Nuorien parien joulun vietto

Hei,

haluaisin kysyä nuorilta pareilta, miten te vietätte joulua. Kumpikin omissa lapsuuden kodeissa, yhdessä jomman kumman lapsuuden kodissa vai kahdessaan omassa kodissa?

Olemme surustelleet poikaystävväni kanssa 2,5 vuotta ja asuneet yhdessä vuoden ajan. Emme ole vielä edes keskustelleet joulun vietosta, koska toisaalta haluaisin olla hänen kanssaan mutta myös omassa lapsuuden kodissa, jossa on pikkusisaruksia. Uskon että kumpikaan ei haluaisi mennä anoppilaan jouluksi... Ainakin itse tunnen itseni aika ulkopuoliseksi heidän perheessään, en ole saanut aiemmin mitään lahjaakaan. Olemme parikymppisiä molemmat. Jotenkin tuntuu vaikealta päättää ollako joulu yhdessä rakkaimpansa kanssa vai perheen kanssa... Viime vuonna vietimme oman jouluaaton jo aatonattona ja sitten aattoaamuna menimme kumpikin omaan lapsuuden kotiin joulun pyhiksi.
334423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Emme ole enää mikään nuoripari, mutta lapseton kyllä. Olemme jo kohta kymmenen vuotta viettäneet jouluaaton erillään omissa lapsuudenkodeissamme. Molempien vanhemmat asuvat samassa kaupungissa, joten järjestely on mielestäni toiminut hyvin. Yöksi menemme tietenkin omaan yhteiseen kotiin. Joulupäivänä ja tapanina sitten käymme yhdessä molempien lapsuudenkodissa, joten tulee sitten anoppiakin tervehdittyä. Anoppi kyllä joka vuosi tivaa: "Joko sinä Minna tänä vuonna suostut tulemaan aatoksi meille?"

Äänestä

Ei olla kyllä ees keskusteltu ihmeemmin, mutta miun vanhempien luokse tullaan ja ku miulla on poikakin sen viikonlopun. Eipä tuo mies oo mitää sanonu..

Äänestä

Minä olen seurustellut avomieheni kanssa kuusi vuotta, ja vielä emme ole yhtään jouluaattoa olleet yhdessä. Me siis olemme viettäneet joulun omissa "alkukodeissamme", perheemme kanssa. Tästä ei ole mitään periaatepäätöstä tehty, eikä asiasta ole edes tarvittu suuremmin keskustella, olemme molemmat perhekeskeisiä ihmisiä joille perinteet ovat tärkeitä, joten valinta oli helppo. Lisäksi vanhempamme asuvat 350km päästä toisistaan, joten olisi mahdotonta olla molemmissa paikoissa yhtä aikaa, tai edes samana päivänä.

Itse rakastan joulua, ja siihen kuuluvia perinteitä ja nimenomaan niitä meidän perheen perinteitä. Joten tämä malli sopii minulle, aina siihen asti, että minulla ja avomiehelläni on oma talo ja omia lapsia joille luoda omia perinteitä. Silloin varmasti kutsumme molemmat isovanhemmat kylään jouluksi.

Nykyään menee niin, että aaton ja joulupäivän olemme alkukodeissamme "alkuperäisten" perheemme kanssa, vuorovuosina matkustamme sitten tapaninpäivänäanoppilaan viettämään välipäivä. Uudeksi vuodeksi tulemme tänne omalle paikkakunnallemme bilettämään ;)

Äänestä

Olemme seurustelleet kihlattuni kanssa kolme ja puoli vuotta. Tähän asti olemme viettäneet jouluaattoa lapsuudenkodeissamme, erillään toisistamme, mutta tänä vuonna kokeilemme jotakin uutta. Mieheni vanhemmat ja omat vanhempani tulevat kaikki aatoksi meille. Näin saamme kaikki viettää aattoa yhdessä samalla uusia jouluperinteitä luoden. Hyvää joulua kaikille! :)

Äänestä

Olemme seurustelleet nyt melkein neljä ja puoli vuotta. Ensimmäiset joulut vietimme erillämme, kumpikin omien vanhempiensa luona. Viime joulun vietimme minun vanhempieni luona ja tämän joulun taas miehen vanhemmilla. Sukulointia vaikeuttaa huomattavasti se, että yhteisestä kodista minun vanhemmilleni on yli 400 km, miehen vanhemmille vajaa 300 km ja minun vanhemmiltani miehen vanhemmille n. 300 km. Eli samassa paikassa pitää olla useampi päivä, ettei mene pelkästään ajeluksi.

Äänestä

meillä sovittiin niin että poikaystävä menee isänsä luo. minä menen oman perheeni luo ja sitten lopulta ollaan ilta yhdessä. tosin meillä sinänsä helppo kun molempien vanhemmat asuu 40km säteellä meistä.
tämä oli myös sopuisin ratkaisu.

Äänestä

Ollaan seurusteltu reilun 6 vuoden ajan. Ekana jouluna mies oli isänsä luona ja minä kotonani. Seuraavana kahtena jouluna poikaystäväni tuli meille aattoillaksi syömään ja lahjojen jakoon ja sitten menimme poikaystäväni asuntoon. Minä siis asuin silloin vielä äitini luona. Sitten muutimme yhteen ja seuraavat joulut on menneet niin että käymme äitini luona aattona syömässä ja lahjojen jaossa, sinne tulee myös isäni ja veljeni. Sitten tulemme omaan kotiin. Niin myös tänä jouluna. Poikaystävän äiti on ollut nyt useana vuonna ulkomailla joulun ja isänsä luona käymme yhdessä joulupäivänä tai tapaninpäivänä.

