... ja sekös heitä kiukuttaa. Aloitteellisemmatkin naiset paljastuu muutaman tapaamiskerran jälkeen prinsessoiksi, joita miesten kuuluisi piirittää ja jahdata, jotta arvon neidit saisi tuntea itsensä maailman navaksi. Toisaalta hyvä, että voin tällä tavalla karsia jyvät akanoista. Ei vain ole vielä tullut vastaan sitä naista, joka ei odota multa tota naurettavaa luolamiespelleilyä. Haluan tuntea itseni yhtä halutuksi, kuin nainenkin ja asiaa ei yhtään edistä se, että neiti odottaa mun olevan koko ajan aloitteellisempi. Onko muut miehet kyllästyny tällaseen?
Minä en piiritä naisia
49
2813
Vastaukset
- motor weimar
Outoa peliä,vaikka pelisäännöthän tietysti ovat selvät,mutta pelaaminen on lähinnä naurettavan säälittävää.Tai oikeastaan huvittavaa.
- H-man Hinthaarasta
Runkkaile välillä vasurilla. Se on ihan kuin saisi vierasta.
- -CarL0-
Jostain syystä monet naiset odottaa että se aloitteellisuus tulee aina mieheltä. Ja loukkaantuu sitten lopulta ja alkaa kiukuttelee kun jätän ne odottelemaan ihan keskenään niitä tekstiviestejä ja soittoja. Siis alussa kyllä voin olla aloitteellinen, mutta jos koko yhteydenpito alkaa olemaan liian ykspuolista niin jääköön vinkumaan..
Onneks on valinnan varaa. Sitten varmaan löytyy niitä keskivertoäijiä jotka jaksaa piirittää niitä "prinsessoja" ja samal näiden kypsymättömien pikkuneitien marginaalinen itsetunto kohenee.
Naiset erottaa tytöistä yleensä juuri tässä varmuudessa itsestä, itsensä tuntemisesta ja tasa-arvoisesta ja kypsästä suhtautumisesta asioihin. Osaa tehdä muutakin kun nyrpistellä nokkaa. - sä sanot,
mutta kun nainen on vähintäänkin yhtä aktiivinen kuin sinä, niin sua rupee yks kaks niin jotenkin kummalla tavalla ahdistamaan. Suorastaan tuntuu kuin olisi jo pallo nilkassa. ;--)
- oman tiensä kulkija
koska haen juurikin alotteellista naista. Sellaista joka ottaa ennen vanhaan vain miehelle kuuluneen roolin suhteessa. Näitä kahta roolia haluaisin vaihdeltavan. Minusta ei ole perinteiseen aktiivinen mies/passiivinen nainen-suhteeseen.
- oman tiensä kulkija
liittyy naisen aktiivisuuteen? Nyt oli naisen luonteesta kysymys, ei siitä missä vaiheessa olen valmis sitoutumaan. Käsittääkseni "pallo nilkassa"-vertauskuvaa käytetään miesten sitoutumishaluttomuudesta.
En nyt ymmärtänyt, miten mua voi ruveta ahdistamaan aktiivinen nainen, jos sellaisen haluan. Vai tarkottaako sulle aktiivinen nainen määräilevää ja dominoivaa naista? Mulle ne on ihan eri asioita.
- eitykkä
Totaalisesti.
- pmawk
Kyllä.
- nainen eikä prinsessa
Itse taas voisin vaikkka lähettää viesti tai soittaa miehelle, mutta en mäkään halua olla ainoa, joka sitä tekee. Kyllä minäkin kaipaan molemminpuolista yhteydenottoja.
Ja viimeaikoina olen tavannut liikaa sellaisia, joitten takia olen ollut se joka "jahtaa". Oikeistaa olen tuntenut tämän takia itseni pelleksi ja seuraavaksi odottaisin enemmän alotteita miehiltä. Koska en halua olla naininen, joka jahtaa miehiä. - löytyy
Olet ollut väärissä paikoissa. Tavallinen nainen on passiivinen sen takia, ettei sillä ole mitään kiinnostavaa tarjolla. Ei siis ole syytä ollakaan aktiivinen. Aktiiviset naiset liikkuvat eri paikoissa kuin nää passiiviset.
- ja sen kyl
Huomaa,kun näin naisena yrittää sitä aloitetta ja sit yhteydenpitoo,alkaa mies tosiaan ahdistua.Ei saa selvää onko kiinostunu ja kun täälläkin on sellasii mielipiteitä et jos mies ei vastaa tekstariin tai ole aloitteellinen niin se tarkottaa just ettei ole kiinnostunut.Voi teitä miehiä älkää nyt hyvät hyssykät alkako täs asias "naiselliseksi".Jos molemmat sukupuolet ryhtyy "oman tiensä kulkijaksi" saattaa käydä niin että,ne tiet eivät kohtaakkaan.Tottahan sellainenkin on että aina ei kiinnosta se toinen ,pitäisi sitten olla MIESTÄ sanomaan se.Monesti vain käy niin että miehet vai ovatko he sitten niitä poikasia,jotka nautti niistä useamman naisen roikottamisesta.Tottahan se on että miehillä on usein hieman useamman kanssa sitä vipinää,jahka sitten valitsevat.No naisen näkökulmaa tämä.Mut toivotaan että kun oikein yrittää niin kumminkin jossain vaiheessa se rakaski löytyy. :)))
Taasko tämä suurimmat ongelmanne ratkaiseva totuus on päässyt unohtumaan?
Hammurabin uudistetun viisauden mukaan tekstari tekstarista ja puhelu puhelusta. Ei tarvitse miettiä, pelaileeko joku, onko joku vaikeasti tavoiteltava, kuka roikkuu vai eikö jotakuta kiinnostu.
No, joistakuista tämäkin on varmaan vaikeaa ja kaavoihin kangistunutta, mutta tehkää te sitten tavallanne. Näin minä olen aina pärjännyt ilman kuvailemianne ongelmia.- timo p
En todellakaan pidä miehen perässä laukkovaa naista minään muuna kuin epätoivoisena. Ei ole viehättävää, kyllä minä haluan olla se joka loppujen lopuksi valloittaa naisen. Kyllähän sitä jotain haastetta haluaa voittonsa eteen.
