Heips. Näitä tarinoita täällä varmasti näkyy jokainen päivä, mutta kysympä neuvoa silti.
Olin pitkään kaveri erään nuoren miehen kanssa (olemme molemmat 23v.) ja kun tapasimme jokin aika sitten, huomasimme että välillämme on muutakin kuin kaveruutta. Nyt aloittelemme seurustelua ja kaiken pitäisi tuntua niin ihanalta...Miksi siis itken lähes joka ilta?
Ikävällä on varmasti oma osansa asiaan. Emme asu kovin kaukana (reilu 150km) toisistamme ja näemme noin 2 viikon välein. Hän sanoo tykkäävänsä paljon minusta ja niin minäkin tykkään hänestä. Ja tiedän että hän tarkoittaa sitä. Rakastumisesta ei ihan tässä vaiheessa vielä voi puhua.
Niin, ikävä siis aiheuttaa itkua, mutta jokin muukin tässä vaikuttaa. En ole mustasukkainen, mutta jos en kuule hänestä koko päivänä mitään, niin tulen "vainoharhaiseksi". Olen lähes sataprosenttisen varma, että hän ei tahdokaan olla kanssani, mutta ei vain viitsi sanoa sitä tai leikkii minulla..Tämä on ihan älytöntä sillä se mies on yksi ihanimmista joita tiedän. Luulisin, että heikolla itsetunnollani on jotain tekemistä asian kanssa...
Kertokaa nyt siis, että miten tämän heikon itsetunnon ongelman saisi poistettua. En tahdo olla epävarma ja skeptinen...tahdon nauttia tästä hitaasta etenemisestä ja siitä ihanasta tunteesta joka kuuluisi aamulla herätessä.
Tämä oli sekavaa, mutta pääni sisältö ei juuri tuon selkeämpi ole tällä hetkellä.
Olin pitkään kaveri erään nuoren miehen kanssa (olemme molemmat 23v.) ja kun tapasimme jokin aika sitten, huomasimme että välillämme on muutakin kuin kaveruutta. Nyt aloittelemme seurustelua ja kaiken pitäisi tuntua niin ihanalta...Miksi siis itken lähes joka ilta?
Ikävällä on varmasti oma osansa asiaan. Emme asu kovin kaukana (reilu 150km) toisistamme ja näemme noin 2 viikon välein. Hän sanoo tykkäävänsä paljon minusta ja niin minäkin tykkään hänestä. Ja tiedän että hän tarkoittaa sitä. Rakastumisesta ei ihan tässä vaiheessa vielä voi puhua.
Niin, ikävä siis aiheuttaa itkua, mutta jokin muukin tässä vaikuttaa. En ole mustasukkainen, mutta jos en kuule hänestä koko päivänä mitään, niin tulen "vainoharhaiseksi". Olen lähes sataprosenttisen varma, että hän ei tahdokaan olla kanssani, mutta ei vain viitsi sanoa sitä tai leikkii minulla..Tämä on ihan älytöntä sillä se mies on yksi ihanimmista joita tiedän. Luulisin, että heikolla itsetunnollani on jotain tekemistä asian kanssa...
Kertokaa nyt siis, että miten tämän heikon itsetunnon ongelman saisi poistettua. En tahdo olla epävarma ja skeptinen...tahdon nauttia tästä hitaasta etenemisestä ja siitä ihanasta tunteesta joka kuuluisi aamulla herätessä.
Tämä oli sekavaa, mutta pääni sisältö ei juuri tuon selkeämpi ole tällä hetkellä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
jos meinaat kaukosuhdetta yllä pitää että se toinen puolisko voikin samalla tapailla toista/toisia siellä toisaalla, joko vakavasti tai kevytmielisesti, jokainenhan kuitenkin kaipaa seuraa/läheisyyttä/seksiä ja jos on seurustelukumppanin kanssa kaukana toisistaan ja näkee vain parin viikon välein niin ei ole ihme jos välillä harhautuu vaikka muuta väittää.
Se pitää vaan itselleen tehdä selväksi että sinä et voi vaikuttaa siihen mitä toinen osapuoli tahollaan tekee ja yritettävä vain nauttia sitten yhdessäolosta kun siihen on mahdollisuus, jos ei siihen kykene vaan on huono olo kun mielessä pyörii vaikka mitä on suhde parempi lopettaa ja toivoa että tapaa samasta kaupungista jonkun jota voi sitten pitää silmällä joka ikinen päivä.