Äänestä
  • Ihmettelin niitä kirjoittajia, jotka kertovat "seurustelleensa" avomiehensä kanssa niin ja niin monta vuotta.

    Sitä minä teitä vanhempana tässä ihmettelen, että eikö se että asuu yhdessä avoparina, tarkoita sitä, että on pariskunta? Miksei pari vietä yhdessä niinkin isoa juhlaa kuin joulua?

    Ennen pariksi ryhtymistä kai seurustellaan?
    Olenko minä missannut jotakin?

    Äänestä

  • Eihän avopari seurustele? kirjoitti:

    Ihmettelin niitä kirjoittajia, jotka kertovat "seurustelleensa" avomiehensä kanssa niin ja niin monta vuotta.

    hassua että asuttas yhdessä muttei oltais joulua yhdessä.. no me oltiin eka joulu anoppilassa, toka miehen veli tyttöystävä oli meillä, viime joulun oli mun vanhemmat meillä, ja nyt mennään anoppilaan aatoksi ja mun vanhemmille joulupäivänä. se aina vähän vaikuttaa missä kulloinkin anoppi ja appi vaikuttaa, ovat silloin tällöin ulkomailla.. Itte meillä on niin kivaa täällä mettän keskellä että sikäli täällä on ollu hyvät puitteet viettää valkoista tunnelmajoulua. Meillä siis vaihtelee, mutta yhdessä kuiteskin ollaan. Ja nyt siis eka joulu naimisissa.

    Minä taisin ainakin syyllistyä tähän, suomi ei ole äidinkieleni enkä siis hallitse sen kaikkia vivahteita. Olemme kuitenkin seurustelleet vuoden, jonka jälkeen olemme asuneet yhdessä (vuokra-asunnossa) viisi vuotta.

    Kuten jo yllä selitin, minä ja avomieheni, parina, olemme molemmat erittäin perhe- ja perinnekeskeisiä ihmisiä. Meillä ei vielä ole "kunnon" omaa perhettä, eli ei lapsia, ja tuntuisi suoraan sanottuna ankealta viettää joulu kahdestaan täällä omassa pienessä kämpässä. Jouluun kuuluu ne tietyt perinteet: jouluruoka, joulukuusi, joulukirkko, haudalla käyminen, joululaulut, joulupukki, paljon porukkaa ja lapsia. Näitä perinteitä emme saisi jos viettäisimme joulun kahdestaan kotona.

    Joten, kunnes me saamme oman perheen ja oman talon ja voimme luoda omia perinteitä mennään kuten aina ennenkin, "same procedure as last year, James". Onhan minua kutsuttu anoppilaan jouluksi, ja avomiestäni meille, mutta molemmista tuntuisi omituiselta viettää joulu muualla kuin alkuperheen kanssa. Ja loppujen lopuksi, jouluaatto on vain yksi (1) ilta, jos näemme lähes jokaisena muuna päivänä osaamme kyllä olla tuon päivän erossa. Yleensähän näemme taas joulupäivänä tai tapanina. Ja onhan tässä järjestelystä sekin hyvä puoli, että saa lahjoja useampana päivänä ;)

    Äänestä

  • jaanuskar kirjoitti:

    hassua että asuttas yhdessä muttei oltais joulua yhdessä.. no me oltiin eka joulu anoppilassa, toka miehen veli tyttöystävä oli meillä, viime joulun oli mun vanhemmat meillä, ja nyt mennään anoppilaan aatoksi ja mun vanhemmille joulupäivänä. se aina vähän vaikuttaa missä kulloinkin anoppi ja appi vaikuttaa, ovat silloin tällöin ulkomailla.. Itte meillä on niin kivaa täällä mettän keskellä että sikäli täällä on ollu hyvät puitteet viettää valkoista tunnelmajoulua. Meillä siis vaihtelee, mutta yhdessä kuiteskin ollaan. Ja nyt siis eka joulu naimisissa.

    Niin, tuota useat tuttavat täällä ex-opiskelu nykyään työpaikkakunnallakin on ihmetellyt. "Tehän asutte yhdessä, viettäkää joulu yhdessä omassa asunnossa". Eipä tule yhtään ankeampaa ajatusta mieleen. Pienessä vuokrakolmiossa ei saa joulua aikaan, lisäksi molempien vanhemmat asuvat kaukana täältä (150 ja 200km) joten heitä ei ehtisi jouluaattona nähdä elleivät he tulisi tänne. Ja miksi tulisi, istumaan pienessä kerrostalokolmiossa? Parempi niin, että joulu vietetään siellä missä on kunnon tilaa ja hyvät puitteet. Meillä on lisäksi molemmilla pikkusiskot, jotka vaikuttavat eri puolella maailmaa, molemmat tulevat kotiin (eli vanhempien luo) ja on kivaa nähdä niitäkin aattona.

    Teillä on ilmeisesti koko suvut lähellä ja iso kämppä jonne kaikki mahtuu yhdessä viettämään joulua. Meillä se ei olisi oikein mahdollista, siitä tämä ratkaisu. Olen aina sanonut, että sitten kun meillä on oma talo niin vietämme joulun siellä ja kutsumme molempien vanhemmat ja suvut paikalle. Mutta siihen asti mennään näin, eikä se haittaa kumpaakaan joten miksi sen pitäisi haitata tai häiritä ulkopuolisia? :)

    Äänestä

  • Eihän avopari seurustele? kirjoitti:

    Ihmettelin niitä kirjoittajia, jotka kertovat "seurustelleensa" avomiehensä kanssa niin ja niin monta vuotta.