- asiaaaa
Hyvä Timo sulla oikea miehen asenne!
ap haluaa että naiset jahtaa sitä???????? whuahahahaaa!!!!
Ap,ei se noin toimi kuule eikä se homma noin kuulu olla tai mennä eli mitä sä haluat.
mitä sä oikein luulet itsestäsi?
Mies valloittaa ja jahtaa naisen,noin se on ollut AINA ja tulee olemaan! ei kukaan nainen tykkää jahtaa miestä ei varsinkaan jos ei saa VASTAKAIKUA!
Homma loppuu siihen sitten! ja se on ihan oikein et sä alunperinkään oikeasti niistä naisista kiinostunut ollutkaan,haluat vain pönkittää sun EGOA tekee sulle hyvää jos nainen jahtaa sua esim. viestittää soittaa,mutta sitten ihmettelet kun naisesta ei kuulu mitään jos et vastaa viimeistään sama päivä takaisin vaan odotat 2 tai 6 päivää?
kun naisesta ei kuulu mitään niin sun itsetunto on taas nollassa eix? ;)) - PrincessInThe Castle
asiaaaa kirjoitti:
Hyvä Timo sulla oikea miehen asenne!
ap haluaa että naiset jahtaa sitä???????? whuahahahaaa!!!!
Ap,ei se noin toimi kuule eikä se homma noin kuulu olla tai mennä eli mitä sä haluat.
mitä sä oikein luulet itsestäsi?
Mies valloittaa ja jahtaa naisen,noin se on ollut AINA ja tulee olemaan! ei kukaan nainen tykkää jahtaa miestä ei varsinkaan jos ei saa VASTAKAIKUA!
Homma loppuu siihen sitten! ja se on ihan oikein et sä alunperinkään oikeasti niistä naisista kiinostunut ollutkaan,haluat vain pönkittää sun EGOA tekee sulle hyvää jos nainen jahtaa sua esim. viestittää soittaa,mutta sitten ihmettelet kun naisesta ei kuulu mitään jos et vastaa viimeistään sama päivä takaisin vaan odotat 2 tai 6 päivää?
kun naisesta ei kuulu mitään niin sun itsetunto on taas nollassa eix? ;))oikeassa. Ap.itse asiassa kirjoittaakin täysin totuudenvastaisesti.Hän on itse juuri se naisia häiriköivä näiden piirittäjä kun ei saa naisilta vastakaikua.Tämä on selvä tapaus.
- Emmanuele
Mikäs helvetin voitto se nyt on?
Eikö se ole kahden ihmisen projekti eikä mikään sun henk.koht.saavutus. Ihme logiikkaa. Kypsyys on tosi korkealla. - oman tiensä kulkija
asiaaaa kirjoitti:
Hyvä Timo sulla oikea miehen asenne!
ap haluaa että naiset jahtaa sitä???????? whuahahahaaa!!!!
Ap,ei se noin toimi kuule eikä se homma noin kuulu olla tai mennä eli mitä sä haluat.
mitä sä oikein luulet itsestäsi?
Mies valloittaa ja jahtaa naisen,noin se on ollut AINA ja tulee olemaan! ei kukaan nainen tykkää jahtaa miestä ei varsinkaan jos ei saa VASTAKAIKUA!
Homma loppuu siihen sitten! ja se on ihan oikein et sä alunperinkään oikeasti niistä naisista kiinostunut ollutkaan,haluat vain pönkittää sun EGOA tekee sulle hyvää jos nainen jahtaa sua esim. viestittää soittaa,mutta sitten ihmettelet kun naisesta ei kuulu mitään jos et vastaa viimeistään sama päivä takaisin vaan odotat 2 tai 6 päivää?
kun naisesta ei kuulu mitään niin sun itsetunto on taas nollassa eix? ;))"mitä sä oikein luulet itsestäsi?"
En luule, vaan tiedän olevani tavoiteltu ja haluttu mies, koska olen muunmuassa hyväkäytöksinen, mukava ja empaattinen. Monikin nainen on ollut ihastunut muhun, mutta juttu on kaatunut naisen turhauttavaan saamattomuuteen. Todelliset naiset erottuvat prinsessoista siinä, ovatko he aloitteellisia vai passiivisia. Tämä käytös jatkuu erittäin todennäköisesti myös seksin puolella ja suhteessa yleensäkin, eli mies on aktiivinen ja nainen passiivinen omaan napaansa tuijottaja.
"haluat vain pönkittää sun EGOA tekee sulle hyvää jos nainen jahtaa sua esim. viestittää soittaa,mutta sitten ihmettelet kun naisesta ei kuulu mitään jos et vastaa viimeistään sama päivä takaisin vaan odotat 2 tai 6 päivää?"
Miksi miehiltä aktiivisuutta vaativassa naisessa ei ole mitään ihmeellistä, mutta naisilta aktiivisuutta vaativa mies on narsistinen egonsa pönkittäjä?
"kun naisesta ei kuulu mitään niin sun itsetunto on taas nollassa eix? ;))"
Yleensä olen vain turhautunut, kun lupaavasti alkanut juttu kaatui jälleen naisen saamattomuuteen. - m-li
oman tiensä kulkija kirjoitti:
"mitä sä oikein luulet itsestäsi?"
En luule, vaan tiedän olevani tavoiteltu ja haluttu mies, koska olen muunmuassa hyväkäytöksinen, mukava ja empaattinen. Monikin nainen on ollut ihastunut muhun, mutta juttu on kaatunut naisen turhauttavaan saamattomuuteen. Todelliset naiset erottuvat prinsessoista siinä, ovatko he aloitteellisia vai passiivisia. Tämä käytös jatkuu erittäin todennäköisesti myös seksin puolella ja suhteessa yleensäkin, eli mies on aktiivinen ja nainen passiivinen omaan napaansa tuijottaja.
"haluat vain pönkittää sun EGOA tekee sulle hyvää jos nainen jahtaa sua esim. viestittää soittaa,mutta sitten ihmettelet kun naisesta ei kuulu mitään jos et vastaa viimeistään sama päivä takaisin vaan odotat 2 tai 6 päivää?"
Miksi miehiltä aktiivisuutta vaativassa naisessa ei ole mitään ihmeellistä, mutta naisilta aktiivisuutta vaativa mies on narsistinen egonsa pönkittäjä?
