Olemme mieheni kanssa asuneet työn vuoksi erillään parisen vuotta. Yhteinen lapsi asuu minun kanssani. Olemme yhdessä suunnilleen viikon kuukaudessa, kesälomalla pitempäänkin.
Ennen tätä ratkaisua suhde ei ollut parhaalla tolalla: mies ei osannut osallistua kodin ja lapsen hoitoon vaan jätti kaiken vastuun minulle. Olen siis ollut kaukosuhteessa tyytyväinenkin siihen, että saan itse hallita omaa elämääni enkä joudu passaamaan miestä.
Nyt en vähitellen enää tunne miestäni kohtaan mitään. Töissä tulee flirttailtua toisten miesten kanssa, ja olen ollut yhteen kollegaan ihastunutkin. Alkaa tuntua, että olen hukannut monta vuotta elämästäni olemalla kaljamahaisen mieheni kanssa. Voisin saada elämältä enemmänkin. Mieheni on minulle tähän saakka ainoa seksikumppani koko elämässä, enkä ole varsinaisesti edes seurustellut kenenkään muun kanssa.
Kun aloin puhua asiasta miehelleni, hän meni paniikkiin. Hän haluaa tehdä mitä vain saadakseen pitää minut... Hän yrittää nyt kaikin keinoin muuttua pelastaakseen avioliiton. Minusta vain tuntuu, etten jaksa enää yrittää. Jos nyt uudestaan alan jahkata hänen kanssaan, toimiiko suhde vai ei, menetän taas monta vuotta, jotka voisi käyttää onnellisempaan elämäänkin. Pystyykö hän oikeasti antamaan minulle sitä mitä kaipaan?
On vaikea itse selvittää omia ajatuksia, kun mies koko ajan roikkuu hihassa ja anoo vakuuttamaan rakkautta. Miehen ruikuttaminen saa minut suuttumaan vielä enemmän ja pitämään hänestä entistä vähemmän.
Pitäisikö minun lapsen takia uhrautua ja antaa mieheni "muuttua"? Vai antaisinko vihdoinkin omien tunteitteni viedä ja jättäisin kuivettuneen avioliiton taakseni?
Ennen tätä ratkaisua suhde ei ollut parhaalla tolalla: mies ei osannut osallistua kodin ja lapsen hoitoon vaan jätti kaiken vastuun minulle. Olen siis ollut kaukosuhteessa tyytyväinenkin siihen, että saan itse hallita omaa elämääni enkä joudu passaamaan miestä.
Nyt en vähitellen enää tunne miestäni kohtaan mitään. Töissä tulee flirttailtua toisten miesten kanssa, ja olen ollut yhteen kollegaan ihastunutkin. Alkaa tuntua, että olen hukannut monta vuotta elämästäni olemalla kaljamahaisen mieheni kanssa. Voisin saada elämältä enemmänkin. Mieheni on minulle tähän saakka ainoa seksikumppani koko elämässä, enkä ole varsinaisesti edes seurustellut kenenkään muun kanssa.
Kun aloin puhua asiasta miehelleni, hän meni paniikkiin. Hän haluaa tehdä mitä vain saadakseen pitää minut... Hän yrittää nyt kaikin keinoin muuttua pelastaakseen avioliiton. Minusta vain tuntuu, etten jaksa enää yrittää. Jos nyt uudestaan alan jahkata hänen kanssaan, toimiiko suhde vai ei, menetän taas monta vuotta, jotka voisi käyttää onnellisempaan elämäänkin. Pystyykö hän oikeasti antamaan minulle sitä mitä kaipaan?
On vaikea itse selvittää omia ajatuksia, kun mies koko ajan roikkuu hihassa ja anoo vakuuttamaan rakkautta. Miehen ruikuttaminen saa minut suuttumaan vielä enemmän ja pitämään hänestä entistä vähemmän.
Pitäisikö minun lapsen takia uhrautua ja antaa mieheni "muuttua"? Vai antaisinko vihdoinkin omien tunteitteni viedä ja jättäisin kuivettuneen avioliiton taakseni?