    Sitä minä teitä vanhempana tässä ihmettelen, että eikö se että asuu yhdessä avoparina, tarkoita sitä, että on pariskunta? Miksei pari vietä yhdessä niinkin isoa juhlaa kuin joulua?

    Ennen pariksi ryhtymistä kai seurustellaan?
    Olenko minä missannut jotakin?

    Näemme mieheni kanssa toisiamme n. 340 päivää vuodessa, joten yksi päivä vähemmän ei suhdetttamme horjuta.

    Itse olen ainoa lapsi, enkä halua jättää vanhempiani yksin aattona. Mieheni viettää aaton sisarensa (joka asuu ulkomailla ja jota harvoin näkee) sekä yksinäisen leski-äitinsä kanssa. Meidän iässä hoivasuhde on jo kääntynyt päälaelleen: me pidämme huolta vanhemmistamme. Siksi menemme heille auttamanaa joulun järjestelyissä ja jakamaan juhlan. Pieneen kaupunkikotiimme ei yksinkertaisesti mahdu vieraita, joten emme voi kutsua heitä meille jouluksi.

    Äänestä

  • Eihän avopari seurustele? kirjoitti:

    Ihmettelin niitä kirjoittajia, jotka kertovat "seurustelleensa" avomiehensä kanssa niin ja niin monta vuotta.

    Sitä minä teitä vanhempana tässä ihmettelen, että eikö se että asuu yhdessä avoparina, tarkoita sitä, että on pariskunta? Miksei pari vietä yhdessä niinkin isoa juhlaa kuin joulua?

    Ennen pariksi ryhtymistä kai seurustellaan?
    Olenko minä missannut jotakin?

    Emme ole enää mikään tuore tai niin nuorikaan pariskunta. Olemme kuitenkin aina viettäneet joulua erillämme omissa lapsuudenkodeissamme eikä ole tullut mieleenkään tehdä toisin. Joulun haluamme molemmat viettää omien vanhempiemme ja sisarustemme kanssa eikä toisen suvun kanssa. Haluamme vaalia niitä lapsuudesta saakka tärkeitä omia jouluperinteitä. Yhdessä miehen kanssa ehdimme olemaan sitten vaikka koko muun ajan vuodesta.

    Miksi sinä sitten kutsut sitä, kun ollaan avoparina yhdessä? Pariutumiseksi vai ;) Itse käytän myös termiä seurustella.

    Eri ihmisille joulu merkitsee eri asiaa. Mielestäni siinä ei ole mitään kummallista, jos parit viettävät joulua erikseen. Itselläni on tilanne, että avokin äiti asuu yli 400 km päässä ja omat vanhempani noin 100 km päässä. Itse en ainakaan haluaisi mennä avokkini äidille, vaikka välimme ovat mitä mainioimmat. Tiedän, että joulu ei tuntuisi joululta ilman omia vanhempiani. Toiseksi aviokkini tuntee varmasti samoin ja välimatkan takia hän näkee äitiään muutenkin vain noin 3 kertaa vuodessa.

    Olemme miettineet, että kun omia lapsia siunaantuu, niin sitten vietetään oma joulu omassa kodissa. Olemme kyllä ihan aikuisia 30 ja 40 kymppisiä ja suerustelleet 7 vuotta.

    Miten sinä anoppina suhtautuisit, jos lapsesi ei jouluna tulisi sinua tapaamaan ollenkaan esim. välimatkojen takia tai muusta syystä vaan viettäisi joulun puolisonsa vanhemmilla?

    Äänestä

  • joulun kirjoitti:

    Me ei olla myöskään nuori pariskunta tai tuore,mutta en voinut olla vastaamatta.
    Me ollaan oltu muutamana jouluna anopin luona ja yhtenä jouluna olimme minun vanhempieni luona,(minun vanhemmat asuu yli 300 km:n päässä ja miehen äiti asuu 20km:n päässä)
    Me ollaan luotu omia jouluperinteitä ja ollaan oltu kotona aattoiltana ja joulupäivänä mennään anopin luokse syömään.
    Niin tänä joulunakin tehdään eli aattona ollaan kotona ja joulupäivänä käydään anopin luona,minä en voisi ajatellakaan että me erillään vietetään joulua,kyllä sitä haluaa viettää joulua rakkaan ihmisen kanssa.

    Äänestä

  • Eihän avopari seurustele? kirjoitti:

    Ihmettelin niitä kirjoittajia, jotka kertovat "seurustelleensa" avomiehensä kanssa niin ja niin monta vuotta.

    Sitä minä teitä vanhempana tässä ihmettelen, että eikö se että asuu yhdessä avoparina, tarkoita sitä, että on pariskunta? Miksei pari vietä yhdessä niinkin isoa juhlaa kuin joulua?

    Ennen pariksi ryhtymistä kai seurustellaan?
    Olenko minä missannut jotakin?

    Täytyypä vastata, kun minäkin avopuoliso kutsuin suhdettamme seurusteluksi. Pidän meitä kyllä pariskuntana, mutta mielestäni on kuitenkin oikea termi sanoa suhdettamme seurusteluksi, koska emme ole vielä kihloissa emmekä naimisissa. Jotenkin tuntuu, että vasta sitten, kun ollaan kihloissa tai naimisissa ollaan virallinen pariskunta. Tuntuisi kömpelöltä selostaa, että ollaan seurusteltu yksi vuosi ja oltu avoparina 1,5 vuotta.