"kun naisesta ei kuulu mitään niin sun itsetunto on taas nollassa eix? ;))"
Yleensä olen vain turhautunut, kun lupaavasti alkanut juttu kaatui jälleen naisen saamattomuuteen.ehket olekaan niin mahtava kuin luulet ja naisten mielenkiinto sinua kohtaan hiipuu, eivätkä siksi ole aloitteellisia? Melko itserakkaalta ainakin kuulostat. Itserakkaus ja itsevarmuus kun ovat kaksi eri asiaa...
- m-li
Emmanuele kirjoitti:
Mikäs helvetin voitto se nyt on?
Eikö se ole kahden ihmisen projekti eikä mikään sun henk.koht.saavutus. Ihme logiikkaa. Kypsyys on tosi korkealla.Ei sellaista kukaan halua, jonka tietää koska tahansa saavansa.
- Emmanuele
m-li kirjoitti:
Ei sellaista kukaan halua, jonka tietää koska tahansa saavansa.
sitten sä vaan olet kypsymätön kakara.
- et ole vain
vielä löytänyt sitä sopivaa naista itsellesi tai sitten sinussa on jotakin sellaista, mikä työntää naiset pois luotasi.
Kosiskelupeli voi olla rankkaa, jos naiset toisensa jälkeen menettävät sinuun kiinnostuksensa, mutta onko se sitten naisten vika? Missäköhän se vika oikeasti onkaan...
Kyllä nainen on aktiivinen yhteydenotoissaan silloin, kun hän on kiinnostunut miehestä ja etenkin, jos hän tietää miehenkin olevan kiinnostunut hänestä. Mikäli nainen on epävarma tuosta, niin silloinhan on vain ihan järkevää odotella ja katsella, eikä rynnätä suinpäin suden suuhun.
Jotkut naiset voivat toki olla epävarmoja itsestään ja eivät siksi ole aktiivisia vastaamaan miehen aloitteisiin, vaan pelaavat pelejä.- edelliseen viestiin
siis nainen on aktiivinen silloin, jos tietää miehen olevan hänestä kiinnostunut oikeista syistä.
- oman tiensä kulkija
kuvan naisista:
"nainen on aktiivinen yhteydenotoissaan silloin, kun hän on kiinnostunut miehestä ja etenkin, jos hän tietää miehenkin olevan kiinnostunut hänestä.
Huh! Läheskään kaikki naiset eivät ole aktiivisia. Päinvastoin juuri se, että nainen on kiinnostunut miehestä aiheuttaa sen, ettei nainen ota yhteyttä, koska hän haluaa miehen olevan valloittaja. Monesti on niin, että mitä enemmän naisella on tunteita miestä kohtaan, sitä passiivisemmaksi hän muuttuu.
"Jotkut naiset voivat toki olla epävarmoja itsestään ja eivät siksi ole aktiivisia vastaamaan miehen aloitteisiin, vaan pelaavat pelejä."
.. ja näiden epävarmojen naisten lisäksi myös terveellä tavalla itsevarmat ja itserakkaat naiset ovat passiivisia ja pelaavat pelejään. Naisen aktiivisuus on sen verran harvinaista, että kyllä siihen passiivisten naisten kategoriaan menee suurin osa sekä epävarmoista, itsevarmoista, että itserakkaista naisista. - naiset ottavat
oman tiensä kulkija kirjoitti:
kuvan naisista:
"nainen on aktiivinen yhteydenotoissaan silloin, kun hän on kiinnostunut miehestä ja etenkin, jos hän tietää miehenkin olevan kiinnostunut hänestä.
Huh! Läheskään kaikki naiset eivät ole aktiivisia. Päinvastoin juuri se, että nainen on kiinnostunut miehestä aiheuttaa sen, ettei nainen ota yhteyttä, koska hän haluaa miehen olevan valloittaja. Monesti on niin, että mitä enemmän naisella on tunteita miestä kohtaan, sitä passiivisemmaksi hän muuttuu.
"Jotkut naiset voivat toki olla epävarmoja itsestään ja eivät siksi ole aktiivisia vastaamaan miehen aloitteisiin, vaan pelaavat pelejä."
.. ja näiden epävarmojen naisten lisäksi myös terveellä tavalla itsevarmat ja itserakkaat naiset ovat passiivisia ja pelaavat pelejään. Naisen aktiivisuus on sen verran harvinaista, että kyllä siihen passiivisten naisten kategoriaan menee suurin osa sekä epävarmoista, itsevarmoista, että itserakkaista naisista.sen minkä haluavat. Miksi itsevarma nainen pelaisi pelejä, jos kerran tietää, että mies on kiinnostunut hänestä ja jos hän itsekin on kiinnostunut miehestä? Ei käy kuule järkeen tuo. Vai odotatko, että nainen juoksisi perässäsi, eikö sinulle normaali aktiivisuus riitä? Ego-ongelma?
Et ole tainut olla kunnolla kiinnostunut naisehdokkaistasi tai sitten olet ollut aktiivinen vääristä syistä (kuten esim. halunut pelkkää seksiä naiselta). - ketunvittu
naiset ottavat kirjoitti:
sen minkä haluavat. Miksi itsevarma nainen pelaisi pelejä, jos kerran tietää, että mies on kiinnostunut hänestä ja jos hän itsekin on kiinnostunut miehestä? Ei käy kuule järkeen tuo. Vai odotatko, että nainen juoksisi perässäsi, eikö sinulle normaali aktiivisuus riitä? Ego-ongelma?
Et ole tainut olla kunnolla kiinnostunut naisehdokkaistasi tai sitten olet ollut aktiivinen vääristä syistä (kuten esim. halunut pelkkää seksiä naiselta).Te naiset olette vätyksiä.
- sudenkikkeli
ketunvittu kirjoitti:
Te naiset olette vätyksiä.
oot vätys.
- Oman tiensä kulkija
naiset ottavat kirjoitti:
sen minkä haluavat. Miksi itsevarma nainen pelaisi pelejä, jos kerran tietää, että mies on kiinnostunut hänestä ja jos hän itsekin on kiinnostunut miehestä? Ei käy kuule järkeen tuo. Vai odotatko, että nainen juoksisi perässäsi, eikö sinulle normaali aktiivisuus riitä? Ego-ongelma?
