olin tossa toissa päivänä treffeillä erittäin puheliaan, iloisen, positiivista energiaa täynnä olevan kauniin hämäläisblondin kanssa. Ennen treffejä lähetimme useita meilejä ja meillä on hyvin samanlainen ajatusmaailma. Avoimia ihmisiä molemmat, mutta nainen taisi saada meikäläisestä, yleensä niin puheliaasta vantaalaisesta tuppisuisen juntin kuvan.
Tilanne oli: Kävelin punaisen ruusun kanssa Kiasmaan, jossa tapasimme kolmen hujakoissa. Alku lähti hyvin, ojensin naiselle ruusun ja tarjosin kahvit. Vaihdoimme kuulumiset ja kaikki tuntui menevän hyvin, kunnes huomasin tuijottavani lumoutuneena naisen kauniita kasvoja ja yhtäkkiä suuri ujouden tulva valtasi mielen, enkä keksinyt oikein puhuttavaa. Välillä oli ns. hijaisia hetkiä liian useasti. En ymmärrä, mikä tähän ihmiseen oikein meni? Normaalisti olen erittäin puhelias ihminen, jonka nainen sai tietää niin meilein kuin puheluinkin, mutta livenä tilanne oli päinvastainen...
Kiasmasta siirryimme Manala-nimiseen raflaan syömään ja hiljaisuus omalta osaltani jatkui, en vaan osannut ajatella, aivoissa ei pyörinyt muuta kuin, "Olet älyttömän kaunis, haluan tutustua sinuun"- hokema. Silmät oli tietty pudota, ja hengityskin oli pysähtyä! Voi vittu, et olin kuutamolla koko raflassa oloajan. Nainen nauroi ja puhui paljon,ja näitä piirteitä arvostan toisessa ihmisessä älyttömästi. Hän on erittäin hyväntahtoinen ihminen, mikä on mieleeni. Naisen pajatettuaan, meikäläisen olisi pitänyt ottaa enemmän kantaa hänen juttuihin, jatkaa keskustelua. Ventovieraiden ihmisten kanssa muutenkin pajatan niitä näitä, eikä mulla todellakaa ole vaikeuksia lähestyä ihmisiä. Rakastan keskustelemista. Mutta miksi jauhot menee suuhun just sillon kun tapaa samanhenkisen ihmisen, joka säteilee naisellisuutta ja kauneutta? Ihminen, jonka kanssa olen vaihtanut pitkiä meilejä, 2h puheluita ja kyllä OLEN KIINNOSTUNUT tästä ihmisestä erittäin paljon!
Kun safkat oli pöydäs ja viinit laseis, nainen kertoi elämästään, ja sitä oli oikein mielenkiintoista kuunnella, vaikka olin tiennytkin jo jotain naisen menneisyydestä ennen reffejä. Meikäläinen istuu ja kuuntelee, mutta ei itse puhu oikein mitään! Kaiken huippu oli, kun meikäläiselle ei maistunutkaan tilaamani safka, friteerattu kana ranskalaisilla, minä vain jatkoin naisen ihastelemista, eikä ruoka maistunutkaan, joten jätin ruoan kesken! Nainen kyllä söi oman maksa-ateriansa.
Nainen jatkoi juttuaan, minä hiljaisuutta. Kun puoli yhdentoista aikoihin poistuimme raflasta, saatoin naisen ratikkapysäkille. Jäin naisen seuraksi odottamaan ratikan saapumista, hiljaisin hetkin, en edes siinä vaiheessa saanut sanotuksi kuin että "oli kivaa ja otetaan uusiksi" Kun nainen astui ratikkaan, alkoi meikäläisen päässä hirvee analysointi illan tapahtumista. Nainen taisi saada musta huonomman kuvan kuin olisi luullut, ja olisin voinut vetää illan päätteex kunnon kännit oman puhumattomuuden kunniax! En todellisuudessa ole tuollanen tuppisuu! Mä olen niin valmis suhteeseen tutustumaan naiseen paremmin, koska olen rakastunut häneen hyvin voimakkaasti!