Vastaukset 9
Vanhimmat
suoranainen puute .
Nyt kun hyvä panomies on löytynyt.
Älä vaan jätä mitään miehellesi vie talo ja rahat.
Onnea sinulle .
Kerran kuussa on aika vähän.
Miehen työajat ovat säännöllisen epäsäännölliset. Hän yleensä tulee tapaamaan meitä sitten, kun saa vapaaviikon. Minun ja lapsen ei kannata mennä hänen työpaikkakunnalleen sotkemaan hänen nukkumistaan...
Minulla on samantapainen tilanne paitsi että olen nainen ja työni luonteen vuoksi joudumme toimimaan kuten sinä ja miehesi.
Eli yritän sitten viikon verran aina "paikata" poissaoloani perheeltäni.
Jos mieheni jättäisi ja menettäisin perheeni en tiedä kuinka jaksaisin. Tai jos hän yllättäin sanoisi olevansa epävarma haluaako jatkaa.
Tekisin varmaan kaikkeni ettei jättäisi, jos antaisi mahdollisuuden, olisi se sen verran hirveä tilanne.
Vetoan sinuun, anna perheellesi vielä mahdollisuus.Älä kiltti ainakaan hätiköi eron kanssa.
Voi ei... Eikö olisi tuota asiaa kannattanu ajatella ennen lapsen saamista..?? Ei lapsella kiva oo olla eroperheessä. Mutta toisaalta kyllä sinäkin olet onneen oikeutettu. Mutta oletko ihan varma, että saat onnen jos jätät miehesi ja alat kokeilla eri miehiä..? Mitä sitten ikinä teetkin, niin mieti tarkkaan! Ainahan voitte kokeilla taukoakin... Mutta jos toista ei rakasta, niin ei rakasta. Ei tunteita voi pakottaa(kaan). Harmin paikka.
Kysyt, olisiko kannattanut miettiä asiaa ennen lapsen saamista. Kuvitteletkko, että lapsi on syntynyt sellaiseen suhteeseen kuin meillä nyt on? Ennen lapsen syntymää olin hulluna mieheeni, arki pyöri hyvässä yhteisymmärryksessä. Sitten tuli äitiysloma, minä yksin kotona, mies pitkää päivää poissa (työpäivä omat menot), ei yhteistä aikaa. Menin töihin, jatkoin kodin pyörittämistä yksin. Mies lähti toiseen kaupunkiin töihin, ja olin vain helpottunut.
Ei sen näin pitänyt mennä, mutta meni kuitenkin. Lapsen takia haluaisin sen tilaisuuden vielä antaa, ehkä annankin...
Olen mies, mutta kyllä ymmärrän Sinua. Lapsen takia ei teidän kannata yrittää jatkaa.Jos tunteet ovat kuolleet, niitä ei yhteuinen lapsi herätä henkliin,-ei millään. Olet aina lapsen äiti ja miehesi on lapsen isä,-sitä tosiasiaa ei muuta mikään miksikään. Raskainta on,ettette keskenänne voi enää rakentaa uud4elleen yhteistä elämää. kiusaatte vain toisianne.On kuitenkin aina muistettava yhteinen lapsi. Häntä ei saa käyttää myöskään riidan välikappaleena. Aikuistukaa ja erotkaa, -on minun kantani.
Neuvo
Tee lista miehesi hyvistä puolista,niitä kyllä varmasti on.Samoin tee lista asioista jotka haluaisit muuttaa miehessäsi tai suhteessasi.Paria vaihtamalla löytyy vaan uusi vaillinainen partneri.
Joku avioliitto leiri vois myös olla hyvä.Helposti kaikki arki päiväistyy,joten keksikää yhdessä jotain uutta ja repäisevää.
Liian moni koira on jälkeen päin tosi hyvä.Muista tämä!
Viisautta
...perheeseen missä isä käy töiden takia vain viikonloput kotona, enkä ole tuntenut siitä mitään ongelmaa, vanhemmat siis ovat naimisissa