Tässä vähän taustaa: Olen alle 3-kymppinen nainen. Aloitin vuosi sitten uimaharrastuksen menemällä aikuisten tekniikkakurssille, ja siitä lähtien jäin "koukkuun". En tosin alussa käynyt hirveän usein uimassa, ehkä 1-2 kertaa/vk ja uintimatkat oli tosi säälittäviä - rapakuntoisena jaksoin uida muutaman kerran altaan (25m) päästä päähän. Kesällä uinnissa tuli muutaman kuukauden tauko, nyt syksyllä olen käynyt hieman useammin altaassa, 2-4 krt/vk. Nyt jaksan uida "jo" n. 300 m pysähtymättä (säälittävä, mutta parannusta lähtötilanteesta!). Yhteensä uin uintikerralla ehkä kilometrin tai vähän alle. Mikä olisi sopiva uintimäärä per viikko ja kuinka monta kertaa viikossa kannattaa käydä uimassa?
Sitten vielä... ulkonäköasiaa. Ulkomuodoltani olen ihan ok, ehkä muutama ylimääräinen kilo (pituus 173 ja paino 67), mutta ihoni on aika huomiotaherättävä. Se on nimittäin täysin vitivalkoinen tai hieman vaaleanpunainen, ja rasituksessa kasvot muuttuvat lähes tulipunaisiksi. Aurinkoa en voi ottaa, koska iho palaa heti (sen vuoksi uinnissa tuli kesätauko, koska uimahalli oli kiinni enkä voi uida järvessä/maauimalassa varsinkaan poutasäällä). Tuntuu että kaikki tuijottavat minua! Uintitekniikkakurssin yhteiskuvassa näytän ihan kuolleelta possulta. En ole ikinä nähnyt uimahallissa ketään yhtä valkoista kuin minä, jopa vanhat kalpeat mummelitkin ovat minua hieman tummempia iholtaan. Mitä voin tehdä? Onko ainoa vaihtoehto otattaa ruiskurusketus parin viikon välein? Uinti on niin ihanaa muuten, jos vain kehtaisi käydä useammin...
Aloitteleva uimari kysyy:
6
1857
Vastaukset
- minähaha
Ei siitä ihonväristä kannata välittää, tai ei sen takia kannata ainakaan jättää uimista :) itse en ui, mutta kun katselet ympärillesi niin on siellä varmasti paljon "rumempiakin" kuin sinä. Ei siellä kukaan katso että "hyi hirveä miten vaalea iho kauhea tuommoisia ei pitäisi päästää uimahalliin vankilaan kaikki!!!!"
Tekniikasta en osaa sanoa paljoakaan koska en itse ui =) mutta käypä siellä niin monesti kuin hyvältä tuntuu mutta muista lepopäivät. Levossa sitä kehittyy =)- kalpeanaama
Mutta kun olen tällainen mietiskelijä, niin mietin sitäkin mahdollisuutta, että JOS olisin aloittanut lapsena uintitreenit ja kehittynyt huipulle, niin en kyllä kehtaisi esiintyä TV:ssä. Tai sitten hankkisin aina sen ruiskurusketuksen ennen kisoja! Kuinka moni uimari niin tekee yleensä? Nytkin kun katselin em-kisoja niin kaikki uimarit oli tosi kauniisti "ruskettuneita".
Miten muuten parhaiten pystyy lisäämään voimaa? Kuntosalilla vai yksinkertaisesti uimalla paljon ja usein? Onko lättäreistä ja pullarista apua tähän? Olen tosi hidas uimaan - 25 m allasväliin menee vaparilla aikaa noin 30 s, ja kun oikein yritän vetää täysillä, niin saan sen 24 sekuntiin. Tekniikassa on varmasti puutteita, mutta niin on voimassakin... Mikä on sellaisen uimarin normaali vauhti, jolla on tekniikka hallussa mutta voimat ei oikein riitä? Tuntuu että 10-vuotiaat lapsetkin menee kevyesti ohi. - Boombastic
kalpeanaama kirjoitti:
Mutta kun olen tällainen mietiskelijä, niin mietin sitäkin mahdollisuutta, että JOS olisin aloittanut lapsena uintitreenit ja kehittynyt huipulle, niin en kyllä kehtaisi esiintyä TV:ssä. Tai sitten hankkisin aina sen ruiskurusketuksen ennen kisoja! Kuinka moni uimari niin tekee yleensä? Nytkin kun katselin em-kisoja niin kaikki uimarit oli tosi kauniisti "ruskettuneita".
Miten muuten parhaiten pystyy lisäämään voimaa? Kuntosalilla vai yksinkertaisesti uimalla paljon ja usein? Onko lättäreistä ja pullarista apua tähän? Olen tosi hidas uimaan - 25 m allasväliin menee vaparilla aikaa noin 30 s, ja kun oikein yritän vetää täysillä, niin saan sen 24 sekuntiin. Tekniikassa on varmasti puutteita, mutta niin on voimassakin... Mikä on sellaisen uimarin normaali vauhti, jolla on tekniikka hallussa mutta voimat ei oikein riitä? Tuntuu että 10-vuotiaat lapsetkin menee kevyesti ohi.30 sekkaa 25 m:llä ei ole surkea aika ainakaan pitemmän matkan keskiarvona. Tarkoittaa siis sitä, että moni kuntouimari menee vielä aika heittämällä ohi, mutta silloin viikottaiset uintimäärätkin on noin tuplat tai kilpauimari tausta, jolloin tekniikka on varmasti kunnossa.