Onx peli pelattu? Mä kyllä olen valmis lähtemään toisille reffeille tän naisen kans ja haluan ottaa hänet paremmin huomioon sekä tuoda itsestäni esiin sen sosiaalisen ihmisen, joka on olemassa!
Oonko mä nyt täysin mokannut, vai onkohan mulla vielä mahdollisuus tavata tämä ihana hämäläisblondi uudemman kerran ja yllättää hänet?
Kertokaa onko mulla enää mahiksii? Onko kellään samoja kokemuksia ekoilta reffeiltä oman itsen suhteen (puhumattomuus)?
Tilanne oli: Kävelin punaisen ruusun kanssa Kiasmaan, jossa tapasimme kolmen hujakoissa. Alku lähti hyvin, ojensin naiselle ruusun ja tarjosin kahvit. Vaihdoimme kuulumiset ja kaikki tuntui menevän hyvin, kunnes huomasin tuijottavani lumoutuneena naisen kauniita kasvoja ja yhtäkkiä suuri ujouden tulva valtasi mielen, enkä keksinyt oikein puhuttavaa. Välillä oli ns. hijaisia hetkiä liian useasti. En ymmärrä, mikä tähän ihmiseen oikein meni? Normaalisti olen erittäin puhelias ihminen, jonka nainen sai tietää niin meilein kuin puheluinkin, mutta livenä tilanne oli päinvastainen...
Kiasmasta siirryimme Manala-nimiseen raflaan syömään ja hiljaisuus omalta osaltani jatkui, en vaan osannut ajatella, aivoissa ei pyörinyt muuta kuin, "Olet älyttömän kaunis, haluan tutustua sinuun"- hokema. Silmät oli tietty pudota, ja hengityskin oli pysähtyä! Voi vittu, et olin kuutamolla koko raflassa oloajan. Nainen nauroi ja puhui paljon,ja näitä piirteitä arvostan toisessa ihmisessä älyttömästi. Hän on erittäin hyväntahtoinen ihminen, mikä on mieleeni. Naisen pajatettuaan, meikäläisen olisi pitänyt ottaa enemmän kantaa hänen juttuihin, jatkaa keskustelua. Ventovieraiden ihmisten kanssa muutenkin pajatan niitä näitä, eikä mulla todellakaa ole vaikeuksia lähestyä ihmisiä. Rakastan keskustelemista. Mutta miksi jauhot menee suuhun just sillon kun tapaa samanhenkisen ihmisen, joka säteilee naisellisuutta ja kauneutta? Ihminen, jonka kanssa olen vaihtanut pitkiä meilejä, 2h puheluita ja kyllä OLEN KIINNOSTUNUT tästä ihmisestä erittäin paljon!
Kun safkat oli pöydäs ja viinit laseis, nainen kertoi elämästään, ja sitä oli oikein mielenkiintoista kuunnella, vaikka olin tiennytkin jo jotain naisen menneisyydestä ennen reffejä. Meikäläinen istuu ja kuuntelee, mutta ei itse puhu oikein mitään! Kaiken huippu oli, kun meikäläiselle ei maistunutkaan tilaamani safka, friteerattu kana ranskalaisilla, minä vain jatkoin naisen ihastelemista, eikä ruoka maistunutkaan, joten jätin ruoan kesken! Nainen kyllä söi oman maksa-ateriansa.
