimöläytyksestä yhtään mitään, parempi kun asiat pysyvät ennallaan.
Jos (mies) olisit aviomieheni asemassa, haluaisitko tietää asiasta? Vaimon ominaisuudessa en aio siis ryhtyä mihinkään suhteeseen tämän Tonin kanssa enkä usko hänen sellaista havittelevankaan.
Ajattelin ensin että minun pitänee vältellä Tonia jatkossa mutta ei siinäkään taida juuri olla järkeä - vaikuttaisi vain oudolta muiden silmissä.
Ainahan on olemassa se mahdollisuus että joku muu kuuli keskustelun (mitä en usko) mutta ei olisi kovinkaan miellyttävä ajatus että mies kuulisi tästä muualta.
Mitä itse tekisitte tilanteessa?
miehen ystävä ja ihastus
4
542
Vastaukset
- Vaikuttaa siltä,
että miehesi ja Toni ovat sopineet asiasta, koska miehesi on ilmeisesti palveluksen tms. velkaa Tonille. Miehesi asemassa haluaisin kuulla Tonilta, mitä mieltä hän oli sinusta.
- Mies 30+
Ei ole vaimoa, ja samapa tuo kertominen olisi, sillä kännisen jutut ovat kännisen juttuja. Itse en tuossa tilanteessa kertoisi, koska en näe asiassa mitään kerrottavaa. Toivottavasti kuitenkin sitten seuraavalla kerralla osaisit vastata sille Tonille, ettet ole hänestä kiinnostunut, (sillä miehesi asemasta minua kiinnostaisi juuri se).
- tottakai
kertoisin miehelleni asiasta. Mikset voi kertoa miehellesi kaikesta teidän elämäänne liittyvistä asioista, ettekö ole tarpeeksi läheisiä ja luota tarpeeksi toisiinne?
Miehesi voi sitten päätellä, että oliko kyse pelkästä känniörvellyksestä. - jännitteitä,
jos Toni kuitenkin muistaa jotain ja te jaatte salaisuuden yhdessä. Haluatko sitä?
Jos minä olisin aviomiehesi, haluaisin kuulla, jos sinä sen haluaisit kertoa. Minun ja Tonin välejä se ei rikkoisi, vaikka jotain uudenlaista asennoitumista välillemme tulisikin.
Olisin siis valmis säilyttämään "meidän salaisuutemme", jos sinä taas et haluaisi, että puhuisin Tonille kertomastasi mitään.
Olen tähän reiluun 40 ikävuoteeni jo tarpeeksi murehtinut mustasukkaisuuden aiheuttamia ylilyöntejä. Itse asiassa hulluudet ovat pysyneet poissa jo 15 vuotta, vaikka ihmissuhteissani minun selkäni takana on pelattu pelejä ja minua on petetty.
Hyvästä Itsetunnosta siinä on kyse kuinka annan toisen ihmisen valitsemien toimien vaikuttaa elämääni. Kun lisäksi olen oppinut, etten voi omistaa enkä määrätä toisen tekemisiä, niin myös monet tilanteet ovat näyttäytyneet minulle mielenkiintoisina tapahtumina, kuinka rakkaani ne selvittää, *vinks*
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199