    Haluaisin kyllä viettää joulun yhdessä avopuolisoni kanssa, mutta myös perheen ja sisarusten kanssa. Luultavasti päädymme viettämään joulua kumpikin omissa lapsuuden kodeissa ja sitten vierailemme loman aikaan puolin ja toisin toistemme lapsuuden kodeissa.

    Äänestä

  • tonttu kirjoitti:

    Tämä menee nyt alkuperäisen aiheen ohi, mutta menkööt. Millä sanalla pitkäaikaista seurustelua, johon liittyy myös yhdessä asumista, sitten pitäisi kutsua? Yhdessä oloa? Pariskuntana olemista? Avopuolisona olemista? Vai mitä?

    Minä ja avomieheni olemme olleet yhdessä kuutisen vuotta. Aluksi deittailimme/seurustelimme ja viisi vuotta sitten muutimme yhteen, mielestäni olemme olleet pariskunta melko alusta asti. Minusta seurustelemista on vakavaa, alussa deittailaan ja sitten seurustellaan.

    En minä yleensä kellekkään erottele, kauanko ollaan seurusteltu "eristä kämpistä" ja kauanko ollaan oltu saman katon alla. Ei ne sanat sitä suhdetta muuta.

    Äänestä

  • Nainen 26 kirjoitti:

    Niin, tuota useat tuttavat täällä ex-opiskelu nykyään työpaikkakunnallakin on ihmetellyt. "Tehän asutte yhdessä, viettäkää joulu yhdessä omassa asunnossa". Eipä tule yhtään ankeampaa ajatusta mieleen. Pienessä vuokrakolmiossa ei saa joulua aikaan, lisäksi molempien vanhemmat asuvat kaukana täältä (150 ja 200km) joten heitä ei ehtisi jouluaattona nähdä elleivät he tulisi tänne. Ja miksi tulisi, istumaan pienessä kerrostalokolmiossa? Parempi niin, että joulu vietetään siellä missä on kunnon tilaa ja hyvät puitteet. Meillä on lisäksi molemmilla pikkusiskot, jotka vaikuttavat eri puolella maailmaa, molemmat tulevat kotiin (eli vanhempien luo) ja on kivaa nähdä niitäkin aattona.

    Teillä on ilmeisesti koko suvut lähellä ja iso kämppä jonne kaikki mahtuu yhdessä viettämään joulua. Meillä se ei olisi oikein mahdollista, siitä tämä ratkaisu. Olen aina sanonut, että sitten kun meillä on oma talo niin vietämme joulun siellä ja kutsumme molempien vanhemmat ja suvut paikalle. Mutta siihen asti mennään näin, eikä se haittaa kumpaakaan joten miksi sen pitäisi haitata tai häiritä ulkopuolisia? :)

    MITÄ HELVATIN MERKITYSTÄ JOULULLA JA ASUNNON KOOLLA ON JOULUTUNNELMASSA. ISO TAI PIENI , NIIN IHMISESTÄ ITSESTÄÄN SE TUNNELMA KIINNI. MEIDÄN KOLMIOON ON MAHTUNNU ISÄT, ÄIDIT , SISKOT , VELJET ,VÄVYT , JA VIELÄPÄ JOULUPUKKIKIN . LEPPOISAA JOULUN ODOTUSTA KAIKILLE !!!!!!

    Äänestä

  • TOMPPELI kirjoitti:

    Kyllä, täytin vasta 26 vuotta.

    Meillä asunnon koko vaikuttaa joulunviettoon sillä tapaa, että tänne ei mahtuisi yöpymään kaikki joulunviettoon tarvittavat ihmiset. Enkä todellakaan halua ajaa omia vanhempiani tai appivanhempiani ja muita sukulaisia hotelliin yöksi tai kotiin ajamaan jouluaaton iltana. Minun vanhemmilla kun on 200km ja avomiehen vanhemmilla 150km ajomatka tänne meille. Lisäksi mukaan pitäisi saada avomiehen iäkäs mummi, joka aina on viettänyt joulunsa avomiehen lapsuuskodissa, minun pikkusiskoni poikaystävineen sekä miehen sisko.

    Kyllähän tänne periaatteessa viettämään joulua mahtuuisi koko suku, tai ainaki vanhemmat ja sisarukset. Joskaan keittiössä on tilaa vain neljän hengen ruokapöydälle, jäisi jouluruoat jäisi vähiin, ja joulukuusi ei mahtuisi minnekän. Lisäksi yhdenkään meidän sukulaisten hauta ei löydy tästä kaupungista, joten haudoillakin ei pääsisi käymään, ainoastaan muistikivellä. Lisäksi tämä on kerrostaloasunto, joten ulos ei voi laittaa jätkänkynttilöitä, tehdä jäälyhtyjä tai muuta. Luopa siinä sitten joulutunnelmaa.

    Koska emme siis yllä olevien seikkojen perusteella pysty järjestämään "kunnon joulua" omassa vuokra-asunnossamme olemme viettäneet (ja tulemme viettämään vielä tämän joulun) omissa alkukodeissamme, joissa kunnon joulua voidaan järjestää. Ensi vuonna, kun toivottavasti pääsemme muuttamaan omaan taloon asiat muuttuvat, ja pystymme kutsumaan kaikki läheiset ja rakkaat meille, ja jopa majoittumaan ne sinne.