Et ole tainut olla kunnolla kiinnostunut naisehdokkaistasi tai sitten olet ollut aktiivinen vääristä syistä (kuten esim. halunut pelkkää seksiä naiselta).ole ollut. Mua ei kiinnosta seksi naisen kanssa yhtään, kuin vasta pidemmän tuntemisen jälkeen. Naisen ei tartte jahdata mua, mut minkä takia naiset ärähtää vihaisena heti, jos mies vähänkin vihjailee jotain siihen suuntaan? Edelleen siis naisilla on yksinoikeus odottaa miehen piirittävän heitä? Mut heti jos mies odottaa, että nainen tekisi kaikkensa, jotta hän tuntisi itsensä tavoitelluksi ja halutuksi, se ei käy ei sitten millään? Perustelkaa nyt naiset tätä vähän, kun en millään tajua, miksi jotkut teistä ovat noin epätasa-arvoisia? Ja nyt en halua kuulla viisastelevia kommentteja siitä, että tasa-arvo tarkoittaa vain miehen ja naisen yhteiskunnallista tasapäisyyttä, eikä se liity ihmissuhteisiin mitenkään (eli mies on edelleen luolamies ja nainen prinsenssa).
Tekin naisvastaajat, jotka olette aktiivisia tai ette pidä aktiivista naista ihmeellisenä, vastailette mulle myönteisesti, mut ilmeisesti jokin alkukantainen tarve teilläkin on kirjoittaa samaan viestiin jotain negatiivista: mulla on ego-ongelma, olen itserakas, huomionkipeä, pelimies, jne... onko naisen passiivisuus niin syvällä naisen mielessä, että aktiivistenkin naisten täytyy varovaisen nyökyttelyn lisäksi vihjailla miehen olevan väärillä urilla? - mies vastaa
Oman tiensä kulkija kirjoitti:
ole ollut. Mua ei kiinnosta seksi naisen kanssa yhtään, kuin vasta pidemmän tuntemisen jälkeen. Naisen ei tartte jahdata mua, mut minkä takia naiset ärähtää vihaisena heti, jos mies vähänkin vihjailee jotain siihen suuntaan? Edelleen siis naisilla on yksinoikeus odottaa miehen piirittävän heitä? Mut heti jos mies odottaa, että nainen tekisi kaikkensa, jotta hän tuntisi itsensä tavoitelluksi ja halutuksi, se ei käy ei sitten millään? Perustelkaa nyt naiset tätä vähän, kun en millään tajua, miksi jotkut teistä ovat noin epätasa-arvoisia? Ja nyt en halua kuulla viisastelevia kommentteja siitä, että tasa-arvo tarkoittaa vain miehen ja naisen yhteiskunnallista tasapäisyyttä, eikä se liity ihmissuhteisiin mitenkään (eli mies on edelleen luolamies ja nainen prinsenssa).
Tekin naisvastaajat, jotka olette aktiivisia tai ette pidä aktiivista naista ihmeellisenä, vastailette mulle myönteisesti, mut ilmeisesti jokin alkukantainen tarve teilläkin on kirjoittaa samaan viestiin jotain negatiivista: mulla on ego-ongelma, olen itserakas, huomionkipeä, pelimies, jne... onko naisen passiivisuus niin syvällä naisen mielessä, että aktiivistenkin naisten täytyy varovaisen nyökyttelyn lisäksi vihjailla miehen olevan väärillä urilla?Tämä on sellainen kysymys, johon ei naisilta ihan heti saakaan mitään tyhjentävää vastausta. Tuntuu melkein, että kyseessä on joku naisten kollektiivinen sanaton sopimus, "tästä ei puhuta".
Ymmärtäähän sen tietty niin, että kyse voi olla jostain vuosisatojen, jossei tuhansien, aikana syntyneestä saavutetusta edusta, josta ei haluttaisi tinkiä sitten millään. Helpottaahan se naisten miesmarkkinoita, muttei todellakaan toisinpäin.
Itse olen käsittänyt tasa-arvon koskemaan lähinnä samapalkkaisuutta, työmarkkinoita yms.
En todellakaan osaa mieltää tasa-arvoa olevan ihmissuhteissa. Haluaisin että olisi, mutta itseasiassa se tuntuukin olevan naiset, jotka eivät halua. Vaikka he jälleen kerran muuta sanovat, on sanomisen ja toiminnan välillä "naisellinen" ristiriita :)
Joten tasa-arvo ihmissuhteissa romukoppaan, röyhkeä asenne päälle ja ei kun kyrpää huoraan. - näillä kosiskeluasioilla
Oman tiensä kulkija kirjoitti:
ole ollut. Mua ei kiinnosta seksi naisen kanssa yhtään, kuin vasta pidemmän tuntemisen jälkeen. Naisen ei tartte jahdata mua, mut minkä takia naiset ärähtää vihaisena heti, jos mies vähänkin vihjailee jotain siihen suuntaan? Edelleen siis naisilla on yksinoikeus odottaa miehen piirittävän heitä? Mut heti jos mies odottaa, että nainen tekisi kaikkensa, jotta hän tuntisi itsensä tavoitelluksi ja halutuksi, se ei käy ei sitten millään? Perustelkaa nyt naiset tätä vähän, kun en millään tajua, miksi jotkut teistä ovat noin epätasa-arvoisia? Ja nyt en halua kuulla viisastelevia kommentteja siitä, että tasa-arvo tarkoittaa vain miehen ja naisen yhteiskunnallista tasapäisyyttä, eikä se liity ihmissuhteisiin mitenkään (eli mies on edelleen luolamies ja nainen prinsenssa).
Tekin naisvastaajat, jotka olette aktiivisia tai ette pidä aktiivista naista ihmeellisenä, vastailette mulle myönteisesti, mut ilmeisesti jokin alkukantainen tarve teilläkin on kirjoittaa samaan viestiin jotain negatiivista: mulla on ego-ongelma, olen itserakas, huomionkipeä, pelimies, jne... onko naisen passiivisuus niin syvällä naisen mielessä, että aktiivistenkin naisten täytyy varovaisen nyökyttelyn lisäksi vihjailla miehen olevan väärillä urilla?on biologiset perusteet, jotka ovat olleet vallalla aikojen alusta asti. Sen tähden on hieman vaikeata yhtäkkiä ajatellakin, että mies on se, jota pitäisi piirittää.
