Miksi tunnen itseni...

Toivottavasti edes joku jaksaa lukea vuodatukseni ja ehkä jopa vastatakin...

Olemme naimisissa, meillä on muutman kk vanha esikoinen ja kaikki on hyvin..tai niin luulin.. viime aikoina minusta on tullut hirveän skeptinen ja spekulon kaikkea mahdollista. Vielä se, että olen melkein tullut riippuvaiseksi netistä, ruokkii skeptisyyttäni...

Mietin, miksi mieheni on juuri minun kanssani, mikä estää häntä jättämästä minua, onko hän onnellinen, olenko minä onnellinen? Mitä elämä on 15 vuoden päästä..?

Pelkään, että häntä alkaa vanha suola janottamaan, vaikka hän ei ole antanut mitään aihetta pelkoon. Näen painajaisia hänen entisestään ja koen itseni huonoksi ihmiseksi..

Vertailen itseäni hänen entiseensä..hänellä on esim.hyvä työpaikka, kun minä taas olen lapsen kanssa kotona eikä tulevaisuuden töistä ole mitään hajua.

Koen kauheaa alemmuuskompleksia, enkä tiedä miksi..Tuntuu etten enää ole mielenkiintoinen, kun minusta on tullut vaimo ja äiti..Olen synnytyksen jälkeen palautunut nopeasti, olen vielä hoikempi kuin ennen raskautta, mutta silti ei ole hyvä olla...

Kertokaa, miten pääsen yli mieheni entisistä, mistä löytäisin itsevarmuutta, miten pystyn nauttimaan taas elämästä? Miten minun pitäisi suhtautua mieheni entiseen? Ja miksi ylipäätänsä ajattelen mieheni entistä, vaikka tiedän ettei mieheni voi sietää sitä naista? Miksi minun on niin vaikea olla onnellinen ja luottaa siihen, että mieheni rakastaa minua tosissaan?

Luulin ja uskoin, että avioliitto ja lapsi tuo varmuutta elämään ja pysyn luottamaan että toinen on täysin sitoutunut minuun, mutta ei..tunnen oloni epävarmemmaksi, kuin ennen lasta ja avioliittoa...