    Hyvää joulua sinullekin.

    Äänestä

  • Nainen 26 kirjoitti:

    Niin, tuota useat tuttavat täällä ex-opiskelu nykyään työpaikkakunnallakin on ihmetellyt. "Tehän asutte yhdessä, viettäkää joulu yhdessä omassa asunnossa". Eipä tule yhtään ankeampaa ajatusta mieleen. Pienessä vuokrakolmiossa ei saa joulua aikaan, lisäksi molempien vanhemmat asuvat kaukana täältä (150 ja 200km) joten heitä ei ehtisi jouluaattona nähdä elleivät he tulisi tänne. Ja miksi tulisi, istumaan pienessä kerrostalokolmiossa? Parempi niin, että joulu vietetään siellä missä on kunnon tilaa ja hyvät puitteet. Meillä on lisäksi molemmilla pikkusiskot, jotka vaikuttavat eri puolella maailmaa, molemmat tulevat kotiin (eli vanhempien luo) ja on kivaa nähdä niitäkin aattona.

    Teillä on ilmeisesti koko suvut lähellä ja iso kämppä jonne kaikki mahtuu yhdessä viettämään joulua. Meillä se ei olisi oikein mahdollista, siitä tämä ratkaisu. Olen aina sanonut, että sitten kun meillä on oma talo niin vietämme joulun siellä ja kutsumme molempien vanhemmat ja suvut paikalle. Mutta siihen asti mennään näin, eikä se haittaa kumpaakaan joten miksi sen pitäisi haitata tai häiritä ulkopuolisia? :)

    on kahdelle ihmiselle tilava asunto. Meidän perhe on asunut vajaan 80 neliön asunnossa eikä tilasta ollut koskaan puutetta.
    Järvi melkein talossa kiinni, siis matalassa kerrostalossa.
    Hyvä lasitettu parveke, jonne voi panna mitä tahansa himmeleistä joulukuuseen ja lyhtyihin.
    Usein käy niin, jos on liian suuret vaatimukset, ne kohdistuvat myös toiseen osapuoleen ja kohta ei tyydytä enää mikään ja kaikki suhteet ovat kiinni ulkonaisesta materiasta.
    On meilläkin kakkosasunto (suuri) maasudulla ja koska ei ole edes lunta, niin sielläkin voisi viettää joulua, vaan on näin palveluiden ja luonnon keskellä tosi helppoa.
    Hyvin ovat vieraatkin mahtuneet.

    pysty tekemään jäälyhtyjä kuin korkeintaan Lapissa.
    Koko muu maa on musta.
    Kerrostalon pihoihin voi hyvin tehdä jäälyhtyjä
    ja pistää roihuja palamaan. Siis jos on lunta ja pakkasta. Ja paljon muuta kivaa.
    Ikkunan edessä olevaa järveä on ´nyt kiva ihastella kun ei ole jässä jouluna. Ensimmäinen joulu, kun pieni järvi ei jäädy.

    Äänestä

  • mpfhbm kirjoitti:

    Miksi sinä sitten kutsut sitä, kun ollaan avoparina yhdessä? Pariutumiseksi vai ;) Itse käytän myös termiä seurustella.

    Eri ihmisille joulu merkitsee eri asiaa. Mielestäni siinä ei ole mitään kummallista, jos parit viettävät joulua erikseen. Itselläni on tilanne, että avokin äiti asuu yli 400 km päässä ja omat vanhempani noin 100 km päässä. Itse en ainakaan haluaisi mennä avokkini äidille, vaikka välimme ovat mitä mainioimmat. Tiedän, että joulu ei tuntuisi joululta ilman omia vanhempiani. Toiseksi aviokkini tuntee varmasti samoin ja välimatkan takia hän näkee äitiään muutenkin vain noin 3 kertaa vuodessa.

    Olemme miettineet, että kun omia lapsia siunaantuu, niin sitten vietetään oma joulu omassa kodissa. Olemme kyllä ihan aikuisia 30 ja 40 kymppisiä ja suerustelleet 7 vuotta.

    Miten sinä anoppina suhtautuisit, jos lapsesi ei jouluna tulisi sinua tapaamaan ollenkaan esim. välimatkojen takia tai muusta syystä vaan viettäisi joulun puolisonsa vanhemmilla?

    on seurustellut?????? 7 vuotta ja vielä ei ole päässyt puusta pitkään, niin jos niitä lapsia aikoo, niin onhan se kumma kun ei mitään saa elämässään aikaiseksi.
    Ihmettelen vaan. Muuten asia ei minulle todellakaan kuulu.

    Äänestä

  • Ihmetyttää vähän suuruudenh... kirjoitti:

    on kahdelle ihmiselle tilava asunto. Meidän perhe on asunut vajaan 80 neliön asunnossa eikä tilasta ollut koskaan puutetta.
    Järvi melkein talossa kiinni, siis matalassa kerrostalossa.
    Hyvä lasitettu parveke, jonne voi panna mitä tahansa himmeleistä joulukuuseen ja lyhtyihin.
    Usein käy niin, jos on liian suuret vaatimukset, ne kohdistuvat myös toiseen osapuoleen ja kohta ei tyydytä enää mikään ja kaikki suhteet ovat kiinni ulkonaisesta materiasta.
    On meilläkin kakkosasunto (suuri) maasudulla ja koska ei ole edes lunta, niin sielläkin voisi viettää joulua, vaan on näin palveluiden ja luonnon keskellä tosi helppoa.
    Hyvin ovat vieraatkin mahtuneet.