Nainen jatkoi juttuaan, minä hiljaisuutta. Kun puoli yhdentoista aikoihin poistuimme raflasta, saatoin naisen ratikkapysäkille. Jäin naisen seuraksi odottamaan ratikan saapumista, hiljaisin hetkin, en edes siinä vaiheessa saanut sanotuksi kuin että "oli kivaa ja otetaan uusiksi" Kun nainen astui ratikkaan, alkoi meikäläisen päässä hirvee analysointi illan tapahtumista. Nainen taisi saada musta huonomman kuvan kuin olisi luullut, ja olisin voinut vetää illan päätteex kunnon kännit oman puhumattomuuden kunniax! En todellisuudessa ole tuollanen tuppisuu! Mä olen niin valmis suhteeseen tutustumaan naiseen paremmin, koska olen rakastunut häneen hyvin voimakkaasti!
Onx peli pelattu? Mä kyllä olen valmis lähtemään toisille reffeille tän naisen kans ja haluan ottaa hänet paremmin huomioon sekä tuoda itsestäni esiin sen sosiaalisen ihmisen, joka on olemassa!
Oonko mä nyt täysin mokannut, vai onkohan mulla vielä mahdollisuus tavata tämä ihana hämäläisblondi uudemman kerran ja yllättää hänet?
Kertokaa onko mulla enää mahiksii? Onko kellään samoja kokemuksia ekoilta reffeiltä oman itsen suhteen (puhumattomuus)?
Vastaukset 11
Vanhimmat
vanha viisaus,kuka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa.
Kannattaisikohan, ihan noin yleiselläkin tasolla olla itselleen ja toiselle rehellinen: jos friteeratut kanasiivut ja ranskalaiset ei ole ihan sitä mitä on tottunut, viinilasilliset jotain nettipalsta höpinää, niin ei ne sitten yks'kaks muutu luotevaksi todellisuudeksi.
Jos on tottunut rennosti ottamaan oluen ja syömään nakkarilta hakemansa hampparinkäyrän, niin pitäisi olla niin rohkea, ettei näyttelisi yli. Epäaitous sen tekee, että menee ihan mykäksi. Huomaa itse (ainakin) miten kovasti teennäinen tilanne on, vaikka tarkoitus sinänsä olisi miten hyvä.
> ja kyllä OLEN KIINNOSTUNUT tästä ihmisestä erittäin paljon!
Oliko nainen kiinnostunut sinuta? Kävikö se mitenkään ilmi treffeillänne vai olitko vain kuuntelemassa hänen juttujaan?
Jokaisella on oikeus olla toisinaan ujo tai epävarma tai hämmentynyt tai mitä vaan. Ehkä toi Vantaalainen synnyinsijasi on kasvattanut susta tuollaisen ettet ihan hyväksy "huonoja" ominaisuuksiasi/hetkiäsi. On normaalia tuntea negatiivisiakin viboja.
Ei kai se likka niin daiju ole et yhden "puhumattomuus" treffin jälkeen pistää hanskat lopullisesti tiskiin. Mutta muista et maailma on täynnä toistaan ihanempia naisia ja jos tämän saisitkin kiikkiin, niin kaippa se silti joskus tekisi jotain muutakin mieli vaihteeksi.
Oletko sitä paitsi sittenkään ihan varma veikö tämä nainen sun sydämes vai oliko lopulta vaan niin hyvä iskemään, et osaa tehdä toiselle semmoisen tunteen kuin mikä sinulle tuli; eli huonommuuden tunteen. haluaisitko olla sellaisen kanssa jonka kanssa joudut jatkuvasti taistelemaan omasta "hyvyydestäsi" tai sen ns. vakuuttelusta ja esille tuomisesta. Jospa nainen olikin niin suupaltti että todellinen tilanne meni niin että SINÄ et kokenut saavasi riittävästi inhimillistä huomiota. Kuten esim. uteluja sinun taustoistasi tmv. kysymyksiä yleensäkään. Onko sellainen mukavaa että ei tulla vastaan yhtään?