Naisen lisääntymiskyky on rajoittuneempi kuin miehellä, miehellähän spermaa riittää. Naisen tulee olla valikoivampi, valita jyvät akanoista. Ja nainen tietää, että mies voi olla liikkeellä pelkästään seksi mielessä, nainen puolestaan hakeutuu yleensä parisuhdetta kohti.
Ei siis ole ihmekään, että nainen on valitsija ja voidakseen valita hyvän miehen itselleen, hän pistää miehen eräänlaiseen testiin, jossa haastaa miestä näyttämään mikä tämä on miehiään. Ihan järkevää toimintaa naiselta kerrassaan. - kyse ei
näillä kosiskeluasioilla kirjoitti:
on biologiset perusteet, jotka ovat olleet vallalla aikojen alusta asti. Sen tähden on hieman vaikeata yhtäkkiä ajatellakin, että mies on se, jota pitäisi piirittää.
Naisen lisääntymiskyky on rajoittuneempi kuin miehellä, miehellähän spermaa riittää. Naisen tulee olla valikoivampi, valita jyvät akanoista. Ja nainen tietää, että mies voi olla liikkeellä pelkästään seksi mielessä, nainen puolestaan hakeutuu yleensä parisuhdetta kohti.
Ei siis ole ihmekään, että nainen on valitsija ja voidakseen valita hyvän miehen itselleen, hän pistää miehen eräänlaiseen testiin, jossa haastaa miestä näyttämään mikä tämä on miehiään. Ihan järkevää toimintaa naiselta kerrassaan.ole mistään itserakkaudesta ja prinsessatouhuista, vaan vaistotason toiminnasta, joka perustuu ihmisen biologiaan. Älkää taistelko hyvät herrat biologiaa vastaan ja vääntäkö tästä asiasta jotakin mitä se ei ole.
- biologia ei selitä ihmistä
kyse ei kirjoitti:
ole mistään itserakkaudesta ja prinsessatouhuista, vaan vaistotason toiminnasta, joka perustuu ihmisen biologiaan. Älkää taistelko hyvät herrat biologiaa vastaan ja vääntäkö tästä asiasta jotakin mitä se ei ole.
Olet myös nainen. Kuuletko kuinka norsunluutornit jo kolisevat?
- selittää osin
biologia ei selitä ihmistä kirjoitti:
Olet myös nainen. Kuuletko kuinka norsunluutornit jo kolisevat?
ja melko suurelta osin ihmistä. Kaikki vaisto- ja viettitoiminnot ovat biologispohjaisia. Monesti ihminen luulee, että korkeammat aivotoiminnot - joita eläimillä ei ole - kuten tietoisuus, on hänen toimiensa motiivina, kun itseasiassa ne vanhemmat aivojen osat, jotka vastaavat elossasäilymisestä ja lisääntymisestä käyttävät korkeampia aivotoimintoja "hyväkseen" saavuttaakseen haluamansa.
Ihminen on eläin, mutta ei ainoastaan eläin. Ei kuitenkaan tule unohtaa tuota eläimellistä puolta. Esim. mainonta käyttää tätä tietoa erittäin hedelmällisesti hyödykseen. - Kalluvaari
kyse ei kirjoitti:
ole mistään itserakkaudesta ja prinsessatouhuista, vaan vaistotason toiminnasta, joka perustuu ihmisen biologiaan. Älkää taistelko hyvät herrat biologiaa vastaan ja vääntäkö tästä asiasta jotakin mitä se ei ole.
Arvoituksellisuutta peliin hyvä mies. Naiset tykkää ottaa selvää sinusta jos et heti paljasta kaikkea itsestäsi. Eli näin ollen ovat aktiivisia sinun suhteesi. Ensivaikutelma on tärkein ja sillä vain herätät naisen mielenkiinnon sinua kohtaan.
Peliähän tämäkin on juu...
- Emmanuele
miten olis..vinkvink
- oman tiensä kulkija
korkeintaan 25-vuotias, siinä ainakin yksi kriteeri näin alkuun. :) Aktiiviset naiset ei välttämättä ymmärrä, kuinka paljon heidän naisellisuuttaan arvostetaan. Naisellisuus ei mulle ole yhtä kuin passiivisuus, vaan aktiivisuus.
- vili
jatkaa samalla linjalla. terveet mammat huomaa siitä et he ovat valmiit myös itse tekemään jotain.
sulla on vaan niin vitun typerät ja juntit jutut et raukat tajuavat mokansa vasta muutamien treffien jälkeen. Kaverille käy aina noin, jotan säätöä baarissa, numero muijalta, ehkä jopa jatkoille jomman kumman luokse, ekat / tokat treffit ja sit se onkin siinä koska muijaa ei enää nappaakkaan. En tiiä onko syy tollot jutut ja moukan käytös (pitäis päästä kärpäseksi kattoon joskus) vai se et se alkaa aina hiillostaan ihan vitusti heti alkuun (sä muuten väitit et sitä naiset haluaa, mä väitän et fiksut tapaukset se karkottaa samantien), pistää viestiä päivittäin, lässyttää kaiken maailman romantiikka-lässy-paskaa yms. muuta shittiä eikä jumalauta yleensä edes pane niitä (mä kyl epäilen et sekin vois mättää, se ei vittu vaan tajua et naisiakin vois panettaa).
Sen mitä täältäkin oon lueskellu näitten pikkutyttöjen ja prinsessoiden toiveita niin kaiken järken mukaan siinä pitäis olla unelmamies jokaiselle pikku-pissikselle, ei vaan silti jostain syystä tunnu kelpaavan kellekkän, en tajua. Vai onks se perimmäinen syy sittenkin vaan siinä et se satsaa pelkästään vaan kaikista parhamimman näköisiin eukkoihin eikä kuitenkaan oo ite mikään varsinainen Brad Pitt. Se kyl saa niiten kans jotain säätöä aikaseksi mut ehkä ne rahkeet ei sit loppupeleissä kuitenkaa riitä ihan loppuun asti, mene ja tiedä. Joku sais siitä tosi uskollisen ja hyvän pikku sylikoiransa joka ihan tasan varmasti tanssis minkä tahansa pillin tahtiin hymyissä suin mut ei niin ei, ei kelpaa.- väliaika
että juuri se on ongelma kaverisikin kohdalla, kun siitä sais sen sylikoiran, joka tanssis kenen pillin mukaan hyvänsä.
