"Puolet kansalaisista tarvitsee lisää liikuntaa
12.12.2006 13:55 ILTALEHTI
Alle puolet suomalaisista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Suurin syy tähän tilanteeseen on arkiliikunnan vähentyminen sekä työssä että kotona."
Siis tästä voi vetää johtopäätöksen että naisistakin puolet on sohvaperunoita. Provoksi en tätä miettinyt, mutta moni nainen varmaan vetää tästäkin faktasta herneen nenään.
Liikkuva nainen
12
1498
Vastaukset
- meni
koko pussillinen :D
- Liikkuva nainen
Istuin Helsingissä Hotelli Vaakunan terassilla ja naisena kiinnitin huomiota naisiin jotka olivat joko ylipainoisia tai selluliittisia hoikkia, eli liikkuvana naisena totean, olet täysin oikeassa.
- silti harrastava
että lihava nainen mielletään sohvaperunaksi....
eiks lihava voi liikkua, ei vaan juokse tai kävele kuin gaselli niin ei kulukaan niin paljoa energiaa. - womsu
pitää varmasti paikkansa. Tässä rivitalossa asuessani olen katsellut näitä talon naisia ja myös miehiä. Joka taloudessa on auto tai kaksi. Kaupasta pitää hakea esim leipää niin kyllähän hyppäävät autoon ja lähtevät hakemaan. Kauppaan ei ole kuin 2km, sen mittasin pyörälläni.
Minä itse kävelen neljä kertaa päivässä ja lenkkini kulkee kaupan ohi. Otan kaupasta tullessani mitä tarvitsen. Kaupunkiin ei ole kuin 2.5km mutta kyllä autoilla näyttää olevan käyttöä, lähes kaikilla. Useimmat lapset kuskataan kouluihin ja harrastuksiin autoilla, siinä on koulun ympärillä melkonen ralli aamuisin ja iltapäivisin. Järjen köyhyyttä, sekä naisilta että miehiltä. Ja sitten illalla lähetään omiin harrastuksiin, tietysti autolla.
Minulla ei ole autoa ollut ainakaan 6 vuoteen, enkä ihan heti aio hankkiakaan. Kulkuni kuljen kävellen tai hätätapauksessa polkupyörällä. Sairauteeni liittyvät hoidot kuljen ex-puolisoni kyydillä.
Ihmisistä on tullut laiskoja, huonokuntoisia ja ennenkaikkea huonovointisia ja suurin syyllinen on arki- ja hyötyliikunnan puute. Näin se vain on. - jumppamaikka
Itse sivutoimisesti liikunnalla itseni elättävänä ja viikossa raskasta tai keskiraskasta liikuntaa n. 9 tuntia harrastavana jäin vain ihmettelemään, mitä uutta tässä on? Suomalaiset sukupuoleen katsomatta liikkuvat liian vähän ja ovat siksikin paksuja.
- opintojen äiti!
Liikunnasta ei puhuta koskaan liikaa ja alan ammattilaiselta olisin odottanut jotain "uutta" valaisua ja parannusehdotuksia liikkumattomuuteen.
- jumppamaikka
opintojen äiti! kirjoitti:
Liikunnasta ei puhuta koskaan liikaa ja alan ammattilaiselta olisin odottanut jotain "uutta" valaisua ja parannusehdotuksia liikkumattomuuteen.
Mitä voidaan enää keksiä? Koko ajan kehitellään uusia liikuntamuotoja ja kaikkialla toitotetaan liikunnan terveysvaikutuksista jopa pienissä 10 min pätkissä. Mitä se vaikuttaa ihmiseen? Ei ainakaan vielä mitenkään. Sitten lähdetään liikkeelle, kun joku tosi vakava sairaus iskee.
Vanha arabialainen sananlasku:
Jos ihminen haluaa tehdä jotain, hän keksii kyllä keinot. Jos ei halua, keksii kyllä tekosyyt.
Ehkä vähän rankkaa, mutta usko tai älä, minä olen niitä tekosyitä kuullut nii-iiin paljon. - frankki
jumppamaikka kirjoitti:
Mitä voidaan enää keksiä? Koko ajan kehitellään uusia liikuntamuotoja ja kaikkialla toitotetaan liikunnan terveysvaikutuksista jopa pienissä 10 min pätkissä. Mitä se vaikuttaa ihmiseen? Ei ainakaan vielä mitenkään. Sitten lähdetään liikkeelle, kun joku tosi vakava sairaus iskee.
Vanha arabialainen sananlasku:
Jos ihminen haluaa tehdä jotain, hän keksii kyllä keinot. Jos ei halua, keksii kyllä tekosyyt.