että, tiesin oikein hyvin kuinka ihanasta ihmisestä on kyse ja kyllä hämäläisblondi vei sydämen... Ajattelen alituiseen tätä ihmistä... Kun on kyseessä nainen, joka on äärettömän kaunis niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, niin luulisi, että on helpompaa aloittaa keskustelu, varsinkin kun tietää jo jotain toisen ihmisen taustoista. Onneksi sitä tajuaa tehneensä "vittumaisesti"... Oman toiminnan muokkaus vie aikaa, ja todellakin haluan kehittyä parempaan suuntaan ihmissuhdeasioissa. Toki olisin voinut kertoa itsestäni enemmän, kun treffejä edeltävänä pvänä nainen puhe-elimessä pyysi kertomaan lisää, johon lupasin kertoa itsestäni vasta treffeillä. Toki hän olisi voinut hieman enemmän tulla vastaan... Uskon selviytyväni mahdollisilta 2. treffeiltä huomattavasti paremmin. Kiitos vastauksesta.
Pelkät perus kohteliaisuudet kun ei riitä toisen ihmisen hurmaamiseen, mutta toisille treffeille aion hänet pyytää ja olla oma puhelias itseni.
mutta mietin vaan kannattiko tota tänne kirjottaa?
Et kai vaan ajattele, että se elli lukee ihastuksen tunnustuksesi täältä? Viimeistään nyt kannattaa ottaa yhteyttä ja sanoa, että kivaa oli!
Aika pahoja mokia menit tekemään. Toivottavasti eivät olleet ensimmäiset treffit, joilla myös yleensä annetaan se tärkeä ensivaikutelma.
Voi olla, että peli on pelattu. Jatkossa kuitenkin muista, että vaikka olisit kuinka ihastunut tahansa, niin et missään tapauksessa saa antaa sille valtaa, sillä silloin koko homma karkaa välittömästi lapasesta tielle, joka johtaa vain tuhoon. Silloin nainen ahdistuu, et ole "kiinnostava" tai kelpaat vain "kaveriksi".
Pää kylmänä ja määrätietoisesti eteenpäin!
Olethan ottanut yhteyttä. Rehellisyyttä peliin, kyllä naiset jotain sentään ymmärtää ;)
Ei naiset mistään mitään ymmärrä. Jos olet rehellinen, niin et osaa olla pelimies ja astut johonkin vittumaiseen ansaan jolloin oot joku epätoivonen tai liian innokas. Sitten koko pelitilanne menee ihan vituiks.:(
Sen olen oppinut ettei ainakaan rehellisyys ja aitous kannata naisten kanssa.:(
Rehellisyys kannattaa aina, vaikka inhorehellisyyskin (=siis ole rehellisesti eri mieltä jos oikeasti olet). Valheesta ja esittämisestä jää kiinni ja pisteet laskee välittömästi.
Oon vahvasti kyllä sitä mieltä, että kyllä sulla vielä mahiksia on!
Jos ei muuten, niin sanot jotain totuuden, kauniisti tietty ja siten että vähän saa nainen vihiä että hän oli niin ihana. ;P
Varmasti ainakin seuraaville treffeille uskoisin että pääsisit, ja sitten antaa realistisemman kuvan itsestäsi.
Rohkeasti vain, ota yhteyttä vaan ja sano että mulla oli mukavaa ja voitaisko ottaa uusiksi, siten että saisit annettua realistisemman kuvan ittestäs! :)
Eikä sitä tiedä vaikka se tykkäs myös siitä, et osasit olla hiljaa! :) Ja kuunnella sitä!!
Kaipa sitä joskus sattuu itse kullekin, kun oikein kolahtaa, että vaihtuu käyttäytymismalli täysin. Miä tosin alan vaan pälättämään enemmän ja enemmän: muuten melko hiljainen kun olen ;P
Ihan normaali siis olet, vahvasti ihastunut vaan!
Jos päädyt kertomaan "totuuden", niin muista ettet kuitenkaan myöskään väheksy hiljaisempia miehiä! Siitä ei ole kuin haittaa. :)