Kyllä ne paukut loppuu kaverillas kesken kaiken, eikä se älyä pyrkiä riittävästi pukille. Jauhaa vaan jotain akkamaista jorinaa. väliaika kirjoitti:
että juuri se on ongelma kaverisikin kohdalla, kun siitä sais sen sylikoiran, joka tanssis kenen pillin mukaan hyvänsä.
Kyllä ne paukut loppuu kaverillas kesken kaiken, eikä se älyä pyrkiä riittävästi pukille. Jauhaa vaan jotain akkamaista jorinaa.se haluais vaan pussailla niitten kans :-) Oon mä sille yrittäny tolkuttaa et ihmisiä ne on naisetkin mut ei se tunnu auttavan yhtikäs mitään, pillu on edelleen jalustalla / korokkeella ja jokainen akka jonka se haluais vähintään metrin sitä itteä korkeammalla muutenkin. Sit kun joki siitä oikeesti lämpenee niin se ei oo tarpeeks hyvän näköinen, mitä vittua se oikein haluaa, mä en kässää.
- Oman tiensä kulkija
Juttujen typeryydestä ei ole kiinni, koska olen syvällinen ja fiksu mies. Pari kertaa on filosofiksi myös sanoneet (kerhon opettaja sanoi kun olin lapsi, seurakuntani pappi yläasteella ja muutama ikäiseni nykyisin). Osaan kuitenkin vaihdella puheenaiheita tilanteen mukaan, esim. viikonloppuna kannattaa pysytellä yksinkertaisissa ja härskeissä huumorijutuissa, kun kaikki on kännissä.
"se et se alkaa aina hiillostaan ihan vitusti heti alkuun (sä muuten väitit et sitä naiset haluaa, mä väitän et fiksut tapaukset se karkottaa samantien), pistää viestiä päivittäin, lässyttää kaiken maailman romantiikka-lässy-paskaa yms. muuta shittiä eikä jumalauta yleensä edes pane niitä (mä kyl epäilen et sekin vois mättää, se ei vittu vaan tajua et naisiakin vois panettaa)."
Minä en ole väittänyt mitään tollasta. En laita tollasia viestejä, kun ei mua kerran seksikään kiinnosta ennenkuin vasta pidemmän tuntemisen jälkeen ja silloinkin ehtona on se, että nainen on sen arvoinen, ts. tarpeeksi kiinnostava. Ihmisen oppii tuntemaan kunnolla vasta pidemmällä aikavälillä. Mun on siis vähän vaikea kirjoittaa mitään typeriä lässytyksiä naiselle muuten kuin huumorilla. - m-li
Oman tiensä kulkija kirjoitti:
Juttujen typeryydestä ei ole kiinni, koska olen syvällinen ja fiksu mies. Pari kertaa on filosofiksi myös sanoneet (kerhon opettaja sanoi kun olin lapsi, seurakuntani pappi yläasteella ja muutama ikäiseni nykyisin). Osaan kuitenkin vaihdella puheenaiheita tilanteen mukaan, esim. viikonloppuna kannattaa pysytellä yksinkertaisissa ja härskeissä huumorijutuissa, kun kaikki on kännissä.
"se et se alkaa aina hiillostaan ihan vitusti heti alkuun (sä muuten väitit et sitä naiset haluaa, mä väitän et fiksut tapaukset se karkottaa samantien), pistää viestiä päivittäin, lässyttää kaiken maailman romantiikka-lässy-paskaa yms. muuta shittiä eikä jumalauta yleensä edes pane niitä (mä kyl epäilen et sekin vois mättää, se ei vittu vaan tajua et naisiakin vois panettaa)."
Minä en ole väittänyt mitään tollasta. En laita tollasia viestejä, kun ei mua kerran seksikään kiinnosta ennenkuin vasta pidemmän tuntemisen jälkeen ja silloinkin ehtona on se, että nainen on sen arvoinen, ts. tarpeeksi kiinnostava. Ihmisen oppii tuntemaan kunnolla vasta pidemmällä aikavälillä. Mun on siis vähän vaikea kirjoittaa mitään typeriä lässytyksiä naiselle muuten kuin huumorilla.Mitä enemmän luen näitä sinun "olen syvällinen, mukava, fiksu jne" -mies juttuja, sitä vastenmielisemmäksi käyt. Siis ihan paperillakin, voin vain kuvitella minkälainen tapaus olet luonnossa. Ihminen voi olla hyvinkin älykäs omasta mielestään, mutta ei se sosiaalisia taitoja (jota voidaan myös yhden sortin älykkyydeksi sanoa) paranna. Olet todella täydellisen fiksu ja filmaattinen -omasta mielestäsi. Ja kuvittelet olevasi sitä myös muiden mielestä. En tiedä, pitäisikö sinua sääliä vai tyytyisikö vain nauramaan.
Elikoiden koulutuksen kanssa paljon puljanneena sanon hyvin usein ihmisille, että kun jokin homma ei toimi, vika on 99 %:sti peilissä. Ei siis vastapuolessa, tässä tapauksessa ihmisessä. Mutta toisaalta olet varmaan todella onnellinen ja tyytyväinen elämääsi, kun saat päivät pitkät paistatella omassa erinomaisuudessasi. Vaatimattomuus kaunistaa. - /%"#
Oi yrmio on niin "älykäs"..
- Oman tiensä kulkija
m-li kirjoitti:
Mitä enemmän luen näitä sinun "olen syvällinen, mukava, fiksu jne" -mies juttuja, sitä vastenmielisemmäksi käyt. Siis ihan paperillakin, voin vain kuvitella minkälainen tapaus olet luonnossa. Ihminen voi olla hyvinkin älykäs omasta mielestään, mutta ei se sosiaalisia taitoja (jota voidaan myös yhden sortin älykkyydeksi sanoa) paranna. Olet todella täydellisen fiksu ja filmaattinen -omasta mielestäsi. Ja kuvittelet olevasi sitä myös muiden mielestä. En tiedä, pitäisikö sinua sääliä vai tyytyisikö vain nauramaan.