Ehkä vähän rankkaa, mutta usko tai älä, minä olen niitä tekosyitä kuullut nii-iiin paljon.Usein kyse on siitä, etteivät ne liikakiloja keränneet ihmiset *oikeasti* tiedosta, että juuri hekin voisivat voida paremmin ja nauttia miellyttävämmästä olosta, kun ryhtyisivät harrastamaan liikuntaa. On niin tyypillistä ajatella, että liikunta on vain urheilullisten ihmisten juttu. Toinen vaihtoehto on sitten se, että käydään kävelemässä pikku lenkki niin ettei hengästy tai hiki nouse pintaan, ja oletetaan että se on nyt itselle riittävä määrä liikuntaa. No onhan sekin parempi kuin ei mitään, mutta ei sillä vielä nosteta kuntoa ja positiivisia vaikutuksia sille tasolle missä ne voisivat olla.
Itse heräsin jossain vaiheessa vastaavasta tilanteesta ja päätin kokeeksi asettaa itselleni isompia haasteita, ja kyllä on kannattanut. Nuorena olin keskimääräistä huonompi liikkuja, nyt varmasti parempi. Kyse ei ole vain fysiikan parantumisesta, vaan mielikin pysyy nyt paljon vireämpänä kuin ennen.
- Timmi
Kaikki läskit aivan varmana vetää herneen nenään!!
- ............
Juuri tuon vähentyneen arkiliikunnan vuoksi ryhdyin kulkemaan yli 10km työmatkani polkupyörällä. Huomasin, että vatsa rupesi pullistumaan ja sille piti ruveta tekemään jotain. Työmatkan kulkeminen (jos inhimillinen matka) pyörällä ei hukkaa juurikaan yhtään enempää aikaa mutta kaloreita senkin edestä. Tyytyväisyys ja hyvä olo myöskin suorituksesta on suuri joten muutkin sohvaperunaistuneet nyt liikkeelle. :)
- liikunnanohjaaja
Olen samaa mieltä että suurimmaksi osaksi lihavuus ja liikkumattomuus johtuu siitä että nykyään on niin helppoa mennä autolla joka paikkaan. Parkkipaikatkin ovat niin keskustassa ettei montaa metriä joudu kävelemään. Monissa kaupungeissa on jopa vaarallista pyöräillä liikenteen joukossa keskustassa.
Liukuportaita on joka paikassa, harva menee normaaleita portaita. Suurin osa käyttää hissiä, kun sinne toiseen kerrokseenkaan ei vain jaksa kävellä. Kaupassa lähimmät parkkipaikat ovat aina täynnä, vähän kauempana on aina tilaa. Nykyajan kehitys on helpottanut ihmisten elämää, enää ei arjessa tarvitse fyysisesti rasittua.
Ihmiset keksivät tekosyitä liikunnan harrastamiseen, on kiire, joku paikka kipeä ym. Puolen tunnin lenkki vähentäisi vain yhden telkkariohjelman illasta ja takuulla tulisi parempi olo.
Nykyään nuoret käyvät vain baareissa viikonloppuisin, ei tule mieleenkään että kaverin kanssa voisi lähteä vaikka jumppaan tai kävelylle.
Sitten on tietysti ne jotka aktiivisesti liikkuvat. Itse ohjaan liikuntaa työkseni ja kyllä ne samat ihmiset käyvät aina jumpissa, harvoin sinne uusia eksyy.
Tässä oli minun mielipiteitä miksi liikutaan vähemmän. Se on paljolti itsestä kiinni, että saa itsensä liikkelle. Kaupungin liikuntatoimien ym on todella vaikea siihen vaikuttaa, ehkä työpaikkojen liikuntaryhmät olisivat sellaisia, joihin kaikkien olisi helpompi mennä, valitettavasti niistäkin jää aina kotiin yleensä ne, jotka eivät muutenkaan liikuntaa harrasta.
- toinen mies
Itse vetelen bisseä melkein joka viikonloppu, enemmän tai vähemmän ja syön lihaa tai kalaa joka päivä. Teen aika letkeää työtäkin vielä.
En kuitenkaan ole lihava, vaan normaalin painoindeksin yläpäässä ja sekin varmaan johtuu lihassamassastani. Harrastan liikunta joka päivä ehkä puolentuntia keskimäärin. Siis toisina päivinä vähemmän, toisina enemmän ja toisina en lainkaan...siis tästä viikon keskiarvo puoltuntia.
Mieleni pysyy virkeampänä ja avovaimokaan ei vedä herneitä nenään kun en ole sohvaperuna. Itsetuntonikin on varmaan parempi kun olen tyytyväinen omaan ulkomuotooni. Naama on kuin kirveellä veistetty, mutta runko kompensoi sitä :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186