Olen koittanut löytää eri palstoilta vastaavaa tilannetta kuin itselläni on.
Olen noin kolmekymppinen nainen, parisuhde viiden vanha josta puolet avoliitossa. Suhde on voinut pahoin jo kauan ja viime aikoina olen muutamaan otteeseen puhunut miehelleni, josko olisi parasta molemmille muuttaa erilleen. Vastaukseksi en ole saanut toivomaani hyväksyntää ehdotukselle. Isäntä toteaa, ettei hän minua väkisin pidättele, mutta toivoisi etten lähtisi, koska rakastaa minua. Minulle on täysin ylivoimaista sanoa suoraan, etten usko suhteemme enää voivan parantua. Minua surettaa ja säälittää.
Tein sitten ratkaisuni ollenkaan ajattelematta, millaiset seuraukset sillä on. Lokakuun alussa viime vuonna täysin varoittamatta minulle ja työmatkatoverilleni syntyi suhde. Se lähti kuin tyhjästä eikä aiemmin yhdessä matkoja taitettuamme - yhteensä puolisen vuotta - ollut koskaan millään tavoin oireillut.
Kuluneiden neljän kuukauden ajan petin miestäni järjestelmällisesti. Seksin lisäksi mukaan alkoi tulla tunteita - ainakin minun puoleltani. Nyt huomaan sen minkä monet muut ennen minua; ei minusta välitetty, ei ainakaan kun vaakalaudalla on työtoverini vaimo ja lapset.
Viime lauantaina mieheni löysi puhelimeeni unohtuneet viestit ja jäin kiinni. Ulos hän minut tietysti heitti, samantien keskellä yötä. Mukaan ehdin ottaa lapseni ja lompakon. Naapuri soitti taksin ja pääsin äidilleni yöksi.
Vaikka koko tilanne oli kammottava, suurimmaksi osaksi siksi että lapsi näki ja koki kaiken, tunsin suurta helpotusta kun minut oli lakaistu ulos.
Seuraavana päivänä mieheni soitti ja ilmoitti rakastavansa minua teoistani huolimatta ja pyysi, että tulisin takaisin. En järkytykseltä kai nähnyt metsää puilta, päätin yrittää mieheni takia, syyllisyyden ja säälin sekamelskassa.
Minä sitten palasin takaisin. Aion omista tunteistani ja haluistani huolimatta koittaa eheyttää särkyneen ja yrittää rakastaa. Olen velkaa niin paljosta.
Suurin henkilökohtainen suruni ( ja niin olen sen ansainnut ) tuli minua vastaan tänään. Tai oikeastaan käveli ohitseni edes vilkaisematta. Palasin työpaikalleni aamulla oltuani kotona alkuviikon. Mies, jonka luulin minusta välittäneen, ei tahdo minua tavata. Pelkää kai, että mieheni toteuttaa aikeensa ilmestyä hänen kotiovelleen ja kertovan emännälle totuuden.
Petyin niin kovasti, olisin toivonut että edes toveruus olisi säilynyt, kun vielä häntä henkeen ja vereen varjelin ja sain mieheni pidettyä poissä hänen oveltaan.
Nyt olen sitten suruni kanssa yksin. Parannan toista ja kaipaan toista, joka ei minusta kai koskaan välittänyt.
Löytäisinkö täältä ketään, joka haluaisi jakaa samankaltaisia ajatuksia tai kokemuksia? Ja ehkäpä auttaa minua jaksamaan valitsemallani tiellä.
Olen noin kolmekymppinen nainen, parisuhde viiden vanha josta puolet avoliitossa. Suhde on voinut pahoin jo kauan ja viime aikoina olen muutamaan otteeseen puhunut miehelleni, josko olisi parasta molemmille muuttaa erilleen. Vastaukseksi en ole saanut toivomaani hyväksyntää ehdotukselle. Isäntä toteaa, ettei hän minua väkisin pidättele, mutta toivoisi etten lähtisi, koska rakastaa minua. Minulle on täysin ylivoimaista sanoa suoraan, etten usko suhteemme enää voivan parantua. Minua surettaa ja säälittää.
Tein sitten ratkaisuni ollenkaan ajattelematta, millaiset seuraukset sillä on. Lokakuun alussa viime vuonna täysin varoittamatta minulle ja työmatkatoverilleni syntyi suhde. Se lähti kuin tyhjästä eikä aiemmin yhdessä matkoja taitettuamme - yhteensä puolisen vuotta - ollut koskaan millään tavoin oireillut.