Elikoiden koulutuksen kanssa paljon puljanneena sanon hyvin usein ihmisille, että kun jokin homma ei toimi, vika on 99 %:sti peilissä. Ei siis vastapuolessa, tässä tapauksessa ihmisessä. Mutta toisaalta olet varmaan todella onnellinen ja tyytyväinen elämääsi, kun saat päivät pitkät paistatella omassa erinomaisuudessasi. Vaatimattomuus kaunistaa.... ärsyttää suunnattomasti seuraava kommentti, jonka kirjoitin:
"Mua ei kiinnosta seksi naisen kanssa yhtään, kuin vasta pidemmän tuntemisen jälkeen ja silloinkin ehtona on se, että nainen on sen arvoinen, ts. tarpeeksi kiinnostava."
Voin kuvitella, kuinka monella naislukijalla kiehui yli, kun luki tuon kommenttini. :)
Jos joku mies hiemankin vihjaa, että naisen täytyy ensin tehdä kokonaisvaltainen vaikutus mieheen, ennenkuin seksi kiinnostaa, naisten raivo on jotain aivan suunnatonta. Naiset kihisevät mielessään: "Minä olen nainen ja miesten kuuluu kiinnostua minusta heti, kun vähänkin säärtä vilautan!"
Naiset eivät sitä tietenkään koskaan myönnä, mutta heidän koko egonsa ja seksuaalinen identiteettinsä rakentuu yksipuolisesti miehiltä saadulle huomiolle ja ihailulle. Naisten seksuaalisuus perustuu siis suoraan sanottuna oman navan ympärille ja mies onkin heille vertauskuvallisesti pelkkä "oheislaite", joka kuuluu liittää naiseen. Saattaa kuulostaa hassulta vertaukselta, mutta on täyttä totta. Pieniä esimerkkejä elävästä elämästä, joka todistaa väitteeni oikeiksi:
Ilman miestä oleva nainen on normaali ja kokonainen. Hän ei vain ole vielä löytänyt miestä, joka olisi tarpeeksi tasokas.
Ilman naista oleva mies on jotenkin vajaa, häneltä puuttuu jotain olennaista, jotain, mikä elämässä on tärkeintä.
Itseään runsaastikin kehuva nainen on normaali, eikä mitenkään itserakas. Onhan naisella oikeus rakastaa itseään.
Itseään vuolaasti kehuva mies on itserakas idiootti, joka ei osaa arvostaa naisia ja hyväksikäyttää heitä niin paljon kuin mahdollista.
Nämä on rankkoja totuuksia naisille ja aika harvoin naiset osaa näihin mitään kommentoida, kiertelevät ja kaartelevat vain ja yrittävät siirtää keskustelun painopistettä sinne, missä ei olla niin heikoilla. Esim. tasa-arvosta puhuttaessa naiset alkavat heti jaarittelemaan ja leikkimään luokanopettajaa, että "Tiesitkös, että sana tasa-arvo tarkoittaa vain miesten ja naisten yhteiskunnallista tasavertaisuutta, ei mitään muuta?"
Jos parisuhde voitaisiin jakaa kahteen osaan miehen ja naisen kesken, niin moni nainen jakaisi sen mielessään varmasti niin, että nainen on vähintään 70 prosenttia parisuhteesta ja mies loput 30. Se on vaan mun mielestä niin selvästi nähtävissä joka toisesta pariskunnasta, sekä nuorista, että vanhoista. Se on aina nainen, joka saa enemmän huomiota ja kehuja. Ehkä luonto tarkoittikin sen näin, mutta siinä tapauksessa olen vain luonnon järjestyksestä poikkeava. :) - Oman tiensä kulkija
m-li kirjoitti:
Mitä enemmän luen näitä sinun "olen syvällinen, mukava, fiksu jne" -mies juttuja, sitä vastenmielisemmäksi käyt. Siis ihan paperillakin, voin vain kuvitella minkälainen tapaus olet luonnossa. Ihminen voi olla hyvinkin älykäs omasta mielestään, mutta ei se sosiaalisia taitoja (jota voidaan myös yhden sortin älykkyydeksi sanoa) paranna. Olet todella täydellisen fiksu ja filmaattinen -omasta mielestäsi. Ja kuvittelet olevasi sitä myös muiden mielestä. En tiedä, pitäisikö sinua sääliä vai tyytyisikö vain nauramaan.
Elikoiden koulutuksen kanssa paljon puljanneena sanon hyvin usein ihmisille, että kun jokin homma ei toimi, vika on 99 %:sti peilissä. Ei siis vastapuolessa, tässä tapauksessa ihmisessä. Mutta toisaalta olet varmaan todella onnellinen ja tyytyväinen elämääsi, kun saat päivät pitkät paistatella omassa erinomaisuudessasi. Vaatimattomuus kaunistaa."Mitä enemmän luen näitä sinun "olen syvällinen, mukava, fiksu jne" -mies juttuja, sitä vastenmielisemmäksi käyt --- En tiedä, pitäisikö sinua sääliä vai tyytyisikö vain nauramaan."
Juuri tätä tarkoitin, todistit juuri sen, mistä kirjoitin: nainen saa sanoa olevansa haluttu ja tavoiteltu, mutta jos mies sanoo itsestään samaa hän on, kuten nyt lainaan suoraan sinulta:
- vastenmielinen
- itsestään liikoja luuleva
- säälittävä tai naurettava, tässä kohdassa saa valita ihan itse mieleisensä ;)
- omassa erinomaisuudessaan paistatteleva
Ovatko naiset katkeria miehille vai mistä tämä kaikki raivo saa alkunsa? Onko vastaus sittenkin siinä, että naiset ovatkin niitä kaikkein itserakkaimpia? Onko niin, että miesten itserakkaus näkyy ja kuuluu kauas ja siten myös tällaisia miehiä vältellään, mutta naisten itserakkaus on hyvin hiljaista ja pinnan alla olevaa ja siten naiset saavat olla itserakkaita kaikessa rauhassa ilman, että kukaan heitä siitä kritisoi?
Jos naisten vastauksia tähän ei kuulu, totean hiljaisuuden myöntymisen merkiksi... - ainut asia,
Oman tiensä kulkija kirjoitti:
... ärsyttää suunnattomasti seuraava kommentti, jonka kirjoitin:
"Mua ei kiinnosta seksi naisen kanssa yhtään, kuin vasta pidemmän tuntemisen jälkeen ja silloinkin ehtona on se, että nainen on sen arvoinen, ts. tarpeeksi kiinnostava."