    Kolmiomme on 65 neliöinen, kyllähän tässä tilaa on kahdelle, vaikka pohjaratkaisu ei ole paras mahdollinen (keittiö on mm. melko pieni, sinne mahtuu vain neljänhengen pöytä). Asuimme aiemmin 46 neliöisessä kaksiossa, joka kuitenkin kävi ahtaaksi, joten neljä vuotta sitten muutimme tänne. Kaksio kävi ahtaaksi sen takia, että tarvitsimme molemmat omat tietokoneet koulu- ja työhommiin, eikä ne oikein mahtuneet tuohon edelliseen asuntoon. Läppäreihin kun meillä ei silloin ollutu varaa.

    Mainittakoon vielä, että tämä on opiskelija-asuntosäätiön asunto, eli kallis tämä ei ole. Jos olisimme joutuneet asumaan yksityisen vuokraamassa asunnossa opiskelujen aikana, emme varmasti olisi voineet asua näin tilavasti. Saamme asua täällä vielä puolisen vuotta, etsimme kokoajan omaa asuntoa, tavoitteena olisi löytää rivitalokolmio tai paritalonpuolikas, jonne mahtuisi sitten lastenkin kanssa, jos niitä siunaantuu :)

    En koe, että meistä kumpikaan asettaisi liian suuria vaatimuksia toisillemme, olemme vain hyvin perhe- ja perinnekeskeisiä ihmisiä jotka rakastavat joulua. Onko siinä jotain vikaa?

    Äänestä

  • Halusin vain huomauttaa kirjoitti:

    pysty tekemään jäälyhtyjä kuin korkeintaan Lapissa.
    Koko muu maa on musta.
    Kerrostalon pihoihin voi hyvin tehdä jäälyhtyjä
    ja pistää roihuja palamaan. Siis jos on lunta ja pakkasta. Ja paljon muuta kivaa.
    Ikkunan edessä olevaa järveä on ´nyt kiva ihastella kun ei ole jässä jouluna. Ensimmäinen joulu, kun pieni järvi ei jäädy.

    Niin, Lappissa ja Oulun läänissä vietämmekin joulumme, olemme kotoisin täältä kehäkolmosen ulkopuolelta ;) Täälläpäin on jo nyt mukavasti lunta ja pakkasta -2 näyttäisi mittarin mukaan olevan. Että eiköhän me saada perinteinen, valkoinen joulu. Valitettavasti meillä on melko tiukat järjestyssäännöt (opiskelija-asuntosäätiön talo), joka kieltää mm. roihut, grillit ja muut talon välttämättömässä läheisyydessä.

    Äänestä

  • Nainen 26 kirjoitti:

    Niin, tuota useat tuttavat täällä ex-opiskelu nykyään työpaikkakunnallakin on ihmetellyt. "Tehän asutte yhdessä, viettäkää joulu yhdessä omassa asunnossa". Eipä tule yhtään ankeampaa ajatusta mieleen. Pienessä vuokrakolmiossa ei saa joulua aikaan, lisäksi molempien vanhemmat asuvat kaukana täältä (150 ja 200km) joten heitä ei ehtisi jouluaattona nähdä elleivät he tulisi tänne. Ja miksi tulisi, istumaan pienessä kerrostalokolmiossa? Parempi niin, että joulu vietetään siellä missä on kunnon tilaa ja hyvät puitteet. Meillä on lisäksi molemmilla pikkusiskot, jotka vaikuttavat eri puolella maailmaa, molemmat tulevat kotiin (eli vanhempien luo) ja on kivaa nähdä niitäkin aattona.

    Teillä on ilmeisesti koko suvut lähellä ja iso kämppä jonne kaikki mahtuu yhdessä viettämään joulua. Meillä se ei olisi oikein mahdollista, siitä tämä ratkaisu. Olen aina sanonut, että sitten kun meillä on oma talo niin vietämme joulun siellä ja kutsumme molempien vanhemmat ja suvut paikalle. Mutta siihen asti mennään näin, eikä se haittaa kumpaakaan joten miksi sen pitäisi haitata tai häiritä ulkopuolisia? :)

    "Pienessä vuokrakolmiossa ei saa joulua aikaan". Mielenkiintoinen ajatusmalli. Jouluaattona kun mieheni ja minun pienessä vuokrakolmiossani (49 neliötä), viettivät joulua minun vanhempani, mieheni vanhemmat, mieheni veli ja vielä mieheni ja minäkin. Ja hyvin mahduimme ja mielestäni hyvin sain joulunkin aikaan. Ja mielellään he kaikki tulivat "istumaan pieneen kerrostalokolmioon". Meillä oli joulukuusi, ruokia notkuva joulupöytä, kaikki mahtuivat pöydän viereen syömään, luimme jouluevankeliumin ja tulipa vielä joulupukkikin lahjojen kanssa. Kaikki nauttivat olostaan. Ikävää, jos sinun joulusi on kiinni tilasta ja kunnon puitteista, meidän joulumme muodostui lämmöstä, läheisyydestä ja yhdessäolosta. Pieni kerrostalokolmio ei tainnut haitata meistä ketään.