Kuten huomasitte, ensimmäinen viesti oli kirjoitettu hieman sekavassa olotilassa..
Tosiaan, en missään muotoa halua edes olla vahtimassa häntä 24/7.. Itse olin se joka halusi tässä suhteessa hyvin hidasta etenemistä.. Siksi en ymmärrä tätä omaa pahaa oloa. Kai mun päässä on jotain vialla, kun en osaa nauttia yhteisistä hetkistä ja siitä omasta ajasta, mitä kaukosuhde tuo.
jätkäkaverini on 23v. ja olemme etäsuhteessa.mistäs päin tämä kaukorakkautesi on??
Noniin, eilen sitten kävimme pitkän keskustelun tunteista..hänen aloitteestaan.
Ja lopputulos oli kuin olikin se, että hän ei tunne niin vahvasti kuin mitä sanoo tuntevansa. Tykkää kuulemma, mutta ei riittävästi. Tätä uumoilin koko viikon. Vaikka hän vielä eilen alkuillasta kyseli, että mitä tekisimme kun seuraavan kerran näemme, niin myöhemmin illalla hän jo sanoi, että ei tahdo minun menevän hänen luokseen. Ei siis sittenkään niin ihana mies. On ihan sellainen olo, että on tullut huijatuksi ja pahasti.
Eniten minua ottaa koko tilanteessa päähän nyt se, että pitkä ystävyyssuhteemme on karilla ainakin hetken tämän takia. Tai ehkä lopullisesti... Itse olen jo pitkän aikaa välittänyt hänestä enemmän kuin kaverista välitetään ja nyt alan olla aika valmis jättämään hänet historiaan... ainakaan en tahdo nähdä hänen aloittavan parisuhdetta jonkun muun kanssa.
Mitä tästä opimme...kannattaa näköjään luottaa siihen omaan tunteeseen ja kysyä suoraan eikä vain pyöritellä omassa päässä.
meilläkään kun liian harvoin nähtiin mutta alussa olin niin rakastunut että kestin.
Kun huomasin ikävissäni että aloin juoda,tiesin että nyt on korkea aika lopetaa.
En enää edes kaipaa ja tätä onkin kestänyt jonkin aikaa että pääsemme irti eli edestakas,kuitenkin koen suurena helpotuksena että suhteemme loppu.
Liian raastavaa ja voimia vievää eikä tämä ollut sittenkään sitä oikeaa rakkautta eli kaikki se kestää,kaikki se...jne.
Kun sen itse tiedostaa silloin osaa lopettaa.Tsemppiä!
omalla tavallaan lohduttavaa lukea muiden vastaavanlaisia kokemuksia. Vaikka tätä tunnehelvettiä ei kenellekkään haluaisi.
Itse olen ollut nyt vuoden suhteessa itseäni reilun 10v vanhempaan mieheen. Etäisyyttä meillä on about 150km ja näemme kutakuinkin pari kertaa kuukaudessa.
Olemme tapailleet aikaisemminkin, silloin 5kk ja homma kariutui toiseen naiseen. Kun tämä toinen nainen oli pois pelistä palasimme uudestaan yhteen.
miehellä on kamalat menneisyyden haamut mukanaan, mutta osaa silti omalla tavallaan välittää ja olla hellä. Rakkaudesta hän ei pysty puhumaan sanoo vain välittävänsä kovasti.
Hän on työssä sellaisessa virassa, että on varsinkin naisten mieleen ja harrastustensa puitteissa kanssa yleensä naisten piirittämä. Sillä tavoin hän tapailee kaikenaikaa muita naisia. Niin myös mekin olemme tavanneet.
Hänen etäisyys ahdistaa ja kun ei tiedä mitä on tekeillä. Varsinkaan kun ei tiedä mikä tämä meidän suhde on. Ahdistavaa.
Tänään kysyin asiaa ja saan siihen vielä tämän illan aikana vastauksen.
Pelottavaa, koska todennäköisesti tulen kuulemaan asioita joita en halua kuulla.
Tsemppiä kaikille jotka elävät tälläistä elämää, helppoa se ei ole.
Kunpa sitä osaisi toimia järkevästi eikä olisi aina heikkona tunteiden viemänä.