Kuluneiden neljän kuukauden ajan petin miestäni järjestelmällisesti. Seksin lisäksi mukaan alkoi tulla tunteita - ainakin minun puoleltani. Nyt huomaan sen minkä monet muut ennen minua; ei minusta välitetty, ei ainakaan kun vaakalaudalla on työtoverini vaimo ja lapset.
Viime lauantaina mieheni löysi puhelimeeni unohtuneet viestit ja jäin kiinni. Ulos hän minut tietysti heitti, samantien keskellä yötä. Mukaan ehdin ottaa lapseni ja lompakon. Naapuri soitti taksin ja pääsin äidilleni yöksi.
Vaikka koko tilanne oli kammottava, suurimmaksi osaksi siksi että lapsi näki ja koki kaiken, tunsin suurta helpotusta kun minut oli lakaistu ulos.
Seuraavana päivänä mieheni soitti ja ilmoitti rakastavansa minua teoistani huolimatta ja pyysi, että tulisin takaisin. En järkytykseltä kai nähnyt metsää puilta, päätin yrittää mieheni takia, syyllisyyden ja säälin sekamelskassa.
Minä sitten palasin takaisin. Aion omista tunteistani ja haluistani huolimatta koittaa eheyttää särkyneen ja yrittää rakastaa. Olen velkaa niin paljosta.
Suurin henkilökohtainen suruni ( ja niin olen sen ansainnut ) tuli minua vastaan tänään. Tai oikeastaan käveli ohitseni edes vilkaisematta. Palasin työpaikalleni aamulla oltuani kotona alkuviikon. Mies, jonka luulin minusta välittäneen, ei tahdo minua tavata. Pelkää kai, että mieheni toteuttaa aikeensa ilmestyä hänen kotiovelleen ja kertovan emännälle totuuden.
Petyin niin kovasti, olisin toivonut että edes toveruus olisi säilynyt, kun vielä häntä henkeen ja vereen varjelin ja sain mieheni pidettyä poissä hänen oveltaan.
Nyt olen sitten suruni kanssa yksin. Parannan toista ja kaipaan toista, joka ei minusta kai koskaan välittänyt.
Löytäisinkö täältä ketään, joka haluaisi jakaa samankaltaisia ajatuksia tai kokemuksia? Ja ehkäpä auttaa minua jaksamaan valitsemallani tiellä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mietin ensin, ettö vastaanko ollenkaan. Sillä ei oikee lohduttavia sanoja löydy ja sellainen "mitäs minä sanoin" on vähän turhaa, jos paskat on jo housussa.
Sitä en vaan ymmärrä, että miksi ihmiset ei eroa, jos kaikki on tehty ja mikään ei muutu? Tyydytään siihen, että kaikki on näennäisesti hyvin. Perhe on kasassa ja seksiä saa työkaverilta.
Tätä jatkuu sitten pitkään "onnellisesti" ja yhtäkkiä taivas repeää. Tässä tapauksessa vielä tenavakin saa kärsiä. Varmaan lapsi mieluummin ajattelis niin, että isi&äippä eros ku ne ei tuu enää toimeen keskenään. Nyt se ajattelee niin, että ero tuli ku äippä on hutsu (eli se isä pääsee vähän kuin koira veräjästä).
Eipä tässä muuta, kun että koita pärjätä. Pidemmälle katsominen on paljon fiksumpaa, kuin hetkellinen onni.
Minulta ei ainakaan sääliä heru, vaan päinvastoin. Sait täsmälleen sen, minkä ansaitsitkin! Tyhmyydestä sakotetaan. Naiset eivät sitten koskaan opi.
Ainoa oikea tapa menee näin:
ero -> uusi suhde toiseen sinkkuun
EI NÄIN:
pettäminen -> suhde varattuun -> ero
Onko se niin hemmetin vaikea tajuta palikat?
Mietin ensin, ettö vastaanko ollenkaan. Sillä ei oikee lohduttavia sanoja löydy ja sellainen "mitäs minä sanoin" on vähän turhaa, jos paskat on jo housussa.
Sitä en vaan ymmärrä, että miksi ihmiset ei eroa, jos kaikki on tehty ja mikään ei muutu? Tyydytään siihen, että kaikki on näennäisesti hyvin. Perhe on kasassa ja seksiä saa työkaverilta.
Tätä jatkuu sitten pitkään "onnellisesti" ja yhtäkkiä taivas repeää. Tässä tapauksessa vielä tenavakin saa kärsiä. Varmaan lapsi mieluummin ajattelis niin, että isi&äippä eros ku ne ei tuu enää toimeen keskenään. Nyt se ajattelee niin, että ero tuli ku äippä on hutsu (eli se isä pääsee vähän kuin koira veräjästä).