Kilpauimareihin ei kannata edes verrata, sillä heillä uintimäärät ovat jo useita kertoja suurempia. Aavistuksen epäilen, että harvassa ovat 10-vuotiaat, jotka menevät _kevyesti_ ohi.
Kuntouimarin on turha yrittää verrata omaa vauhtiaan kovasti muihin, sillä kaikilla on omat motiivinsa ja erilaiset treenisysteemit. Jos jonkun kanssa on pakko kilpailla, kannattaa kilpailla itsensä kanssa ...tai yrittää pysyä edes muutama metri kilpurin vauhdissa ja pysähtyä haukkomaan päädyssä happea ja ihailemaan kilpurin menoa, että siellä se menee :)
Sopiva uintimäärä varmaan vaihtelee, itselläni on 3-5 krt/viikko ja yleensä 2, joskus 3 km - miten vain aikaa riittää. - EM-kisoja tuijottanut.
kalpeanaama kirjoitti:
Mutta kun olen tällainen mietiskelijä, niin mietin sitäkin mahdollisuutta, että JOS olisin aloittanut lapsena uintitreenit ja kehittynyt huipulle, niin en kyllä kehtaisi esiintyä TV:ssä. Tai sitten hankkisin aina sen ruiskurusketuksen ennen kisoja! Kuinka moni uimari niin tekee yleensä? Nytkin kun katselin em-kisoja niin kaikki uimarit oli tosi kauniisti "ruskettuneita".
Miten muuten parhaiten pystyy lisäämään voimaa? Kuntosalilla vai yksinkertaisesti uimalla paljon ja usein? Onko lättäreistä ja pullarista apua tähän? Olen tosi hidas uimaan - 25 m allasväliin menee vaparilla aikaa noin 30 s, ja kun oikein yritän vetää täysillä, niin saan sen 24 sekuntiin. Tekniikassa on varmasti puutteita, mutta niin on voimassakin... Mikä on sellaisen uimarin normaali vauhti, jolla on tekniikka hallussa mutta voimat ei oikein riitä? Tuntuu että 10-vuotiaat lapsetkin menee kevyesti ohi.Harva uimari varmaan hirveästi ruiskurusketusta käyttää. Uimarina tiedän että huippu-uimarit usein todella ruskeita, koska ovat usein ulkomaan leireillä (espanja, kypros, USA, jopa e-afrikka (niinkuin Seppälä)). Ja kun kaikissa näissä on toimintaa ulkona, ja ehkä jopa uinti tapahtuu ulko-altaalla. Ja tunnetusti helteellä ulkona ruskettuu, etenki vedessä ruskettuu helposti ja nopeasti. Ja siellä ku vetää muutamat 2-3 tunnin treenit päivässä viikon ajan, ni johan on rusketus.
- kalpeanaama
EM-kisoja tuijottanut. kirjoitti:
Harva uimari varmaan hirveästi ruiskurusketusta käyttää. Uimarina tiedän että huippu-uimarit usein todella ruskeita, koska ovat usein ulkomaan leireillä (espanja, kypros, USA, jopa e-afrikka (niinkuin Seppälä)). Ja kun kaikissa näissä on toimintaa ulkona, ja ehkä jopa uinti tapahtuu ulko-altaalla. Ja tunnetusti helteellä ulkona ruskettuu, etenki vedessä ruskettuu helposti ja nopeasti. Ja siellä ku vetää muutamat 2-3 tunnin treenit päivässä viikon ajan, ni johan on rusketus.
Tyttäreni (9v) ei siis pääsisi noille leireille valmennettavaksi, jos hänestä joskus tulee huippu-uimari. Myös hänen ihonsa palaa välittömästi jo Suomen auringossa, vaikka onkin perinyt isältään (yhtä) astetta tummemman ihon kuin minulla. Harmin paikka tosiaan.
- ihosi kalpeuden
on sinä itse ja sitäkään sinä et uidessasi näe. Ihminen on ihmisen näköinen - uimahallissa ei kukaan voi brassailla. Oikeastaa uimahalli on siitä hyvä paikka, että siellä näkee ihmisen kropan elämänkaaren vauvasta mummoon tai vaariin, puolesta riippuen. Ja ettei siellä näe vaan niitä kansikuvien kiiltokuvapoikia tai -tyttöjä, joita media meille jatkuvasti markkinatalouden voimalla syytää. Uimahallissa näkee onneksi ihan tavallisia ihmisiä ryppyineen ja selluliitteineen ja arpineen sun muineen. Suonikohjuineenkin ja harmaantuvine hapseineen ja roikkuvine ihoineen. Sinun vaaleutesi ei siis varmasti erotu joukosta ellei sinulla ole albiinon punaisia silmiä ;-) Minä olen oikea kalkkilaivan kapteeni talvisin - vaalein mahdollinen meikkivoidekin vain käy. Ja iho punoittaa varsinkin kasvoista tosi helposti, kun iho on niin läpikuultavan vaalea, etenkin uinnin ja saunan jälkeen. Ei se haittaa. Eikä haittaa muutkaan muodot. Liian isot muodot missä kohtaa kehoa vain hidastaa uimista vaikka parantaisikin kelluvuutta (tarkoitan siis rasvaa) - vaikka uintiasento ja tekniikka olisikin kunnossa. Sinulla on normaalipainoisen ihmisen mitat, joten rohkeasti vain uinnin tekniikkakursseille siitä, mars mars! Turhaa tuhlaisit keinotekoisiin rusketuksiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1067492
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1045274Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163526Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253471Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352544Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191866Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3531515Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961511Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?571330