Vaarallista hommaa

hui hui

Nettituttavaansa puukottanut tuomittiin murhan yrityksestä

Tampere Nettituttavaansa puukottanut 24-vuotias Rami Jarakivi tuomittiin maanantaina Tampereen käräjäoikeudessa murhan yrityksestä 10 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen.

Käräjäoikeuden mukaan Jarakivi yritti vakaasti harkiten tappaa 19-vuotiaan naisen, johon hän oli tutustunut internetin keskustelukanavalla. Nainen vammautui vaikeasti, kun Jarakivi löi häntä veitsellä. Uhri menetti näkönsä ja liikuntakykynsä.

Jarakivi katsottiin syyntakeiseksi, vaikka mielentilatutkimuksessa hänessä havaittiinkin persoonallisuushäiriön merkkejä, muun muassa tunnekylmyyttä.

Veriteon motiivi oli kosto. Netissä tutustuneet tamperelainen mies ja kemiläinen nainen olivat tavanneet kaksi kertaa syyskesällä 2005, ja mies oli kuvitellut heidän seurustelevan. Kun asia ei ollutkaan niin, mies päätti kostaa.

Mies suostutteli naisen tulemaan Tampereelle vielä yhteen tapaamiseen. Mies otti tapaamiseen mukaan keittiöveitsen, jolla hän löi naista selkään. Puukotus tapahtui 16. kesäkuuta Sorin aukiolla Tampereen keskustassa. (STT)

1

985

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kysytään

      niin hulluhan se oikeasti oli.
      hoitoon hänet ois pitäny laittaa.
      mies on 5 vuoden päästä takaisin kadulla(tai netissä).
      kai ne sille vankilassa antaa terapiaa?
      5 vuotta on lyhyt aika.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9076
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7756
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      156
      5366
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2285
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2060
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      81
      1687
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1635
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1366
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      432
      1304
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1182
    Aihe