    Äänestä

  • joulu kirjoitti:

    Niin, minun sukuni asuu tosiaan 200-300km minun ja avomieheni paikkakunnalta, ja hänen sukunsa 150-200km sieltä. Jos kutsuisimme koko suvun juhlimaan, meitä olisi noin 25 ihmistä: tänä jouluaattona minun sukuni (15 ihmistä) kokoontui vaarin luo ja mieheni suku (9 ihmistä) kokoontui hänen vanhempien luo syömään ja viettämään aatto yhdessä.

    Minulle joulu tarkoittaa toki yhdessäoloa, lämpöä ja läheisten rakkautta, ja koen todellakin, että en saisi näitä mikäli viettäisimme joulun meidän asunnossa. Sinne kun tuskin tulisi mieheni iäkäs mummi, jolla ei edes ole autoa, minun vaarini, serkkuni tai mieheni täti, joka yleensä viettää joulua mieheni perheen kanssa.

    Kuusta emme saa tuoda sisälle (talonyhtiön säännöt), joten sekin jäisi puuttumaan.

    Hienoa siis, että sinä ja sukusi mahdutte pieneeen asuntoon, minä matkustan mielummin vanhempieni luo kuin yritän järjestää puolivalmiin joulun ahtaassa asunnossa. Ja kuten jo todellakin sanoin, yöpymisistä tulisi iso ongelma, eikä kenenkään tulisi mielestäni viettää aattoyö hotellissa.

    Äänestä

  • Nainen 26 kirjoitti:

    Kyllä, täytin vasta 26 vuotta.

    Meillä asunnon koko vaikuttaa joulunviettoon sillä tapaa, että tänne ei mahtuisi yöpymään kaikki joulunviettoon tarvittavat ihmiset. Enkä todellakaan halua ajaa omia vanhempiani tai appivanhempiani ja muita sukulaisia hotelliin yöksi tai kotiin ajamaan jouluaaton iltana. Minun vanhemmilla kun on 200km ja avomiehen vanhemmilla 150km ajomatka tänne meille. Lisäksi mukaan pitäisi saada avomiehen iäkäs mummi, joka aina on viettänyt joulunsa avomiehen lapsuuskodissa, minun pikkusiskoni poikaystävineen sekä miehen sisko.

    Kyllähän tänne periaatteessa viettämään joulua mahtuuisi koko suku, tai ainaki vanhemmat ja sisarukset. Joskaan keittiössä on tilaa vain neljän hengen ruokapöydälle, jäisi jouluruoat jäisi vähiin, ja joulukuusi ei mahtuisi minnekän. Lisäksi yhdenkään meidän sukulaisten hauta ei löydy tästä kaupungista, joten haudoillakin ei pääsisi käymään, ainoastaan muistikivellä. Lisäksi tämä on kerrostaloasunto, joten ulos ei voi laittaa jätkänkynttilöitä, tehdä jäälyhtyjä tai muuta. Luopa siinä sitten joulutunnelmaa.

    Koska emme siis yllä olevien seikkojen perusteella pysty järjestämään "kunnon joulua" omassa vuokra-asunnossamme olemme viettäneet (ja tulemme viettämään vielä tämän joulun) omissa alkukodeissamme, joissa kunnon joulua voidaan järjestää. Ensi vuonna, kun toivottavasti pääsemme muuttamaan omaan taloon asiat muuttuvat, ja pystymme kutsumaan kaikki läheiset ja rakkaat meille, ja jopa majoittumaan ne sinne.

    Hyvää joulua sinullekin.

    rotua kuin suomalaisia .
    me emme koko suku halua olla samassa paikassa, jokaisella on omakin koti.
    jokainen kulttuuri toki juhlii kuten haluaa.

    Äänestä

  • olittekin jotain muuta kirjoitti:

    rotua kuin suomalaisia .
    me emme koko suku halua olla samassa paikassa, jokaisella on omakin koti.
    jokainen kulttuuri toki juhlii kuten haluaa.

    Minä olen suomenruotsalainen Pohjanmaalta, mieheni supisuomalainen Lapista. En tiedä mistä päin itse olet, mutta sekä Pohjanmaalla että Lapissa joulua on tapana viettää isoimmassa porukassa kuin pelkän ydinperheen parissa. Meillä muuten on ydinperheitä vielä, vieläkö muistatte niitä siellä kehäkolmosen sisäpuolella ja ruuhkasuomessa?

    Minä kunnioitan isovanhempiani, pidän harvasta serkustani ja haluan nähdä myös enoani ja tätiäni välissä. Niinpä meidän joulupöytään istahti tänä vuonna 15 ihmistä. Miehen vanhempien luona jouluaattona nähtiin paitsi oma perhe myös iäkäs mummi, yksinäinen täti ja serkkupoika, yhteensä 9 ihmistä.

    Tottakai jokaisella sukulaisellamme on oma koti, mutta tässä tapauksessa kaikkien muiden kodit ovat lähellä toisiaan (Lapissa ja Pohjanmaalla), ja itse olemme muuttaneet tälle "muualle". Jos haluamme nähdä sukulaisiamme jouluna (ja miksi emme haluaisi?) meidän on helpompaa lähteä aatoksi "kotiin" kuin kutsua heidät kaikki meille. Eikö vain?

    Äänestä

että ette ole vielä "oikeasti" aikuisia, vain leikitte kotia. Käyhän se toki niinkin, eihän siinä toki mitään kunhan molemmat tiedostavat asian ja hyväksyvät sen.

Äänestä
  • Jos pari "leikkii kotia", niin eiköhän ne sitten halua nimenomaan viettää joulua yksin siinä "omassa kodissa"? Jos parilla taas on koti ja ovat aikuisia, heillä ei ole mitään pakkoa todistaa sitä ulkomaailmalle ja suvulleen.