Eipä tässä muuta, kun että koita pärjätä. Pidemmälle katsominen on paljon fiksumpaa, kuin hetkellinen onni.
Jotenkin ymmärrän sen miten ajauduit toisen syliin vaikka pidänkin sitä vääränä tapana.Miehesi olisi pitänyt herätä vähän enemmän silloin kun ehdotit erilleen muuttoa.Mutta nyt kannattaako yrittää rakentaa uudelleen pelkästään säälin takia.Mies rakastaa? sinä et.Toisaalta en ymmärrä miestä joka haluaa naisen josta tietää että sydän on muualla.Teidän kannattaisi mennä molempien puimaan suhdettanne jonkun terapeutin johdolla.Vai haluatteko todella olla jatkossa kulissiliitossa vuosikausia.
miksi et ajattele itseäsi ja lähde pois, jäätkö sen takia, kun toinen rakastaa, mitä sinä siitä saat, jos et välitä hänestä, älä tuhlaa eläämääsi noin, varmasti sinua odottaa joku jossain, tämä on sinun elämäsi
...erilaisista ohjeista ja mielipiteistä.
Antavat perspektiiviä, kun itse en näe kovin selkeästi. Ilo oli huomata joidenkin jaksaneen lukea sekavan ja huonolla suomenkielelläkin kirjoitetun tekstin.
Erityinen kiitos niille jotka katsoivat asiaa minun kannaltani.
Uskon myös, että jos nyt karkaisin ja jättäisin asiat niinkuin ne ovat, se olisi itselleni helpoin vaihtoehto. Ei tarvitsisi kantaa pienintäkään vastuuta. En voi niin tehdä; johan olen riittävästi pahaa saanut aikaiseksi.
...erilaisista ohjeista ja mielipiteistä.
Antavat perspektiiviä, kun itse en näe kovin selkeästi. Ilo oli huomata joidenkin jaksaneen lukea sekavan ja huonolla suomenkielelläkin kirjoitetun tekstin.
Erityinen kiitos niille jotka katsoivat asiaa minun kannaltani.
Uskon myös, että jos nyt karkaisin ja jättäisin asiat niinkuin ne ovat, se olisi itselleni helpoin vaihtoehto. Ei tarvitsisi kantaa pienintäkään vastuuta. En voi niin tehdä; johan olen riittävästi pahaa saanut aikaiseksi.
ei sinun tarvitse karata, juttele miehesi kanssa suhteestanne ja sinun tunteista häneen, se ketä sinä petät ei ole miehesi, vaan sinä itse, joskus myöhemmin sinä syytät häntä, kun ole joutunut elämään siinä liitossa
Juuri nyt en kestäisi nähdä miestäni enempää alakuloisena kuin jo on ja varsinkin kun hän tilanteesta huolimatta on alkanut vaikuttaa vähän paremmin voivalta. Lisäksi hän on valmis keskustelemaan, myös minun tunteistani kolmatta kohtaan ja sanoikin, että tietää sellaisia olevan. Ja niitä on ja niitä on yhtä varmasti hyvin vaikea kuunnella. ( Tulee sekavaa tekstiä, enkä jaksa korjailla)
Tänään, kolmisen tuntia sitten hyvästelin toisen miehen, johon kiinnyin niin suunnattomasti. Eristäjä - reppumies - lähti pois, kun työtehtävät loppuivat. Kävin saattamassa ovelle talon taakse.
Olen jossain valtavassa tyhjiössä ja on paha olla.
Niinkuin isäntä arveli, teen surutyötä kahteen suuntaan.
Jessus kun oksettaa.
Huomenna lähdetään isännän kanssa risteilylle Romantikalla.
Sinä, joka olet kirjoittanut nimimerkillä "mielipide", voitko kertoa minkä ikäinen olet ja mies vai nainen? Olisi mukava tietää millainen henkilö on kahtena päivänä ajatellut (tavallaan) minua.
joo, olen 39vuotias nainen joka on naimisissa ja 5lapsen äiti. se minkä takia ajattelen sinun parastasi johtuu pelkästään siitä, että olen ruvennut ajattelemaan asioita jotenkin toisin ja se että jos ei ole liittoonsa tyytyväinen, niin se on parempi lopettaa ja se että on helppo neuvoa toisia, voisi olla jos minun kohdalle sattuu sama tilanne kuin sinulla, en näkisi asioita selvästi. mutta toivon sydämmestäni, että risteilynne onnistuu ja rakastaisit miestäsi, mutta muista ystävän sanat jos et onnistu, lähde pois liitosta mikä ei anna sinulle mitään! hyvää ystävänpäivää sinulle/miehellesi !