Jotenkin vaan tuntuu siltä, että tuun viettämään elämäni yksin...
Mukavia (poikia, sillon nuorempana tapaili) ja nyt miehiä mutta jokin silti mättää...
Olen seurustellut erään ihanan ihmisen kanssa joka taannoin särki sydämmeni nii, että uuden suhteen aloittaminen on ollut jotenkin vaikeeta.
Aina kun voisi olla mahdollisuus aloittaa jotain, jotenkin se kiinnostus katoaa ja tulee olo, että ei tästä kuitenkaan mitään tule tai kohdalleni osuu joku sekopää tai inhottavia puhuva psykopaatti..
En ole kronkeli tai nirso, vaikka vähän katon että kenet tai kenen kanssa voisi ajatella aloittavansa suhteen.. mutta se luonne on kaikkein tärkein, että synkkaako jne..
Joidenkin kohdalla mielenkiinto lopahtaa kun on heti änkeemässä mun luokseni "sen" asian vuoksi pelkästään.. en sitä sano, etteikö seksi kivaa ja mielekästä olisi mutta se, että siitä jatkuvasti jauhaaminen joka kerta kun toisen kanssa on yhteydssä, alkaa tuntumaan suorastaan puulta.
Toivon suuresti että tapaisin jonkun sellaisen joka ei iha heti rupeis puhumaan älyttömyyksiä.. joita ne tosiaan on ollu mitä oon kuullu.
Huomasin itsestäni tämän, että tulen olemaan ehkä aina yksin koska kenellekkään en kelpaa oma itsenäni. Ja pieni haikeus iski kun hyvä ja rakas ystäväni kertoi olevansa raskaana, menevänsä uutena vuotena kihloihin ja muuttavansa tämän miehen kanssa ensi vuonna yhteen. suhde on tosin alussa mutta ihania asioita kuitenkin tapahtumassa heille..
Itselleni tuskin tapahtuu mitään tällaista ja tuskin saisin kokea mitään tallaista..
jotenkin odotan, että löytäisin jonkun kivan ja herttaisen ihmisen.. mutta kun tapaan jonkun, tätä ei kiinnosta tai justiin toisin päin.. tai sitten tästä ihmisestä paljastuu jotain mikä saa mielenkiinnon kuolemaan suoraan..
ehkä joskus mutta epäilen, että saan etsiä tätä ihmistä kauan.. joka kestää rehellistä, suorasukaista, ja oman mielipiteensä suoraan sanovaa, huumorintajuista, nauravaista ja hyvää kuuntelijaa..
juu olen nuori iältäni (joidenki mielestä) mutta sitä jotain kaipaa lähelle.. rakkautta..
Mukavia (poikia, sillon nuorempana tapaili) ja nyt miehiä mutta jokin silti mättää...
Olen seurustellut erään ihanan ihmisen kanssa joka taannoin särki sydämmeni nii, että uuden suhteen aloittaminen on ollut jotenkin vaikeeta.
Aina kun voisi olla mahdollisuus aloittaa jotain, jotenkin se kiinnostus katoaa ja tulee olo, että ei tästä kuitenkaan mitään tule tai kohdalleni osuu joku sekopää tai inhottavia puhuva psykopaatti..
En ole kronkeli tai nirso, vaikka vähän katon että kenet tai kenen kanssa voisi ajatella aloittavansa suhteen.. mutta se luonne on kaikkein tärkein, että synkkaako jne..
Joidenkin kohdalla mielenkiinto lopahtaa kun on heti änkeemässä mun luokseni "sen" asian vuoksi pelkästään.. en sitä sano, etteikö seksi kivaa ja mielekästä olisi mutta se, että siitä jatkuvasti jauhaaminen joka kerta kun toisen kanssa on yhteydssä, alkaa tuntumaan suorastaan puulta.
Toivon suuresti että tapaisin jonkun sellaisen joka ei iha heti rupeis puhumaan älyttömyyksiä.. joita ne tosiaan on ollu mitä oon kuullu.
Huomasin itsestäni tämän, että tulen olemaan ehkä aina yksin koska kenellekkään en kelpaa oma itsenäni. Ja pieni haikeus iski kun hyvä ja rakas ystäväni kertoi olevansa raskaana, menevänsä uutena vuotena kihloihin ja muuttavansa tämän miehen kanssa ensi vuonna yhteen. suhde on tosin alussa mutta ihania asioita kuitenkin tapahtumassa heille..
Itselleni tuskin tapahtuu mitään tällaista ja tuskin saisin kokea mitään tallaista..
jotenkin odotan, että löytäisin jonkun kivan ja herttaisen ihmisen.. mutta kun tapaan jonkun, tätä ei kiinnosta tai justiin toisin päin.. tai sitten tästä ihmisestä paljastuu jotain mikä saa mielenkiinnon kuolemaan suoraan..
ehkä joskus mutta epäilen, että saan etsiä tätä ihmistä kauan.. joka kestää rehellistä, suorasukaista, ja oman mielipiteensä suoraan sanovaa, huumorintajuista, nauravaista ja hyvää kuuntelijaa..
juu olen nuori iältäni (joidenki mielestä) mutta sitä jotain kaipaa lähelle.. rakkautta..
Vastaukset 5
Vanhimmat
ihania asioita, mitä ystävälles kuuluu, jos suhde on vasta alussa. Kyllä toinen täytyy tuntea läpikotaisin, ennen kuin lasten tekoon aletaan.
Noin niitä yksinhuoltajia syntyy.
näinhän se on mitä sanoit.. että pitää tuntea toinen läpikotaisin.. olen samaa mieltä..
ei ihmistä opi tuntemaan 5kk aikana täysin.. ei..
ehkä toiset mutta epäilen näidenkin ihmisten ajattelutapaa..
en tiedä sitten toisen mielipiteestä mutta ei sitä nykypäivän aikana tehdä lapsia ensmäisenä..
pitäs vähä ajatellä että on taloudellinen puoli kunnossa jne.. että ei ole sitä murhetta.. sillä eihän lapsi ole mikään halpa, sillä sehän kasvaa joka vuosi ja tarvitsee huolenpitoa ja kaikkea.. Jos jonkun mielestä olen väärässä, niin selvä mutta tää on mun mielipide..
Tekstisi oli kuin suoraan minun elämästäni kaapattu :)...olen vain nainen.
miksei me kaksi voitais olla yksin yhdessä, se ois mahtavaa, häh?
jaa´a.. se tarvitsee siis tutustumista :D heh..