Olemme avopuolisoni kanssa vähän isommassa pinteessä kun hänellä on kaksi lasta(6v poika ja 4v tyttö) eikä lapset hyväksy yhdessäoloamme millään. Asumme saman katon alla ja yhdessäolo on välillä yhtä taistelua. Lapset kiukuttelevat jatkuvasti eikä yhteistä säveltä tahdo löytyä millään. Kaikki johtuu vain ja ainoastaan mustasukkaisuudesta. Kun olen lasten kanssa kolmistaan kotona tai jossain ulkona menee meillä aivan loistavasti. Heti kun äiti saapuu paikalle muuttuu käytös täysin. Kiukuttelu ja niskurointi alkaa, eikä sovittuja asioita muisteta. Pahimmassa tapauksessa lapset vääntävät itkua kun me aikuiset vähän halaillaan/pussaillaan. Olemme yrittäneet puhua asiasta yhdessä ja yksitellen mutta asia ei vaan tahdo selvitä. Lapsilla on hyvät välit heidän isäänsä. He vierailevat siellä joka viikko ja ovat yön pari kerrallaan. Samoin avovaimollani ja hänen ex-miehellään on hyvät välit. Lapset ovat ymmärtävinään että asia on nyt näin, että äitillä on uusi mies eikä se siitä mihinkään muutu mutta heidän käytös puhuu puolestaan. Mitä pitäis tehdä?
Lasten mustasukkaisuus...
Mies hämillään
41443
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
olet lapsille vieras vielä. Kun olette kolmisin ovat lapset tavallaan sinun armoillasi ja siksi on fiksua käyttäytyä kunnolla siihen ohja ajo vaistokin.
Kun äiti tulee ja hänet pitää jakaa sinun kanssasi niin johan se aiheuttaa kismaa.
Se versio jossa uuden vauvan tuloa selitetään tavalla jossa otetaan toinen vaimo antaa varmaan kuvan tässäkin tilanteessa. Mitäs jos vaimokkeesi sanoisi että otan uuden miehen lisäksesi jne? Siinä pisteessä lapset ovat.
Antakaa lapsilel aikaa tottua asiaan ja tuntea olonsa turvalliseksi vaikka oelt tunkenut heidän maailmaansa heidän ja äitinsä väliin. Nuo hellyyden osoitukse tkannattaa jättää aika vähälle lasten nähden koska ne ovat heille pelottavaa katsottavaa vaikka se hölmöltä kuulostaakin.
Kohdista huomiota lapsiin kun tilaisuus tulee ja ota syliin yms varsinkin jos oeltte avokin kanssa lähekkäin jolloin lapsi oppii että siinä on tilaa ja lupa tulla kolmanneksi. Aika tietoisesti kannattaa viestittää, että sinulle lapsi on tärkeä ja että äidille lapset ovat edelleen tärkeitä jopa sinun edelläsi..
Lapset ovat aika pieniä joten sopimukset ja puheet ei aina tarkoita samaa ja niiden muistaminen on hankalaa. Myöskään omia sanoja kertomaan asioita ei ole vaan touhu toimii paljolti juuri toiminnan ja spontaanien rektioiden kautta.
Kärsivällisyyttä ja tietoista toiminta aniin aikanaan olo on turvallinen etkä oel uhka.
jos olet vain tunkeutunut yhtäkkiä saman katon alle ja vielä samaan asuntoon, jossa he ovat asuneet myös isänsä kanssa. Ei auta muu kuin keskustella asioista ja äidin antaa vielä enemmän huomiota lapsilleen kuin sinulle. Lasten on oltava aina etusijalla.
ja ainakin puhuminen selkiyttää sen, mikä lasten asema jatkossakin on...kun olet heidän äitinsä kanssa.
Mie vaan sitä että lasten tulee myös ymmärtää se etteivät he ole "ainoat" tärkeät ihmiset biol. vanhempiensa elämässä.
Lasten tulee antaa aikaa myös aikuisille,yhdessäoloon...yhteisiin halailu hetkiin.
Itse kyllästyin miesystäväni 3v. pojan jatkuviin tyrkkimisiin..aina kun menin hänen isänsä lähelle..tuo pieni ihminen oli työntämässä minua pois.Hyväksyi kuitenkin minut,kun hän oli kanssani kahden tai muiden lasten joukossa!(Hänen 14v poikansa hyväksyi minut heti!)
Mie kuitenkin joka kerta selitin tuolle pienelle ihmiselle,että tässä olen ja pysyn..rakastan isääsi enkä aio mennä pois!
Sanoin myös miesystävälleni,että puhuisi pojan kanssa...ja niinpä hän asian pojalle selvitti..kuka oon ja miksi oon isän elämässä.
Sen jälkeen kaikki on mennyt hyvin.Enää ei minua tyrkitä..ei pois ajeta.Lapsi jo hyväksyy minut elämäänsä.
Miesystäväni oli jo eronnut,kun hänet kohtasin.Ja hänen exällään oli ollut jo kuukausia suhde uuteen mieheen,joten lapsella paljon uusia asioita elämässään ollut, joihin totutella...lapsi oli siis epävarma asemastaan!
Itsellä on 5 lasta,joten jonkinmoinen kokemus lapsista on..tai luulin olevan.Kuitenkaan ei ole aivan helppoa lähteä suhteeseen,jossa on lapsia.
Uskon silti että jos toista rakastaa,on suhteen eteen valmis tekemään enemmän töitä!
Onnea sinullekin tulevaan...
Kysymys on lähes aina . Mitä tehdä?
Lapset ovat "ongelmia" juuri siitä syystä että he ovat vielä aitoja ja vilittömiä itselleen ja ympäristölleen. (Heitä ei ole koulutettu kunnioittamaan esim: lähestymiskieltolakia, ja elatusmaksuvelvolliisuus lakia, niitä aikuisten oikeesti olevia asioita) Jotaka on täysin rakennettu aikuisten lähtökohdista ja lasten maailmaa ja turvallisuutta arvioimatta.
Lasten turvallisuus ja arvomaailma perustuu aitoon luottamukseen ja käsitykseen että aikuiset ovat ihmisiä heitä varten eikä päinvastoin. Niinkuin se tavallisesti on.
Jotenkin en voi lakata ihmettelemästä elämän tosiasioita. Vertaus kuuluu kun lapsi ilmaisee mielipiteen tai tuntemuksensa ja ollotilansa inhimillisesti hakien huomion. On se pääosin aikuisille jokin ulkoapäin tullut uhka ja rajoite/ este.
Kun vastaavasti ostat taulutv: velaksi kotiin ja siitä maksat 1-2 vuotta korkoineen 2000€ ja sen verottomaksi hankkimiseen menee aikaa (ylimääräistä) 4-5 kk ainkin. Ja täten työ ym kiire sekä "pakko" sitoo tämän ihmisen totaalisesti 40-50 h viikossa pois lasten ja sen autuaan rakkaankin luota. Ei marinaa kuulu vaan ollaan vain pitämässä yhteiskuntaa pystyssä ja kuluttajan kuuluisaa kilpeä kantaen.
Ihmisistä itsestään lähtee se onko lapset tärkeitä ja miten heihin suhtaudutaan ja mikä heidän mielensä ohjaa pois siitä kasvuympäristö vastuusta ja ajasta mikä kuuluu lapsille eikä markkinavoimille. ja Omahyväiselle "kauniit ja rohkeat" illuusiolle.
Kuka oikeasti on ja kelle mustasukkainen sillä termi lienee aikuisten keksimä eikä lasten?