Voin kuvitella, kuinka monella naislukijalla kiehui yli, kun luki tuon kommenttini. :)
Jos joku mies hiemankin vihjaa, että naisen täytyy ensin tehdä kokonaisvaltainen vaikutus mieheen, ennenkuin seksi kiinnostaa, naisten raivo on jotain aivan suunnatonta. Naiset kihisevät mielessään: "Minä olen nainen ja miesten kuuluu kiinnostua minusta heti, kun vähänkin säärtä vilautan!"
Naiset eivät sitä tietenkään koskaan myönnä, mutta heidän koko egonsa ja seksuaalinen identiteettinsä rakentuu yksipuolisesti miehiltä saadulle huomiolle ja ihailulle. Naisten seksuaalisuus perustuu siis suoraan sanottuna oman navan ympärille ja mies onkin heille vertauskuvallisesti pelkkä "oheislaite", joka kuuluu liittää naiseen. Saattaa kuulostaa hassulta vertaukselta, mutta on täyttä totta. Pieniä esimerkkejä elävästä elämästä, joka todistaa väitteeni oikeiksi:
Ilman miestä oleva nainen on normaali ja kokonainen. Hän ei vain ole vielä löytänyt miestä, joka olisi tarpeeksi tasokas.
Ilman naista oleva mies on jotenkin vajaa, häneltä puuttuu jotain olennaista, jotain, mikä elämässä on tärkeintä.
Itseään runsaastikin kehuva nainen on normaali, eikä mitenkään itserakas. Onhan naisella oikeus rakastaa itseään.
Itseään vuolaasti kehuva mies on itserakas idiootti, joka ei osaa arvostaa naisia ja hyväksikäyttää heitä niin paljon kuin mahdollista.
Nämä on rankkoja totuuksia naisille ja aika harvoin naiset osaa näihin mitään kommentoida, kiertelevät ja kaartelevat vain ja yrittävät siirtää keskustelun painopistettä sinne, missä ei olla niin heikoilla. Esim. tasa-arvosta puhuttaessa naiset alkavat heti jaarittelemaan ja leikkimään luokanopettajaa, että "Tiesitkös, että sana tasa-arvo tarkoittaa vain miesten ja naisten yhteiskunnallista tasavertaisuutta, ei mitään muuta?"
Jos parisuhde voitaisiin jakaa kahteen osaan miehen ja naisen kesken, niin moni nainen jakaisi sen mielessään varmasti niin, että nainen on vähintään 70 prosenttia parisuhteesta ja mies loput 30. Se on vaan mun mielestä niin selvästi nähtävissä joka toisesta pariskunnasta, sekä nuorista, että vanhoista. Se on aina nainen, joka saa enemmän huomiota ja kehuja. Ehkä luonto tarkoittikin sen näin, mutta siinä tapauksessa olen vain luonnon järjestyksestä poikkeava. :)mikä herätti positiivisia tunteita sinua kohtaan kun luin teksiäsi oli juuri tuo, että haluat ensin tuntea naista paremmin ennen kuin tunnet halua seksiin hänen kanssaan.
Samoin tuo on toisinpäin, että nainen haluaisi parisuhteen olevan 70% naista ja 30% miestä. Kuka nainen haluaisi tuollaista? Kaikki naisethan valittavat, mikäli suhde on tuollainen. Mielestäni kummankin tulee antaa 100% itsestään parisuhteeseen ja molemmat ovat yhtä tärkeitä henkilöitä parisuhteessa.
Ei ihme, että sinulla on vaikeuksia naisten suhteen, kun käsität naiset täysin väärin. Sinulla on pirun negatiivinen ajattelutapa naisista, vääristynyt totta tosiaan. Tai sitten kiinnostut vain idiooteista... - miehestä tai naisesta
Oman tiensä kulkija kirjoitti:
"Mitä enemmän luen näitä sinun "olen syvällinen, mukava, fiksu jne" -mies juttuja, sitä vastenmielisemmäksi käyt --- En tiedä, pitäisikö sinua sääliä vai tyytyisikö vain nauramaan."
Juuri tätä tarkoitin, todistit juuri sen, mistä kirjoitin: nainen saa sanoa olevansa haluttu ja tavoiteltu, mutta jos mies sanoo itsestään samaa hän on, kuten nyt lainaan suoraan sinulta:
- vastenmielinen
- itsestään liikoja luuleva
- säälittävä tai naurettava, tässä kohdassa saa valita ihan itse mieleisensä ;)
- omassa erinomaisuudessaan paistatteleva
Ovatko naiset katkeria miehille vai mistä tämä kaikki raivo saa alkunsa? Onko vastaus sittenkin siinä, että naiset ovatkin niitä kaikkein itserakkaimpia? Onko niin, että miesten itserakkaus näkyy ja kuuluu kauas ja siten myös tällaisia miehiä vältellään, mutta naisten itserakkaus on hyvin hiljaista ja pinnan alla olevaa ja siten naiset saavat olla itserakkaita kaikessa rauhassa ilman, että kukaan heitä siitä kritisoi?
Jos naisten vastauksia tähän ei kuulu, totean hiljaisuuden myöntymisen merkiksi...niin itserakkaus näyttää ja kuulostaa aivan samanlaiselta. Ei siis ole sukupuolisidonnainen asia.
- Kalluvaari
Arvoituksellisuutta peliin hyvä mies. Naiset tykkää ottaa selvää sinusta jos et heti paljasta kaikkea itsestäsi. Eli näin ollen ovat aktiivisia sinun suhteesi. Ensivaikutelma on tärkein ja sillä vain herätät naisen mielenkiinnon sinua kohtaan.
Peliähän tämäkin on eikösjuu... - sp 86
yläasteella koko hommaan. Senkään jälkeen en ole halunnut alkaa naisia paapomaan, vaan kohtelen miehiä ja naisia tasa-arvoisesti. Minusta ihmisellä on päässänsä vikaa, mitä vähemmän hän osaa kohdella ihmisiä tasa-arvoisesti. Toisin sanoen siis aika monella.
- vitulla päähän ja munalla s...
Suurin osa jengistä on suoraan sanottuna perseestä. s24:n porukka etunenässä :)
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760