    Me olemme aikuisia, meillä on oma koti ja olemme vakavasti yhdessä, silti vietämme joulun erillään, ei se meidän aikuisuutta syö. Mielestäni se on aikuisuutta, että pystyy tunnustamaan, paljonko se oma, "alkuperäinen", perhe merkitsee ja että perinteet ovat tärkeitä. Aikuinen haluaa viettää aikaa vanhojen sukulaistensa kanssa, vielä kun on aikaa ja mahdollisuus siihen.

    Äänestä

  • Nainen 26 kirjoitti:

    Jos pari "leikkii kotia", niin eiköhän ne sitten halua nimenomaan viettää joulua yksin siinä "omassa kodissa"? Jos parilla taas on koti ja ovat aikuisia, heillä ei ole mitään pakkoa todistaa sitä ulkomaailmalle ja suvulleen.

    Me olemme aikuisia, meillä on oma koti ja olemme vakavasti yhdessä, silti vietämme joulun erillään, ei se meidän aikuisuutta syö. Mielestäni se on aikuisuutta, että pystyy tunnustamaan, paljonko se oma, "alkuperäinen", perhe merkitsee ja että perinteet ovat tärkeitä. Aikuinen haluaa viettää aikaa vanhojen sukulaistensa kanssa, vielä kun on aikaa ja mahdollisuus siihen.

    Minä olen avioliitossa oleva mutta mieheni kanssa eri kaupungissa asuva. Me tapaamme silloin tällöin seurustelun merkeissä. Kumpikin elää muuten omaa elämäänsä. Lapset ovat maailmalla.

    Ei tuo avopari- tai aviopari muita kiinnosta kuin lainlaatijaa ja toimeenpanijaa, kuten tiedätte.
    Kai muuten kaikki avoliitossa olevat ovat huomioineet asian? Kaikkea muutakin voi sattua kuin joulunvietto. Avopuoliso on heikoilla eron tai kuolemantapauksen sattuessa. Samoin muissakin perintöasioissa. Nuoria asia ei yleensä kiinnosta. Mutta olen nähnyt muutaman vuoden avoliitossa eläneen naisen joutuneen aika huonoon asemaan avoeron sattuessa.

    Äänestä

  • anoppi-ikäinen kirjoitti:

    Näinhän se on, että avoerossa tavarat jaetaan nimiperiaatteen mukaan, ellei sitten sopua löydy. Eli se, jonka nimissä tai jonka kortilla/rahoilla tavara on ostettu saa sen eron sattuessa. Näin vaikka molemmat olisivat osallistuneet tavaran ostamiseen yhtä lailla tai jos vaikkapa toinen on ostanut talouden kaikki ruoat koko yhteiselon aikana. Avoerossa kun ei omaisuutta jaeta, kuten avioerossa.

    Ja tottahan se on, että kuolematapauksessa kuolleen avopuolison perii vanhemmat (ellei lasta ole), eikä eloonjäänyt puoliso. Testamentilla tämän voi muuttaa, silloinkin perintöveroa menee käsittääkseni suurimman luokan mukaan, jos niitä lapsia ei ole (korjatkaa jos olen väärässä).

    Millä sitten turvata selustansa avoeron sattuessa? Kannattaa ehkä tehdä jo tavaroiden ostotilanteessa jonkinlaiset sopimukset siitä, kenen kyseinen tavara on. Lisäksi kannattaa tietysti tehdä vuokrasopimus molempien nimeen tai ostaa asunto yhteisomistuksella jotten toinen pysty potkimaan toista pihalle.

    Pakko myöntää, että meillä ei vielä testamenttia ole. Tosin olemme molemmat niin hyvissä väleissä toisen vanhempien kanssa että ongelmia tuskin tulee yhteisten tavaroiden jakamisessa kuolemantapauksessa. Näitä asioita on ikävä ajatella, mutta olisihan se hyvää, tehdä testamentti pahimman varalta. Sitä vartenhan ne vakuutuksetkin on.

    Meillä joulu vietetään niin, että minä töissä, mies anoppilassa. Jos ei ole töitä joulunpyhinä, menen anoppilaan mukaan, minulle kun tuo on aikalailla yksi hailee missä pyhät viettää. Mieluiten töissä, rahanahne paskiainen kun olen :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tonttu kirjoitti:

Hei,

haluaisin kysyä nuorilta pareilta, miten te vietätte joulua. Kumpikin omissa lapsuuden kodeissa, yhdessä jomman kumman lapsuuden kodissa vai kahdessaan omassa kodissa?

Olemme surustelleet poikaystävväni kanssa 2,5 vuotta ja asuneet yhdessä vuoden ajan. Emme ole vielä edes keskustelleet joulun vietosta, koska toisaalta haluaisin olla hänen kanssaan mutta myös omassa lapsuuden kodissa, jossa on pikkusisaruksia. Uskon että kumpikaan ei haluaisi mennä anoppilaan jouluksi... Ainakin itse tunnen itseni aika ulkopuoliseksi heidän perheessään, en ole saanut aiemmin mitään lahjaakaan. Olemme parikymppisiä molemmat. Jotenkin tuntuu vaikealta päättää ollako joulu yhdessä rakkaimpansa kanssa vai perheen kanssa... Viime vuonna vietimme oman jouluaaton jo aatonattona ja sitten aattoaamuna menimme kumpikin omaan lapsuuden kotiin joulun pyhiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu