EI KUULU SULLE!

Cassi de Alma

Moikka!

Ihan silkasta mielenkiinnosta kyselisin, mitkä on sellaisia asioita SINUN parisuhteessa, mitkä "ei kuulu sille toiselle"? Miksi?

Meillä mieheni pitää visusti oman kännykkänsä itsellään ja vaikka pukkaisi tuhat viestiä peräkkäin, lukee ne, eikä kommentoi mitään että keneltä ne on tullut. En _odota_ sitä varsinaisesti, mutta ihmettelen vaan kun itsekin tulee sanottua viestin luettua että "ai Kati haluaa tulla tiistaina hakemaan ne taimet" tai "Liisa lähetti terveisiä, ovat nyt lähdössä Italiaan".

Samoin mieheni pitää kaiken saamansa postin minulta pois. Hän on aina kotona postin tullessa ja en koskaan näe hänen posteja tai kuule mitä laskuja on tullut. Kerran sain puhelinlaskun käteen viime keväänä ja pyysin että saanko avata sen. En saanut, ei kuulu mulle. Lopulta tivasin niin kauan että sain avata ja siellä näkyi, että oli soiteltu pornolinjoille!! No, se oli jo ihan luku sinänsä ;-) Mutta pikkasen alko arveluttamaan, että noin hyvin suojellaan omia laskuja ettei jäädä mistään kiinni.

Omalta puolelta koneelta hän aina dellaa selaimen sivuhistorian. Viimeyönä heräsin kuudelta, tai no aamuahan se oli, ja täällä ukko istu koneella ja muka ei tehnyt mitään, kunhan katteli omaa kotisivuaan. Miten se on muka tuijottanut samaa sivua koko yön?? Tuntui tosi pahalta aavistukselta ja kun heräsin, tulin katsoo sivuhistoriat ja kaikki tiedot roskista myöten oli dellattu. Eikä ole eka kerta kun näin käy...

Mies on jäänyt kiinni valehtelusta suhteemme alussa ja mulla on ihan elefantin muisti, en voi unohtaa sellaista, en luota vieläkään mieheen 100% ja tuntuu tosi pahalta, että meillä on asioita jotka ei kuulu mulle. Okei, sen palkka, millon se käy pissalla tai kenen kanssa se juttelee töissä, ei tosiaan kuulukaan mulle, mutta kännykkä kotona äänettömällä koneen sivuhistoriat aina dellattuna on epäilyttävää!

Samainen tyyppi on jäänyt kiinni myös pornolehtien imuttamisesta dvd-levyille, ei kirjottanu mitään levjn päälle ja kerran kun etin tyhjää levyä, niin kappas mitä löytyi :D Samoin sillä paljastui olevan salainen sähköpostiosoite ja kun kysyin että mikä se osoite on, niin sanoi, että ei muista. Lopulta kauheen inttämisen jälkeen mies myönsi osoitteen...

Niinpä haluan tietää että olenko minä vaan vainoharhainen ämmä vai olisiko syytä huoleen... Muuta en ole pyytänyt mieheltä koskaan, kuin että olisi rehellinen. Pornoa ei tartte piilotella, mut se satuttaa että seläntakana touhuillaan. Se itte on sanonu, ettei tartte muita naisia eikä ole kiinnostunut pornosta... No miks valehdella jos ne kiinnostaa?

Meille ois vauvakin tulossa, ihanaa kun tunteet muutenkin herkässä niin sitten vielä tämä aihe taas kärjistyy =(

Mutta kertokaapas millaisia asioita teidän parisuhteessa ei jaeta kumppanille?

25

2663

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tonttu kotona

      Omassa parisuhteessani avaamme toistemme kirjeet eli se, joka ensin ehtii postin hakemaan saa avata kuoret. Ei meillä ole koskaan ollut mitään ongelmaa sen suhteen. Samoin, jos jomman kumman puhelin soi, niin jos toinen ei ehdi heti vastaamaan ja toinen on lähettyvillä, niin vastaamme toistemme puhelimiin. Joskus tulee luettua toiselle tullut tekstarikin. Sekin on ihan ok.
      Tämä on mahdollista, koska meillä ei ole mitään salattavaa. Jos mieheni alkaisi piilotella kännykkäänsä ja laskujansa ja poistaisi netin sivuhistorian (joka ei minua kyllä edes kiinnosta), niin epäilykset kyllä heräisivät heti.

    • Nainen 26

      Nämä asiat eivät kuulu avomiehelleni:

      *seksifantasiani, ne ovat vain fantasioita enkä halua toteuttaa niitä, joten miksi kertoa niistä?
      *päiväkirjani, joka on täynnä ajatuksia ja tapahtumia jo ajoilta ennen tapaamistamme. Olen käyttänyt kirjoittamista keinona pohtia kipeitäkin asioita, purkaa paineita ja suunnitella tulevaisuutta ja tietysti vain kertoakseni, mitä minulle kuuluu.

      Puhelimeni, selaimeni, postini tai eroottiset kirjani eivät ole mitään salassapidettäviä asioita. Eikä avomiehenikään piilottele noita minulta, vaikka ei kyllä tulisi mieleen avata hänelle osoitettuja kirjeitä tai selata puhelinta ilman lupaa. Mutta meillä ei taidakaan olla noilla saroilla mitään salattavaa, valitettavasti näyttäisi siltä, että miehelläsi on, tai sitten hän häpeilee tekemisiään ja koittaa näin ollen piiloitella niitä jotta et saisi tietää.

    • Pornohiiri

      Valitettavasti en voi vastata varsinaiseen kysymykseesi, koska olen parisuhteeton...

      Pornoa en kommentoi enempää - me kaikki miehet tykkäämme pornosta ja seksistä (loput valehtelee).

      Mutta summataan hieman viesitäsi:

      * Salailee puhelimen käyttöä
      * Salailee sähköpostinsa käyttöä salainen osoite
      * Salailee netti & selain käyttöään
      * Salailee postia & laskuja

      Eiköhän ole 99,9% varmaa että mihesi pitää yhteyksiä henkilöön / henkilöihin joista ei todellakaan halua sinun tietävän. Tuskin pelkkä pornon katselu joka kohdistuu omiin fantasioihin, ei todellisiin ihmisiin, edellytää kaikkea tuota.

      Sanoisin että sinulla on kaiken tämän perusteella oikesti syytä epäillä ja saada perusteellisiua selitykisä... Jos niitä ei tipu, ottaisin itse selvää.

      Pornohiiri hän ainakin on, mutta jos sanojesi mukaan "ei tartte piilotella" (olet tämän sanonut hänelle?), niin kyllä on muutakin tekeillä.

      Hyvää jatkoa ja onnea perheen lisäyksestä.

    • Mimmu

      Dr Philin sanoin: Jos ei ole mitään salattavaa, ei salaa mitään.

      Ei meillä ole kotona mitään salaista. Toki puhelin, kirjeet, sähköpostit, päiväkirjat ym. kuuluvat yksityisyyden piiriin mutta jos mieheni pyytäisi minua näyttämään jotain niistä niin toki näyttäisin. Ja toimii toisinpäin myös. Minulla on myös tapana kommentoida saamiani tekstiviestejä ääneen useasti ihan vain jotta mieheni missä mennään, mieheni sitä taas tekee harvemmin. Mutta jos kysäisen kuka häntä tavoitteli, kertoo hän mukisematta.

      En siis koe että kaikesta pitää kertoa, mutta jos ei ole mitään salattavaa, voi kyselyihin muitta mutkitta kyllä vastata. Toinen asia on tietenkin jos esim. joku ystävistäni avautuu minulle luottamuksella jostain asiastaan, sen luottamuksen pitäminen on minulle henkilökohtainen kunnia-asia. Tällöin jos asia tulee jostain syystä mieheni kanssa puheeksi, voin hyvin sanoa että kyseessä on luottamuksellinen asia enkä halua puhua siitä, ja asia on sitten sillä selvä. Parisuhteen ulkopuolisten ihmisten henkilökohtaiset asiat eivät siis mielestäni kuulu parisuhteen luottamuksen piiriin.

      Loppupäätelmä: Pahasti näyttää siltä ettei miehelläsi ole ihan puhtaita jauhoja pussissaan...

      • mies aviosta

        "Minulla on myös tapana kommentoida saamiani tekstiviestejä ääneen useasti ihan vain jotta mieheni missä mennään, mieheni sitä taas tekee harvemmin. Mutta jos kysäisen kuka häntä tavoitteli, kertoo hän mukisematta."

        ja? mitä saat siitä että kertoo kuka häntä tavoittelei txt viestillä? itse sanon vaimolleni jonkun kaverini nimen ja hän on tyytyväinen siihen, tosin kun on yhtä tyhmä kuin sinä tämän asian suhteen...jos sieltä pirkko laittaa mulle viestiä niin sanon vaimolle että pekka kyseli perjantaina ulos...sitten saan perjantaina vaimolta "luvan" mennä pirkon kanssa baariin...

        että tarkistakaa joskus pistokokeella viestin oikeellisuus, dorkat!


      • Mimmu
        mies aviosta kirjoitti:

        "Minulla on myös tapana kommentoida saamiani tekstiviestejä ääneen useasti ihan vain jotta mieheni missä mennään, mieheni sitä taas tekee harvemmin. Mutta jos kysäisen kuka häntä tavoitteli, kertoo hän mukisematta."

        ja? mitä saat siitä että kertoo kuka häntä tavoittelei txt viestillä? itse sanon vaimolleni jonkun kaverini nimen ja hän on tyytyväinen siihen, tosin kun on yhtä tyhmä kuin sinä tämän asian suhteen...jos sieltä pirkko laittaa mulle viestiä niin sanon vaimolle että pekka kyseli perjantaina ulos...sitten saan perjantaina vaimolta "luvan" mennä pirkon kanssa baariin...

        että tarkistakaa joskus pistokokeella viestin oikeellisuus, dorkat!

        Kuten jo sanoin, "toki puhelin, kirjeet, sähköpostit, päiväkirjat ym. kuuluvat yksityisyyden piiriin mutta jos mieheni pyytäisi minua näyttämään jotain niistä niin toki näyttäisin. Ja toimii toisinpäin myös." Joten jos minulla olisi aihetta epäillä mieheni sanomisia, miksi en tarkistaisi asiaa? Tällä hetkellä luotan mieheni sanaan, ja sen pitäisi riittää. Mutta hän ei käyttäydykään kuin alkuperäisen kirjoittajan kumppani.

        Sinä mies-parka aviosta (vai pitäisikö sanoa pikemminkin mies avio-parasta) olet hyvä esimerkki siitä, miksi sanomiset pitää tarkistaa jos alkaa tuntua että sanaan ei voi enää luottaa. Tosin siinä vaiheessa kun tuntuu että kyttäys on ainoa tapa pitää yllä varmuus toisen tekemisistä, voisi olla aiheellista miettiä onko parisuhteessa enää mitään järkeä. Mutta onneksi myös luottamuksen arvoisia miehiä on kuitenkin edelleen olemassa. Toivon että myös vaimosi elämään astuu jonain päivänä sellainen.


      • aviomiehen lisäys
        Mimmu kirjoitti:

        Kuten jo sanoin, "toki puhelin, kirjeet, sähköpostit, päiväkirjat ym. kuuluvat yksityisyyden piiriin mutta jos mieheni pyytäisi minua näyttämään jotain niistä niin toki näyttäisin. Ja toimii toisinpäin myös." Joten jos minulla olisi aihetta epäillä mieheni sanomisia, miksi en tarkistaisi asiaa? Tällä hetkellä luotan mieheni sanaan, ja sen pitäisi riittää. Mutta hän ei käyttäydykään kuin alkuperäisen kirjoittajan kumppani.

        Sinä mies-parka aviosta (vai pitäisikö sanoa pikemminkin mies avio-parasta) olet hyvä esimerkki siitä, miksi sanomiset pitää tarkistaa jos alkaa tuntua että sanaan ei voi enää luottaa. Tosin siinä vaiheessa kun tuntuu että kyttäys on ainoa tapa pitää yllä varmuus toisen tekemisistä, voisi olla aiheellista miettiä onko parisuhteessa enää mitään järkeä. Mutta onneksi myös luottamuksen arvoisia miehiä on kuitenkin edelleen olemassa. Toivon että myös vaimosi elämään astuu jonain päivänä sellainen.

        ihan sama mulle jos jatkat tuossa haavemaailmassasi ja luulet kontrolloivasi miestäsi....voi teitä niin itsenäisiä ja fiksuja naisparkoja.

        ihan sääliksi käy teidän typeryyttänne.


      • Nainen 26
        aviomiehen lisäys kirjoitti:

        ihan sama mulle jos jatkat tuossa haavemaailmassasi ja luulet kontrolloivasi miestäsi....voi teitä niin itsenäisiä ja fiksuja naisparkoja.

        ihan sääliksi käy teidän typeryyttänne.

        Tuo kommenttisi ei (vissiin?) ollut osoitettu minulle, mutta halusin silti kommentoida sitä. Miksi miehiä pitäisi edes kontrolloida?

        Itse kuulun niihin naisiin, joka ei avaa miehensä laskuja, selaa hänen puhelimiaan tai tutkii hänen konettaan epäillyttävien asioiden löytämiseksi. En koe minkäänlaista syytä tarkistaa, mitä mieheni tekee tai kontrolloida hänen käytöstään. Olenko omituinen?

        Mieheni ei ole antanut minulle syytä epäillä hänen uskollisuuttaan, eikä hän ole valehdellut minulle edes pienistä asioista, joten miksi minä haluaisin kontrolloida häntä? Ehkä edellinenkin kirjoittaja haki takaa tätä samaa - jos mies tekee kuten sanoo ja sanoo mitä tekee, häntä ei tarvitse kontrolloida. Itse ainakin uskon siihen, että uskollisia ja rehellisiä miehiä on myös muualla kuin haaveissa.


    • Neuvo

      Heitä pihalle! Meidän pitää tuntea arvomme! Sinun kuuluisi tuntea olosi turvalliseksi suhteessa. Suhde ei varmastikaan tunnu turvalliselta jos hän salaa sinulta asioita ja jos parisuhteessa on asioita jotaka eivät muka sinulle kuuluu.

    • LK.

      Aika selvä tapaus. Sä et ole ainoa nainen tämän miehen elämässä. Kovasti sillä näyttää niitä salaisuuksia olevan, joten veikkaampa että viritelmiä on hänellä sinne sun tänne.

    • Emma

      Ne asiat, joita ei halua jostain syystä kertoa, ei kuulu kumppanille. Eri juttu sitten, jos kumppani käyttäytyy tavalla, että toisen uteliaisuus herää. Kuten sinulla. Tuhat viestiä peräkkäin, joita ei kommentoida sanallakaan vaikuttaa turhan salaperäiseltä. Eikö mies voisi edes pistää kännykkäänsä äänettömälle? Ei kai viestit liity hänen työhönsä?

    • orvokki76

      meillä ei ole ainaskaan mitään salaisuuksia (ainakaan en tiedä salaisuuksia..heh). meillä mies usein pyytä lukemaan viestinsä, kun inhoaa kuulemma tekstareita.
      haen ja avaan kaikki meen perheen kirjeet ja laskut ja muutkin postit, koska mulle esim. käytössä mieheni kaikki pankkitunnukset ja muutkin, koska maksan osan meen perheen laskuistakin mieheni tililtä.
      saan esim. siirtää mieheni tililtä itselleni rahaa, jos tarvitsen jne...

      en pystyisi elämään niin, kuin sinä. se ei vain onnistuisi...

    • kokonaisuutta

      tällä kukin vastailee ja kommentoi aina omien kokemustensa pohjalta huomioimatta sen enempää ap:n kysymystä tai tilannetta.

      kirjoittajat, joiden omaan kokemusmaailmaan kuuluu vain luotettavien ja rehellisten ihmisten/miesten kanssa eläminen eivät voi ymmärtää sitä `kontrollin/tarkistamisen tarvetta` mikä syntyy epärehellisen kumppanin kanssa eläessä.

      toisaalta vain epärehellisyyttä kohdanneet ihmiset alkavat helposti nähdä mörköjä myös siellä missä niitä ei ole.

      kyllä ap:n tilanne on hieman epäilyttävä. kuviossa on selkeää salaamista. mutta salaaminen ei mielestäni sinänsä tarkoita välttämättä sitä, ettäkö miehesi ei sinua rakastaisi tai etteikö haluaisi sinun kanssasi elää. eikä hän edes välttämättä sinua petä.

      kysymys on mielestäni lähinnä siitä, minkälainen suhteenne muuten on? onko ainoa ongelma tämä salailu? toimiiko seksielämänne? toimiiko elämä muuten?

      jos mies nyt touhuaa jotain pornojuttuja sinua pettämättä, niin onko sillä nyt sitten niin suurta väliä? toisaalta: salailu herättää aina turvattomuutta. haluatko elää tällaisessa olotilassa?

      • Nainen 26

        Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti pitkän viestin, mutta itse sain siitä irti vain yhden konkreettisen kysymyksen. Sama kysymys toistettiin viestin alussa ja lopussa, mistä asioista sinä et kerro kumppanillesi.

        On aina vaikeaa kommentoida toisen elämäntilannetta tai suhdetta vain kirjoitettujen tietojen perusteella, siksi on helpompaa kertoa omasta tilanteestaan ja omista kokemuksistaan. Kyselijä voi sitten näistä vetää johtopäätöksiä ja käyttää vastauksia hyväkseen pohtiessaan omaa tilannettaan.


    • Sariella

      Aika ikävää. Harmi että on vauva tulossa. Muutoin neuvoisin hakemaan itsellesi oikean miehen. Nykyinen ei sellainen ole.
      Tuollainen salailu ja pornoriippuvuus EI kuulu parisuhteeseen millään lailla.

      Meidän suhde sujuu täydellisesti. Mitään ei kumpikaan piilottele.
      Sivuhistoriaa ei piilotella eikä puhelin ole piilossa saatika äänettömällä... miksi ihmeessä pitäisi olla..? Siinä tilanteessa kun näin käy niin ei ole enää suhdettakaan ja se siitä.
      Tietysti molemmilla on omat kaverit ja menonsa, eikä niitä urkita. Molemmat kuitenkin kerrotaan ilman kysymistä toisten kuulumisista ja menoista. Mitään ei koskaan ole piilossa... sitä paitsi sellaisesta jäisi heti kiinni.

      Onnea vaan sulle ja tulevalle yksinhuoltajuudellesi... ihme on jos äijäs mieheksi muuttuu... ihmeitä kyllä tapahtuu, että koita luottaa siihen jos et itse uskalla asialle mitään tehdä.

    • Marjaana-täti

      Kuulostaa siltä, että miehelläsi ei ole ehkä varsinaisesti toista naista, mutta jotain juttuja on netinkautta. Miehelläsi saattaa olla salainen sähköpostiosoite, jonka avulla sitten mailailee treffimestoilla. Voipi olla että puhelinnumeroitakin on vaihdettu,ja sen takia äänettömällä. Sinulla todellakin on syytä huoleen. ja tuo porno varmasti loukkaa. Jos haluaa kuunnella sitä vielä puhelimella ja maksaa siitä maltaita...kyllä tekisin sinuna jotain, että saisin sen todistettua, ja lempattua miehen, vaikea vaan jos lapsikin tulossa.

    • MUTTA

      kuka on tämä Cassi de Alma, Yhdessä viestissä sanoi olevansa mies ja kiitteli kovasti( se Liisa juttu) nyt tässä olis taas nainen ja sen mies lukee pornoa! Tulin vaan ajatteleeksi että täitä ihmisellä on sairaat huvit!

    • näin se menee

      "Se itte on sanonu, ettei ole kiinnostunut pornosta"

      jo tuo kertoo miehestä kaiken. valehtelee pienissä asioissa, valehtelee isoissakin. tämä on fakta.

      • **fire**

        Ex-avokkini kertoi suhteen alussa kuinka hän inhoaa pornoa, eikä omista yhtä ainutta pornoleffaa.. tyhmä olin ja uskoin. Kunnes totuus selvisi.. kun olin töissä/koulussa mitään muuta tehnytkään herättyään kuin katseli pornoa videoilta tai netistä

        No, eipä muutekaan hänellä ollut kovin puhtaat jauhot pussissa.. Kai, liian hyvä valehtelemaan tai minä liian tyhmä epäilemään..


    • on..

      Samaa mieltä olen. Ei ne miehet mitään muuta osaa tehdä kun järkyttää naisten mielenrauhaa oudoilla tempuillaa ja sitten ne valittaa kun ollaan muka tulossa hulluiks.. huhuh!

    • omituinen otus

      Lähinnä ihmettelen että miksi sun pitäisi saada avata miehesi laskut?Jos ne ei ole mitään yhteisiä laskuja,niin anna olla. En tiedä olenko omituinen ihminen,mutta itse tyhjennän aina sivuhistorian koneelta,pidän kännyni itselläni,eikä miehelläni ole mitään oikeutta mennä sitä tutkimaan.Olen tehnyt näin aina ja tulen aina tekemäänkin.Ei parisuhteessakaan kaikki ole yhteistä.

    • Anonyymi

      Muistan ku elin suhteessa,olin ahdistunut,nyt on helppoa sinkkuna,kun ei tarvitse miettiä pettääkö joku minua. Saan viesteillä,matkustella ja tavata ihmisiä. Kukaan ei kysele enkä minä kysele keltään. Vapaus,siitä en luovu.

    • Anonyymi

      eduskuntaryhmän tänään julkistamassa varjonbudjetissa taloutta tasapainotettaisiin alkaneella vaalikaudella 4,5–5,5 miljardilla eurolla.

    • Anonyymi

      Ihan ensiksi, kaikesta huolimatta, valitsit juuri tämän miehen lapsesi isäksi!

      Jokaisella on yksityisyyteen oikeus mutta tosi kummallista on, jos pitää piilotella asioita, sehän tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että on salattavaa.

    • Jos oon parisuhteessa, mulla ei oo montaa
      mikä ois " ei kuulu sulle " juttuja.

      Mun perheenjäsenten kanssa viestit jne.
      Sekä yhden ystävän kanssa samat.
      Tietenkään ei muidenkaan henkilökohtaiset asiat kuulu.

      Mutta omissa ei oo sellasia mitä pitäis salailla.
      Ite en haluais edes lukea toisen viestejä tai muitakaan.

      Oletan ja odotan luottamusta ja rehellisyyttä samoin kun itsekin toimin.

      Jos haluaa katsella jotain piipleffoja ni senkus kunhan se ei ole multa pois. ; )

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2001
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1912
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1495
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1163
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1127
    Aihe