Taisi kepu tehdä itsemurhan, näin vaalien alla. Itsekkin, vaikka olenkin varakas, koulutettu ja johtavassa-asemassa oleva TYÖLÄINEN, annan varmasti ääneni joko demareille tai vasemmistoliitolle.
Globalisaatioraportti KESKUSTAN itsemurha
5
275
Vastaukset
- minunkin ääneni
Joku raja sille saamarin riistämiselle!
Ihan potaskaa koko raportti. Raportin tekijät voisi laittaa kaakinpuuhun eduskuntatalon eteen viikoksi ilman vaatteita ja ruokaa.
Työttömiä saa töihin kun maksaa työstä palkkaa, jolla työtä kannattaa tehdä. Jos ei ole varaa maksaa, ei tarvii vinkua töihinkään. - EI SDP:lle
SDP on orjatyölain ja Fortum optio-ohjelman käsikirjoittaja.
En äänestä ikinä demareita ja toivon, että Filatov saa itse maistaa omaa lääkettään.- pekkapp
tai ainakin yritetään huomattaa.
Siksi:
http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen
- globalisaatiosta
Ei tämä maa tästä miksikään muutu: miten näin tyhmällä kansalla voi olla muuta kuin yhtä tyhmät edustajat, jotka levittävät sitä tyhmyyttä edelleen yhteiskuntaan ja uusiin sukupolviin. Suurin osa sukulaisistani on emigroitunut Suomesta huis hiivattiin ja saman teen myös minä, kun olen opintoni täällä (ilmaiseksi) loppuun suorittanut. Ottakaahan suomalaiset tekin ilo irti globalisaatiosta ja laittakaa paska kiertoon.
- metaskeema
Mitä pahaa siinä on, jos totuus sanotaan julki? Vasemmisto laittaisi vain pään pensaaseen. Jos tosiasiat hylätään päätöstentekomotiiveina, vaihtoehtoja löytyy heti vasemmistopuolueet, perussuomalsiet, KD, jossain määrin myös vihreät ja Keskusta, Kokoomuksesta olen jäävi sanomaan mitään.
Kuuntele vain vasemmiston seireenejä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Seireeni
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186